Yksi kerrallansa

Yksi kerrallansa
Otetaan kivi pois
Elämän muurista
Vahva tahi heikko
Hiekalla tahi kalliolla seisovi
Kyrie eleison

Metsämies katsoo nousevaa aurinkoa
Säteitä tuhansia kertoja nähtyjä
Tämäkö on päiväni viimeinen?
Pohtii Tapiolan karjan kaataja
Vai vieläkö armahtavi
Tuonen musta joutsen
Ei virtahaa tummaa ylittää tarvi?
Vielä kerran soljuu peijaissahti hirvensarvessa
Muistamassa mennehiä
Kyrie eleison

Nuoruuden roihuavan tulen vuosien viima
Vanhuuden hiillokseksi kuluttaa
Sitkeimmänkin tervaskannon
Ajan mahti nöyrryttää
Painavi päänsä eessä ikuisuuden
Kosmisen kylmyyden
Tuuleen haihtuvi
Vaan ei katoavi
Kyrie eleison.

Vuosi vanha

Vuosi vanha
Hautaansa kohti taapertaa
Manoille manan
Mennyt nimeltään
Kunnialaukauksilla tervehditään
Raketeilla saatellaan.
Täysikuu taivahalla
Hymyilee kuuherra
Punaisena loistaa taivaanranta
Verenkuultava kuulastaa
Uutta vuotta juhlistaa.

Lapin poika lähtee
Pian muille maille
Etelää kohti vaeltaa
Saimaan rantamille
Aavan veen äärelle.
Junanviemä lähtee taas
-milloin palajaa
Tuntureiden helmaan
Hukan sulosointua
Kuuntelemaan?
Hämeen synkät kuusistot
Itsetuntoa haavoittivat
Nostaneeko
Karjalan kunnaat
Lipun salkoon
Palauttavat kunnian?

Tällaisia mietiskelee
Nuorukainen
Varvun ohkasen ikäinen
Muiden juhliessa
Uudesta iloitessa.
Kuutamon varjoissa
Näen kuoleman kulkevan
Eellusmiehet liikkeellä.
Baabuskaa
Etsivät
Tuonen enkelit
Ikonin edessä palavat suitsukkeet.
Pian on aika
Hänen pukea marttyyrikruunu
Palkka tehdyistä teoista
Pian tehtävä täytetty
Nousee sielu siivilleen
Tekee kunniakierroksen
Rakkaiden luona
Uhtuan šamaani
Kalevalan ennustaja
Palajaa esi-isien luokse
Tunturituulen mukana
Vienanmeren rakkamaille.
Kaipauksen kyynel
Vierähtää poskelle
Tuska sisintä raastaa
Mutta silti
Samalla ilo
Kärsimys on ohi
Toive vanhan toteutettu
Taakka meillä nuoremmilla
Kantaa maata eteenpäin
Kuokkaa, miekkaa
Kantaa heidän puolestaan.
He ovat legendaa
Tervaskantojen sukua
Kunnia heille
Maata puolustaneille
Sen tuhkasta rakentaneille.
Kyynel on heille.

Vieras istuu tuolissaan

Vieras istuu tuolissaan
Mistä siihen tullut, ken kertonee?
Näky yksinäinen
Unen säie todellinen

Istuu, hymyilee
Silmissään levollisuus maailmanrakentajain
Jäinen lakeus päässä ikuisuuden
Viisain neroista
Pilkahdus katkeruuden yöstä
Jokaisen voi sinne syöstä

Nainen, mies?
Komein naisista
Kaunein miehistä
Lankeemuksen viekoitteleva leimu
Ympärillään salamoi

- Kait minut tunnetkin
Tarinain valitettavain
Kuinka korkealle käyvän käy
Ei se joka tietää, pystyy
Vain ken määrää

Hiljaa olen, katson
Hymyn valloittavan luo
Silmissään kylmyys kosminen
Äänessään sointu pohjaton

-Tiedän, katkeran kalkin nielet sinäkin
Monta kertaa monituista
Mitä siitä hyödyt?
Todellako luulet
Että vielä palkkiosi saat?
Tiedät, valehtelet
Itsellesi eniten

- Paljon osaat, taidat
Ajatteleva imoihinen
Katseesi luot taivahalle
Pohjantähden lailla loistaa
On haaveesi, unelmasi toistaa
Liitää niin, ei kukaan tavoittaa voi
Kotkana uljaana, sulist's säteet salamoi

- Miksi siis silti
Kuulen ma sutesi
Kuutamolla ulvovan
Tuonen enkeleitä viekoittelevan?
Aurinkotuuleksi haipuvan
Aamunkoissa
Tyhjien puheiden haihtuvan
Lailla savukiehkurain?

Hymy hänen, jolla kaikki valta
Maan päällä, ruhtinaalla
Hiljaa olen, katson vain
Kuin täss' oisin, ainiain

- Sanoneet ovat nuo
Jotka eivät mitään itse luo
Että peljätä sun pitäisi
Ainoasta sielustasi
Näet, tässä olen
Olenko hirviö, sielunsyöjä?
Oikeutta halajan
Lailla sun, palajan
Vääryydet suoriks' lyödä

- Kättä auttavaa tarjoan
Apuani aina saa
Olenhan ruhtinas maan
Pilvet eessä auringon
Tuulenviren karkoittaa
Sadepäivän pouta voittaa
Varjona varjelee sua
Kujilla noilla synkeillä
Miss' selvitä ei sanoil' sulavilla

Nyt vasta virkahdan:
- Tiedän sut, tunnen
En pelkää lain
Mut' silti ainoain
Ei kaupan ole vain
Vain päivä korpin
Huulet jäin
Totuuden antavat
Suomut pudottavat
Ehkä sinutkin, piruparka
Armahdetaan kohtalolta tuolta
Mene siis, älä palaa
En kadotusta halaa

Hymyn suo, nousee
Surullisna katsahtaa

-Päätökses' on omasi
Menen nyt, mut' rinnallasi kulkenee
Ain varjo musta, muista
Muistona noista puista

Ei ketään
Aamun kajossa.

Venäjän maalla

Venäjän maalla
Loikkaa leopardi
Täyttä loikkaa laukkaa
Hurja peto, ei sit' odottaa tarvi
Hurjana tuo mouruaa
Sydän vahva rinnassaan
Katseellaan saalistaan kun haravoi
Hurjana laukkaa leopardi
Käpälät leveät nelistää
Lentoon lehahtaa varisparvi
Näkee tuon, lauman suden kymmenen
Kylmä katse silmissään
Hurjana ryntää leopardi
Kynnet jyhkeät ensimmäist' kun niistää
Kulmahampaat jo toiselt' hengen riistää
Hurjana taistelee leopardi
Kymmenen yhtä vastaan
Kaatuu hukkaa, kynnet kuoloa niittää
Hurme riitemaat' sulattaa
Hurjana ulvoen
Iskevät sudet takaisin
Kutsuun vastaa luvut kolmenkymmenen
Hurjana hyökyy laumat kimppuhun
Yks'näisen leopardin tuon
Paksu nahkansa paljon kestää
Vaan ei iäisyyttä sentään
Kalmoja harmahia
Maahan kaatuu
Vaan jo välil' leopardikin sortuu
Teräksest' taottu luonto sen
Ei antaudu, taistellen vain
Kuolematon, ainiain
Satapäinen lauma jo
Ympäril' kissan hyörii
Tuskissaan maassa se pyörii
Vielä kerran, hurjana nousee
Kaataa maahan suden kookkaimman
Pelosta vinkaisee, tuskasta huutaa
Vaan armoa ei, nyt tuomitaan
Hurjana tappaa leopardi
Johtajasuden, alfankin
Toiset ympäriltä kaikkoaa
Häntä koivissaan pakoon liukeaa
Makaa maassa, hurja leopardi
Sataa sutta vastaan kamppaillut
Kaikkensa siinä antanut
Luonto, vahva teräksen
Periks' antanut ei
Nyt on jo hän legendaa
Laukkaa leopardi, hurja
Venäjän aroilla aina vaan

Valojen jono

Valojen jono
Pimeydessä
Kiiltävä asvaltti

Matka
Ajatukseni
Muistoni

Monta kertaa lähtenyt
Harvoin palannut
Tie vie
Kulkijaa

Tuska piirtää karttansa
Aivojeni poimuihin
Aika minua kuljettaa

Kristallinen virta
Palava silta
Aika

Perillä
On vain pimeää.

Täysikuu taivaalla

Täysikuu taivaalla
Rukoilevat katoavat
Alla tummien varjojen

Tumma on kaapunsa
Kasvot kauniit, iättömät
Hymy vilpitön, suruisa
Nainen tuo tuomittu tehtäväänsä
Iänikuiseen
Kylmän suukon antajaksi
Tuonen maille opastajaksi
Orjantappurain jäljet
Ihoaan kirjamoivat
Eivät näe silmänsä
Maallista vaellusta
Valuvat helmiä verisiä

Kulkenut on hän rinnallain
Läpi tuskan, pelon koetuksen
Varjona vaeltanut
Tukeaan antanut
Tiedän, milloin en enää paeta voi
Suukon hän antaa kyllä
Sen viimeisen kaikista

Häntä rukoilevat armahtajakseen
Kaivatuksi vapahtajakseen
Kiirastulta maan päällä elävät
Häntä rukoillaan
Omaa tuskaa helpottamaan
Vihamiehen maahan alas suistamaan
Surumielisesti hymyilee
Nuori nainen kuvankaunis
Tehtävänsä raskaan täyttää
Silti, kuutamolla
Itkee veren kyyneliä

Ah kuinka häntä säälinkään
Pelättyä, kaivattua
Pirulla, Jumalalla uhattua
Moni näkee vain kaapunsa tumman
Ei sirppiä, viikatetta kanna
Vain hymyä tuota, lohduttavaa
Kerran hän jokaista suutelee
Totuuden paljastaa
Maailmankaikkeuden salaisuuden

Silti kuutamolla itkee hän
Veren kyyneleitä