Kylmä syysilta sai kädet kohmeisiksi. Weber kurkki vaunun takaa ratapihalle. Kello lähestyi kahta yöllä. Kauempana höyryveturi ulvaisi ja lähti liikkeelle. Tässä osassa ratapihaa vaihdettiin vaunuja, purettiin ja lastattiin tavarajunia. Ratamestari viittilöi kahden lampun kanssa. Pieni järjestelyveturi, jonka perässä oli kolme säiliövaunua, pysähtyivät. Järjestelyveturin miehet hyppäsivät ulos, kytkivät etummaisen vaunun jarrut päälle ja irrottivat vaunun kytkimestä. Veturi nytkähti liikkeelle ja palasi muihin töihin. Ratamestari katseli hetken aikaa veturin menoa, ennen kuin kiirehti makasiinin sisälle.
Weber tunsi addrenaliinin kuohuvan suonissaan kuten joskus vuosia sitten alppien korkeuksissa. Hän vilkaisi Fürstia.
- Hauptwachtmeister Wachsin pitäisi olla asemissa, Fürst kuiskasi.
Ratamestari palasi, mukanaan nahkatakkeihin ja työläislakkeihin pukeutuneita miehiä. Yksi kantoi käsipumppua, ja muut polttoainekanistereita.
- Kahdeksan, Weber kuiskasi.
Teräs kolisi, kun miehet nousivat ylös. Ratamestari rikkoi vahasinetin ja avasi luukun, ja pumppua kantanut kiinnitti sen paikoilleen.
- Miten he luulevat saavansa noin paljon polttoainetta mukaansa? Füchs ihmetteli.
- Ei heidän tarvitsekaan, Weber ähkäisi. Kyykkyasento alkoi kolottaa paikkoja, hän olisi halunnut nousta mutta tiesi liikkeen vetävän huomiota.
Joukko täytti kymmenkunta kanisteria vikkelään, ja ratamestari korjasi yhden apulaisen kanssa sinetin takaisin paikoilleen.
- Aika, Weber sanoi ja nousi kankeasti pystyyn. Hän kaivoi pillin ja vihelsi pitkään. Ratapihalla hyörivät miehet pysähtyivät mutta pinkaisivat ratamestaria lukuunottamatta sitten vastakkaiseen suuntaan. Suoraan Hauptwachtmeisterin miesten syliin. Ratamestari jäi seisomaan kädet ylhäällä kahden Lugerin osoittaessa häntä kohti.
- Menkää auttamaan, Weber huusi heidän mukanaan oleville konstaapeleille ja etsiville kuullessaan makasiinista ähinää. Ratamestari tuijotti hermostuneena Lugeria.
- Kriminalpolizei, rikoskomisario Weber. Olette pidätetty polttoaineen varastamisesta, virka-aseman väärinkäytöstä ja ehkä muistakin asioista. Füchs, olkaa hyvä.
Füchs kaivoi käsiraudat ja kiinnitti ne ratamestarin käsiin. Tämän viiksien ja pyöreisen lasien takaa paistoi puhdas pelko, iho oli käynyt tuhkanharmaaksi.
Kypäräpäinen, MP18:lla varustautunut Rottmeister tuli Weberin luokse.
- Herra rikoskomisario, kaikki saatiin kiinni.
- Erinomaista. Millä ajoneuvolla he ovat liikkellä?
- Kadunlakaisijan hevoskärryillä, herra rikoskomisario.
- Ei mikään häävi kulkupeli mutta huomaamaton. Otetaan talteen, saavat Orpon miehetkin vähän liikuntaa hevosta hoitaessaan, Weber naurahti.
---
Weber pohti täytekynää naputellen. Tollerin ryöstön jälkeen he olivat yrittäneet tavoittaa mustan pörssin bensiinilähdettä. He olivat ymmärtäneet, että jokaisen kätkön etsiminen oli turhaa, helpompaa oli keskittyä itse lähteeseen. Säiliövaunuja säilytettiin ratapihalla, mutta niitä oli usein myös kaupungin ulkopuolisilla osuuksilla odottamassa. Ilman vartiota. Jos oli tarpeeksi taitava, sinetit saattoi korjata takaisin alkuperäisen näköisiksi. Kymmeniä tuhansia litroja sisältävästä vaunusta ei kukaan huomaisi parinkymmenen litran puuttumista. Se oli järkevän varkaan ohjenuora: varasta vain niin paljon, ettei sitä huomata.
