Valheiden jäljet

 Yö antaa
Huomisen kuolla puolestaan
Suru puhuu äänellä
Jonka kuulen kaiussa
Koskaan palaavassa

Valheista versovat
Orapiikkien varvut
Painautuvat lihaan
Jättäen arpensa

Kauniiden sanojen tuoksussa
On tekojen rumat jäljet
Tajuamisen tuskassa
On itsesäälin ilkeä lemu
Pohjalla
On turha räpiköidä

Näen kyyneleisten silmien itkun
Kuulen vihaisten sanojen ruoskat
Tunnen syyllisyyden pyrkivän ulos

Ikuisuus on lyhyt aika
Petettyjen sydämissä
Anteeksiantamatta

Näen peilistä
Pääkallon rumat kasvot
Sen puristaessa sieluni ytimiä
Pettäjän palkka
On sydänverellä maalattu
Ikuiseen yksinäisyyteen tuomittuna
Sekin on liian kevyt rangaistus

Rakkaudettomuuden sellissä
On vain kuolemaantuomittuja.

*