Pohjola

Katselen

Jään ja ikiroudan maata

Katselen

Elämän voimaa, hauraudessaan

Katselen

Ikiaikaista puuta

Jonka juurella esi-isäin äänet

Kaikuvat joen pohjasta

Kuulen 

Kuinka tuuli puhaltaa

Jäämeren hileitä

Noitarummun kumu 

Tuntureiden takana

Shamaanin haihtuva hahmo

Laulu ikuisuudesta

Graniitin syvyydestä

Meren muistosta

Näillä lakeuksilla

Tunnen

Pakkasen pehmeyden iholla

Sen viitan ympärilläni 

Tämä on kotoni 

Pohjolan perukoilla. 

Chapter 1.2

Door was knocked so hard that Arthur thought cops were doing a raid.

- Arthur! Goddammit, open the door! 

- What the fuck, Mike?! Do ya know what time it is? 

- Have grown old? Mike said and laughed. - Take your stuff! Hurry! I have booked us flight to New York. 

-New York... What the fuck you are talkin', man? 

- I called them. They take us both. So start packing, you idiot. 

- I have to tell my boss... 

- You can email him from port. You have a new boss now. So, are you coming or not? 

- Yeah, of course... I email my sister. She can take care of my stuff here. Wait a sec. 

---

Arthur raised M16 and gave a double-tap. 

- Good! Now, Mozambique Drill! 

He turned at the same time with the target. Two to chest, one to head. 

- Next post! 

Arthur ran. He had been lazying after the army. In everyday life, he hadn't noticed. But here, doing stuff again, he felt extra pounds and extra years under his belt. The instructor was former British paratrooper, in his 40s but still made of steel. He hadn't taken his days off boozing around and eating cheap pizzas, like Arthur. 

At the end of the course, instructor, Jake, laughed. 

- Very well for a Yankee. Bit more morning jogs and you will do fine. 

- Thanks. Too much civilian stuff. Beers and shit. 

- I know. But don't worry. You should see what kind of horizontally challenged personnel we time by time get here. They sweat already when getting off the bench. 

Arthur enjoyed informal atmosphere. Something else compared to army. No saluting and standing in attention when drill sergeant crushes your toes. No pretty boys balling around like peacocks thinking they were end all, be all. They all were doing important things as they should, but all that cockniness he had hated was away. They were professionals, not babysitters. 

- Have you any idea where we are gonna deploy? Arthur asked from Jake. 

- Hah, I'm not dealing with that shit. I just use whip here, he said and plinked eye. - But I heard in the news that there are increasing international pressure to calm the pirates in Somalia. Too bloody many ship nappings and ransoms per year. 

- You reckon we're gonna go there? 

- I've my itch. There's a good business opportunity, and I think our bosses are pretty good at that stuff. Smelling the whale carcass. 

They laughed. 

- I haven't been in Somalia before, Arthur continued. - I met some guys who'd served with those who were there but... It was too long time ago. 

- Were you even born then? 

- Around that time. 

- We attended in one cooperation training with some guys... who had been there. Tough guys, and even then... it ended to shitstorm. 

- How about now? 

- Hah. Don't think too much. We are not a superpower. We can't afford losing guys like flies. It's not gonna happen again.

Arthur regretted he had mentioned it. 

- Yeah, you're right. I just have to get this blubber off my guts. 

- That's the talking! Jake cheered. 

*

Vendetta

He wakes up. His instincts are sharpened. Someone is coming up the stairs. Too quietly. He crouches and graps a stiletto. Steps are coming closer. 

He hides next to door. Revolver barrel sticks from doorstep. Figure is crouched a bit. 

He jumps forward and graps the arm. Revolver goes off. Both are blinded from flash and ears are rinning. He holds gunman's arm and pumps stabs with the knife. Figure cries out and folds. Last strike he aims at the throat. 

He hears how men yell downstairs. He runs before his bed and takes trousers and twin barrel lupara under it. 

He steps carefully in dark house. When he is at the lowest step, two figures move in the kitchen. One of them fires but misses. He empties both barrels at the figures. Outside men yell yet again. How many goddamn crooks are there? 

He reloads and after catching breath he yanks the front door open. One figure fires a shot, he feels sudden pain in his right arm. Lupara drops. Cursing he crouches at the balkony. Bullets rip the blanks. He draws Johnson pocket revolver from his pocket with left hand and stands up. He empties the cylinder. He crouches again and gasping reloads the revolver. Pain in the arms is daunting. But as no further shots are fired, he draws his belt off and wraps it around his bicep. There's only one thought in his head:

He has to warn others. 

--- 

Matteo! Mi padre, he's injured!

Hassling fills the balkony as Matteo is helped inside. He is plain and tired, but alive. 

- Mi figlio, mi caro figlio, what's happened? 

-They... came... at my house, Matteo gasps.

-How many, his godfather asks. 

- Five. Three in and two outside. All of them are now dealt with. I... reckon they were Martelli guys. 

- Martelli... Porgo! He is gonna suffer for this! godfather yells and shakes his fist. 

- Nicolosi! Come out! I'm here to make an offering! 

They look at each other. Men draw weapons and rush for windows. There are three cars and twenty armed men in their headlights at the front. Luparas, rifles, pistols. 

- What you want, you son of a bitch? 

Young man, with a big scar on his face, laughs heartily. 

- Watch your mouth, old man. I'm here to make you an offering, in the name of Giorgio Martelli. 

- Spit it out! 

- Very well. You give us half the share of your moonshining business. We've  heard you make good bucks with it. Then, you give us quarter of the doorman business you've got. 

- And what we get in return? 

Man laughs again. 

- So that we don't destroy you! Think, for once, you old hubby. The pigs are after us all! They want to see us hanged. We must unite, to fight them. 

- You have got a big mouth, young man. Is this how you mother taught you to talk to elders? She was a whore like the rest of the Martelli! Hear your own words. You want all but give nothing in return. I may be old but I have my mind still! You are gonna have even bigger mouth now! 

Godfather raises his pistol. Matteo's cousin empties his lupara at the man's head, blowing it off. Guns blaze. Matteo shoots through a window. Left hand and blood loss, accompanied by darkness, make aiming hard, but he empties his revolver at the Martellis. Couple of them leap from behind the cars and throw firebottles at the house. They are cut down but bottles shatter and fire starts to spread. Rest of the Martellis run into darkness. 

-Quick, we have to get everyone out! 

Later, they all stand on the street, watching their home burning down. 

- This. Is. War, godfather gasps. Flames reflect from his dark eyes. 

- We'll revenge this. All, Matteo says and clasp godfather's shoulder. 

- You will. You will, godfather says. A lone tear runs down his grooved cheek. 

Nicolocies wouldn't die without a fight. 

*

Chapter 1.1

Mike's Ford Raptor stopped at saloon. Black Mercedes SUV stood outside. 

- Fine carriage, Arthur said.

- Yeah, he has some money. Lots of money. Hopefully we can get our share.

- Let's hear him out, then.

They walked in. They knew the bartender. He looked at them and a worry shade glimpsed on his face. 

- I don't want any trouble, partner. 

- Don't worry, mate. We are here doing some business, and it seems there's no dickheads this time, Mike said and gave a telling look. 

- Ah, mister. Partner, these gentlemen are with me. Here, take what you want. Please, be my guests. 

Bald, Roman nosed man talked with British accent. He had a black suit and a striped tie. Arthur's hand touched instinctively boulge on his back. Personal guard was there, ready to shed some lead if necessary. 

- Sir, we are simple men. Even simpletons, kinda. So, we talk straight. You had some job opportunities for us? 

- Ah, yes, yes, I certainly have. Have you heard of security counselling? 

 - You mean private security? 

- Yes, some people call it like that, especially here in America, but we prefer security counselling. Less... Bad press, I suppose. 

- We don't care about bad press. Someone has to do the job. Even if it's dirty. 

Man smiled. 

- You sound just like men I need. More? 

- No thanks. We do business only sober. 

Man laughed heartily. 

- Of course, of course! Now, sir, if you don't mind, I suggest we move to my car. I have some... Calm place to discuss about business. 

Arthur and Mike looked at each other. 

- Fine, let's go. 

They started walking. Before front door Arthur grapped Mike's arm. 

- Listen. You think this is a good idea? 

- What other choices do we have? And you have that Austrian on your belt. Don't worry, mate. 

They continued and got inside car. When man was about to start the car, Arthur touched man's shoulder. 

- Lest go anywhere. Talk your business here. 

Man looked Arthur into eyes through backmirror. 

- Alright, sir. However you wish. 

Man leaned back and turned.

- You both were in the army? 

- Yes, in the same unit. We've been in Iraq and Astan. 

- For how long? 

- Three rotations. Both of us. 

- Why did you left the army? 

- I left because I got a good offer from my brother to join his construction company, Mike said. 

- And why are you here? 

- My brother's an idiot. He did some bad business... And angried wrong blokes. 

- Is there a price for your head? 

- For my head? No, not at all. My brother was in charge. He was forced to sell his company and I was fired. 

- How about your silent partner? 

Arthur coughed. 

- I was discharged because I didn't get the promotion in time. 

- Honorable or dishonorable? 

- Honorable. I wasn't just intrested to babysit idiots. 

Man laughed. 

- I like your partner. Honest chap. Although one has to wonder why he's carrying vest and gun. 

- He is a good soldier, Mike assured.

- I bet he's. But we are not doing just soldiering. We are operating in the shadows. Under radar. If you get into trouble, there will be no cavalry to save the day. You have to fend on your own. 

- We can do that, Mike smirked and laughed. - We have been in bad places. We aint some greenhorns. 

- Well, we shall see that. If you are still interested, contact this number after couple of days, man said and gave a plain card with only a phonenumber. - If you're answered, you've passed. Now, gentlemen, I wish you farewell. 

Mike and Arthur looked at each other. 

- Okay... we'll make a call. Thanks. I suppose. 

They hopped from the car. Man started the engine and drove away. 

- Quite a feller, Mike said. 

- Dandy little bastard, Arthur grumpled.  - Seemed a bit too fancy, if I'm honest. 

- Don't worry. We'll make it. Surely. 

They headed back to saloon to have some pints. 

*

Uudestisyntynyt

Talven pimeimpänä hetkenä
Tarinaa kerrotaan
Pojasta, miehestä
Joka nousi kuolleista
Pimeyden valtakunnasta
Löysi tiensä valoon
Edes pimein pimeys
Ei häntä voi tavoittaa
Ei, ei häntä
Joka kokenutta sydäntä kantaa
Metsän voimaa sisimmässään
Suden ulvontaa laulussaan
Vastaa kaukana kutsuun
Ei talven voimaa yksin enää kohtaa
Taipuu vaan ei murru
Katsovat, kumartavat nähdessään
Uudestisyntynyttä
Sillä vain tuhkasta
Kasvaa uusi elämä.


*

Chapter I

- Hi, how's it going? Mike said and leaped inside. 

Arthur shrugged. 

- Well. At least I think so...

Mike took a chair and leaned on his elbows. Arthur's appartment was small, tidy but crude. Something that a bachelor could come by, but nothing too fancy. 

- Look, I have been thinking... Have you found a job?

- I? Yeah, I work at grocery store, packing stuff.

- You? At a grocery? I wouldn't imagine that.

- Me either. But, well... What else could I do? Like, a drop off from college, no other professional skills than killing people. There really aren't many business opportunities for that kind of guys, if I don't fancy robbing banks.

- Look, I might have some... Leads. 

- For robbing banks?

- Hah, no, not that kinda stuff. But close. Kinda.

- I'm not sure if I really want to hear. 

- Oh, you will. Look, I got acquittance with one fellow... He offers pretty good money. 

- How much?

- What do ya think if I say two-hundred grand per year? If you survive that long, of course.

- Fiuu. And you're really sure it's not about robbing banks?

- No, nothing like that. The same thing you did in the army. Only, now being paid like it should be.

- Private security? 

- Yeah, you nailed it.

- Arrr...do you know if this guy is... like, legimate?

- So that he's not cop or something?

- Yeah, along those lines... Or some conman.

- Well, there's only one way to find out... He hangs around at the bar near the park. Ya coming?

Arthur stood still and thought. When he got out, he had thought "Never again". But this "civilian life"... It felt so empty and meaningless. People so high flying and bragging on some pointless shit. He missed those boys, even though sometimes he had been ready to blow their heads off. 

- Yeah, I'm coming. Wait a sec.

Arthur opened a closet and took a bullet vest and a Glock 19 from the drawer. 

- Wait, you take a vest and gun? 

- Of course. What d'ya thougth, man? I never go outside without them.

- Ya know, this ain't a fucking Iraq or something. 

- Well, sometimes it pretty much feels like one. You should hear the gunshots at night. Like Baghdad in its prime. 

- Look, don't take offense... But have you got over things?

- None taken. Over what?

- Like...what happened in Helmand?

Arthur was silent. 

- Yeah, of course, dude. What kinda question was that?

- Well, I just wanted to check. You were a good soldier, mate. You know that, doncha? 

- Sometimes... There was so much shit going on. I got sick of it. 

- Yeah, I know... This dude, Nick's his name, he said they look for enlisted. They got officers, but lack boots on the ground.

- Someone has to get the shit done. Pretty boys aren't gonna cut it. 

- Yeah, exactly. That's why we're going, to get shit done. And earn some buck, righteously so. 

- I just hope there ain't too many pretty boys fuzzing around. I'm tired of them.

- Have you thought you'd be one of them? Like, you got to college. You'd have done them to end in 'form. If ya had taken that corporal exam, they'd have send ya to cadet school. 

- Nah. It's not for me. I'm not interested in babysitting some nerds that barely came off from their mothers' titties and jerk off for some fucking 'tube star. I wanna do business, not fricking herding. 

- Ya know, you were once one of them. I remember. 

- Nah, that's so long time ago... Like, a lifetime. Really, a lifetime. If some dude came at that day with his gf when I got to boot camp, that baby could serve in the Army by now. 

- Not really. We don't do child soldiers. Although you always couldn't believe so.

- Yeah. Now, Are we going or just sitting and chewing bullshit?

- Alright, let's go. Now, let me do the talking. And keep that Austrian on your belt. Ya know what happened last time.

*

Mond

Ich sehe 

Den Mond im nachtlichtem Luft an

Am Herbst ist er so kalt und wit

Ich habe einen Vater und eine Mutter

Nach ihnen

Habe ich niemand.

Dark country

I have travelled a dusty way

Through the canyons, for long day

They say I have no soul left

Just a mind of killer and theft

They tried to pull a gun on me

I shot them and began my flee

Shotgun on my back, with ball in the pipe

Steady hand and scythe ready to ripe

I stood in the lines, like all the others

Being slaughtered and no one bothers

Rebels they called us, 

It ain't ya much

They hang fifteen men in that day at the gallow

And you tell me, I have only a ballot?

The more I ride, the more Devil says

I have your soul and can't please

You stole a horse and shot a man

Now they shall do whatever they can

To hang you high, hang you tight

There's no jail and no might

That could save you from gun-for-hire

Your life is strait and dire

On a morning, September 1870

When I was older than plenty

A young man, as myself would

Shot me in the chest, 'cause he could

He stole my horse, for his own flee

And there's no one to see.

(*inspired by dark country)

Ryöstö

Pimeys oli laskeutunut Berliiniin. Katulamput valaisivat katuja, ihmisiä kulki vielä kuka missäkin asioissa. Työläiset palasivat päivävuorosta ja toiset lähtivät iltavuoroon. Siviilit kulkivat kahviloissa ja kapakoissa, sotilaat iltalomilla. 

Erään sekatavarakaupan takapihalla viisissäkymmenissään oleva mies käveli hermostuneesti edestakaisin. Hän vilkuili taskukelloaan tupakan tuikkeessa. Vaikka ilta oli viileä, hänen raskas kehonsa hikoili valtoimenaan. Päällään hänellä oli vanha armeijan pomppa, suursodan ajoilta, nyt jo kulunut ja hyvä jos päälle mahtuva. 

Viimein kuului auton ääni. Jarrut kirskahtivat ja takorautaportin toiselle puolelle pysähtyi Ford. Kuljattajan vierestä noussut nuori mies vihelsi. Hänen oikean poskensa poikki kulki arpi. Vanha mies säpsähti ja lyllersi avaamaan portin. Kuljettaja peruutti tyhjänä kolisevan kuormurin pihaan. Nuori mies astahti vanhan miehen luokse ja suhahti:

- Avaimet!

Vanhan miehen huulet vapisivat kun hän irrotti avainketjunsa. Nuori mies viskasi sen työläislakkiin ja nahkatakkiin pukeutuneelle keski-ikäiselle. Lavalta purkautui kymmenkunta riuskaotteista kaveria. Nuori mies jäi seisomaan vanhemman kanssa portin pieleen, pitämään silmällä katua ja vanhaa miestä. 

Sisältä kuului särkyvän lasin ääni. Vanha mies säikähti ja alkoi höpöttää: - Älkää melutko... Kuuluu ja poliisi on niskassa...

Nuori mies naurahti ja nosti povitaskustaan revolverin.

- Tulkoot pollarit, näytetään vähän työmiehen nyrkkiä! 

Nuori mies pisti aseen takaisin poveensa ja puri mällitupakkaa. Vanha mies jatkoi höpötystään.

- Milloin saan rahani? Huomataan heti huomenna, että on viety... Rahat, miten rahat?

- Rahat saat kun tavara on myyty. Sinuna vaihtaisin lukaalia huomiseen mennessä. Voi olla että Kripolla on jotain kysyttävää. 