Katukaupassa bensiinilitran arvo oli huomattava, johtuen yksinkertaisesti siitä, että sitä oli saatavilla säännöstelyn ohi. Mutta lähteiden mukaan jopa mustan pörssin bensiinin saatavuus oli laskenut. Samaan aikaan sitä kuitenkin varastettiin litratolkulla.
Joku oli keräämässä varastoa, Weber pohti. Se oli huolestuttavaa, yhdessä toiminnan laajamittaisuuden kanssa. Heillä oli iso kala vastassa, mutta he eivät olleet edes aikaisemmin tajunneet ison kalan olemassaoloa.
Fürst astui sisään.
- Herra rikoskomisario, miten hoidamme kuulustelun?
- Aloitetaan ratamestarista, Weber sanoi. - Hän on luultavasti heikoin lenkki.
---
Ratamestari istui hieman lysyssä. Hänen musta, päälaelta paennut tukkansa hapsotti sinne tänne. Mustat viikset laskeutuivat leuattoman leuan ohi. Ratamestarin arvomerkit olivat hiilipölyn tahrimat, samoin kädet ja kasvot. Jäljistä päätellen mies oli yrittänyt pyyhkiä hikeä toistuvasti käsillään.
- Varsinaisista syytteistä ei ehkä kannata edes puhua tässä vaiheessa, Herr Stöcker. Jäitte itse teossa kiinni. Mutta kertokaapa minulle, kelle te työskentelette.
- Olen...olen valtion rautate...
- Kyllä me sen tiedämme! Weber ärähti väliin. - Älkää leikkikö tyhmää! Kuka on toimeksiantajanne bensiinivarkauksissa?
- Ei ole... toimeksiantajaa, tai siis minä, minä olen.
- Te itse olette toimeksiantaja?
- Niin, Stöcker sanoi ja tuijotti pöydänkantta käsiään hieroen. - Kun saan tiedon että bensalasti on tulossa, kutsun pojat paikalle.
- Mistä saatte tiedon?
- Rahtikirjoista, Stöcker sanoi. - Näen saapuvan ja varastoidun rahdin.
- Ovatko järjestelymiehet tai kukaan muu ratapihalta mukana?
- Ei, ainoastaan minä.
- Miten sitten selitätte oudon käytöksenne, että juuri osa bensiinivaunuista viedään sivummalle?
Stöcker näytti vaikealta.
- Saatan... antaa joskus pullon tai pari. Se pitää heidät tyytyväisenä.
- Viinaa vai bensiiniä?
- Kumpaakin, sen mukaan mitä he haluavat.
- Mistä olette saaneet leimasin sinettiin?
- Eräältä... katukauppiaalta.
- Mistä hän oli sen saanut?
- Kuulemma... eräältä vanhalta työntekijältä. Oli kuulemma varastanut sen kun jäi työttömäksi.
- Ja tämä ei ihmetyttänyt teitä?
Stöcker naurahti.
- Olen nähnyt erikoisempaakin olevan kaupan.
- Suunnittelitteko jo tuolloin alkavanne bensiiniryöstöihin?
- En muista... Siitä on sen verta kauan.
- Kuka on se katukauppias? Nimi?
- En muista... en yleensä kysy...
- No miten te sitten osaatte tämän "katukauppiaan" luokse?
- Hän on usein... kantapaikkani lähistöllä. Ei aina, Stöcker kiirehti lisäämään. - Mutta aina joskus.
- Mikä sitten on kantapaikkanne nimi?
- Pieni merenneito.
Weber tiesi sen. Pieni merenneito oli hyvin, hyvin pieni kapakka, ahdettuna entiseen kauppaan joka oli mennyt viime lamassa nurin. Tunnettu herkkullisista kala-annoksistaan. Pitäjä oli entinen matruusi, mikä vetosi tiettyihin kansanryhmiin.
