Näen pölähdyksen penkassa.
"Vasemmalta ylhäältä ohi", kouluttaja toteaa.
Näen sen itsekin. Tältä etäisyydeltä luodilla kestää aikaa osua maaliinsa.
Teen latausliikkeen. Hylsy lentää korkealle.
Rauhoitu, sanon itselleni.
Tuen vasemmalla kädelläni perää tiukemmin olkapäätäni vasten. Siirrän ristikon mustan gongin päälle. Se vaeltelee hengitykseni mukana.
Rauhoitan hengitykseni. Ristikko liikkuu enää vähän ylös ja alas. Vedän ilmaa sisään. Siirrän etusormeni liipaisimelle, ensimmäisen nivelen kohdalle.
Uloshengityksen mukana alan puristaa. Liike ei ole kuin millin kymmenyksiä. Jyrähdys, kevyt tuuppaus.
Gongi heilahtaa.
"Osum...", kouluttaja on sanomassa, kun teen nopean latausliikkeen, siirrän ristikon paikoilleen ja lähetän seuraavan matkaan.
Vielä heiluva gongi saa lisää potkua.
Ammun muutkin ripeällä tahdilla. Ristikko kohdilleen, hengityksen rauhoitus, uloshengityksellä liipaisimen puristus, jälkipito, lataus.
Ei osuminen ole vaikeaa. Pitää vain rauhoittaa itsensä.
Viimeinen luoti lähtee. Gongi ravistaa itseään kuin haluten paeta siitä kiinnipitävästä kumisesta pakkopaidasta.
"Hyvin ammuttu!" kouluttaja sanoo virnistäen.
Tuijotan rataa. Addrenaliini alkaa palata. Se tulee aina jälkikäteen, ryöppynä.
Käännyn ja hymyilen.
"Tarkalla aseella on helppo ampua."
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti