perjantai 29. joulukuuta 2017

Lumimyrsky

Taivaalle
Tummien pilvien varjo
Nousevan myrskyn uho
Päälle soiden, korpien
Ikimetsän unen alle

Pakenevat elolliset
Mihin kukin kykenevät
Juokse, alta jään ja lumen
Laulun vanhan
Hautaa alleen
Sen, missä virtaa elämä

Puut taipuu, huojuu
Vanhus alas painuu
Taakan raskaan alla
Katoaa kaikki
Valkoiseen pukuun kietoutuu
Lumen valtaan hautautuu

Yksi, poikkeava muista
Seisoo, nauraa
Kaaoksen keskellä
Voima virtaa
Luonnon mahti
Näytä, kuinka ihmislapsi
Hentoinen on vallassasi
Valkoinen ratsastaja
Ohi kiitää
Mennessään viheltää

Laantuu, tyyntyy
Kaikki aikanaan
Hiljaisuuteen vajoaa
Hiiskumaton rauha
Vain jäljet yhdet
Mihin menevät
Sitä tiedä ei
Paholainen tahi Jumala.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lohikäärme

Idässä, kaukana
Idässä aamun, ruskon
Tuskan
Lohikäärme kaartaa, polttaa
Karhu katsoo, huutaa
Itkee ääres' kruunun murskan

Kotkan veri
Maahan vihmoo
Valuu, sulaa
Jää kiehuu

Uusi on valta
Keisarin vanhan maan
Kullan valta
Veren alla.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Serpent Blade

Gloom at the horizon
Night will carry on
Frozen land's scape
Golden is its grape

Black devils in the shadows
Move through the downs
Serpent are their blades
Darkness has all the shades

Be wary, guardmen
When morning shall rise
Some have forgotten
To be wise
Fire will be litten
At the graves unknown
Black devils' song.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Слава Україні!

Valkoinen tuonenkurki
Avarien maiden äärellä
Elämästä, kuolemasta kamppailee
Karhun syleilyssä henkensä edestä

Vapaa Ukraina
Jaksa, jaksa vielä
Me kuulemme huutosi
Me tiedämme tuskasi
Vapautesi tähden
Kunniasi tähden
Jaksa vielä

Sinulta on riistetty sydämesi
Sydänveresi maahan vuotaa
Viljapeltoja kastelee
Kolmipiikkistä atrainta kantaa
Poikaisi parhain
Väärän valan vannojille
Koittakoon kuolon tuoni

Vapaa Ukraina
Kunniakas Ukraina
Kanna lippusi aamunkoittoon
Vaikka on pimein hetki.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Katinkulta

Sumu jään päällä
Kullan kimallus
Pakkasen purressa
Houkutteleva
Kuin maahisen lupaus

Jumalaa ei ole nähty maan päällä
Kuolema joka hetki vaeltaa
Vastaan tulee,
Nyökkää
Jokaisen nimeltä tietää
Ohittaa,
Vuoro jonkun toisen on

Katinkullan perään
Verta vuodatetaan
Haluamme mitä emme saavuttaa voi
Koska jumalat ovat kuolleet

Jotkut haluavat vain
Nähdä maailman palavan
Lämmittämään
Kosmisen tyhjyyden kylmyyttä

Aurinko on vanha mies.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Black Riders

When the world is burning
Under the rain of fire
You have to dance
Dance, my friend
Black riders are coming

Give me my knife
My loyal hound
It's a saviour in the name of steel
When everything's bound

Black is blood
Black are the eyes of humankind
Praying for the fire
Like streams of soldier ants
Destroying all in their way

When the world is burning
Under the rain of fire
You have to dance
Dance, my friend
Black riders are coming

White roses shall grow
Under the black sun.

Äitini maa

Äitini maa
Vanha ja väsynyt
Lapset itkevät kaduilla
Leipäjonojen äärillä
Räntäsateen keskellä
Kuraa ja eripuraa
Surua sydämessä

Äitini maa
Etkö näe
Poikasi sinua rakastaa
Poikasi poloinen
Äitini maa
Ehkä vielä kerran nähdä saan
Kukoistukses
Kun hyvä kaikille lankeaa
Ja malja sulle kohotetaan

Äitini maa.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Baudelaire

Kaiken mahdottomuus
Kosmisen tyhjyyden keskellä
Pahuuden kauneus
Kun se pehmeänä sisällä kiehnää

Humalassa
Onnesta, rakkaudesta
Viinasta, huumeista
Miten vain tahtoo
Kunhan humalassa
Poissa
Todellisuuden raakuudesta

Miljoonan haavoittuneen soturin huuto
Syvän veden voima
Tumman meren hautojen
Maan rummun lyönti
Kaikkeuden hiljainen humina

Logiikan kylmyys
Suoruus, ehdottomuus
Tunteiden hämäryyden rinnalla
Lihan ja veren heikkous
Hermojen erehtyvyys
Luonnon mahti
Kaikkivoipainen suuruus
Ihmisapinan rinnalla

Maahan murentuu
Kiven ja laastin liitto
Teräksen mahti
Sateen mukana ruostuu
Unelmien korkeus
Ne maasta erottaa
Kaikesta eristää
Kullan kylmyys
Lämmön varastaa
Halaajansa hengiltä jäätää

Hitaan ajan keskellä
Kellotaajuuden värähtelyssä
Olemme päästäisiä.

Miekantakoja

Taon, taon
Terää kalvan
Hiiliteräksen ketjuja oion

Kahden valtiaan alla
Kuun ja Auringon
Karjun perään sen
Mitä koskaan en voi saavuttaa
Vain kadottaa
Suolammen tummaan vetehen
Veren ruostuttamaan rautaan

Soturi, missä olet?
Sinä monta kertaa kaatunut
Missä on tuhkasi
Versomaan tulevia voittoja?
Noitarummun kumina sumun takaa
Kaukana kotoasi
Kaukana tulen ja jään maasta

Tumman ratsastajan varjo liikkuu
Soihtujen ympärillä
Hän odottaa
Odottaa taas kerran säiläänsä iskemään
Soturi, sinua kohtaamaan

Kotkan täytyy kuolla
Palaa ahjon kuumuudessa
Tulisessa pätsissä
Tappaa heikkoutensa

Tietää tumma ratsastaja
Vielä kerran kohtaa
Soturin maasta jään ja tulen
Vielä kerran
Alla kahden valtiaan
Kuun ja Auringon.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Isänmaa

Havumetsien keskellä
Ei yhtä alkua,
Ei yhtä loppua
Ei yhtä kieltä
Ei yhtä mieltä
Kohtalon oudoissa virroissa
Silti
Ei ole ihmistä ilman äitiä,
Ilman isänmaata
Maailman parasta
Luoja, varjele sitä
Sydämellä ja sielulla!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Narvan marssi

Mitä tunsikaan kuningas
Nuori ja uhmakas
Surmanluodin osuessa
Hengen hältä riistäessä?
Norjan vuorilla lumisilla
Vuonoilla korkeilla
Toisen maan poluilla
Hän miekalla suuntaa näytti
Komentajan valtaansa käytti
Miehille kärsineille
Monessa mukana olleille

Ehkä joku heistä
Vanha ja viekas
Väsynyt raukkaparka
Osaltaan laupias
Päätti olla Jumalana
Ainoana kuninkaana
Kuningasten yläpuolella

Siihen kaatui mies
Lihaa ja verta
Siihen kaatui ies
Nälkää ja vilua
Siihen kaatui unelma
Suurvallan mahti
Siihen kaatui
Mihin kohtalo tarkoitti.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Pääskyjen hauta

Punainen taivaanranta
Kun pääskyt leikkivät kesän riemua
Kyynelsilmin katson
Valontuojia,
Menneisyyden muistoja

Oi missä olette
Lapsuuteni päivät
Missä olette
Huolettoman ilon päivät
Kun kuolema jo sydäntäni raapii

Katoaa aika
Katoaa ajan hetki
Niin nopeasti
Vain hermopäätteisiin
Jää haaluva muisto
Kaukainen, etäinen

Kuinka kaipaankaan
Menneisyyden kuolemattomuutta
Iloa ilman synkkyyttä
Kun kuolema sydäntäni raapii
Kun pilvi ukkosmyrskyä tietää

Pääskysten mukana
Meidät kaikki haudataan.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Palava rauha

- Tervetuloa, herra majuri.

Kapteeni ojensi kätensä. Pennonen tarttui jämäkkään käteen, heilautettuaan ensin painavan iippokassin enemmän selän puolelle. Kapteenin rinnassa komeili kolmen ruusukkeen lisäksi nimi "Jänkälä". Pennonen tunsi heti olonsa kotoisaksi. Hän oli aina arvostanut suoraa ja konstailematonta lähestymistapaa. Turha pokkurointi ja pilkunviilaus olivat ehtineet jo hioutua pois viittä vuotta vaille neljääkymmentä olevasta ammattisotilaasta, sama oli havaittavissa noin kolmikymppisessä Jänkälästä. RT-keikoille eksyi harvemmin niuhoittajia, tai sitten he palasivat seuraavalla huoltolennolla koti-Suomeen.

