Pakkastaivas
Auringon viime säteissä
Tunnen sen kiristävän poskeani
Otava
Pohjoistaivaan opastaja
Jäähileinen vereni
Tuntureiden vaeltajan
Yksinäisen suden luontoni
Kaipaa, jonnekin, ei minnekään
Arvet turkin peittämät
Muistona noista päivistä
Kuoleman oudosta leikistä
Sen tummissa silmissä
On maailman tuskan avain
Rautaportteihin, joiden takaa ei palaa
Sillä tämän maailman kellotaajuudessa
Me olemme päästäisiä.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti