Syys

Syksy

Sen tuuli

Sen sade

Sen hämärä, aina vain kohoava

Hiljaisuus

Pääskysten leikkien jälkeen

Katson ja tajuan

Haistan savun, kitkerän

Pelikoneiden kilinän

Näen iloisen naamion taakse

Tytön, joka haluaa kuolla

Voiko kuoleva kantaa elämän toivoa?

Oma vihani, epätoivosta syntyvä

Hedelmätön

Ei joki uomaansa käskystä muuta

Hän maalaa digitaalisen kulissin

Koska pelkää itseään 

Koska pelkää ihmisten näkevän

Jäävänsä paitsi

Hän haluaisi laulaa

Tunturin laella

Ei kellekään, vain laulamisen ilosta

Vain sen itsensä vuoksi

Mutta liikaa on häntä rikottu

Sirpaleina, mieli

Vielä kokoamatta

Mosaiikki

Odottaa tekijäänsä

Minä,

Näkyjen näkijä

Haistan pohjoistuulta 

Kaipaan sinne, mitä ei enää ole

Heitä, joita ei ole

Sillä kuoleman rautaporttien takaa

Ei kättä kurotella

Sillä vain elämän iloisen tanssin sävel

On melankolia.