Pennoselle tämä oli kolmas rauhanturvakeikka, eli aivan nokkapokalla ei oltu liikenteessä. Lähi-idän kuumuuden rinnalla metsien ja korkeiden kukkuloiden seutu Euroopassa vaikutti jopa hyvinkin tutulta. FinnBat oli koottu paikalle hyvin nopeasti, ja siltä puuttui vielä suurin osa miehistöstä ja varusteista. Monet piti irroittaa muista rauhanturvatehtävistä väliaikaisesti vajeen paikkaamiseksi. Päällystö oli kuitenkin koottu lähes täysimääräiseksi.

Tervetuliaispuheiden ja varovaisen tutustumiskeskustelun jälkeen Pennonen pyysi Jänkälää antamaan briefing tilanteesta. Majuri oli totta kai hankkinut mahdollisimman paljon tietoa jo ennen lähtöä, mutta hän halusi samalla myös selvittää, paljonko hänen suora alaisensa ja pataljoonan kakkosmies tiesi. Tietovajetta voitaisiin sitten paikata puolin ja toisin.

Jänkälä käveli seinälle ripustetun kartan ääreen. Hänen mukaansa se oli saatu vasta eilen, vaikka ensimmäiset upseerit olivat olleet alueella pari viikkoa. Pahimmillaan karttojen puute oli pakottanut turvautumaan paikalliselta huoltoasemalta ostettuun tiekarttaan sekä Google Mapsiin. Paperikarttojen rinnalla käytettiin yleensä myös iskunkestäviä tabletteja, mutta taaskin niitä ei ollut saatavilla.

Kapteenin sormi piirsi lävistäjän kartan vasemmasta alanurkasta oikeaan ylänurkkaan. Se oli käytännössä kahden osapuolen, hallituksen ja kapinallisten, hallitsemien alueiden raja. Linnuntietä matkaa oli yli viitisenkymmentä kilometriä, mutta maastonmuodot ja joki lyhensivät sitä käytännössä noin parinkymmeneen kilometriin. Kaupunki, jonka reunamilla FinnBat toimisi, sijaitsi kartan alareunassa. Rajaviivan kanssa yhdensuuntaisesti virtasi suhteellisen vuolas joki.

- Ohut sininen viiva, majuri totesi. Jänkälä nyökkäsi. Hänen sormensa piirsi lisää näkymättömiä viivoja, pari puolikaarta lävistäjän mukaan virtaavan joen ala- eli eteläpuolelle.

- Osapuolia hiertää tämä pullistuma tuossa sillan kohdalla, muutama kilometri kaupungista. Muutoin rintamalinja noudattelee jokea, mutta tuossa hallituksella on sillanpääasema joen tällä puolen. Tämä kaupunki, jossa nyt olemme, on kapinallisille tärkeä. Ja onhan tilanne jo sotilaallisestikin vaikea pala de facto forcelle.

- Hallituksella on edelleen sotilaallinen ylivoima?

- Kyllä. Ainakin kaluston ja määrän suhteen. Laatu tosin on vaihtelevaa linjan molemmin puolin. Kapinallisten suurin ongelma on kunnollisten pst-aseiden ja epäsuoran tulen puute. Taisteluiden aikaan hallituksen joukot puskivat moninkertaisella ylivoimalla panssarikiilaa, yrityksenään saada tästä kaupungista etelään oleva teiden risteyskohta haltuunsa. Kapinalliset onnistuivat pysäyttämään hyökkäyksen, lopulta, mutta arvioiden mukaan tappiot olivat raskaat. Vaunuja tuhottiin yötaisteluissa pelkillä räjähdyspanoksilla. Meno on ollut kuin talvisodassa.

- Mikä on nyt hallituksen joukkojen tila? Onko näkyvissä valmisteluja hyökkäyksen jatkamiseksi?

Jänkälä puri huultaan ja vilkaisi karttaa.