- Sanoitte, että te kutsutte pojat paikalle. Missä tutustuitte heihin?
- Siellä sun täällä.
- Eli yhtäkkiä vain päätitte kutsua kaverinne kasaan ja lähteä bensiiniryöstöön?
- Niin, kai sitä voisi niinkin kuvailla.
- Mitkä ovat heidän nimensä?
Stöcker puri huulta. Kuten Weber oli arvellutkin, ratamestarilla ei ollut harmaankalpeaa aavistustaakaan, minkänimisiä herrasmiehiä kahdeksikkoon kuului.
- Mikä on joukon johtajan nimi? Weber avitti. - Olisiko vaikkapa... Karl?
- Karl, Karlhan se olikin, Stöcker huoahti lähes helpottuneena.
- Väärin! Nyt saatte lopettaa leikkinne, ja kertoa keitä nuo miehet todellisuudessa ovat! Weber huusi.
Stöcker säpsähti ja vetäytyi taaksepäin. Hän selvästi hikoili ja yritti keksiä ulospääsyä.
Weber nojautui eteenpäin kyynärpäidensä varaan ja tuijotti Stöckeriä silmiin. Hän antoi hiljaisuuden vaikuttaa. Stöcker painoi katseensa ja vain hätäisesti vilkuili Weberin harmaansinisiin silmiin.
- Tiedättekö, Weber sanoi hiljaa, lähes kuiskaten. - Minä voisin syöttää teidät Gestapolle, valtakunnan omaisuuden sabotoinnista. Viettäisitte kaksikymmentä vuotta suota kuokkien. Perheeltänne evättäisiin kansalaisluottamus. Mitä siihen sanotte?
Stöcker katseli kauhistuneena Weberiä silmiin. Hän selvästi tärisi. Paine oli liikaa.
- Minä... minä kuolen... ne tappavat... hän kuiskasi kuivasta suustaan.
- Kaksikymmentä vuotta pakkotyötä ei ole sekään leikinasia.
- Ette ymmärrä... Minä...
Stöcker vilkaisi olkansa yli vahdissa seisovaa konstaapelia. Sitten hän kumartui pöydän yli lähelle Weberin kasvoja.
- Teillä ei ole... valtaa, hän pihisi. - He ovat... liian isoja... teille. He... teurastavat minut ja... perheeni. En pysty! Stöcker karjahti ja heilautti itsensä voimalla taaksepäin. Se onnistui säpsähdyttämään Weberin.
- Viekää pois, Weber viittasi konstaapelille.
---
"Teillä ei ole valtaa" Weber pohti kävellessään selleistä takaisin työhuoneelleen. Asia vahvisti sen mitä hän oli pelännyt: mukana oli iso kala. Hän päätti miettiä kuulustelujärjestyksen uusiksi. Stöcker olikin ollut odotettua kovempi pala, mutta hän pelkäsi enemmän kuolemaa kuin tuomiota.
Weberin astuessa sisään häntä odotti yllätysvieras.
- Herra rikoskomisario, SA-Hauptsturmführer Haas haluaa tavata teidät, neiti Schulz ilmoitti. Weber katseli pitkää, laihaa kumaraa miestä, joka kääntyi häneen päin leveästi hymyillen. Haasin vasemman posken poikki kulki leveä arpi. Hänen ihonsa oli hyvin tumma, epäilemättä puolueen lomarannoilla saadusta rusketuksesta.
- Herra rikoskomisario, tosiaan, haluaisin keskustella kanssanne eräistä asioista. Olen SA-Sturmbannführer Maierin adjutantti. Sopiiko että menemme työhuoneeseenne?
- Valitan, mutta minulla on hieman kiireistä meneillään olevan tutkinnan kanssa. Mitä asianne koskee?
- Olette pidättäneet vastikään kahdeksan tärkeää jäsentämme. Ettekö tosiaankaan voisi keskustella edes hetken aikaa?
Weber pysähtyi. Kahdeksaa bensiiniryöstäjää ei oltu kuultu vielä, heidän nimiään ei ollut tiedossa eikä heillä ollut ollut mitään henkilöpapereita mukanaan.