Riuskoilla otteilla auto täyttyi vartissa. Työnjohtajana toiminut mies nosti nyrkkinsä ja pumppasi pariin kertaan. Nuori mies vastasi nostamalla nyrkkinsä. Kuljettaja painoi kaasua ja selvästi alkua raskaammassa lastissa oleva kuormuri nytkähti liikkeelle. Lastaajat saisivat tyytyä jalkapeliin paluumatkalla.

Ilmaa halkoi terävät vihellykset. Yhtäkkiä molemmilta suunnilta katua syöksyi tummiin pukeutuneita hahmoja. 

- Achtung! Polizei! Ergeben Sie sich! 

Miehet olivat umpikujassa. Auton kuljettaja teki ratkaisunsa ja painoi polkimen lattiaan. Moottori urahti ja poliisit joutuivat väistämään. Sivulta syöksynyt poliisiauto pakotti kuitenkin kuljettajan kääntämään tiukasti oikealle, liian myöhään ja matka päättyi viereisen talon seinään. 

Hetken kaaos oli mahdollistanut miehille suoran hyökkäyksen. Nyrkit, pamput ja veitset puhuivat molemmin puolin. 

Kaksi poliisia oli syöksynyt nuoren ja vanhan miehen suuntaan, jolloin nuori mies oli tempaissut vanhan miehen kauluksista kiinni ja yllättävän kevyellä liikkeellä sysännyt tämän poliiseja kohti. Pamput läjähtivät vanhan miehen lihoihin ja tämä lyyhistyi mukulakiville. 

Kypäräpäisten joukossa käveli lierihattuinen herra, kasvoillaan tuikea virne. Työnjohtajana toiminut nahkatakki oli juossut auton perässä ja näin väistänyt ensimmäisen poliisiketjun, muttei lierihattua. Taskusta ilmestyi veitsi. Lierihatun kädessä heilui lyijypamppu, yksinkertainen nahkasäkki jonka sisällä oli lyijykuulia. Nahkatakki löi nopeasti nousevan lyönnin. Lierihattu torjui sen vasemmalla käsivarrellaan ja kumautti oikealla nyrkillään vastustajaansa poskeen. Tämän menetettyä tasapainonsa lierihattu löi rystylyönnillä pampulla nahkatakkia oikeaan ohimoon. Nahkatakkia hoiperteli ja kaatui maahan vasemmalle kyljelleen, puristaen veistä edelleen oikeassa kädessään. Ote kirposi vasta kun lyijypamppu osui ranteeseen. 

Nuori mies oli päässyt vetäytymään taaemmas tekemään tilannearviota. Se näytti synkältä, poliiseilla oli ylivoima, reitti oli tukittu.

- Scheisse! hän kirosi ja veti raskaan revolverin esiin. Kaksi poliisia, jotka painivat lastaajan kanssa, eivät huomanneet häntä. Nuori mies ampui kaksi laukausta. 

Lierihatun virne hyytyi hänen kuultuaan laukaukset. Yksi poliiseista vastasi Mauserillaan tuleen. Pimeässä, kaaoksessa, osumat olisivat haastavia. Esimerkin rohkaisemina muutkin nuoren miehen rikostoverit kaivoivat taskuaseitaan esiin. Laukaukset kaikuivat ja ainakin yksi poliisi kaatui ähkäisten maahan luodin osuessa kasvoihin. Lierihattu veti esiin Lugerin. Sen haukahduksessa oli eri tavalla voimaa kuin taskuaseissa. Yksi lastaajista puristi rintaansa ja lyyhistyi. Toinen sai surmansa hätääntyneen nuoren konstaapelin tyhjentäessä koko lippaan lähietäisyydeltä tämän vatsaan ja rintaan. 

Nuori mies tajusi, ettei edes aseiden käyttö auttaisi avaamaan poliisiketjua. Hän juoksi ja suojautui lastauslaiturilla olevien konttien taakse. Turmio tuli siinä kohtaa, kun panokset loppuivat. Vanhan revolverin lataus oli vaikeaa, tyhjät hylsyt piti tökkiä ulos yksi kerrallaan jollain erillisellä tikulla, eikä nuorella miehellä sattunut olemaan sellaista mukana. Hän käytti sitä vielä nuijana laiturille rynnineitä poliiseja vastaan, mutta kolmen miehen voimilla hänet taltutettiin nopeasti.

Lierihattu katseli ympärilleen nyreänä. Poliiseja oli haavoittunut ja luultavasti kuollut. Rikollisista hän ei niin jaksanut kantaa huolta.

- Kutsukaa ambulanssi. Täällä tarvitaan hieman paikkausta, lierihattu virkkoi toiselle, pidemmälle miehelle, joka oli pysynyt rytäkässä sivummalla.

---

Kriminaldirektor Wulffin kuulakärkikynä naputti pöytää. Hänen jäänsinisten silmiensä katse oli tiukka jo tavallisesti, nyt se oli, jos mahdollista, entistä penseämpi. Rikoskomisario Weber seisoi esimiehensä edessä asennossa. Hiljaisuutta oli jatkunut jo pari minuuttia. 

- Sanokaahan, miksi aina teidän jäljintänne jää ruumiita ja rusikoituja? hän kysyi hiljaisella äänellä. 

- Herr Kriminaldirektor, huomautan että he avasivat ensin tulen. Me vain vastasimme siihen. 

- En puhu nyt heistä. Minulle on yhdentekevää, vaikka olisitte ampuneet kaikki. Teitä oli eilen neljä ja 16 Orpon jäsentä teidän lisäksenne. Noista kahdestakymmenestä poliisista kolme kuoli ja viisi haavoittui vakavasti. Tiedättekö, kuinka paljon se oikein tulee maksamaan?

Weber seisoi hiljaa. Kello raksutti. Ulkoa kuului liikenteen melu. 

- Olen keskustellut aiheesta tänään Orpon päällikön kanssa. Henkilökunnasta on jo muutoinkin huutava pula. Tämä ei ole mikään iskuosasto juoksuhaudoissa. Mikäli tilanne toistuu vastaisuudessa, olen pakotettu harkitsemaan, sovellutteko lopulta rikoskomisarioksi. 

Wulff napsautti kynäänsä ja poimi paperinivaskasta lapun. 

- Sitten toiseen asiaan. Tästä lähtien rikoksesta epäillyille on suoritettava kraniometrinen tutkimus. Erityisesti, jos kyseessä on patologinen kriminaali. 

- Herr Kriminaldirektor, suonette anteeksi, mutta mikä?

- Kraniometrinen tutkimus. Se on kallon mittasuhteiden ja piirteiden mittaamista rodullisten ominaisuuksien kartoittamiseksi. Itse Reichsführer on antanut asiasta päiväkäskynsä. Tulette saamaan yksityiskohtaiset ohjeet mittausten suorittamiseen. Ei muuta. Poistukaa.

Weber napsautti asennon ja kääntyi kankeasti ulos. 

--- 

Nuori mies nojasi laiskasti tuoliinsa. Hän olisi luultavasti keikuttanut sitä, ellei sitä olisi pultattu lattiaan kiinni. Kasvoilla oli ylimielinen ilme, vaikka niitä koristikin muutama ylimääräinen ruhje. Arpi leiskui poskessa.

Asiapapereita ei ollut löytynyt. Taskuissa oli ollut lähinnä purutupakkaa, pari markkaa ja patruunoita. Etsivät penkoivat Orpon arkistoja. Mies oli tuskin ensikertalainen. 

- Mikä on nimenne?

- Haistakaa paska.

- Kysyn uudestaan, mikä on nimenne?

- Persläpi. 

Weber virnisti. 

- Siinäpä erikoinen nimi. Varmasti osuva. 

Nuoren miehen ilme muuttui, hän kröhäytti kurkkuaan ja lennätti räkäklimpin, jonka Weber ehti juuri väistää. Kaksi konstaapelia nappasivat nuorta miestä hartioista ja painoivat hänet väkisin tuoliin. 

- Suosittelisin lopettamaan pelleilyn. Oli teillä nimeä tai ei, teitä epäillään kahden ellei kolmen poliisimiehen surmasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Tulette päätymään hirttolavalle siitä hyvästä. 

Nuoren miehen ilme ei muuttunut, mutta silmissä välähti hetken epävarmuus. 

- Haistakaa paska! Mua ette hirtä, siat! Se kuule työläiset nousee kapinaan ja sitten teitä porvareita ajetaan Spreehen! 

- Kuten spartakistit ja baijerilaiset? Weber kysyi maireasti hymyillen.

Nuori mies oli hiljaa. Weberille tuli tunne että hänen kannattaisi antaa mehustua vielä jonkin aikaa sellissään. Weber nyökkäsi konstaapeleille ja nämä kuljettivat rimpuilevan pojannulkin tiehensä. Uusi räkäisy-yritys loppui konstaapelin napakkaan lyöntiin. 

---

 Vanha mies istui tuolillaan raskaasti suun kautta hengittäen. Hänen oikea silmänsä oli turvoksissa, mutta sitä ei erottanut ellei erikseen katsonut tummista silmänalusista. Moniväriset viikset hapsottivat sinne sun tänne, pälvi paistoi lyhyen sängen takaa. Penkki natisi uhkaavasti miehen elopainon alla. 

- Herr Popp, otaksun?

Vanha mies nyökkäsi hätäisesti ja pyyhki hikeä nenäliinallaan. 

- Toimitte sekatavaraliikkeen talonmiehenä? 

- Kyllä, kyllä toimin, jo monta vuotta. 

- Oletteko kiinnittäneet huomiota mihinkään poikkeavaan viime aikoina?

Popp kurtisti kulmiaan ja näytti todellakin miettivän ankarasti. Rohina lakkasi, kuin hän olisi hoputtanut aivosolujaan parempaan ratkaisuun henkeään pidättämällä. 

- Ei, ei, en voi sanoa, niin. 

Weber hymyili vinosti.

- Katsokaas, se on hyvin kummallista, sillä eilen illalla ryöstäjien saaliista löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni ette ole huoltoasema tai apoteekki, joten haluaisin kuulla mitä varten tuollaisia tavaroita oli liikkeen tiloissa?

Popp veti henkeä syvään, kröhähti ja vaihtoi asentoa tuolilla. 

- En, en, en minä tiedä, mitään tiedä tollasista... Kysyä johtajalta, sen liike... Mä vain talonmies. 

- Älkää huoliko, Herr Popp, tulemme kysymään aivan varmasti. Nyt, haluaisin kysyä, miten eiliset ryöstäjät olivat päässeet käsiksi tähän tavaraan. Portti kun on tietojemme mukaan lukossa, samoin ovet, joista kummastakin te vastaatte. Ja olitte itse paikalla. Osaatteko antaa selitystä?

Popp siristi silmiään, pyyhkäisi hikeä ja näytti painavan päänsä alas. Weber antoi ajan kulua, kunnes oli ehtinyt laskea kuuteenkymmeneen ja kysyi uudestaan, osasiko Herr Popp kertoa osuuttaan. 

Weberin hämmästykseksi Popp alkoi hytkyä. Meni hetki kunnes Weber tajusi tämän itkevän. 

- Älkää...älkää... mä oon yksinkertainen mies... Mulla ei oo rahaa... En mä, en mä tahallani, mut ne sano...tappavat Herr Tollerin... Herr Toller hyvä mies, aina ystävällinen... Mä en halua että se tapetaan...

Weber nojasi kyynärpäillä pöytään ja painoi otsansa nyrkkejään vasten. Hän yritti tukahduttaa sisältään kumpuavan empatian ja säälin. Popp oli auttanut ryöstäjiä ryöstämään oman työnantajansa. Se oli kylmä totuus, oli sen takana oleva motiivi mitä tahansa. Mutta ehkä hän antoi säälin käydä oikeudesta tällä kertaa, ja komensi konstaapelit saattamaan ystävällisesti Herr Popp takaisin selliinsä. 

---

Herr Toller istui penkillä selkä suorana. Harmaat mursunviikset ja pään sivuille paennut tukka henkivät iästä ja arvovallasta. Tollerin liike oli menestyvä, se oli selvinnyt läpi jopa suuren laman, mikä ei ollut lainkaan yleistä. 

Ennen kuin Weber ehti aloittaa, Toller kysyi:

- Voisinko saada selityksen, minkä tähden minua kuulustellaan kuten rikollista? Käsittääkseni kyseessä oli oma liikkeeni joka oli ryöstön ja vandalismin kohteena eilen illalla. 

- Herr Toller, tämä on aivan rutiininomainen kuuleminen. Meidän on kuultava kaikkia asiaan liittyviä henkilöitä kokonaiskuvan muodostaaksemme. Lisäksi eilen illalla selvisi muutamia seikkoja, jotka vaativat valaisua.

- Olen pelkkänä korvana, Toller sanoi kuivasti.

- Ryöstäjien autoa tutkittaessa löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni mikään näistä kolmesta ei kuulu kauppanne valikoimiin. Osaatteko selittää, miten ryöstäjät ovat saaneet ne haltuunsa?

- Mistä minä sen tietäisin! Toller kivahti. - Ehkä ne olivat heidän mukanaan. Te olette poliiseja, teidän se pitäisi tietää. 

Weber hymyili jälleen. 

- Paraikaa. Ette siis tiedä mistä nuo tavarat ovat peräisin? Mitä luulette että ryöstäjät veivät kaupastanne?

Toller näytti vaivaantuneelta.

- En minä tiedä. Kai jotain. Kassan, rahaa... Kuulkaahan, en nyt ymmärrä tämän kuulustelun päämääriä. Minähän tässä se uhri olen!

- Teidän ei tarvitse kiihtyä, Herr Toller. Tutkimme auton ja ryöstäjät läpikotaisin eikä heiltä löytynyt mitään kassaan verrattavaa rahasummaa. Lisäksi kassakaappinne oli koskematon. Ainoa selitys on, että bensiini, oopium sekä dynamiitti on saatu teidän liikkeestänne. Ja koska asia tapahtui niin nopeasti, heidän on täytynyt tietää, mitä etsiä. 

Vanhan miehen ryhti lysähti. Hänen kasvoilleen ilmestyi ryppyjen hämähäkinseitti. Kallon ääriviivat näkyivät paperimaisen kuivan ihon takaa. Aika oli tehnyt tehtävänsä.

- Minä...minä en ole enää aktiviisesti mukana liiketoimissa. Minulla...minulla on hieman vaivaa mahani ja sydämeni kanssa. Vävyni, Herr Lipp, on ollut pääasiallisesti vastuussa liketoimista, käytännön asioissa.

Weber nojasi taaksepäin ja hymyili sisäänpäin. Vyyhti alkoi purkautua.

---

Puhelin pirisi rikoskomisarion pöydällä. 

- Weber.

- Herra rikoskomisario, Fürst täällä. Herr Lipp ei ole ilmaantunut työpaikalleen tänään.

- Kas, sepä kovin yllättävää. Käykää hänen kotonaan. 

- Lähetin paikalle jo Füchsin ja Jungin. Mutta oma veikkaukseni on, että hän on poissa sieltäkin.

- Vaatisi aikamoista kylmähermoisuutta ottaa poliisit vastaan jos on ollut vehkeilemässä mustan pörssin kaupan kanssa.

- Miten toimimme?

- Kyselkää siellä, onko Lippillä jotain kantapaikkaa. Jos ette saa mitään tietoja, menkää Füchsin ja Jungin perässä hänen kotiinsa ja kyselkää sielläkin. Itse lähden kuuntelemaan satakieltä. 

Linjalla oli hetken hiljaisuus. Weber saattoi lähes aistia kuinka Fürst virnisti. 

- Kyllä, herra rikoskomisario.

---

Tiergarten oli aina yhtä viihtyisä. Weber ei pitänyt kiirettä, vaan käveli rauhaksiin ja istuskeli eri penkeillä. Häntä olisi voinut luulla puiston rauhasta nautiskelevaksi turistiksi, mutta todellisuudessa hänen silmänsä etsivät erästä tiettyä hahmoa. Lopulta hän löysikin tämän. 

- Ostakaa lehti! Uusimmat uutiset! Franco etenee Espanjassa! Ostakaa lehti!

Weber harppoi lehteä myyvän hontelon pojan luokse. Tämän housut ja takki olivat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen takia. 

- Yksi lehti, kiitos, Weber sanoi hymyillen. 

Poika säpsähti tunnistaessaan Weberin. Hän ojensi hätäisesti lehden ja otti rahat. 

- Olet näköjään vaihtanut puolta. Olet yleensä länsilaidalla. 

- Kyllä, herra. Täällä on enemmän asiakkaita, poika sanoi ja vilkuili ympärilleen. 

- Kun olet saanut nuo myytyä, tule länsilaidalle. Odottelen siellä. 

- Kyllä, herra, poika sanoi. 

Weber lähti kävelemään taiteltu lehti kainalossaan. 

Poika ilmestyi puolen tunnin päästä. Weber viittasi penkillään vieressään olevaan lihapiirakkaan. Poika tarrasi siihen epäröimättä. 

- Herr Tollerin liike ryöstettiin eilen, Weber sanoi. Hän antoi hiljaisuuden vaikuttaa. 

- Tunnetko Herr Lippiä?

Weber vilkaisi poikaa, joka puisteli nopeasti päätään. Hän söi kuin ajokoira, pureksimatta.

- Entä erästä arpinaamaa? Ruskeat hiukset, sinun kokoisesi, arpi oikeassa poskessa? Kovaääninen pentele. 

Poika jäi miettimään ja kerrankin pureskelemaan. 

- Tobias. Sukunimeä en tiedä. Suutarikisälli. Vaikkei se töitä tee, poika sanoi ja jatkoi syömistä.

- Kiitos. Entä kenelle hän tekee keikkaa?

Poika epäröi ja oli hiljaa.

- En mä tiedä. 

- Harmi. Toivoisin että ottaisit selvää. Samoin mitä miehiä Herr Lipp on. 

Weber kaivoi taskustaan lihapiirakan käärepaperin ja työnsi sen pojalle. Tämä punnitsi kääröä hetken ja pisti nopeasti taskuunsa.

- Loput saat kun olet tuonut tiedon, Weber sanoi ja katsoi muualle. Hän kuuli kuinka poika nielaisi viimeiset palat, rutisti käärepaperin ja nousi seisomaan. Hiekka rahisi hetken, kunnes tuli hiljaista. Weber vilkaisi ympärilleen. Hän oli yksin. Weber otti käärepaperin, tutki sen nopeasti ja heitti lähimpään roskakoriin. Hän arveli saavansa tiedot parissa päivässä. 

Poika oli ollut painonsa arvoinen kultaa tähän mennessä. Hän saattoi kulkea missä päin kaupunkia tahansa, huomaamatta. Sanomalehtipoikia ei kukaan painanut mieleensä. 

Hän oli tullut ilmi eräässä tutkinnassa pari vuotta takaperin. Kyseessä oli ollut nuorehko pankkivirkailija. Virkailijan tuore morsian oli tehnyt rikosilmoituksen miehensä epämääräisistä taipumuksista, mustasukkaisuuttaan ja huomion puutteesta. Mies oli viettänyt turhan paljon aikaa nuorten poikien seurassa. Lehtimyyjä-poika oli ollut yksi heistä. Weberin selkäpiissä kulki väristys kun hän ajatteli juttua. Sellaiset toimeksiannot olivat kaikista vastenmielisimpiä. Ne olivat kurkistuksia ihmisen salaisuuksiin, mutaisiin vesiin. Ne olivat kuin hyökkäys soisen ei-kenenkään-maan yli:

Joka askeleella paljastui uusia luurankoja.

---

Sairaalassa tuoksui desinfiointiaine. Weber ja Fürst kulkivat sokkeloisilla käytävillä. He huomasivat tulleensa oikealle osastolle nähdessään kahden vihreäpukuisen Orpon seisovan osastonovella. Nämä tekivät kunniaa Kripon miesten kulkiessa ohi. 

Sisällä osastossa oli neljä muuta Orpoa. He nousivat seisomaan. Yksi pisti hätäisesti lukemansa lehden selkänsä taakse. 

- Kaikki tallella? Weber ei voinut olla kysymättä. 

- Kaikki, herra rikoskomisario. 

Kolme ryöstäjää oli haavoittunut vakavasti, niin että he olivat jääneet sairaalaan hoidettaviksi. Muut oli tikkauksen jälkeen passitettu selleihin. Osastolla jokaiselle oli annettu oma huone, jotta heitä oli helpompi kuulustella. Lähimpänä ovea olevalla petillä makasi pää ja oikea käsi kääreessä Weberin hellästi kiinniottama nahkatakkinen mies. Hänen vieressään oli laskiämpäri. 

- Alexander Tomski? Weber kysyi. 

Nahkatakki käänsi päätään. Oikea silmä oli myös kääreellä peitetty, ilmeisesti näköhermot olivat vaurioituneet. 

- Pystyttekö puhumaan saksaa?

Tomski oli hiljaa. Hän käänsi päänsä takaisin makuuasentoon. 

- Kehottaisin vastaamaan. Venäjän kansalainen varmasti kiinnostaa Gestapoa. He eivät ole yhtä helläkätisiä kuin me. 

Tomski yskähti. Ehkä hän nauroi. 

- Mistä tiesitte murtautua juuri Tollerin liikkeeseen? 

Hiljaisuus.

- Antoiko joku vihjeen?

Hiljaisuus. 

- Mistä lähtien Tollerin liike on ollut mustan pörssin varastona?

Nyt Tomski yski putkeen, kunnes puri hammasta ja veti syvään henkeä. Aivovaurio oksetutti, sen Weber tiesi omastakin kokemuksestaan.

- Aina, Tomski kähähti. - Tollerin ukko on pihalla kuin lumiukko. Elää vieläkin 1800-lukua. Saatanan porvarisika. 

- Entä Herr Lipp?

Tomski hiljeni. 

- Kuulkaa, olen suhteellisen varma ettei Toller itse pyöritä varastoa. Lipp on ollut vastuussa Tollerin käytännön asioista jo yli kymmenen vuotta. Miten Lipp liittyy tähän kaikkeen?

Tomski hytkyi jälleen. 

- Tollerin ukko ei olekaan ainoa joka on ihan pihalla. Kannattaisi varmaan vaihtaa alaa. Meillä olisi käyttöä noin kovanyrkkiselle tyypille.

- Kiitos tarjouksesta, mutta voin nähdä, että sillä puolella sänkyä elämä ei näytä sen paremmalta. 

Tomski oli taas hiljaa.

- Jos Lipp ei ole tämän takana, niin kuka?

- Lipp ei ole kuin laiska paska. Se rääpäle ei tappelisi itseään edes puhelinkopista ulos. 

- No kuka sitten?

Tomski näytti nauttivan olostaan tiedon vartijana. 

- Lipp ei käy varastossa. Se ottaa vaan siistit inventteerauskirjat. Sillä ei ole mitään käryä mitä varastossa on ja ei ole. 

Weber alkoi ärsyyntyä arvausleikkiin. 

- Kuka sitten on tietoinen?

Tomski hymyili niin että tupakan ja elämän tummentamat hampaat näkyivät. Mukana oli yksi kultahammas. 

- Sen saatte ihan itse päätellä. 

---

Sihteeri Heli Barth käveli ripeästi. Hän oli pukeutunut vihreään mekkoon. Mustat hiukset olivat tiukalla nutturalla ja harmaa käsilaukku heilui kävelyn rytmissä. 

Tummansininen Opel Kadett seisoi kadunvarressa. Weber katseli naisen kävelyä ja tunsi heikotuksen mahassaan. Fürst oli liian nuori nähdäkseen Barthin ikäistä naista samalla tavalla. Weber ja Barth olivat samanikäisiä, mutta toinen oli säilynyt hyvin ja toinen ei. 

- Heli Barth. Mies kadonnut sodassa. Poika kuollut espanjantautiin. Ollut Tollerilla töissä pikkutytöstä lähtien. 

- Voisiko hän pyörittää mustan pörssin kauppaa?

- Jaa-a, hyvä kysymys. Jos Tomski on yhtään oikeassa, Toller on seniili ja Lipp tärkeilijä. Sihteeri on saa tiedon kaikesta ja voi vaikuttaa myös sen luonteeseen. Huppista, pari konttia nauloja katosi. Eihän niitä tosin koskaan ollutkaan, joten miten sellainen voi kadota?

- En heti yhdistäisi sitä keskiluokkaiseen naiseen, Fürst puuskahti.

Weber vilkaisi syrjäsilmällä alaistaan. 

- Luulisi teidän olleen jo sen verta pitkään tällä alalla, että tiedätte olettamusten olevan vaarallisia. Ei, rouva Barth tuskin juoksee öisin kaduilla mukiloimassa ihmisiä. Muttei hänen tarvitsekaan. Rahalla saa lihaksia. Aivoiksi hän kelpaa hyvin.

- En nyt kyllä vieläkään ymmärrä miksi tutkimme Tollerin liikkeen henkilöstöä. Eikö meidän pitäisi yrittää etsiä sitä, joka tilasi ryöstön?

- Ryöstetty tavara oli selvästi mustaan pörssiin tarkoitettua. Ryöstäjien nopeus kertoi siitä, että he tiesivät mitä etsiä. Minua ainakin ammattini puolesta huolestuttaisi kovin jos meidän nokkamme alla toimii mustan pörssin varasto emmekä tiedä siitä yhtään mitään. Koko homma haiskahtaa reviirikiistalta. Kuka tahansa pyörittääkin Tollerin varastoa, hän oli saada pahan näpäytyksen itselleen. Jos pääsemme häneen käsiksi, osaamme ehkä etsiä tekijääkin. 

- Tomski tuntui olevan kovin puhelias. 

- Tietysti hän halusi siirtää puheenaiheen pois itsestään kilpailijaan. Hänen esimiehelleen on vain etu, että Tollerin varaston pitäjä tippuu pois pelistä. Omista asioistaan Tomski oli hiljaa. Mutta ehdimme hyvin palata häneen. 

- Onko Tiergartenin satakieli laulanut vielä mitään?

Weber vilkaisi uudestaan alaistaan ja naurahti. 

- Ei, toistaiseksi. Menen luultavasti tänään vielä kuulemaan, onko mitään uutisia. Oikeita ja valheita.

Rouva Barth oli katoamassa ihmisjoukkoon. Weber ja Fürst eivät kuitenkaan pitäneet kiirettä. Füchs ja Jung olivat asemissa juuri siellä, mihin Barth oli menossa. 

- Mitä luulette Lippille tapahtuneen? 

- Jaa-a. Jos hän olisi saanut kuulla, millaista tavaraa varastossa oli hänen tietämättään, hän olisi luultavasti osannut epäillä sihteeriä. Lippin katoaminen kohdistaa epäilykset juuri sopivasti häneen. Ehkä hänet ongitaan Spreestä jossain vaiheessa.

Nyt Weber ja Fürst nousivat autosta ja lähtivät kulkemaan ripeästi. He näkivät Jungin seisovan kulmassa. Kun Jung näki heidät, hän lähti Barthin ja Füchsin perään. 

Oli ruokatunti ja rouva Barthilla oli runsaasti aikaa hoidella asioitaan. Varsinkin, kun sekä Toller että Lipp olivat poissa paikalta. 

Rouva Barth käveli kuitenkin yllätyksettömästi asuntoonsa. Weber oli pettynyt. Hän ohjeisti Fürstia jatkamaan tarkkailua. Hän itse pistäytyisi Tiergartenissa.

---

Tällä kertaa poika oli länsipuolella, valmiiksi istumassa penkillä. Weber ojensi tälle voileipä-pinkan ja antoi hetken syöntirauhan. 

- Selvisikö mitään?

- Kyllä, herra. Herra Lipp harrastaa naiseksi pukeutumista eräällä klubilla. Hän on sen paikan kanta-asiakas. 

- Onko häntä näkynyt?

- Ei ole tällä viikolla kertaakaan, vaikka yleensä hän käy pari kertaa viikossa. 

Weber mietti. 

- Entä Tollerin liikkeen ryöstö? Liikkuiko siitä mitään huhuja?

- Ei, herra. Lähinnä siitä kuinka monta pollaria kuoli. Ja siitä kuinka osa kuuluu Antifaan ja Rote Frontiin. 

Se ei yllättänyt Weberiä. 

- Kuuluuko Tobias niihin?

- Kyllä, herra. Tobias on erään satakunnan apulaiskomentaja. 

- Entä rouva Barth? Kuulostaako nimi tutulta?

Poika mietti. Suun jauhanta hidastui. Leipäpala oli juuttua kurkkuun. Weber käski mielessään muistuttaa itseään että seuraavan kerran hän toisi juotavaa. 

- Ei, herra. Haluatteko, että otan asiasta selvää?

- Kyllä. Tosin voi olla ettei hän liiku omalla nimellään. Jos haluat nähdä, minkä näköinen hän on, niin käy hänen kotonaan tai seiso Tollerin liikkeen vieressä. Hän on keskimittainen, tumma, silmälasipäinen nainen. Suunnilleen neljänkymmenen näköinen. 

Weber kaivoi taskustaan pienen paperilapun ja ojensi sen poikaa kohti. Tämä nappasi lapun nopeasti ja piilotti repaleisiin housuihinsa.

- Ai niin, tässä vielä jotain, Weber sanoi ja ojensi lehden pojalle. Tämä vilkaisi sitä ja Weberiä, puristi lehden tiukasti kylkeensä ja nousi loppujen voileipien kanssa. 

- Huomenna, Weber sanoi ja poika nyökkäsi. Hän katosi puiston kätköihin. 

---

Weber katseli herra Lippin valokuvaa. Tollerin liikkeen arkistoista oli löytynyt valokuva muutaman vuoden takaa. Miehellä oli korkeat, piikeiksi vahatut viikset ja heikko leuka. Weber ihmetteli, miten hän saattoi pukeutua naiseksi, mutta ilmeisesti joillain oli erilainen maku. 

Rouva Barth oli antanut kuvan mielellään, kun Weber oli käynyt sitä kysymässä, etsintäkuulutuksen varjolla. Weberin hämmästykseksi Barth oli vetänyt hänet syrjempään ja vihjannut "Sternglimmer" nimisestä yökerhosta, jossa Lipp tapasi käydä. Weber oli pokkana kiittänyt tiedosta. 

Rouva Barth luuli olevansa askeleen edellä. Hänet kannatti pitää siinä luulossa.

- Teemme Herr Lippistä etsintäkuulutuksen, Weber sanoi. - Jung tai Füchs saa myös käydä klubilla vilkaisemassa paikkoja. Meidän tulee näyttää siltä, että etsimme Lippiä kaikin voimin. 

- Entä rouva Barth? Fürst kysyi. 

- Hän hoitaa luultavasti asiansa puhelimen välityksellä. Meidän tulee pyytää SD:tä kuuntelemaan hänen puhelintaan. Fürst, teillä oli omia lähteitänne. Levittäkää verkkoa vesille. Ei liian kovaäänisesti, ettei se kantaudu Barthin korviin. 

Samassa ovesta syöksähti sisään SD:n uniformuun pukeutunut lähetti. 

- Herra rikoskomisario, sairaalaan on tehty isku!

---

Weber katseli lohdutonta näkyä. Verijäljet johtivat ulko-ovelle saakka. Osasto, jolla vangit olivat olleet, oli pahin. Valkoinen tausta korosti tuhotyön jälkiä. Seinillä oli mustia pisteitä luodinreikinä ja mustia viiruja kimpoamisjälkinä. 

Viisi työläispukuista miestä oli tullut sisään kukkakimppujen kanssa. He olivat kävelleet osaston ovelle, jossa kaksi Orpoa olivat pysäyttäneet heidät. Miehet olivat vetäneet aseet esiin ja ampuneet molemmat poliisit. Sisällä olleet vartijat olivat ehtineet vetää aseet esiin ennen kuin miehet olivat avanneet oven. Seuranneessa tulitaistelussa ensimmäisenä ovesta sisään tullut kuoli. Hyökkääjät heittivät sisään käsikranaatteja ennen kuin juoksivat pois ulkona odottavaan pakoautoon. 

Tomski oli saanut surmansa sirpaleista mutta kaksi muuta vankia olivat hengissä. Orpon miesten tilanne oli toinen, suurella todennäköisyydellä kaikki kuusi olisivat kuolleita. 

Henkilökunnan mukaan hyökkääjät olivat huutaneet kommunistisia iskulauseita. Kaatuneen hyökkääjän rinnassa oli Rote Frontin pinssi. Hänen taskustaan löytyi myös lentolehtisiä ja muuta tavaraa. 

- Vakava juttu, Weber sanoi. Fürst tyytyi nyökkäämään.

- Tämä siirtyy Gestapolle ja SD:lle, Fürst sanoi. 

- Epäilemättä. Mutta en halua antaa niiden puupäiden rynnätä valmiiseen pöytään. Mennään!

---

Tiergarten oli ennallaan. Weber ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan odotti hermostuneena poikaa. Tämä saapui paikalle ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen.

Poika otti lihapiirakan muttei alkanut syödä. 

- No? 

- Herra, kukaan ei tunne rouva Barthia, ainakaan nimeltä. Mutta näin eilen kuinka se meni työmiehenä erääseen kapakkaan. Se oli Rote Frontin kantapaikka.

- Jatka. 

- En tietty päässyt sisälle, mutta se oli siellä tunteroisen ja lähti pois. Ei mennyt asunnolle samaa reittiä kuin tuli. 

- Mistä tiedät ajan?

- Kuulin kaupungin kellonsoiton puoleltaöin, herra.

Weberin päätä alkoi kivistää. Naiseksi pukeutuvia miehiä ja mieheksi pukeutuvia naisia. 

- Kiitän. Nyt, annan vaikeimman tehtävän tähän mennessä. Yritä saada selville, kenen laskuun Tobias tai Tomski työskentelivät. Muistat nimet? Tobias ja Tomski. 

Poika nyökkäsi. Weber nousi ja jätti penkille sodapullon. Sen vieressä oli pieni pussi. Poika nappasi molemmat mukaansa ja poistui. 

--- 

- Selvä tapaus. Rouva Barth kävi palkkaamassa pari kommunistia tekemään selvää kilpailijoistaan. Eiköhän tekijät löydy ratsialla Rote Frontin koloon, Fürst analysoi. 

Weber ja Fürst istuivat Kadettissa. Weber nosti sormensa pystyyn. 

- Eipäs hoppuilla. Satakieli näki kuinka rouva Barth meni sisään, muttei nähnyt mitä hän siellä teki. 

Fürst tuijotti ymmällään esimiestään. 

- Katsos, iso osa ryöstäjistä kuului Rote Frontiin. Myös Tomski. Miksi he olisivat tappaneet toverinsa sen sijaan että olisivat vapauttaneet heidät?

- Koska he pelkäsivät heidän puhuneen?

- Mistä he tiesivät, olivatko miehet puhuneet vai eivät? Sitä varten heidät olisi pitänyt pelastaa ja kuulustella. Ei, tämän takana on nyt jotain muuta.

- En nyt oikein osaa seurata ajatuksenjuoksuanne. 

Weber naurahti. 

- Olette sitten samassa veneessä rouva Weberin kanssa. Mitä tuollaisessa kapakassa on? Pinssejä, lentolehtisiä, propagandaa. Kuolleelta ei löytynyt kuitenkaan jäsenkirjaa. Miksi hän olisi jättänyt sen pois taskustaan? Jos kantaa avoimesti Rote Frontin pinssiä, on jotain muutakin huolta kuin jäsenkirjan paljastuminen. 