- Vaikea sanoa, rehellisesti puhuen. 56. mekanisoitu prikaati, joka hyökkäystä johti, menetti Naton sotilastiedustelun mukaan yli puolet kalustostaan. Yhtä paljon menetettiin vikoihin kuin kapinallisten vuoksi. Kuten sanottua, hallituksen joukkojen koulutustaso jättää paljon toivomisen varaa. Aselajien koordinointi on surkeaa, kapinalliset onnistuivat usein erottamaan ja tuhoamaan vaunuja tukevan jalkaväen, jolloin vaunuilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä. Epäsuoraa tulta käytettiin osaamattomasti ja tuhlaten, usein välittämättä siviiliuhreista.

- Eli hengähdystauko on käynnissä?

- Niinkin voisi sanoa. Alueella on ilmeisesti vielä joitain 56. prikaatin yksikköjä, mutta rintamavastuu on siirretty 100. reserviläispataljoonalle. Eli yli-ikäisille tai muutoin palvelukseen kelpaamattomille. Valistunut veikkaukseni on, että toistaiseksi ei ole odotettavissa muuta kuin kevyttä kärhämää.

- Entä kapinalliset?

- Sama heillä. Tappiot olivat raskaat, joukot ovat varmasti sekaisin ja vaativat täydennyksiä. Kapinallisjoukot ovat yleensä paikallisia eikä joukkojensiirtoa muualta ole havaittu. Ainahan kaikki on mahdollista, mutta hyvin epätodennäköiseltä vaikuttaa.

Pennonen nyökkäili. - He tuskin haluavat vaarantaa käynnissä olevia neuvotteluja. Luohan se heille lepotauon ja turvan hallituksen hyökkäyksiltä. Meille taas se antaa mahdollisuuden saada pataljoona kuntoon.

Miehet käsittelivät vielä muutamia asioita, ennen kuin sopivat majurin tervehtivän pataljoonaa iltapäivällä. Pataljoona oli hieman suurenteleva sana tässä yhteydessä, sillä joukkueista ei välttämättä ollut paikalla kuin joukkueenjohtaja tai pari alaista heidän lisäkseen.

Vaatii improvisointia, Pennonen ajatteli. Onneksi hän oli jo tottunut siihen edellisillä keikoillaan. Alku oli aina hieman haparointia, mutta kyllä suomalainen sotilas aina ulkomailla oli pärjännyt.

---

Ylikersantti Korppi viskasi G-Mersun takaboksiin painavan piikkimaton. Viileästä syyssäästä huolimatta kroppa oli lämmin. Erilaisten tavaroiden siirtely ja nostelu olivat pitäneet siitä huolen. Korpin rotaatio oli oikeastaan jo päättynyt ja mies palaamassa siirtolennolla takaisin kotimaahan, kun kipeä tarve uudelle FinnBatille oli kantanut hänen korviinsa. Tyylilleen ominaisesti hän oli suostunut juurikaan miettimättä.

Tässä vaiheessa oli alkanut jo hieman kaduttaa. Vaikkei hän huonokuntoinen ollutkaan, rankka rotaatio oli syönyt voimat ja lihakset. Kroppa väsyi helposti jo vähäisestä ponnistelusta. Se olisi kaivannut lomaa ja lepoa, mutta hän ei kehdannut enää ilmoittaa pyörtävänsä päätöksensä. Sopimus oli voimassa toistaiseksi, ja Korppi oli päättänyt lähteä heti kun pataljoona olisi täysivahvuinen ja rutiinit pyörimässä. Parin päivän ajan hän oli hitsannut panssariesteitä, joita kutsuttiin englanniksi hedgehogeiksi eli siileiksi. Yksinkertaisen esteen tarkoitus oli muodostaa tukeva kolmio, oli se miten päin tahansa, ja yhdellä ylöspäin törrörtävällä haarallaan estää vaunujen ajo. Paskat se mitään estänyt, Korppi tiesi henkilökohtaisesta kokemuksestaan, mutta kevyempää kalustoa sillä saattoi ainakin hidastaa.

- Kaikki kattoo nyt että kamat on mukana ja jokaisella vettä ainakin neljä litraa. Mä annan sukkasysäriä sille joka on unohtanu yhenkin vitun tavaran!

Porukka lähinnä hörähteli. Joukossa ei puheiden perusteella ollut yhtään hiutaletta, vaan kaikilla oli muutamia rotaatioita takana. Kova huumori oli kovaa huumoria, sellaiseksi Korppi oli heittonsa tarkoittanutkin.

