Yksinpuheluita

 Pakkanen jäätää 

Luihin ja ytimiin

Kosmisen kylmyyden ensisävelet

Kun auringon valo sammuu 

Ja meidät jättää 

Elämän kuluttamat niveleni

Muistuttavat savannien laeista

Kolmannesvuosisata

Tekee miehistä vanhoja

Tuijotan kuvaani 

Peilistä

Tuijotan uurteita 

Leskenuraa päälaella

Tunnen käden hartioilla

Memento mori 

Suljen silmäni

Näen hopeisten lankojen seitit

Näen varjot ihmisten katseessa

Kuulen sanat joita ei lausuta

Näen pääkallon hymyn takana

Sukuni veri 

On taottu kylmästä terästä

Karkaistu veristen tekojen virralla

Huuhdottu alas paloviinan voimalla

Näen ainoan ystäväni silmät

Hänen pelkonsa 

Hänen ikävänsä

Hänen tuskansa

Ennen ikiunta 

Minun langettamaani

Tunnen toisen ystäväni puskevan jalkojani 

Minut valittiin 

Ajasta ikuisuuteen hänen kanssaan kulkemaan

Mutta hänetkin jätin kaukaisuuteen

Me kadumme eniten tekoja

Joita emme tehneet 

Sanoja joita emme lausuneet

Sillä käännetyn maan äärellä 

On turha pyytää anteeksi

Sydämeni 

Jättää lyönnin välistä

Hyppää kaksi eteen 

Muistuttaa perinnöstä

Jota paeta ei voi 

Tietoisuuden syvyys

Mitataan hehkuvalla raudalla

Mihin säästät luotisi

Kympintappaja?

Kuulen taas kuiskeen korvissani

Hitaudella on painonsa

Hermoni tuntuvat kuumilta

Tumma lampi 

Tumma lampi suolla

Sen kylmään veteen

Jäähdytetään hehkuva rauta

Harvenee kasvojen rivit ympäriltäni 

Hautaan kannettuna

Mitä puhut, siskoni?

Kivesi graniitti  kantakoon muistosi

Aikani loppuihin

Itken kyyneleitä

Liian vanhoja

Liian kauan jäätyneitä

Sillä lopulta

Aika on ainoa jumala.

*