- Hyvä on, seuratkaa.
He kävelivät etsivien Füchsin, Jungin, Spechtin ja Kleinin pöytien ohitse, ja viimein ylietsivä Fürstin. Weber sulki oven takanaan.
- Sanoitte että kahdeksan jäsentänne? Emme ole tietääkseni pidättäneet yhtään SA-miestä.
Haas siirsi hermostuneena painon jalalta toiselle.
- Käsittääkseni kyse on... bensiiniryöstöstä tai jostain sellaisesta.
- Meillä on täällä kahdeksan bensiiniryöstäjää mutta heitä ei ole ehditty kuulla eikä heillä ollut henkilöpapereita. Te olette varma että nämä miehet kuuluvat SA:han?
- Kyllä, olen varsin varma siitä.
- Miten kuulitte ryöstöstä?
- Tietokanaviamme kautta... Se ei ole nyt tärkeää. Nämä miehet ovat erittäin tärkeitä. Sturmbannführer Maier haluaa että päästätte heidät vapaaksi mitä pikimmiten.
Weberiä hämmästytti Haasin röyhkeys.
- Käsittääkseni Sturmabteilungilla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa Kriminalpolizeihin. Suoraan sanottuna tämä on julkeaa.
- Varokaa sanojanne, olen teitä ylempiarvoinen, Haas sihahti. Hymy oli kadonnut hänen kasvoiltaan.
- Voitte olla ylempiarvoinen SA:n riveissä, mutta teillä ei ole valtaa Kriminalpolizeihin. Tekisin virkavirheen päästämällä miehet ennen kuulustelua vapaaksi. Sitä paitsi, mikä estää heitä karkaamasta?
- Rikoskomisario, vakuutan teille etteivät he karkaa.
- Luotan vakuutukseenne, mutten miehiinne, Weber tuhahti. - Jos Sturmbannführer Maier haluaa nämä miehet vapaaksi, niin suosittelen kääntymään ihan virallisen virkaportaan puoleen.
Haasin kasvoilla kamppaili kimpaantuminen ja yritys säilyttää maltti, mutta lopulta kasvoille nousi vino hymy.
- Hyvä on, rikoskomisario. Palaamme asiaan vielä. Hyvää päivänjatkoa.
Haas pamautti oven turhankin kovaa kiinni. Weber istui alas ja löi pöydänkantta, pari kolme kertaa. Hänen sisällään kiehui.
Oveen koputettiin.
-Sisään! Weber karjaisi lyhyesti.
- Mikä tuo oli? Fürst kysyi hämmästyneenä.
- Riikinkukko, riikinkukko se oli! Weber huusi. - Kehtaa marssia tänne tekemään vaatimuksia.
- Mitä hän vaati?
- Halusi vapauttaa bensiiniryöstäjämme.
Fürstin kulmat kohosivat.
- Nii-in, Weber sanoi venyttäen ja katsoi ulos ikkunasta. Hänen kasvoilleen nousi pieni hymy. - Taisimme saada kalamme hermostumaan.
---
Weberiä vastapäätä istui keskimittaista vantterampi, päälle nelissäkymmenissä oleva mies. Hänen viiksensä olivat jo harmaantuneet, mutta muutoin hän olisi voinut olla SA:n päällikön kaksoisolento, hivenen laihempi vain. Hartiat kertoivat ruumiillisesta työstä. Tummat, liki mustat silmät katsoivat kuin kaksi polttelevaa hiilikekälettä. Naama oli rokonarpinen, käsien rystyset muhkuraiset luultavasti useiden katu- ja baaritappeluiden jäljiltä.
- Mikä on nimenne?
Hiljaisuus.
- Kuulutteko mihinkään järjestöön?
Hiljaisuus.
- Onko Hauptsturmführer Haas tuttu?
Weber näki kuinka miehen ilme muuttui hivenen.
- Entä Sturmbannführer Maier?
Edelleen isompia muutoksia.