Pataljoonan komentaja oli ottanut osaston vastaan eilen ja oli jo tänään pannut tuulemaan. Kaupunkiin johtaville teille asetettaisiin check pointit, kaksinkertaiset kahdelle hallituksen puolelle johtavalle tielle ja yksinkertaiset kaupungista muualle johtaville. Kooksi tuli pakonsanelema puoliryhmä, ja jo se veti vahvuuden tiukoille. Tukikohtaa rakentamaankin tarvittiin porukkaa.

- Menox sano John Lenox, Korppi murahti polkaistessaan G-Mersun liikkeelle.

---

Pennonen havahtui. Joku ravisteli hänen jalkaansa. Hetken kuluttua väsyneet aivot tunnistivat myös korvilta tulevan ärsykkeen. Majuri oli ehtinyt nukkua hyvä jos tunnin tai pari.

- Noh, mitä? Pennonen murahteli ja ponnistautui istumaan. Rynkytys lakkasi, ja hän tunnisti Jänkälän profiilin.

- Neuvottelut ovat katkenneet.

Majuri tuijotti kapteenia. Tämä jatkoi:

- CNN uutisoi laajoista mielenosoituksista hallituksen puolella. Turvallisuusjoukkojen vastausta odotetaan, mutta odotettavasti se on kova. Tyypillistä, uutisista saa nopeammin tiedon kuin arvon tiedustelu-upseereilta.

- Onko check pointeilta tullut mitään ilmoitusta?

- Hallituksen puolella on rauhallista, mutta kapinallisten puolella aktivoiduttiin jo puolta tuntia ennen kuin ilmoitus neuvoitteluista tuli. Auton valoja ja metallisia kolahduksia. Tuskin sentään roskakuskeja tai postinkantajia.

Kumea jyrähdys. Miehet jäivät kuuntelemaan. Seuraava.

- Tykkitulta!

Pennonen alkoi repiä vaatteita päälleen. Kapteeni ryntäsi antamaan suojaan-hälytystä ja melkein törmäsi nuoreen punatukkaiseen naisyliluutnanttiin.

- Tykistöisku kaupunkiin, tarkempi sijainti tuntematon. Annoin jo hälytyksen, yliluutnantti Korhonen henkäisi.

- Helvetin hyvä! Näiden tykkimiesten sihti ei välttämättä ole paras mahdollinen, Jänkälä sanoi. Hän tiesi Korhosen olevan koulutukseltaan tulenjohtaja.

- Arvioni mukaan suhteellisen kevyttä kalustoa, ehkä noin 105 millisiä. Tykistöä, koska laukaisukumu ei kuulu tänne saakka, Korhonen jatkoi Pennosen hoippuessa paikalle paitaa oikoen.

- Suoraan siviilien sekaan, Pennonen ärähti, tulee pahaa jälkeä. Onko meillä mitään mahdollisuutta tukea haavoittuneiden hoidossa?

- Lanssi on, mutta lääkintähenkilöstö on vajaalukuinen, Jänkälä luetteli.

- Eiköhän sillä jotain kuitenkin saa aikaan. Jos kaupungin johto pyytää lääkintä- tai raivausapua, niin vastauksemme on kyllä. Laittakaa porukka valmiiksi.

Korhonen ja Jänkälä lähtivät puolijuoksua täyttämään majurin käskyä. Pennonen suuntasi kohti sirpalesuojattua operaatiokonttia, tosin keittiön kautta. Yösota ei suju ilman kahvia, majuri totesi kaataessaan väkevää sumppia pahvimukiin.

---

G-Mersun diesel kalkatti tyhjäkäyntiä. Yöksi lämpötila oli laskenut pakkasen puolelle. Hengitys höyrysi. Auton valonheittimet valaisivat YK:n lippua ja check pointia. Korpin olo oli epätodellinen. Check pointit olivat ainoita loistavia pisteitä pimeyden keskellä. Maalitauluina. Sotilaan vaisto kehotti sammuttamaan valot, mutta järki sanoi sen olevan vaarallisempaa: osapuolet saattaisivat pimeässä luulla rauhanturvaajia vastapuolekseen, ja homma muuttuisi äkkiä ikäväksi.

Heidän postiltaan oli suora näkymä kaupunkiin ja lähimpiin taloihin oli matkaa pari kilometriä. Hieman alle kilometrin päässä loistivat hallituksen alueella olevan check pointin valot. Siitä oli noin kilometri sillalle. Maisema oli pääasiassa kumpuilevaa peltoa, muutamia metsäsaarekkeita lukuunottamatta.