- Teidän mielestänne rouva Barth siis kävi hakemassa tuosta kapakasta materiaalia, jota hänen alaisensa sitten kantoivat?

Weber löi käsiään yhteen.

- Aivan noin! Hän oletti, aivan oikein, että se usuttaisi meidät, Gestapon ja SD:n suinpäin kommunistien kimppuun. Vangitut kun tuskin puhuisivat vaikka tietäisivät hyökkäyksen lavastetuksi. 

Fürst vihelsi. 

- Ovelaa.

- Eikö olekin? Nyt, me tiedämme, että rouva Barth pyörittää Tollerin tiloissa mustan pörssin varastoa. Mutta me emme edelleenkään tiedä, kuka sen halusi ryöstää. Yhtään suoraa nimeä ei ole noussut esille. Mutta minulla on teoria.

- Kertokaa toki. 

- Tobias ja Tomski ovat sen verta korkealla järjestön hierarkiassa, että ihan pikkutekijän käskystä he eivät ole lähteneet liikkeelle. Oman olettamukseni on, että he tekivät sen järjestön nimissä. Kieltämisen jälkeen viralliset rahavirrat ovat sulkeutuneet ja epäilemättä väki on vähentynyt, joten rahapula uhkaa. Bensiinistä saisi säännöstelyn vuoksi reilusti varoja, samoin tietysti oopiumista. Dynamiittia tarvitaan omaan käyttöön. Meillä on tekijät ja meillä on motiivi. 

- Kuulostaa loogiselta, Fürst nyökkäili. - Mutta miten jatkamme?

- Meidän pitänee kuulla rouva Barthia ensimmäistä kertaa kunnolla. Viitta ja tikari -leikki saa riittää. 

---

- Mieletöntä!

Rouva Barthin huudahdus kaikui kuulustelusellissä. 

- On teillä ainakin hieno mielikuvitus. Tätäkö poliisityö on nykyisin? Temmataan tuulesta mitä älyttömättömämpiä väitteitä. Haluaisin kuulla mitä teillä on esittää todisteeksi. 

- Teidän on nähty menevän mieheksi pukeutuneena Rote Frontin kantakapakkaan. 

- Sekö on teidän todisteenne? Käsittääkseni mieheksi pukeutuminen ei ole laitonta?

- Ei, mutta kommunismin tukeminen on, Weber sanoi ja virnisti.

Rouva Barth kohensi hamettaan ja nosti jalkansa toisen päälle. Vihreät silmät säkenöivät silmälasien takaa.

- Sanoitte, että joku näki minut? Kuka tämä joku on?

- Sitä en voi valitettavasti paljastaa.

- Eli teillä ei ole yhtään mitään, mitä esittää väitteidenne tueksi. 

- Väärin. Herr Tollerin liikkeen ryöstössä varastettiin tavaraa, jota ei virallisen kirjanpidon mukaan pitäisi olla liikkeessä. Te vastaatte kirjanpidosta. Herr Lipp on kadonnut. Teidän nähtiin menevän työmieheksi pukeutuneena Rote Frontin luokse. Rote Frontin tunnuksia kantaneet miehet iskivät sairaalan ja tappoivat kuusi poliisia sekä yhden vangitun. Nämä ovat faktoja. Joten, olkaa hyvä ja selittäkää meille, mitä nämä faktat teistä osoittavat.

Rouva Barth oli hetken hiljaa.

- Noissa luettelemissanne faktoissa esiinnyn vain kahdesti, ja molemmissa olettamuksena. Herr Lipp on virallisesti vastuussa kirjanpidosta, minä olen vain sihteeri. Lisäksi tämä silmännäkijänne, miten hän on voinut erottaa minut pilkkopimeässä?

Weber puri huultaan. Keskustelu meni väärään suuntaan. Naisen luettelemat epäilykset pitivät paikkansa. Yksikään tervejärkinen tuomari ei olisi julistanut tuomiota näillä perustein. Mutta nyt oli lyötävä kunnolla vyön alle.

- Kuulkaahan, minä voin syöttää teidät Gestapolle. Ette ehkä tiedä mutta ne kaverit eivät tarvitse kummoisiakaan todisteita. Pelkästään jo se, että teidät on nähty kommunisteja kannattavassa paikassa riittäisi. Varsinkin kun sairaalaiskuun osallistuivat selvästi kommunistit. Joten, jos haluatte saada jonkinlaisen oikeudenkäynnin, puhukaa. Ja lupaan, ettei tämä ole bluffausta.

Rouva Barth nielaisi. Hän painoi päänsä. Silmät liikkuivat. Hän selvästi puntaroi vaihtoehtojaan. 

Barth kumarsi nopeasti. Hänen noustessaan ylös rouvan kädessä oli pieni taskupistooli. Weber ei ehtinyt liikahtaa, kun hän tunsi kirvelevän raapaisun poskessaan ja kuuli pamahduksen. Barthin takana seisonut konstaapeli heittäytyi koko painollaan tämän päälle. Nainen huusi ja kirkui. Säikähdyksestä selvinnyt Weber tarrasi naisen oikeaan käteen ja hakkasi sitä pöydänreunaan. Ase laukesi mutta ote kirposi. Ovi avautui ja sisään syöksyi lisää konstaapeleja. Rimpuileva ja huutava rouva Barth kannettiin pois. 

Selliin tullut Fürst ojensi Weberille nenäliinan. Weber painoi sen poskeaan vasten. 

- Paljonko?

- Suosittelisin käymään tikkaamassa, Fürst vastasi. 

Weber nyökkäsi. 

---

Weber ojensi sanomalehteä poikaa kohti ja osoitti lehtijuttua. 

- Katsopas, poika. Ilman sinua tuokaan ei olisi selvinnyt.

Poika kohautti hartioitaan ja mutusteli kalaa ja perunoita.

- Emmä osaa lukea.

Weber tuijotti hämmästyneenä poikaa.

- Et osaa lukea? Mutta miten myyt lehtiä?

Poika nauroi kuin vähämieliselle.

-Ei mun tartte osata lukea että ihmiset ostaa lehtiä. Nehän niitä lukee. Mä vaan myyn. 

Weber puisteli päätään ja jatkoi lehden selaamista. Siinä oli lyhyt juttu kuinka erään talon roska-astiasta oli löydetty naiseksi pukeutunut mies. Hänet oli kuristettu omilla sukkahousuillaan. 

- Elämä kulkee outoja teitä, Weber huokaisi itsekseen. 

*

What-if?

What if the units of the medieval games were accurate:

Different classes of units:

Footsoldiers: 

Conscripts - called upon to serve their country and lord, for needs of war or to pay taxes. Hastily trained, armed with spears, plançon à picots, billhooks, glaives, fauchards, bardiches, war scythes or other kinds of cheap and easy-to-make polearms, these troops lack cohesion and moral to fight a war far from their homes. This leads to high attrition and desertion. Their armor is usually non-existent, except for helmet and occasionally gambeson and mail, making them vulnerable to nearly any weapon wielded with bad intentions. Sometimes, under a good leader who may have risen from their ranks, they can stand up against all odds.

Militia - law and order of the cities. Better trained and equipped than conscripts, these troops are making their living by guarding cities. Wielding spears, guisarmes, voulges or halberds, these troops provide ample resistance on city walls for any attacker. Their armor consists of helmets, gambesons, hauberks and occasional brigadines. However, like conscripts, their cohesion and moral drop rapidly farther away they are from their homes. Keep them in the city and both you and they are happy.

Mercenaries - dogs of war, workers of death. These men are earning their living by serving as soldiers and guardsmen. They can be from anywhere, with wildly varying nationality, morale, skills and equipment. Many have started their careers as conscripts or militiamen, then continued their enlistment and turned necessity into profession. Halberds, bec de corbins, partisans and pollaxes are primary tools of theirs, carrying also swords as backups and for close combat. Gambesons, hauberks, kettle helms, brigandines and other pieces of armor are all used concurrently to maximize protection - they are professionals, after all. Be vary, however, for these troops are not necessarily eager to die for your cause and they are strict about their payment. Training and pay keep their morale and cohesion high, but there is always the uncertainty of them turning sides for him who pays more.

Men of the Isles - bloody good ol' chaps. They can be either English, Irish or Scots, with differing equipment with each. English are usually billmen, using (in)famous English bill with effectiveness of causing fear in any cavalry. Irish are mostly gallowglasses, wearing heavy armor of gambesons and hauberks with helmets and carrying sparth-axes (kind of bardiches). Scots wield pikes and claymores, big swords capable of cutting horse in half. They all operate in companies, and are elite footsoldiers, having honed their skills in endless border clashes and clan wars. They expect they payroll to be higher than average, but reward it with competence and surprising trustworthiness among mercenaries. 

Swiss guard - fierce and feared, these mercenaries from the high are definitely worth of their pay. Armed primarily with Lucerne hammers, pikes and Swiss voulges (halberds) and carrying Swiss daggers and messers as secondaries, these troops can face nearly anyone on the battlefield and come out as victorious. They are best used as steamrolling columns, replicating phalanxies of the Alexander the Great, and turning they lord about as magnificent. Gambesons, hauberks, brigandines, curaissiers, sallets and skull caps under them are utilized and even required from the candidate in order to join the guard. Swiss guard are the finest of the mercenaries, with exceptionally high morale. Their quality and popularity comes with a price, literally, as they are one of the most expensive troops to field. Be prepared to face them in the battle at some point, and be prepared well, otherwise you may end up with bittering defeat.

Landsknecht - German guard, imitating the success of Swiss guard, armed similarly with pikes but also with langmessers, some of which resemble greatswords. Demand creates supply, and these mercenaries from different Germanic states have answered the call. They rival the Swiss guard for the title of the best and finest foot soldiers history has ever seen. However, compared to the Swiss, their quality can vary a bit and their prestige and fear factor is not as high. Fortunately, they also come with little less price, and can thus serve as poor-man's substitute for the the Cantonese. 

Mounted:

Mercenary cavalrymen - fierce but wild, these mounted troops can cause nightmares for the quartermaster of your enemy - and sometimes for yourself. Commonly, only a few can afford a horse, especially a horse bred for war, so being able to do so makes these troops special in their own right. Coming usually from the East, they may have varying degrees of morale and cohesion - but man, they can ride! They wear gambesons, hauberks, lamellar armor, shields, conical helmets or helmets not at all - it depends on their nationality and social status, wealthier leaders of course being better placed in this regard. Their weapons vary in similar kind of fashion - sabers, straight swords, lances, axes, warhammers or maces. They are best employed in harassing enemy troops, running down broken units and in other skirmishing duties. Be vary that they are only loyal among themselves, and loyality towards the lord might not be very good. Also, putting them to sit idling in a city is a bad idea, for they can get frustrated and freak havoc among civilized people.

Men-at-arms - knights in all but name and social status, these mounted warriors are the most skillful soldiers you will encounter. Most of them started as mercenaries, and were awarded the place alongside the knights for their skill and courage. Fulfilling the role of shock cavalry, armed with lances as primary weapons and swords, axes and warhammers as secondaries, they can turn the tide with one heavy blow. They are nearly as well armored as knights, wearing gambesons and hauberks under their full plate armor. For their effectiveness, they are also insanely expensive troops, thus only the richest lords can afford them. Unlike most of the mercenaries, these men are loyal to their lords. 

Knights - the cream of the society and warring men. Most of them are raised from the childhood to become leaders and soldiers, getting wide education on military and civil matters alike. They are nobles, and they know it. Usually accompanied with a band of men-at-arms, they create a force to be reckoned with.  However, not always is the son like the father, and even the purest bloodlines have produced rulers with abilities that families would like to forget. Also, being lords themselves, their ambition can sometimes blind their conscience, and thus their loyalty can be dubious. They are expensive and require possessions of land for their own rule and taxation. 

Missile:

Crossbowmen - potentially dangerous adversaries - at least for the first shot. Crossbow is an evolution of common bow and known for the mankind quite a while. Give a simple peasant a crossbow and he becomes perilous. Ease of use comes with higher labour of manufacturing and slower rate of launch. However, crossbowmen are among the most available missile troops and especially useful during sieges. They carry knifes and swords as backups, but you don't want to waste them in close combat. Similarly to conscripts, their armor is non-existent or light. 

Archers - skillful but not masters. Heavy warbows require special breed of men to operate them, and thus they are far rarer than crossbowmen. Bow is far easier to manufacture than crossbow, though, so they can be recruited from hunters and alike. Do not confuse their bows to English longbows, however, for their bows, although more powerful than average hunting bow, are not nearly powerful enough to pierce but the lightest of armor from medium to short distances. Their main advantages are rate of launch and good accuracy. 

Genovan crossbowmen - masters of most powerful handheld weapons seen to date. Although crossbow is popular among peasants for its ease of use, it doesn't mean there aren't masters in art of crossbow. Genovans are elite mercenaries, operating heavy crossbows. Some crossbows reach over 500 kg draw weights, in order to compensate their shorter draw lengths. Although not as good at penetrating armor than English longbows, due to short draw length and light bolt, they can still cause hindrance for lightly and moderately armored opponents. They carry pavises, large shields to protect them from arrows and bolts while reloading. Genevans have perfected their art and expect it to be shown in their payroll. Charge at them, and you may see why. 

English longbowmen - best of the best in the art of launching arrows. Finding a man capable of launching common warbow is far and few between, but finding a man capable of launching English longbow... These troops are big and strong as a bull and can launch rain of arrows at you with pinpoint accuracy. They come from rural regions and poor conditions - mastering longbow is for them a way to elevate social class and enjoy extensive pay, as longbowmen are heavily sought-after mercenaries. Even armored knights should be careful in presence of English longbowmen, for they can do nasty damage to shiny armor and hit open visors from longer-than-anticipated distances. They also carry shields and also swords and warhammers, but like Genovans, you don't want to waste them is close combat better suited for foot soldiers. 

Special:

Engineers - building the road others to march on. Skillful carpenters and engineers, these troops are necessary in nearly every situation: building roads, bridges, siege machines, fortifications, tunnels to breach walls and alike. They can defend themselves in battle, but they are not chosen by their battle skills. Use their brain, not their sword.

Bandits - merry fellows to rob you and cut your throat. Many different kinds of men operate as bandits: deserters, hard-boiled criminals, poor peasants... Some have chosen the path to break away from shackles of society and become free, whatever it means for them. Nevertheless, bandits can be useful - they can recon areas, act as skirmishers and harass enemy population. Trustful is however not the attitude with which you should deal with these guys - rather that they can choose between this and gallows. 

It all

Sound
Sound of return
Return
To hell
Hell
of fire and death
Fire and death in a valley
A valley
A valley far away
Far away, in the highs
In the highs of the blue sky
The blue sky, raining death
Raining death, to people
People, like you, my friend
My friend, brother in arms

Brother in arms, who
Who was eager to serve
Eager to serve but unfit for war
Unfit for war, as some are
As some are...

As some are, sitting there
Sitting there at high tables
At high tables, playing check
Playing check with young lives
Young lives, bleeding for cause
For cause, none can remember
 None can remember how it began

Began to cry, my mother
My mother held a letter
A letter with stamps
With stamps...

Rojava

Palaa vuoriston ilma

Laulavat urut tuhannet

Laulavat tyrannien äänellä

Hukkuvat vapauden taistelijat

Hiekkakuopan äärelle

Veri haipuu hiekkaan

Eikä mitään jää

Kuin aika ja kyyneleet. 

---

Sky is burning up there high

Organs in their thousands blow

Singing the song of tyrants

Drowning the fighters of freedom

At the edge of sandpit

Blood fanishes into sand

Nothing will be left

But time and tears.

Irina

Hän haistoi vuoret. Sadepilvet roikkuivat matalalla. Mudan, sateen tuoksu. Koirien haukku kantautui jostain.

Hän näki itsensä hautautuneena traktorin perävaunuun. Kymmenet kalpeat, jo vihertävät kädet näyttivät elävän hänen likaisten kasvojensa ympärillä. Hän tunsi hukkuvansa elävien kuolleiden sekaan.

Irina Dragoljuba Kovac heräsi ja ponnahti istualleen. Kädet vapisivat kun hän hautasi päänsä ja itki. Kalman haju oli tarttunut kitalakeen. Sänky oli läpimärkä ja nihkeä, mutta Irina ei välittänyt. Hän istui käpertyneenä, kunnes postiluukun kolahdus ja kalpea valo kertoivat aamuisen Vantaan heränneen. Irina pakotti itsensä käymään suihkussa ja syömään aamupalan. Keskuksessa olisi edessä pitkä päivä. 

Irina avasi oven ja astui syksyiseen ilmaan. Rakennukset peittivät mereltä kantavan tuulen. Helsingissä tuuli aina. Päivä keskuksessa oli takana. Hän oli jo osittain unohtanut yöllisen tapahtuman. Irina tunsi itsensä yllättävän virkeäksi. Kaikki oli hyvin, tulevaisuus edessä. Hän aloittaisi työharjoittelun eräässä espoolaisessa ravintolassa. 

Irina kääntyi ja lähti kulkemaan kerrostalojen pihojen kautta oikopolkua. Valkoinen Transit vekslasi pihamaalla ja lähti ajamaan häntä vastaan. Irina vilkaisi pelkääjän paikalle, siinä läähätti lähes musta susikoira. Irinan katse liukui kuskin paikalla olevaan naiseen. 

Irina jähmettyi. Hän oli nähnyt nuo kasvot. Silloin nainen ei ollut pukeutunut nahkatakkiin ja huppariin vaan maastopukuun ja rynnäkkökivääriin. Yöllinen kuva iskeytyi hänen mieleensä, muistin rautaporttien takaa syöksähti terävien käskyjen, tulituksen ja koirien äänet. Irina pinkaisi juoksuun näkemättä itkun seasta yhtään mitään. Hän tarrasi kerrostalon alaovesta tullutta papparaista rinnuksista ja kiljui kroaatiksi, kunnes lyyhistyi polvilleen täristen. Vasta paikalle tulleet ensihoitajat saivat hänet nostettua jaloilleen. Irina ei ymmärtänyt mitään, mitä hänen ympärillään puhuttiin. Hänet laskettiin paareille. Olkavarsi rullattiin esiin, sitä kosketettiin jollain kylmällä ennen pistosta. Irinan liukui tummaan tyhjyyteen. 

*

Volgan lautturit

Hii-jo-oo,

Hii-jo-oo

Äiti-Volga

Äiti-Volga

Suuri ja mahtava

Äiti-Volga

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo

Äiti-Volga

Äiti-Volga

Suuri ja mahtava

Äiti-Volga

Koivu kaadettiin

Koivu kaadettiin

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo

Koivu kaadettiin

Äiti-Volga

Äiti-Volga

Suuri ja mahtava

Äiti-Volga

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo

Auringolle

Auringolle

Auringolle

Laulumme laulamme

Auringolle

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo

Äiti-Volga

Äiti-Volga

Suuri ja mahtava

Äiti-Volga...

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo

Hii-jo-oo...

Uusi aika

Katson linnun lentoa
Kuin päiviä viimeisiä
Sydämeni vanhoja kuvia
Keihäsmiesten syviä rivejä
Sotilaiden hautoja
Kunnian viimeisiä jäämiä

Mutta mihin tarvitaan keihäsmiestä
Kun muuttuu maailma
Uhka uusi, niin syvä
Ettei se aseilla taltu
Ja katson, nuoria
Sotureita uuden ajan
Joita emme vielä edes tiedä
He tekevät kapinaa
Meidän vanhojen takia
Me nostamme nyrkkimme heitä vastaan
Vaikka riveihinsä pitäisi liittyä
Toivottavasti, meidät murskataan
Sillä sen olemme ansainneet
Ja he tulevan.

Arkunkantajat

Arkkua kannetaan
Syvyyteen, maahan tummaan
Maan hiljaista lasketaan
Kaukana kumuavat
Kellot
Vuosista, ajasta
Kosken virrasta ne kertovat
Loistavat värit
Kuoleman rinnalla
Hiljaa poistuu hän
Joka hiljaa on elänyt.

Operaatio Sodoma

PROLOGI
Pysähdymme. Päällystetty tie päättyy. Viimeinen pari sataa metriä ovat röykkyistä, kivistä uraa, jota ei kuljeta edes maasturilla. Korkeilla kivimuureilla varustettu talo on maisemassa ainoa monen kilometrin säteellä. Kuitenkin olemme kätevästi kaupungin laidalla.

Nostamme reput ja kameralaukut mukaamme ja päästämme vuokrakuskimme paluumatkalle. Espanjalaisittain on viileä päivä, mutta meillä hiki puskee pintaan jo seisoskelusta. Lähdemme astelemaan hitaasti pientä polkua kivien välissä. Valvontakameroita ei näy, mutta oletamme meitä tarkkailtavan tiukasti.

Puolen tunnin päästä istumme verannalla katsellen hienoa näkymää kohti merta viettävästä laaksosta. Viinipuiden rivit jatkuvat horisonttiin. Tälle puolelle taloa käy tuulenviren, joka vilvoittaa sopivasti.

Isäntämme on huolehtinut eteemme kupit jääteetä. Hän näyttää edelleen jäntevältä, vaikka siilitukka ja lyhyt parta kuvastavat harmaan ja valkoisen eri sävyjä. Sinivihreät silmät tuijottavat tummien kulmien alta rävähtämättä, vaikka ääni ja eleet ovat ystävällisiä. Pihalla turvamiehet kulkevat asemapaikasta toiseen. Hihnassa riippuvat haulikot.

Olemme saaneet harvinaisen tilaisuuden haastatella miestä, jota Suomessa odottaisi elinkautinen maanpetoksesta. Timo "Sakke" Saukkosen nimi aiheuttaa edelleen vihaa ja pelkoa, vaikka sodasta on yli 30 vuotta.

Emme ole täällä kuitenkaan pelkästään Saukkosen takia. Tarkoituksenamme on selvittää tapahtumakulkuja, jotka johtivat sotaan ja siihen, että suomalaiset kääntyivät toistamiseen toisiaan vastaan. Meitä kiinnostaa Saukkosen lisäksi toinen nimi: Erik Iivo Hagsvik.  "Kapinakenraali" on edelleen Suomen vihatuin mies. Lukemattomat salaliittoteoriat spekuloivat, ettei hän kuollutkaan Puistolassa, vaan onnistui piiloutumaan maan alle ja pakenemaan ulkomaille, eläen nykyisin turvattua elämää uudella nimellä.

Ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu. Edessämme istuu mies, joka kuului Hagsvikin luotetuimpiin miehiin ja joka teki juuri niin: pakeni Venäjän ja Ruotsin kautta oikeudenkäyntiään. Vain murto-osa Kalevalan kansantasavallan ylimmästä johdosta joutui koskaan vastaamaan teoistaan; ainoastaan verekseltään kiinnijääneet sekä Venäjän myöhemmin kansainvälisen painostuksen takia luovuttamat.

Jouduimme tekemään pitkän selvitystyön päästäksemme kontaktiin kalevalaisten maan alle painuneiden verkostojen kanssa. Aika on harventanut joukkoa, eivätkä kontaktit vaikuta enää olevan kovinkaan aktiivisia. Kalevalaisten keski-ikä alkaa olla pitkälti yli kuudenkymmenen, joten on viimeisiä aikoja kerätä vielä olemassaolevia muistikuvia ja käsityksiä tapahtumista. Hallituksen joukoissa taistelleiden "vapaussoturien" muistelmia on kerätty ja julkaistu vuosien varrella, mutta vastaavat teokset uupuvat kalevalaisten taholta.

Haastattelun ehtona on, ettemme paljasta Saukkosen olinpaikkaa tai nykyistä nimeä. Alkuperäisiä, suomalaisia nimiä saamme luvan käyttää, sillä "ne ovat kuitenkin tiedossa". Kysymyksiä on pitkä lista, sillä Saukkonen on antanut luvan vain yhteen haastatteluun.

Ensin hän haluaa kuitenkin kertoa nykyisestä elämästään. Kierreltyään maailmaa hän kertomansa mukaan oli saanut kasaan mukavan summan, jolla osti ränsistyneen huvilan maineen itselleen. Nykyisin hänet tunnetaan alueella viininviljelijänä ja gastronomistina, sillä useat kaupungin ravintolat tarjoavat hänen lähellä tuotettua viiniään sekä juustoa ja lihaa. Saukkonen on selvästi onnistunut uuden elämänsä rakentamisessa. Pyydämme lupaa aloittaa haastattelu, johon hän myöntyy. Saukkosen haastattelua sekä muita lähteitä on käytetty tämän kirjoituksen lähteinä.

SODAN SYNTY
2010-luku oli ollut kansainvälisesti myrskyisää aikaa. Ukrainan ja Syyrian sodat sekä terroriaallot olivat olleet maailman huomion keskipisteenä. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu oli myös saanut palstatilaa. Suomen ja Venäjän suhteet olivat vuoden 2014 alkujärkytyksen jälkeen palautuneet omiin uomiinsa. Suomi oli pyrkinyt toimimaan sovittelijana USA:n, EU:n ja Venäjän välillä, joissain asioissa myös onnistuen. Vuosikymmenen loppupuolella Ukrainan kanssa käydyt rauhantunnustelut herättivät toiveen pitkän sodan loppumisesta.

2020 -luvulle tultaessa asiat kuitenkin muuttuivat. Venäjän sisäpolitiikka kiristyi ikääntyvän presidentti Putinin pakotettua duuman jatkamaan hänen presidenttikauttaan, peruen samalla vaalit, joiden oli odotettu lännessä muuttavan Venäjän suuntaa. Samalla hän lisäsi entisestään jo muutoinkin laajoja valtaoikeuksiaan. Tämä aiheutti laajoja mielenosoituksia ja kansanliikkeitä vaatimaan Putinin ja duuman eroa sekä uusia vaaleja. Mielenosoitukset laajenivat ja väkivaltaistuivat "katutaisteluiksi", kirjoitti tuolloin Guardian-lehti. Talouspakotteiden heikentämä Venäjän talous oli myös samanaikaisesti alkanut kärsiä ilmastosopimusten aiheuttamasta öljyn kysynnän vähenemisestä. Venäjää vaadittiin kansainvälisesti lopettamaan öljyn sekä kaasun poraukset ja sulkemaan varsinkin ekologisesti herkillä alueilla Siperiassa toimivat pumppaamot.

Suomessa presidentiksi valittiin vihreä ja liberaalia politiikkaa edustanut nuori ehdokas. Hän ilmoitti julkisesti tukensa Venäjän poliittiselle oppositiolle sekä Venäjään kohdistuville ilmastopakotteille. Pääministeri julkisti lausunnon, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi tulevat hakemaan Nato-jäsenyyttä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Putinin huhuttiin kärsivän Alzheimerista tai Parkinsonista. Ruotsin suurlähetystön tietovuodon mukaan Putinin täytyi pidellä juomalasiaan kahdella kädellä vapinan estämiseksi. Asiantuntijat puhuivat "palatsivallankaappauksesta", jossa Venäjän asevoimien korkeimpaan johtoon nousseet nuoret kenraalit pyörittivät asioita.

Suomessa marginaaliin joutuneet äärioikeistoryhmittymät tekivät kolme terroriteoksi luokiteltua iskua Hervannassa, Oulussa sekä Joensuussa. Lappeenrannassa ja Imatralla tehtiin polttopulloiskuja maahanmuuttajien omistamiin liikkeisiin. Joukossa oli myös venäläistaustaisten omistamia liiketiloja. Venäläismediat repivät otsikoita "Kristalliyöstä", jossa "suomalaiset fasistit vainoavat rehellisiä ihmisiä - -  pääkohteiksi joutuvat varsinkin venäläiset". Moiset uutiset eivät jääneet ainoastaan pienemmille tiedotusvälineille, vaan nousivat valtiollisille uutiskanaville. Asiantuntijoiksi esittäytyneet, joukossa suomalainen Johann Bäckman, kertoivat Suomessa jo pitkään jatkuneesta äärioikeiston vahvistumisesta, jota valtiovalta salaa tuki. Poliisi ja armeija antoivat koulutusta "aseiden käyttöön ja pommien tekoon". Venäjä vaati luovuttamaan Imatran ja Joensuun iskuihin syyllistyneet sekä ne, jotka olivat "harjoittaneet selkeää väkivaltaa Venäjän kansalaisia kohtaan". Suomi kieltäytyi luovutuksesta, vedoten, että Suomen alueella tapahtuneita rikoksia tutkivat Suomen viranomaiset. Suomi kuitenkin tarjosi Venäjälle mahdollisuutta lähettää omia edustajiaan seuraamaan tutkintaa. Venäjä kieltäytyi tarjouksesta.

Venäläisten sotilaskoneiden rajaloukkaukset lisääntyivät. Venäläinen fregatti yritti puskea yhtä Suomen uusista korveteista Suomenlahdella. Törmäys vältettiin täpärästi suomalaislaivan kapteenin nopean reagoinnin ansiosta. Kaksi Suomen ilmatilaan tunkeutunutta Mig-31:stä liikehti uhkaavasti Hornet-parin tullessa tunnistamaan niitä. Liikehtiminen oli "taistelun kaltaista, tulipaikkojen hakemista", kuvasi partiota johtanut yliluutnantti. Ilmeisesti venäläispartiota johtanut kone ei ilmoittanut äkillisestä suunnanmuutoksesta siipimiehelleen, ja koneet törmäsivät ilmassa. Siipimies kuoli koneen ohjaamon murskauduttua. Partiota johtanut lentäjä käytti heittoistuinta ja selvisi. Koneet putosivat taivaalta, onneksi keskelle peltoa ja metsää, eikä sivuvahinkoja näin syntynyt. Suomen viranomaiset toimittivat lentäjän ensin hoitoon ja sen jälkeen tutkintavankeuteen epäiltynä laittomasta rajaloukkauksesta, lento-onnettomuuden aiheuttamisesta sekä kuolemantuottamuksesta.

Venäjä vaati tiukkasanaisesti molempien lentäjien palauttamista. Venäläiset syyttivät Hornettien ampuneen koneensa alas. Netissä ilmestyi ääninauha, jonka väitettiin olevan Mig-lentäjien käymä keskustelu ennen törmäystä. Johtokoneeksi väitetty ilmoittaa: "varoitus... ohjuslaukaus..väistö". Kansainvälinen media nosti tapauksen otsikoihin. Amerikkalainen tiedustelulähde julisti nauhan väärennökseksi. Tästä huolimatta se levisi venäläisessä sosiaalisessa mediassa. Pietarin ja Moskovan Suomen lähetystöjen edessä nähtiin laajoja mielenosoituksia.

"Yritimme turhaan saada audienssia Putinin luokse", Suomen tuolloinen Venäjän -suurlähettiläs kertoo muistelmissaan. "Puhuimme kuuroille korville. Saimme Suomesta reaaliaikaista tietoa tutkinnan edistymisestä. Emme voineet tehdä muuta kuin ilmoittaa presidentille, pääministerille sekä ulkoministerille kotimaahan, että audienssia ei ole luvassa."

Suomen presidentti piti televisioidun puheen, jossa selitti siihen astisen tutkinnan tulokset sekä seuraavat oikeuskäytännöt. Hän tarjosi suorassa lähetyksessä Venäjän viranomaisille mahdollisuutta osallistua tutkintaan ja valaista koneiden kuntoa, lentoreittiä ja muita toistaiseksi epäselviksi jääneitä asioita.

Venäjä ei vastannut presidentin tarjoukseen. Saman päivän iltana Venäjän Suomen-suurlähetystö toi presidentille ukaasin: lentäjät oli toimitettava Vaalimaan raja-asemalle 24 tunnin kuluessa. Mikäli näin ei tapahtunut, Venäjä tulisi vetämään asiasta omat johtopäätöksensä.

Hallitus hälytettiin kriisikokoukseen supistetussa muodossa. Presidentti, pääministeri sekä ulko-, sisä- ja puolustusministeri osallistuivat tapaamiseen Puolustusvoimien johdon kanssa. Sotilastiedustelu ilmoitti Venäjän siirtäneen ilmakuljetteisia joukkoja Pietarin alueelle. Yhteenlasketun määrän arvioitiin olevan noin 30 000 miestä, käsittäen pääosin ammattisotilaista koostuvia yksiköitä. Suojelupoliisi ilmoitti Venäjän suurlähetystön pakanneen tavaransa ja suunnanneen kohti rajaa. Valmiusyksiköiden valmiutta päätetään kohottaa. Ammattisotilasyksiköiden, kuten Ilma- ja Merivoimien sekä nopean toiminnan joukkojen, valmiutta oli kohotettu jo ennalta. Presidentin yritykset "kuuman linjan" käyttöön epäonnistuivat. Puolustusvoimien komentaja antoi käskyn kertauskutsun lähettämiseksi reserviläisille.

Klo 04:26, vain tunti sen jälkeen, kun Venäjän suurlähetystön edustajat olivat siirtyneet rajan toiselle puolelle, Suomen rajanylityspaikoille kohdistui raju tykistöisku. Sitä seurasi maahanlaskuyksiköiden nopea tunkeutuminen rajan ylitse, Suomen puolelle.

Sota oli syttynyt.

TULEVAT JOHTAJAT TAPAAVAT
Venäläisten etujoukot etenivät nopeassa tahdissa Lappeenrantaan ja Imatralle. Hyökkäyskiilan tunkeutuessa Kouvolaan ne kohtasivat ensimmäiset Karjalan prikaatin yksiköt. Kohtaamistaistelut olivat nopeita ja lopputulokset epäselviä. Rannikkoa myöten edennyt haara eteni Haminaan sekä Kotkaan. Karjalaiset onnistuivat pysäyttämään kiilan hetkeksi Kouvola-Lahti -moottoritielle.

Erik Hagsvikin ja Timo Saukkosen kannalta pysäytys tuli liian myöhään. Kohtalo oli heittänyt molemmat miehet samaan kaupunkiin, Lappeenrantaan, jossa he yöunilta herättyään saattoivat vain todeta tilanteen.

Kaksikko oli tavannut ensimmäisen kerran Vekaranjärvellä, Hagsvikin suorittaessa varusmiespalvelustaan. Kersantti Saukkonen oli toiminut hänen kouluttajanaan. Varusmiespalveluksen jälkeen Hagsvik siirtyi opiskelemaan Saimiaan kone- ja automaatiotekniikkaa. Koulukaverien muistelmien mukaan Hagsvik oli pätevä opiskelija, ei sen viinaanmenevämpi kuin korkeakouluopiskelijat yleensä. Joidenkin mielestä hän oli "turhankin tunnokas AMK:iin". Sodan syttyessä Hagsvik oli viettämässä viimeistä opiskelusyksyään ja aloittamassa lopputyötään. Timo Saukkonen taas oli siirtynyt opiskelemaan Maasotakoululle. Maasotakoulun rehtorin ainoa ohje oli "vetää siviilit päälle ja pyrkiä kohti pohjoista ja omia joukkoja", muistelee tuolloin kadettina jalkaväkilinjalla opiskellut.