- Kuulkaa, me tiedämme että kuulutte SA:n. Hauptsturmführer Haas kävi äsken sen ihan itse varmistamassa. Minusta se on hyvin ihmeellistä, ottaen huomioon ettei teillä ole ollut mitään papereita, ja olette olleet yöstä lähtien valtion majoituksessa. Jos luulette, että tilanteenne helpottuu, niin olette väärässä. Voi olla että Gestapon hymypojat ottavat teistä kopin. Sicherheitdienst voisi olla myös aika kiinnostunut mahdollisesta valtion vastaisesta salaliitosta. Vai mitä mieltä olette?
- Pötyä! mies kivahti ja oli taas hiljaa.
- Vaan mistäpä tiedämme että se on pötyä?Ettehän te kerro meille mitään. Vai olisiko jopa, että olette kommunistinen soluttautuja? Pihvi-SA:lainen?
- Mä en oo mikää saatanan kommari! mies huusi ja nosti ylävartalonsa nyrkkien varaan pöydälle niin että konstaapelin oli painettava hänet väkisin takaisin penkille.
- Kuka ja mikä te siis olette? Weber sanoi hiljaa.
- Te ette mua tääl kauaa piä. Haas hoitaa mut poies.
- Kuulutte siis sittenkin SA:han, Weber sanoi hymyillen. - Mikä rooli SA:lla on tässä? Miksi te varastatte bensiiniä? Yritättekö tahrata SA:n maineen, kommunisti?
- Mä sanoin etten oo kommari! mies karjahti ja ponnahti pystyyn. Oikea heijari pysähtyi kuitenkin Weberin vasempaan käteen ja Weberin oikea nyrkki osui miestä kaulaan. Mies putosi kyljeen pöydälle ja kierähti siitä lattialle. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ettei konstaapeli ollut ehtinyt reagoida.
Weber kiersi pöydän ympäri ja astui oikealla jalallaan miehen ojentuneen oikean käden sormien päälle. Mies piteli kaulaansa vasemmalla kädellään ja kakoi. Kivun älähdys tuli pohjan naulojen upotessa kämmenselkään Weberin siirtäessä painoaan kädelle.
- Mikä. On. Nimenne, rikoskomisario kuiskasi.
Mies pysyi hiljaa. Weber siirtyi ja nosti miehen rinnuksista seisaalleen. Sitten hän latasi polvipotkun miehen haarojenväliin. Mies ulvahti ja kellistyi pöydälle.
- Nimi! Nimi! Weber huusi.
- A-abo.... Kühn... mies ähkäisi hengenvetojen välillä. Weber päästi irti ja käveli kuulustelupöytäkirjan ääreen, ja kirjoitti kysymyksen ja vastauksen ylös.
- Kuulutteko SA:han?
- K-kyllä.
- Arvo?
- Obertruppführer.
Weber kirjasi vastaukset ylös. Nuori konstaapeli oli katsonut toimitusta silmät selällään.
- Onko SA mukana bensiiniryöstöissä?
Hiljaisuus.
- Onko SA mukana bensiiniryöstöissä!?
- Ei, mies huokaisi. Kipu alkoi helpottaa.
Weber hymähti.
- En usko, mutta tämä riittää tällä kertaa. Viekää mies putkaan. Antakaa kuppi kahvia.
- Sika, mies suhahti konstaapelin tarratessa hänen olkapäähänsä. - Tulette vielä katumaan.
- Se nähdään, Weber sanoi virnistäen.
---
- Kriminaldirektor Wulff haluaa nähdä teidät, neiti Schulz sanoi kun Weber palasi selleiltä.
Weber huokaisi. Hän kääntyi kannoillaan ja suuntasi kohti Wulffin uutta toimistoa, kerros ylöspäin. Mieluummin hän olisi seisonut passissa jouluaattona räntäsateessa kuin tavannut Wulffin.
Hän soitti sähkökelloa. Vihreä väri välkähti ja sähkölukko surahti. Wulffin sihteeri painoi samantien toista sähkölukkoa, joka avasi Wulffin oven. Weber ei koputtanut, vaan astui suoraan sisään.