Venäläiset sotapoliisit kuitenkin piirittivät ja valtasivat Maasotakoulun niin nopeasti, että harva onnistui pujahtamaan pakoon. Yksityisessä vuokra-asunnossa majaillut Saukkonen oli kasarmeissa yöpyneitä tovereitaan onnekkaampi, mutta törmäsi epäonnekseen tiesulkuun. Aseettomana ja vihollisten ympäröimänä, kersantti Saukkosen ei auttanut kuin antautua.

Hagsvikin ja tuhansien muiden Etelä-Karjalan alueella olleiden reserviläisten kannalta tilanne oli valoisampi. Venäläiset eivät juurikaan keskittäneet huomiotaan siviiliväestöön ensimmäiseen pariin viikkoon, joten metsien ja veneellä Saimaan kautta onnistui pakenemaan arvioiden mukaan parisen sataa suomalaisten hallussa oleville alueille.

Hagsvik oli alta kolmikymppinen, hyväkuntoinen aktiivireserviläinen, mutta hän ei liittynyt pakenijoihin. Hänen venäjänkielen taitonsa olisi luultavasti helpottanut pakoa. Jostain syystä hän päätti kuitenkin jäädä Lappeenrantaan. Jotkut kommentoijat ovat pitäneet tätä seikkaa "petturin ensiaskeleena", mutta niin tekivät tuhannet muutkin karjalaiset. Suurimpana syynä lienee ollut epätietoisuus. Televisiokanavat toimivat hyvin vielä usean päivän ajan, jolloin väestö saattoi seurata tilanteen kehittymistä. Uutisissa annettiin ohjeita pommitusten ja sähkö- sekä verkkojen katkeamisen varalta, muttei minkäänlaista ohjeistusta miehitetyllä alueella asuville.

Vasta toisella viikolla Hagsvik uskaltautui ulos asunnostaan. Hän eli suhteellisen vapaalla jalalla kolmatta viikkoa sodan syttymisestä, ennen kuin katupartio kysyi henkilöpapereita. Löydettyään Hagsvikin sotilaspassin hänet vangittiin (miksi Hagsvik kantoi edelleen sotilaspassia mukanaan, on arvoitus. Hänen pitkälle vapaudelleen on etsitty syitä, joista todennäköisimmät liittyvät ulkonäköön ja venäläisten resurssipulaan. Hagsvikin itsensä mukaan häntä oli usein luultu venäläiseksi sekä suomalaisten että venäläisten taholta. Venäläisillä ei myöskään riittänyt joukkoja kunnon selustavarmistukseen ja jokaisen kansalaisen tutkimiseen).

Jo ennen Helsingin valtausta venäläiset olivat alkaneet kysellä halukkuutta värväytyä. Tulokset olivat kuitenkin laihat, johtuen shokista ja vankien pienestä määrästä. Ammattisotilaat ja reserviläiset pidettiin vangittuna erikseen. Väestöstä vangittiin kaikki alta 30-vuotiaat, sotilaskuntoiset miehet sekä ne naiset, joilta tavattiin sotilaspassi. Helsingin romahtaessa vankien lukumäärä sekä värväyshalukkuus olivat kasvaneet. Sotavangeiksi saatuja kuljetettiin myös Lappeenrantaan, mahdollisimman kauas rintamalta.

VASTARINTA YLLÄTTÄÄ VENÄLÄISET
Venäjän pääesikunnan laatima operaatiosuunnitelma, joka tunnettiin leikkisästi "operaatio Sodomana", oli olettanut sodan loppuvan Helsingin valtaukseen. Toisin kuitenkin kävi. Suomalaisjoukot, pääasiassa Porin, Karjalan sekä Panssariprikaatin, tekivät yllättäviä vastahyökkäyksiä. Etujoukot pystyivät pureutumaan lähes Kehä III:lle saakka. Vastarinta vaikutti vain tiukkenevan, kello tikitti. Itä-Euroopassa tapahtui huolestuttavia Nato-joukkojen keskityksiä. YK:n turvallisuusneuvosto oli kutsuttu koolle. Moskovan sekä Pietarin kadut velloivat sotaa vastustavista mielenosoittajista. Poliisille oli annettu lupa ampua kovilla, jos tarve vaatisi. Yhdysvaltain presidentti lupasi kaiken mahdollisen tukensa Suomelle. Sota ei suinkaan yhdistänyt venäläisiä, vaan tuntui aiheuttavan entistä enemmän hajaannusta.

Oliko tullut tehtyä virhe?

Ammattisotilaita kului taisteluissa huolestuttavaa tahtia. Heitä saatettaisiin tarvita vielä sisäisten levottomuuksien tai Naton aggression torjujina. Toisaalta asevelvolliset olivat epäluotettavia. Opposition pelättiin vetoavan palvelustaan suorittaviin varusmiehiin ja puhuvan nämä puolelleen. Valtakunnan teräsnyrkkiä ei kannattanut tuhlata Suomessa epävarman tulevaisuuden häälyessä edessä.

Esiin kaivettiin sama suunnitelma kuin Ukrainan sodan aikana: jo vallatuille alueille tulisi perustaa "kansantasavalta". Sille pitäisi luoda siviilikoneisto ja asevoimat. Etsikkoajan jälkeen entistä suurempi osa sotimisesta ja selustavarmistuksesta voitaisiin siirtää kansantasavallalle ja lopullisessa tavoitteessa kokonaan. Suomalaiset pantaisiin taistelemaan toista sisällissotaa.

Tuossa vaiheessa vangittuja oli tuhatkunta. Sotilastiedustelu määrättiin suorittamaan ensimmäiset värväykset näiden parista. Tarkoitus oli käyttää näitä "ensilinjalaisia" lisävärväyksiin, sillä uskottiin olevan tehokkaampaa käyttää suomalaista värväämään suomalaista kuin vangitsija vangittua. Näiden ensimmäisten joukossa oli Erik Iivo Hagspik.

Motivaatiota tai käytettyä motivointia värväytymiseen voi vain arvailla. Osa Hagsvikin tunteneista on kertonut syyksi kaunan, jota hän kantoi intissä palveltuaan miehistössä. Toisaalta, kymmenet tuhannet muut miehistössä palvelleet ja epäilemättä kaunaiset eivät tehneet Hagsvikin ratkaisua. Historoitsijoiden arvailut vaihtelevat pelosta uhkailuun ja omaneduntavoitteluun. Ehkä lopullinen syy oli kombinaatio kaikista. Tosiasia oli kuitenkin se, että vain kolmisen kuukautta sodan alkamisesta, Eerik Iivo Hagsvik puki päälleen suomalaista M05-maastopukua muistuttavan Anglija-asepuvun ja suuntasi ulos kolminkertaisen piikkilanka-aidan takaa. Seuraavat kolme viikkoa kuluivat värväyskoulutuksessa.

KANSANTASAVALTA SYNTYY
Värväykset pyrittiin alkuvaiheessa kohdistamaan korkeakoulutettuihin, upseereihin sekä virkamiehiin, mikäli heidät oli tunnistettu vangitessa tai vankeusaikana. Jos yksittäisen reserviläisen värväytymistä ihmettelee, on syytä kysyä myös, miksi aktiiviupseereitakin värväytyi ensilinjalaisiin peräti kahdeksan kappaletta. Näitä tekoja on pyritty tulkitsemaan niin, että upseerit pyrkivät voittamaan luottamuksen, saamaan aseita ja sitten pakenemaan takaisin omien luokse. Tulevien tapahtumien valossa näin kuitenkin tapahtui vain kahdesti: kapteeni Aimo Juhani Tamminen sekä yliluutnantti Anni Iines Törmäinen pakenivat värväyskoulutukseen käytetystä Maasotakoulusta ja onnistuivat vaeltamaan metsien läpi suomalaisten joukkojen luo. Loput upseerit päätyivät muodostamaan kansantasavallan ylimmän upseeriston kaaderin.

Näillä värväysretkillä Hagsvik tapasi uudestaan Timo Saukkosen. Saukkosen mukaan tapaamista edeltäneinä viikkoina venäläiset olivat yrittäneet houkutella häntä värväytymään. Nämä "puhuttelut" olivat tapahtuneet erillisessä huoneessa. Tulkkina oli ollut venäläisnainen, joka oli puhunut "hoono soomi". Saukkonen kertoo lähinnä tuhahdelleensa näin onnettomille yrityksille.

Hagsvik oli törmännyt Saukkoseen saapuessaan aliupseerien leiriin ja nähnyt hänet piikkilanka-aidan vieressä tupakalla. Hagsvikin epoletissa oli komeillut yksi valkoinen nauha - jefreiter Hagsvik oli ilmeisesti saanut arvonsa palkkioksi koulutuksestaan ja venäjänkielen taidostaan.

Hagsvik oli osannut kiskoa oikeista naruista - hän oli puhunut kuinka Suomen hallitus oli siirtynyt jo Ouluun saakka, kun historiallinen kaupunki Vaasa oli käynyt liian kuumaksi. Ennen kaikkea hän oli vedonnut värväyksen etuihin: palkkaan, vaatteisiin, tupakkaan sekä ruokaan. Mahdollisuudet edetä virkaportaissa olivat myös erinomaiset pystyvälle miehelle. Hagsvik ei vaatinut kannan ilmoittamista heti, vaan jätti Saukkoselle miettimisaikaa. Hän antoi ohjeeksi, että jos Saukkonen päätti värväytyä, hänen tarvitsisi sanoa vanginvartijoille vain Hagsvikin nimi ja nämä kuljettaisivat Saukkosen pois leiriltä.

Kolmantena päivänä Hagsvikin vierailusta tupakantuskista kärsinyt Saukkonen kuiskasi vartijalle "jefreiter Hagsvik". Hänet toden totta saatettiin heti ulos ovesta. Istuessaan Uazin takaistuimella sisään nakattiin pussi, jossa oli hänen koko omaisuutensa: lompakko, sotilaspassi, hammasharja ja sytkäri.

Ilmeisesti Hagsvikin ehdotuksesta Saukkoselle annettiin hänen suomalainen sotilasarvonsa, vaikkei hän osannut venäjää ollenkaan. Sergeant Saukkonen yllättyi siitä, että Hagsvikin puheet pitivät kutinsa. Ruokaa ja ennen kaikkea tupakkaa sai niin paljon kuin halusi. Vodkaakin, mutta sen Saukkonen jätti toistaiseksi väliin.

Ensilinjalaiset onnistuivat värväämään yhteensä satakunta. Sotavankien värväys onnistui helpommin kuin siviilissä vangittujen. Saukkonen huomasi, että monet sotavangit kärsivät "sotaväsymyksestä, univajeesta, psykooseista ja kaikenlaisista mielenhäiriöistä". Tämän hän huomasi aloittaessaan joukkueensa koulutuksen.

Ensilinjalaisista muodostettiin sotapoliisikomppania. Vastuualueeksi tuli Lappeenranta. Anglija-maastopukujen lisäksi jostain varastoista oli kaivettu Kirza-saappaat (virallisesti käytöstä poistettu) sekä Lifchik-rintakantimet (myös käytöstä poistettu). Kypäriä ei jaettu, koska joukot eivät olleet etulinjassa. Verrattuna moniin venäläisiin joukko nautti huomattavia etuoikeuksia. Tämä oli osa värväystaktiikkaa.

Siviilihallinnon rakentaminen sujui takkuisammin. Virkamiehiä ei ollut tai sitten heitä ei oltu tunnistettu. Tilalle värvättiin tai tunki kaikenkarvaista osaajaa. Noin neljä kuukautta sodan alusta julistettiin "Kalevalan kansantasavallan" perustaminen. Kansantasavalta oli perustettu "kansalaisten kansanäänestyksessä osoittaman mielipiteen perusteella". Ensilinjalaisten sotilaspoliisikomppania oli ollut suojaamassa kyseistä äänestystä.  "Kaikki sen tiesi, että järjestetty juttu se oli", Saukkonen toteaa. "Pari vanhaa mummoa siinä kävi lappuja tiputtamassa, äänestivät kai Kekkosta".

VALLAN PORTAAT
Aika kului. Ensilinjalaisille kiirehdittiin etulinjapalvelusta, vaikka yksikkö ei minkään järjen mukaan ollut valmis. Taistelukokemuksen toivottiin "karaisevan ja lujittavan" joukkoa. Ensimmäiset kaatuneet, oli puoli kumpi tahansa, riittäisivät vaimentamaan epäröinnin.

Kansantasavallan 1. kaartin 1. pataljoonan 1. komppania (kaikki kansantasavallan prikaatit tulisivat olemaan kaarteja, siinä missä Venäjällä kaarti on ansionimi kunnostautuneelle yksikölle), kuten ensilinjalaisia komeasti kalskahtavasti kutsuttiin, sai tulikasteensa Jyväskylän alapuolella. Vastassa oli Karjalan prikaatin tiukka puolustusketju. Hätäinen hyökkäys päättyi verilöylyyn. Paikalle kiirehditty komppania otti rintamavastuun karaistuneelta 7. Mekanisoidun kaartinprikaatin komppanialta. Yllätetty komppanianpäällikkö ei ehtinyt juuri kertoa edes tilannetta, kun hänet määrättiin tukemaan jo hyökkäystä tietä pitkin. Tieosuus oli vahvasti kenttälinnoitettu ja miinoitettu, joten sen valtausta ei oltu varsinaisesti tunnustelujen jälkeen yritetty. Idempänä, noin kymmenen kilometrin päässä, olisi ollut huomattavasti pehmeämpi kohta Karjalan prikaatin sekä Kainuun prikaatin välikohdassa.

Komppania työnnettiin etelän pimeän ja loskaisen talviaamun vielä sarastamatta hyökkäykseen. Lyhyt, tuskin mainittava tulivalmistelu ainakin yllätti karjalaiset. "Kuin pystymetsästä olisivat nousseet", totesi jääkäri Salo päiväkirjassaan.

Valmiiksi kohdistettu ja pelkän radiokuittauksen päässä ollut raskaiden kranaatinheitinten tulisulku pysäytti kuitenkin ensilinjalaiset lähes alkuunsa.

"Tanner jysähti ja sirpaleet vonkui. Olinhan kyllä nähnyt miten kranaattikeskitys pölisee harjoituksissa, mutta ei sitä osannut tai tiennyt odottaa. Oma ryhmä lähti juoksemaan ja muusta joukkueesta en edes tiennyt. Ei siitä selvinnyt kuin kourallinen", Saukkonen muistelee.

Hagsvik, joka toimi ryhmänjohtajana, koki saman. Ryhmä ryntäsi takaisinpäin, suoraan ilmassa viuhuviin sirpaleisiin. Viisaimmat, jotka odottivat keskityksen loppua, pääsivät paikalta suhteellisen vähin vammoin. Käsiasetuli oli minimissään, yllättävästä syystä.

Muutamia jäi nimittäin haavoittuneina ja päästään sekaisin kentälle. Suomalaisia hämmensi suomeksi huudetut tuskanhuudot. "Säikähdin, että perkele, omiako tässä onkin ammuttu! Meinasin lähteä hakemaan niitä mutta kessu esti", kirjoittaa jääkäri Salo. Moni luuli samaa ja pidättäytyi siksi ampumasta näkemiään hahmoja. Seitsemän fyysisesti ehjää mutta poissa tolaltaan olevaa ensilinjalaista jäi vangiksi. Nyt suomalaisille paljastui ensimmäistä kertaa, että maanmiehiä värvättiin sotimaan heitä vastaan.

Tuli-iskun rajuudesta ja hyökkäyksen epäonnistumisesta kertonee se, että osallistuneista hieman alle sadasta takaisin palasi vain 46 (komppanian tukiosat olivat venäläisiä, joten niitä ei laskettu varsinaisesti vahvuuteen).

Selvinneet ensilinjalaiset olivat hämmentyneitä, tokkuraisia ja hetken päästä raivoissaan. Ryssät haluavat tapattaa meidät! oli monen ajatus. Venäläiset tajusivat itsekin, että komppanian tulikaste ei välttämättä ollut ollut edullinen jatkoa ajatellen. Mutta maahan kaatunutta maitoa oli turha itkeä.

Jäljelle jääneet kuljetettiin vallattuun Helsinkiin ja sijoitettiin Santahaminan tyhjiksi jääneisiin kasarmeihin. Joukosta poimittiin ne, jotka olivat osoittaneet jonkinlaista kykyä toimia tulen alla. Loput lähetettiin takaisin Lappeenrantaan toimimaan uudestaan värväreinä. Kansantasavallan armeija tarvitsi tykinruokaa ja lihaa luidensa ympärille.

Kansantasavallan puolustusvoimien komentajaksi nostettiin yliluutnantti Mika Tanninen. Viisissäkymmenissään oleva mies oli hieman outo valinta huipulle. Hän ei ollut upseereista korkea-arvoisin, eikä tausta antanut olettaa mitään piilevää lahjakkuuttakaan. Lähipiiri kuvasi Tannista "huumorintajuttomaksi, yrmyksi ja äreäksi", toisinaan suorastaan jopa sadistiseksi persoonaksi. Alkoholin käyttö oli hiponut ongelman rajaa jo vuosia. Hänet oli selvästi sysätty sivuraiteelle sotilasuralla, odottamaan eläkeikää. Tästä hän kantoi selvästi myös kaunaa Puolustusvoimille sekä entisille esimiehilleen. Ilmeisesti hänen katsottiin olevan tarpeeksi väritön ja ohjailtavissa ollakseen turvallinen valinta komentajan titteliin. Sotilasarvokseen tuore komentaja sai armeijakenraali. Kalevalan kansantasavallan ja Venäjän armeijan välinen sotilasarvon vastaavuus eivät pitäneet aluksi paikkansa - Tannisen venäläiseksi sotilasarvoksi merkittiin pitkään stárshij lejtenánt, mikä vastaa suomalaista yliluutnanttia.

Samanlaista "vetoa ylöspäin" kokivat myös monet muut. Upseerien oli aluksi annettu pitää suomalaista sotilasarvoaan vastaava sotilasarvo, kun taas aliupseerien kohdalla ilmeni suurta vaihtelua. Venäjän kielen taito tai muunlainen kunnostautuminen painoivat vaakakupissa enemmän. Ylenemisaallossa tilanne kuitenkin muuttui. Eerik Hagsvik sai lejtenantin eli luutnantin ja Timo Saukkonen mladshij lejtenantin eli vänrikin arvon. Helsingistä tehtiin uuden valtion pääkaupunki. Tosin tähän pääkaupunkiin liitettiin myös Espoon, Vantaan, Porvoon ja Sipoon alueet. Moinen massiivinen kaupunkiyhtymä olisi tuskin onnistunut Suomessa. Kaupunkiin pystytettiin ensin sotilaskomento, siviilihallinnon - jos sitä sellaiseksi kehtasi kutsua - jäädessä Lappeenrantaan.

ARMEIJA NOUSEE
"Tyhjäntoimittamista", kuvaa Saukkonen muistellessaan tuoreiden kansantasavallan upseerien ensimmäisiä viikkoja. Hienot tittelit ja komealta kuulostavat virat oli, muttei armeijaa jota johtaa. Kaikki kuusi ammattiupseeria ylenivät kenraalikuntaan. Heidät saattoi päivisin tavoittaa "upseerikerholta", kuppi kädessään. Jos varasto tyhjeni, käytiin autolla hakemassa lisää kaupungilta. Jäljelle jääneet asukkaat katselivat ketä tahansa univormuista pelokkaana ja kyräillen. Kalevalan kansantasavallan jälleenrakennus ottaisi aikansa.

Hagsvik erottui joukosta toimintatarmollaan. Hän alkoi insinöörimäisellä otteella kirjoittaa viestejä venäläisten esikuntiin - kerta kerralta aina vain ylemmäs komentoketjua. Suomalais-venäläisessä lyseossa opittu erinomainen venäjä helpotti huomattavasti asioiden hoitoa. Tulikasteen jättämä muisto sai hänet vaatimaan kaikkea: raskaita aseita kuten tykistöä ja kranaatinheittimiä, ilmatorjuntaa, panssarivaunuja, pioneerikalustoa... Useimmiten vastausta ei herunut. Aktiviiset taistelut nielivät kalustoa, paras osa tuli pitää reservissä Naton, Kiinan tai kaduilta nousevan vallankumouksen takia. Pahaisen nukkevaltion virkaheiton luutnantin kirjeet eivät siinä myllyssä paljoa painaneet.

Yksi kirjeistä kuitenkin osui yllättävään maaliin. Itse armeijakenraali Sergej Shojgu, osittain jo vallasta syrjäytetty vanha kenraali, päätti tarttua asiaan. Venäjän laajan valtakunnan lukemattomista sotatarvikevarastoista rahdattiin kaikkea pyydettyä, varastorasvoissa. Kalusto ei ollut aivan ensiluokkaista, mutta kävi paremman puutteessa. On arveltu, että Shojgun yllättävä tempaus oli osa Venäjän kabinettipolitiikkaa. Nuoremmat kenraalit olivat enemmän keskittyneitä mielenosoitusten hajoittamiseen; jos Kalevalan kansantasavalta vahvistuisi tarpeeksi, se voisi onnistua siinä missä Itä-Ukrainan separatistit epäonnistuivat. Idea oli Ukrainassakin ollut alunperin Shojgunin, joka oli epäonnistuessaan joutunut syrjään.

Sotilasasioiden lisäksi ensilinjalaisten tuli vastata myös siviilikysymyksiin, niin kauan kuin siviilihallintoa ei oltu saatu muodostettua. Niinkin perustavanlaatuiset asiat kuin ruoan, veden ja energianjakelu olivat työpöydällä. Kellään ei ollut mitään tietoa, kuinka paljon ruokaa oli esimerkiksi logistiikkaterminaaleissa tai olivatko vedenpuhdistamot, pumppaamot ja voimalaitokset vielä toiminnassa. Paremman puutteessa upseerit säntäilivät itse ympäri Helsinkiä, mukanaan ennen sotaa painettu kaupunkikartta. Yksi vedenpuhdistamo oli käytössä - työntekijät eivät olleet saaneet ohjeistusta valloituksen jälkeisiin toimiin, joten he olivat tulleet työpaikalleen kuten aina ennenkin. Voimalaitokset olivat pois toiminnasta, mutta kolme maakaasuvoimalaa havaittiin päällisin puolin ehjiksi ja käyttökelpoisiksi. Niillä saataisiin katettua ainakin osa energiantarpeesta. Eräs huvittava yksityiskohta on, että Helsinki säilyi kytkettynä valtakunnanverkkoon vielä pari viikkoa valtauksensa jälkeen, ennen kuin joku hoksasi kytkeä solmukohdat pois käytöstä.

Vakavasti ottaen ensilinjalaisilla oli käsissään ainekset inhimilliseen kärsimysnäytelmään. Vaikka Etelä-Suomen talvet olivat lauhtuneet lauhtumistaan, ilman lämpöä ja ruokaa jäljelle jääneet siviilit alkaisivat aiheuttaa levottomuuksia tai kerrassaan kuolla kupahdella, mikä ei ainakaan lisäisi Kalevalan kansantasavallan mainetta ulkomailla. Lisäksi oli olemassa vaara äkillisestä kovasta pakkasjaksosta tai lumivyörystä. Onnena onnettomuudessa sairaalat olivat pysyneet toimintakelpoisina omien varavoimalähteidensä avulla.

Jos Hagsvik profiloitui tuona aikana sotilasasioiden työmyyränä, Timo Saukkonen huolehti siviileistä. "Jotenkin se oli niin surkeaa", toteaa Saukkonen. "Kylmiä kämppiä, varsinkin kerrostalot kun kaukolämpö ei toiminut, kadulla hytiseviä mummoja, kodittomia puistoissa nuotiota polttamassa... Sääli siinä tuli puseroon, ei auttanut mikään." Saukkonen muun muassa järjesti "vanhuksille, sairaille, odottaville sekä lapsille" Venäjän armeijan muona-annoksia. Kalevalan kansantasavallan viirillä varustettu Uaz kurvaili terminaalien pihoilla ja Saukkonen tiukkasi elintarvikkeiden määrää sekä laatua. "Sähkönpuute tietty altisti tavaraa pilaantumiselle, onneksi oli kylmä sää niin suurin osa oli pelastettavissa."

Kansantasavallan kaarteihin oli värväytynyt toista sataa uutta, mutta oltiin vielä kaukana tavoitteesta. Nopeuttaakseen kaartien muodostumista, venäläiset levittivät värväyskehotteita Itä-Siperiassa ja Kaukoidässä. Palkaksi luvattiin 700 euroa kuussa ja automaattinen kansalaisuus. Viitisensataa vastasikin kutsuun, ja pian rintamalla nähtiin "kiinalaisia", kuten jääkäri Salo päiväkirjassaan päivitteli.

Siperialaisten värväys tykinruoaksi aiheutti ristiriitaisia tunteita ensilinjalaisissa. He kokivat venäläisten kävelleen heistä yli. Ehkä värväys nosti epämieluisaa tunnetta pintaan siitä, että he olivat lopulta vain kulissi ja marionetteja suurvallan käsissä. Siperialaiset, joista monet olivat burjaatteja ja näin buddhalaisia, sopeutuivat kuitenkin hyvin osaansa eivätkä jääneet ainakaan jälkeen muista venäläisistä joukoista. Ennen kaikkea, kansantasavallalla alkoi olla vihdoin omia lihaksia.

PRENIKOITA
Kansantasavalta oli saanut armeijan ja arvohierarkian, mutta siltä puuttuivat kunniamerkit. Toimeen asetettiin imatralainen taiteilijaopiskelija Martti Ripatti. Sivarinkäynyt Ripatti oli työhön outo valinta, mutta hän suostui työhön käytännössä nälkäpalkalla. Paljonpuhuvasti mitalit tehtiin kaksipuolisiksi - kielinä suomi ja venäjä.

Urhoollisuudelle taistelussa luotiin kolmiportainen, taistelun ulkopuolella osoitettuun urheuteen kaksiportainen ja muihin yhteiskunnallisiin saavutuksiin neliportainen kunniamerkkijärjestelmä. "Kalevalan kansantasavallan puolustajanristi" oli toiseksi korkein kunniamerkki. Sitä seurasivat 1. ja 2. luokan mitalit. "Kalevalan kansantasavallan kunnianmitalin" ensimmäinen, toinen ja kolmas aste olivat saatavilla myös siviileille. Yhteiskunnallisista ansioista oli saatavilla "Pioneeriristi" sekä "Pioneerimitali" kolmessa asteessa. Korkein kunniamerkki Kalevalan kansantasavallassa oli "Perustajanristi", joka jaettiin sadalle ensiksi värvätylle - puolelle heistä postuumisti. Venäläiseen tapaan armeijakenraali Tannisen rintamusta koristivat pian yksi kappale jokaista mitalia. Myös venäläisen tavan mukaisesti mitaleista ei tehty nauhaa, joten niitä piti kantaa sellaisenaan jopa taistelu-univormussa. Hagsvik ansaitsi Perustajanristin lisäksi Puolustajanristin. Saukkonen taas sai Puolustajanmitalin 1. luokan sekä Pioneeriristin. Hagsvik saattoi vaihtaa epolettinsa majurin yhteen suurtähteen ja Saukkonen kapteenin neljään pienempään.

"HUOJUVA JAKKARA"
Vaikka sotilaallisesti Kalevala alkoi vahvistua, sen yhteiskunnallinen kehitys ei vaikuttanut kovinkaan ruusuiselta. Ruotsalaisen yhteiskuntatutkijan tekemän tutkimuksen mukaan Kalevalan kansantasavallalta puuttui todellinen yhteiskunnallinen ja poliittinen sisältö. Se oli tyhjä taulu, johon jokainen saattoi kuvitella oman sisältönsä. Siksi se toisaalta myös houkutti ympäri maailmaa palkkasotureita äärioikealta äärivasemmalle. Serbian ja Venäjän lisäksi yksikään muu maa ei ollut tunnustanut Kalevalan itsenäisyyttä. Rahana toimi Venäjän rupla sekä erilaiset elintarvikekupongit, joita jaettiin isoimmissa kaupungeissa. Kuvaavaa on, että jokaisessa kaupungissa jaettu kuponki oli erinäköinen ja eriarvoinen.

"Tällä hetkellä Kalevalan kansantasavaltaa ei voi kuvata muuksi kuin sotilasdiktatuuriksi tai sotaherrojen klikiksi", kirjoitti tutkija. Suomalainen Sotakorkeakoulun tutkija majuri Antti Seppänen nimitti suoraviivaisemmin Kalevalaa "huojuvaksi jakkaraksi".

Kansainvälinen painostus oli johtanut siihen, että Kalevala oli käytännössä meri- ja kauppasaarrossa. Sen ainoa henkireikä oli Venäjä. Sodan arvioitiin maksavan Venäjälle "vähintään 10 miljoonaa dollaria per päivä" pelkästään sotilaallisissa kuluissa. Kansantaloustieteen tutkijat ennustivat "Venäjän täydellistä vararikkoa", joka "päihittää jopa tsaarin vallan aikaisen alennustilan".

Kello kävi edelleen, eikä se tuntunut käyvän Kalevalan puolesta.

RINTAMAVASTUU JA ENSIMMÄISET TELOITUKSET
Rintamalle saatettiin vihdoin lähettää kaksi kaartia. Tukevat osat oli edelleen pakko miehittää venäläisillä, mutta verrattuna 1. kaartin tasoon tulokkaat oli saatu koulutettua kelvolliselle mallille. Ensilinjalaiset saattoivat vihdoin kiinnittää huomionsa sotilasasioihin ja operatiivisiin seikkoihin. Tämä tuli tosin ikävänä yllätyksenä osalle kenraalikunnasta.

"Kaverit revittiin operaatiokartan ääreen pystymetsästä ja suoraan kaameasta kohmelosta. Osa oli nappaillut jotain vodkaakin väkevämpää. Ei niistä herroista ollut sotaa johtamaan", Saukkonen muistelee.

Komentovastuu jäi ammattiupseeri-kenraaleita alempien, aliupseereista ja miehistöstä ylennettyjen everstien ja majureiden vastuulle. Kenraaleille keksittiin uusi tehtävä. Yritykset luoda poliittista järjestelmää kansantasavaltaan olivat jääneet pelkiksi yrityksiksi. Olipa maalle valittu jopa presidentti, venäläinen, Suomessa ja Lappeenrannassa asunut liikemies Sergei Kozlov, mutta hän erosi tehtävästään parin päivän jälkeen. Ylimmäksi päättäjäksi ja poliittisen vallan käyttäjäksi muodostettiin kenraalikuvernöörin virka. Tähän nimettiin armeijankenraali Tanninen. Hänen sijalleen kansantasavallan armeijan johtoon tuli kenraalieverstistä armeijankenraaliksi samalla ylennetty Sini Pispala (ollen näin maailman ensimmäinen nainen virassaan).

Venäjän sotilastiedustelu GRU:ta oli pääosin työllistänyt muut asiat, mutta nyt se kiinnitti huomiota Kalevalan alueella mahdollisesti majaileviin "viidennen kolonnan asiamiehiin". Yksivärisissä maastopuvuissa raskaasti aseistautuneet ja suojavarustetut GRU:n joukot etsivät ja pidättivät useita epäiltyjä, joiden uskottiin olleen tärkeissä viroissa ennen sotaa. Monet olivat paenneet, mutta tilalle alettiin valikoida myös "fasistisia sympatioita" osoittaneita. Entinen Supon rakennus muutettiin "kuolemantaloksi", kuten helsinkiläiset sen oppivat pian tuntemaan.

Ensilinjalaiset olivat ensin tietämättömiä GRU:n otteista. Tilanne muuttui, kun GRU:n eversti "marssi esikuntaan ja vaati perustettavaksi salainen turvallisuusorganisaatio", Saukkonen muistaa. Yksi ensilinjalainen eversti nimettiin "Kalevalaisen salaisen poliisin" komentajaksi. Organisaatio tunnettiin siitä lähtien lähinnä sen venäläisellä lyhenteellä KTP. Alkuun jäsenet olivat GRU:n nimeämiä, mutta pian omaakin voimaa alettiin haalia. KTP jakoi GRU:n kanssa Kuolemantalon. Osa toiminnoista siirrettiin syrjemmälle, muun muassa entiseen Metropolia-ammattikorkeakouluun. KTP vastasi toimistaan ainoastaan kenraalikuvernöörille.

Jo GRU:n aikana tapahtuivat ensimmäiset kuolemantapaukset. Ilmeisesti kyseessä olivat osittain vahingot, kun kuulusteltavien terveys petti liian rankkojen metodien alla. "Fasisteja" taas alettiin surmata lähes suorin tein. Syyt ja varsinaiset puhdistuskäskyt ovat jääneet epäselviksi, mutta kyseessä lienee ollut ikiaikainen vallatun alueen varmistaminen ja kapinamielialan hillitseminen. Kuulusteluista ei ole jäänyt pöytäkirjoja, jos kohta sellaisia edes ensikädessä vaivauduttiin tekemäänkään. KTP:n henkilöstö ja "kova nyrkki" koostettiin pääasiassa siperialaisista sekä ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Näillä kun ei uskottu olevan tunnesiteitä muuhun väestöön.

Huhut pidätyksistä ja teloituksista alkoivat kiertää. Käytännössä KTP:hen saattoi törmätä jo tavallisessa oikeudenkäynnissä. Oikeuslaitosten toiminta oli keskeytynyt mutta alkanut uudelleen, hetkeksi. Venäläiset sulkivat ne ja henkilöstö jäi näin virkaheitoksi. Ikävään tulkinnanvaraisuuteen jäi sekin, mitä lakia noudetettaisiin. Oikeusistuimet olivat noudattaneet Suomen lakia. Kansantasavallalle oli laadittu perustamisvaiheessa perustuslaki, mutta se oli liian ympäripyöreä varsinaiseen lainkäyttöön. Kansantasavalta olisi tarvinnut kipeästi lainsäädäntöä ja lakikokoelman, mutta se olisi herättänyt liian kiusallisia kysymyksiä. Sen sijaan lainkäyttövalta siirrettiin sotaoikeuksille, jotka "tiedostavat erityiset vallitsevat olosuhteet". Värväystoimintaan siirretyt ensilinjalaiset kuljetettiin nyt toimimaan sotatuomareina.

Kenraalikuvernöörin käskyssä nro. 107 todetaan "perustettavaksi sota-asiantuomioistuimet, joille kuuluvat kaikki siviilihenkilöiden ja harkintansa mukaisesti sotilashenkilöiden tekemät rikkomukset ja rikokset sotatoimialueen ulkopuolella". Sotaoikeuksien toimivallan ulkopuolelle jäi siis kummallisesti varsinaisella sotatoimialueella tehdyt rikokset, ja sotilaidenkin rikokset vain sen harkinnan mukaan. Yhdelläkään sotatuomariksi valitulla ensilinjalaisella ei ollut juridista koulutusta. Sellaisen saaneet yrittivät kyllä värväytyä avustajiksi, kun perustamiskäsky oli annettu, mutta heitä ei hyväksytty. Oikeudenkäyttö oli pikemminkin irvokasta näytelmää kuin todellista.