Sisällä odotti epämiellyttävä yllätys. Wulff istui työpöytänsä ääressä, ja hänen pöytänsä edessä seisoi kaksi ruskeisiin univormuihin pukeutunutta miestä. Haasin kasvoille nousi pilkkaava virne. Toinen, päätä lyhyempi mutta yhtä ahavoitunut mies taisi olla Maier, Weber arvasi.
- Rikoskomisario. Olette ilmeisesti pidättäneet kahdeksan SA-jäsentä? Heidät tulee päästää pikimmiten vapaiksi.
- Mutta Herr kriminaldirektor, miehet ovat jääneet suoraan kiinni bensiinivarkaudesta...
- Tiedän, mutta asia ei kuulu meille. Kyseessä on SA:n sisäinen kurinpitotoimi.
- Herr Kriminaldirektor, ymmärrän toki, mutta mustan pörssin kauppa on vähän eri mittakaavan rikos....
- Onko teillä todisteita mustan pörssin kaupasta?
- Saimme heidät kiinni itse teossa bensiinivarkaudesta. Uskomme että se on yksi mustan pörssin lähde....
- Onko teillä todisteita? Wulff kysyi uudelleen.
- Ei suoranaisia, mutta mihin muualle bensii...
- Teillä ei ole siis todisteita, Wulff sanoi. Hänen harmaat silmänsä välähtivät lasien takaa. Valkoiseksi harmaantunut tukka oli siististi kammattu. Kasvot olivat ilmeettömät.
- Koska teillä ei ole todisteita, niin asia siirtyy SA:n sisäiseen tutkintaan kurinpitorikkomuksena. Määrään teitä vapauttamaan vangit.
Weber tuijotti Maierin ja Haasin leveästi virnuilevia kasvoja. Saatanan riikinkukot, rikoskomisario kiroili mielessään.
- Kyllä, Herr Kriminaldirektor.
- Noniin hyvät herrat, jos suotte anteeksi, minulla olisi töitä. Jos asiaan ei ole kommentoitavaa, pyydän poistumaan.
Weber napsautti asennon, SA-miehet kumartelivat. He seurasivat Weberiä parin askeleen päässä työhuoneen ovelle.
- No, ettekö mene vapauttamaan vankeja? Maier kysyi.
- Nyt hetikö?
- Totta kai! Ettekö kuulleet Kriminaldirektorin käskyä? Vai ettekö ymmärtäneet? Haas piruili.
Weber astui lähemmäs, lähes kiinni Maieriin ja tuijotti tätä silmiin.
- Minä varoitan teitä...
- Uhkailetteko? Maier kysyi maireasti hymyillen.
- En, Weber sanoi. - Mutta voin luvata, että se joka tuon bensiinikeikan tilasi, saa pian pyrstösulkansa palamaan, Weber sähisi.
- Siitä minä en tiedä mitään, Maier sanoi ja hymyili edelleen. - Hyvä että rikolliset saadaan kiinni ja vastuuseen.
- Jotta te voitte vapauttaa heidät, Weber ärähti ja harppoi kohti sellejä.
---
Raskaat ovet aukenivat, ja SA-miehet kävelivät voitokkaina ulos. Kühn kääntyi kohti Weberiä ja räkäisi syljen, joka väisti rikoskomisarion vain senttien päästä. Weber liikahti, mutta pidättäytyi. Maier ja Haas seisoivat tiellä. Kühn vielä huusi:
- Varokaas selkääs, pollari! Voi ol paha liikku öisi yksi.
- Pitäkää miehenne aisoissa, Weber sähähti Haasille. Tämä vain virnisti herttaisesti.
---
- Jopas, Fürst sanoi ja vihelsi. - Mitäs nyt?
Weber mietti. He olivat kalan jäljillä, mutta se oli päässyt toistaiseksi karkuun. Weber tajusi, että seuraavaksi heidän tulisi varmistaa poliittinen selkäranka.
- Me olemme jäljillä, Weber pohti ääneen. - Jos saamme saaliimme hermostumaan kunnolla, hän alkaa tehdä virheitä.
Sitten Weberillä välähti.
- Fürst, onko se Rote Frontin nokkava poika vielä tallessa?
- Kyllä, miten niin?
- Taisin keksiä suunnitelman, Weber sanoi ja virnisti.
*