Saukkonen ei osaa kuvata tuonaikaista suhtautumistaan teloituksiin tai oikeudenkäyttöön. "Ei sitä sen kummemmin miettinyt. Oli niin paljon muita asioita mielenpäällä. Ja kun ne teloitukset oli salaisia, ei sitä miettinyt senkään vertaa. Poissa silmistä, poissa mielestä."

LÖYHÄ HIRSI
Sodan jatkuessa toisen vuotensa puoliväliin venäläiset saattoivat todeta, että sota oli hävitty ja tavoitteissa epäonnistuttu. Kalevalan kansantasavalta pysyi pystyssä vain tekohengitettynä. Venäjä nitisi valtiona liitoksistaan kuin aikoinaan Neuvostoliitto ikään. Sodan pitämiseksi käynnissä ja uusien ammattisotilaiden etujen pitämiseksi houkuttelevina kaikesta muusta oli jouduttu tinkimään. Lännessä Venäjällä vallitsevaa elintasoa verrattiin jo Pohjois-Koreaan. Tilanne oli kestämätön, tarkasteli sitä miten päin vain.

Salaiset rauhantunnustelut aloitettiin Suomen hallituksen kanssa. Ne sujuivat takkuillen, sillä Venäjä vaati ensin, että Kalevalan kansantasavalta jäisi olemaan niille alueille, jotka se oli jo vallannut. Suomalaiset eivät tähän suostuneet. Lopulta, puolen vuoden neuvottelujen jälkeen ja sodan lähestyessä kolmatta vuottaan, saatiin solmittua sopimus. Venäjä vetäisi omat joukkonsa alueelta ja tukensa kalevalaisilta. Venäjä vetosi siihen, ettei sillä ollut oikeutta "itsenäisen valtion asevoimien" aseistariisumiseen, kun suomalaiset vaativat lisäksi kalevalaisten ehdotonta antautumista.

Taistelut taukosivat moniksi kuukausiksi, kun suomalaiset lepuuttivat ja keräsivät joukkoja suurhyökkäykseen. Venäläiset pidättäytyivät etenemästä. Kalevalaiset, jotka eivät sopimuksesta tienneet, onnistuivat puskemaan kahden kaartin pihtihyökkäyksellä Jyväskylään. Siihen rintamalinja sitten asettuikin.

PETOS
Everstiksi ylennetty Saukkonen oli ottanut komentoonsa "Itäisen armeijakunnan", joka hallitsi seutua Imatra-Mikkeli-Jyväskylä. Hän oli sijoittanut esikuntansa Lappeenrantaan. Helsingissä Hagsvik oli ylennetty kenraaliluutnantiksi ja pääesikunnan päälliköksi.

Suurhyökkäys tuli kalevalaisille täytenä yllätyksenä. Panssariprikaatin, Porin prikaatin sekä Karjalan prikaatin yhteiset mekanisoidut joukot iskivät Jyväskylän tasalla. Rintama romahti nopeasti. Venäläiset olivat sijoittaneet omat prikaatinsa kaartien taakse, turvalliselle etäisyydelle. Silti venäläisjoukotkin kärsivät tappioita tykistö- ja ohjustulessa.

Noin neljä päivää hyökkäyksen alkamisesta, aamuyöllä, venäläiset joukot pakkasivat tavaransa ja suuntasivat kohti rajaa. Helsingissä joukot nousivat laivoihin.

Saukkonen heräsi siihen, että päivystävä aliupseeri tuli huutamaan "ryssät lähtevät!" Saukkonen ei voinut kuin unenpöpperöisenä katsella sotavalot päällä kohti itää suuntaavia kolonnia. "Venäläisten upseerit olivat ryypänneet tavallista rankemmin", Saukkonen muistelee, "ja se oli jotain se". Saukkosen armeijakunnan kaarti oli heitetty pois Mikkelistä. Imatralla päälle puskivat Immolan rajajääkärit.

Saukkonen antoi käskyn välittömästi vetäytyä kohti Kouvolaa. Vain tunti venäläisten lähdön jälkeen kalevalaisten kolonna suuntasi Kouvostoliittoon.

Viimeinen taisto oli alkanut.

EPÄTOIVON HETKIÄ
Venäläisten lähtö syöksi pääesikunnan sekasortoon. Venäläisten mukana Venäjälle siirtyivät kenraalikuvernööri sekä muutkin kenraalit. Esikunnan päällikkönä Hagsvik huomasi olevansa nyt vastuussa koko Kalevalan kansantasavallasta. Hyökkäyskiilat olivat tunkeutumassa kohti Helsinkiä joka suunnalta. Kaartien taistelumoraalista ei ollut tietoa.

Venäläiset olivat onneksi jättäneet ammus- ja asevarastonsa paikoilleen. Nopeasti suoritettu inventaario paljasti ammuksia satojen tuhansien patruunoiden edestä. Lisäksi joukossa oli tuhansia panssarintorjuntaohjuksia. Niiden jakelu kaarteille alkoi saman tein. Yksi asia oli kuitenkin varma: taisteluitta ei luovutettaisi.

LOPUN AIKA
Saukkosen joukkojen saavuttua Kouvolaan, Itäisen armeijakunnan komentaja oli todennut "kaikkien saavan painua helvettiin" ja kävellyt suorinta tietä lähimpään baariin. Alijohtajat eivät kuitenkaan noudattaneet käskyä, vaan käskivät normaalit puolustusvalmistelut ja vartiopalveluksen. Samaan aikaan suomalaisten kiilat tunkeutuivat jo Lahden esikaupunkeihin. Miksi Saukkonen ei iskenyt venyneen kiilan sivustaan, vaikka hän olisi ollut vain kivenheiton päässä? Saukkonen ei vastaa.

Kaartit olivat vetäytyneet Lahdesta kohti Helsinkiä. Lahteen oli kuitenkin jätetty kalevalaisten salainen ase: tarkka-ampujat. Tarkka-ammuntakoulutus oli aloitettu heti kun mahdollista. Venäläiset olivat suostuneet antamaan kalustoa ja koulutusta: raskasta kalustoa oli rajoitetusti, tarkkuuskivääreitä miljoonia salaisissa tunneleissa. Karjalan prikaatin jääkärit eivät ehtineet kauaa iloita valtauksestaan, kun ensimmäinen mies kellistyi sala-ampujan luotiin. "Siitä tuli pitkä savotta", vuodattaa jääkäri Salo päiväkirjassaan.

Suomen Merivoimat tekivät muutamia tunnusteluiskuja satamaan. Merivoimat olivat ehdottaneet Suomen pääesikunnalle, että Rannikkojääkäriprikaati tekisi maihinnousun, esimerkiksi Porkkalaan, josta joukot pääsisivät nopeasti Helsinkiin "takakautta". Merivoimien suureksi harmiksi pääesikunnan kenraalit kielsivät moisen yrityksen. Rannikkojääkärit kyllä osallistuisivat hyökkäykseen, mutta etenisivät lännestä rannikkoa myöten. Merivoimat korkeintaan tukisivat näitä epäsuoralla tulella.

Kukaan ei tiedä, miten maihinnousu olisi onnistunut, mutta eräs tapahtuma antoi ehkä viitteitä siitä. Ohjusvene ja kaksi partiovenettä tekivät uhkarohkean syöksyn kohti satamaa, tulittaen samalla aseillaan. Ohjusveneet olivat ensin käyttäneet ohjuksiaan maamaaleja vastaan, mutta se oli lopetettu tarpeeksi arvokkaiden maalien puutteessa. Kolmikkoa kohti laukaistiin "useita pst-ohjuksia laajalta sektorilta". Kaksi ohjusta osui yhteen partioveneeseen ja aiheutti sen uppoamisen. Toinen veneistä vaurioitui pahoin. Ohjusvene sai kolme osumaa, joista yksi "väisti muutamilla senteillä" kannella olevan ohjuskopan, sanoo matruusi Puustinen. "Vähän ylemmäs, ja koko töhnä olisi kosahtanut."

Immolan rajajääkärit etenivät Imatralle ja jatkoivat Lappeenrantaan. Sen tyhjenemisestä ilmoitettiin pääesikuntaan. Miksi kenraaleita ei kiinnostanut useiden kaartinyksiköiden katoaminen, varsinkin hyökkäyskiilan sivustassa? Huonosta kelistä johtuen droneilla ei oltu saatu näköyhteyttä poistuviin kaartilaisiin. Näiden entiseen olinpaikkaan oli tehty kuitenkin ilmaisku vain jonkin aikaa poistumisen jälkeen.

Luultavasti kenraalit tiedostivat riskit, mutta Helsinki kajasti edessä huomattavasti tärkeämpänä kohteena kuin muutama rampa kaarti. Pääesikunta nimittäin tiesi, että venäläiset olivat vieneet mukanaan raskaat aseet, kuten ilmatorjunnan, tykistön ja panssarivaunut. Kaarteille oli jäänyt vain lähi-ilmatorjunta ja kuorma-autot. Sellaisella joukolla ei tehtäisi hyökkäystä mekanisoitua taisteluosastoa vastaan.

Lahdessa Karjalan prikaatin joukot olivat jääneet kiinni katutaisteluihin yksittäisten ryhmien ja tarkka-ampujien kanssa. Aikataulu hidastui, muttei vääjäämättömästi. Tarkoitus oli edetä joka suunnasta ja näin ylikuormittaa vähälukuiset puolustajat. Ylivoima olisi musertava.

Kaartilainen Teppo Vesanen oli juuri päättänyt tarkka-ampujakoulutuksensa. Hän oli onnekas: koulutus oli pitänyt hänet poissa rintamalta ennen kuin nyt viimeisillä hetkillä. Hänen oli käsketty ilmoittautua Keravalla esikunnassa. Sieltä hän sai radiopuhelimen, kiväärin ja pistoolin. Vesasen käskettiin hankkiutua Järvenpäähän valvomaan Lahdesta tulevaa tietä. Vihollisen saapuessa Vesasen tulisi antaa ilmoitus ja pidätellä vastustajaa parhaansa mukaan.

Esikunnan läheisyys oli täynnä sinne tänne kulkevia miehiä, ajoneuvoja ja panssarivaunuja. Järvenpäätä kohti kävellessään seutu hiljeni. Vesanen ei pitänyt itseään "mitenkään hyvänä sotilasaineksena".

Hän löysi kerrostalon, josta näki tielle. Vesanen murskasi lasisen alaoven ja tunkeutui sisään. Valittuaan sopivan asunnon, hän ampui lukon auki. Asunto oli täysin kalustettu ja tyhjä. Useimmat siviilit oli kerätty satamaan, pois jaloista. Se oli ainoa Hagsvikin tekemä päätös, jolle suomalaiset antoivat tunnustusta.

Teppo Vesanen teki olonsa mukavaksi. Hän työnsi pöydän ikkunan eteen, samoin kuin nahkaisen laiskanlinnan. Sitten hän jäi odottamaan.

Odotus palkittiin noin kolmen tunnin jälkeen. Ilta oli jo hämärtymässä, aurinko valaisi vielä latvoja. Vesanen huomasi ketjussa tietä pitkin etenevät tiedustelijat. He olivat Porin prikaatista, mitä Vesanen ei tietystikään voinut tietää. Hän otti radion ja lausui kolmesti koodin, joka viesti vihollisen saapumisesta. Sitten hän heitti radion lattialle ja hakkasi sen kiväärinperällä palasiksi. Vesanen jätti aseensa asuntoon ja suori alaovelle. Tunnustelijat olivat ehtineet lähes jo talon kohdille.

"Älkää ampuko, haluan antautua", Vesanen muistaa huutaneensa. Hän toisti samaa lausetta kerta toisensa jälkeen, jotteivät hermostuneet tunnustelijat ampuisi häntä. Tunnustelijat käskivät hänet polvilleen ja painoivat maahan. Kaksi painoi polvensa kipeästi Vesasen selkään. Sen jälkeen he reuhtaisivat hänet ylös ja tuuppivat kiväärinperillä ja piipuilla tulosuuntaan. Vesanen näki tiellä silmänkantamattomiin Paseja ja miehiä.

Loppu oli alkanut.

VIIME HETKET
Rannikkojääkärit ja Panssariprikaati olivat joutuneet tiukkoihin taisteluihin lännessä ja luoteessa. Porin prikaati oli kiertänyt Lahden ja eteni esikaupunkeihin. Idässä Kainuun prikaati oli ohittanut Lappeenrannan ja työntyi Haminaan ja Kotkaan.

Puistolassa pääesikunta yritti pitää asiat koossa. Se lähetti eversti Saukkoselle viestin, jonka mukaan Itäisen armeijakunnan oli iskettävä Lahteen ja helpotettava näin painetta pääkaupungissa. Seuraavaksi joukkojen oli määrä vetäytyä itse kaupunkiin vahvistamaan puolustusta.

Käsky oli vuorokauden tai pari myöhässä. Saukkosen mukaan hänellä ei ole muistikuvia viimeisistä päivistä. Ehkei hänellä olekaan, sillä hänen alaistensa kuulustelukertomusten mukaan eversti vietti päivänsä "tukevasti perseet olalla".

Hagsvik sai yhden viimeisen viestin Venäjältä. Hänet nimettiin "virkaatekeväksi kenraalikuvernööriksi" ja ylennettiin armeijankenraaliksi. "Kalevalan kansantasavalta on jäävä historiaan vapauden ja demokratian tyyssijana. Venäjän kansa on ihaileva taisteluanne. Loppuun asti! Eläköön Kalevala!"

Kenraalikuvernöörin alue käsitti enää pieniä rippeitä. Maa värähteli ulkona kaikuvasta tulituksesta. Yhteydet olivat poikki. Joukot olivat pilkkoutuneet pieniksi palasiksi jo asutuskeskustaistelun lainalaisuuksien mukaan.

Porvooseen rynnistäneet Karjalan prikaatin etujoukot saivat osansa. Porvoonjoen yli yrittäneet joutuivat keskelle pst-ohjusmyrskyä. Kolme CV-vaunua tuhoutui, useita kuoli ja haavoittui. "Kaartilaiset käyttävät pst-aseita korvaamaan epäsuoraa tulta", todettiin prikaatin sotapäiväkirjassa.

Puistolassa esikunta oli siirtynyt kellarikerroksesta ylempiin kerroksiin. Kuvaukset ja Hagsvikin viimeiset hetket ovat historiankirjoituksen sumussa. Esikunnasta ei selvinnyt montakaan, eikä selvinneillä ollut selvää näköyhteyttä Hagsvikiin. Tulitus sytytti rakennuksen tuleen. Piirityksen tueksi tuodut CV-vaunut tulittivat sirpalekranaattien puutoksen vuoksi alikaliiberi-ammuksilla. Jälki oli hirveää. Ammukset läpäisivät koko rakennuksen läpi ja levittivät mennessään sirpaleita ympärilleen. Valkoista lippua yritti ilmeisesti moni puolustaja vilauttaa, mutta savussa ja taistelun humussa niitä ei huomattu. Vasta kun rakennus oli romahtamaisillaan liekkeihin, karjalaisten upseerit määräsivät tulitauon. Haavottuneita kannettiin ulos, kaartilaiset ja sotilaat yskivät savukaasujen alla. Elävissä ei Hagsvikia löydetty.

Taistelut jatkuivat virallisesti toisen päivän puolelle, ennen kuin puolilta päivin julistettiin yksipuolinen tulitauko. Tosiasiassa taistelut jatkuivat lähes viikon. Hierarkia oli romahtanut, eikä siperialaisilla ja ulkomaalaisilla ollut paljoakaan odotettavaa tulevaisuudelta.

Kesti lähes kuukauden, ennen kuin etsinnät ja pidätykset oli saatu suoritettua. Tästä kesti vielä pari kuukautta, kunnes tapahtumista oli saatu luotua jonkinlainen kuva. Ylimpiä upseereja etsittiin vastaamaan maanpetossyytteisiin oikeudessa. Mutta seula vuoti, ja sekä upseereita että rivimiehiä onnistui välttämään vuosikausien vankilatuomiot.

Eversti Saukkonen ei johtanut joukkojaan vankeuteen. Kun tulitauosta saatiin tieto, hän - epäilemättä kohmelossa - antoi käskyn jokaiselle hankkiutua turvaan miten taisi. Hän itse onnistui kulkeutumaan Lappeenrannan kautta rajan yli.

EPILOGI
Timo Saukkonen istuu edessämme hiljaisena. Hänen silmissään näkyy kosteutta. Saukkonen kaivaa taskustaan kotelon ja pistää sikariksi.

Vuosikymmenten takaiset tapahtumat tuntuvat edelleen painavan kapinajohtajaa. Haastattelun edetessä hän on käynyt vaiteliaammaksi. Tauot venyvät. Aurinko alkaa jo laskea, kohta on aikamme lähteä.

Saukkonen ja muut korkea-arvoiset luulivat olevansa turvassa Venäjällä, mutta kansainvälisen painostuksen vuoksi Venäjä luovutti ensin armeijankenraali Tannisen ja sitten yksi kerrallaan muita upseereita. Saukkonen otti kuulemastaan vaarin ja vaihtoi maisemaa.

Mitä sodasta jäi käteen?

"Ei mitään", Saukkonen vastaa pitkän hiljaisuuden päätteeksi. "Tai ehkä se, että elämä vie outoja ratoja".

Katuuko hän mitään?

"Arvaisitpa", Saukkonen tuhahtaa. "Mutta mennyttä ei voi katua. Ehkä jossain isossa oikeudessa nämäkin punnitaan. Mutta siitä näin yksinkertainen mies ei osaa sanoa mitään."

Jääkäri Salo kirjoitti päiväkirjansa viimeiseen merkintään:

"Paska reissu, mutta tulipa tehtyä."

*

(Tarina on fiktiota, mutta ainakin osittain inspiraationsa saanut Keskisarjan Viipuri 1918 -kirjasta)