Auton moottorin yli erottui suhiseva ääni. Yhtäkkiä kaupungissa välähti. Aivan kuin joku olisi sytyttänyt ison sähikäisen. Kipinöitä sinkoili, maa vavahteli. Kumeat jyrähdykset kuuluivat vasta muutaman sekunnin päästä.

- Voi jumalauta!

Korppi tarttui radioon, muttei ehtinyt painaa tangenttia, kun ensimmäinen ilmoitus toiselta check pointilta kantautui eetteriin. Ylikersantti odotti kärsivällisesti vuoroaan ennen kuin antoi oman ilmoituksensa. Pataljoonan komentajan ainoa käsky oli pysyä rauhallisena ja jatkaa tarkkailua.

Helppohan se sieltä sheltteristä on neuvoa, Korppi mietti. Tulitus jatkui hitaana, jokaisen kranaatin välillä oli useampi sekunti. Joko tykkimiehet olivat osaamattomia tai laiskoja.

Omaksikin ihmeekseen ylikersantti huomasi olevansa helvetin vihainen hallituksen joukoille. Nehän ampuvat suoraan siviilien sekaan! Vielä vihaisemmaksi hän kävi ajatellessaan, että ehkä hitaan tulituksen syynä oli halu yrittää houkutella auttajat tuleen. Yhtä vihainen hän oli kapinallisille, sillä nämä eivät olleet evakuoineet siviilejä. Korppi vihasi sotaa, mikä oli varsin erikoista ammattisotilaalle, mutta hän oli RT-keikoilla nähnyt liian paljon sen aiheuttamaa kärsimystä. Hänen mielestään jokaisen sotahullun tulisi käydä tapaamassa miinoihin tai kranaatinsirpaleisiin kuolleita ja haavottuneita lapsia sekä kuolleita läheisiään surevia ihmisiä. Se voisi avata hivenen silmiä todellisuudelle.

Puolen tunnin päästä yö oli yhtä hiljainen kuin aiemmin. Tulipalojen kajo loisti kaupungista. Korppi kihisi vihaa ja turhautuneisuutta. Toimettomuus sai hänet potkaisemaan auton rengasta ja ärähtämään: - Painukoon vittuun kaikki mulkut!

Toiset vilkaisivat ärjiitään ja keskittyivät pimeän tarkkailuun.

---

- Ei mitään vastausta? Pennonen uteli Jänkälältä.

Kapteeni puisteli päätään. Yöllisen tykistöiskun jälkeen FinnBat oli ottanut tulkin välityksellä yhteyttä kaupungin siviilijohtoon ja tarjonnut apuaan. Punaisen ristin kautta oli lupailtu mahdollisia laajempia toimenpiteitä, jos alueen oma sairaala ylikuormittuisi.

- Ei niin minkäänlaista. Myöskään tappioista ei ole mitään tietoa. Paikalla käynyt partio kertoi verijälkiä näkyneen siellä täällä ja he olivat jakaneet muutamia lääkintäpakkauksia. Ihmiset olivat olleet selvästi varuillaan ja pysytelleet sisätiloissa.

- Entä kapinalliset?

- Mitään ei ole kuulunut myöskään siltä suunnalta. Partio ei havainnut yhtään asepukuista tai aseistettuina henkilöä. Sehän ei tietysti tarkoita vielä itsessään mitään.

- HQ on aika tavalla työllistetty mielenosoitusten osalta. Suurlähetystöt ja Punaisen ristin sairaalat pyritään suojaamaan. Se tarkoittaa, että olemme täällä omillamme jos paska iskee tuulettimeen.

- Tyyntä myrskyn edellä.

- Sitäpä juuri. Olemme edelleen vajaalukuisia, vaikkei yhdellä  kevyellä pataljoonalla muutenkaan ole sanavaltaa. Pitää olla hissuksiin ja haistella ilmaa.

Jänkälä nyökkäili. Pennonen nosti kätensä kun kapteeni kohotti kysyvästi kahvipannua. Majurin silmänaluset kertoivat valvotuista öistä, mutta maha vastusti ajatusta lisäkahvista. Tulevat yöt eivät vaikuttaneet ainakaan helpottavan univelkaa.

---
- Taas meni rusakko! Saatana niitä on täällä paljon, jääkäri Korpela henkäisi.

- Ei se mikään rusakko ole, kaneja ne on, kersantti Nieminen korjasi, täälkin on city-kaneja.

- Mut miten niit voi olla niin paljo? Korpela jatkoi. - Luulis että tääl kun on nälkästä ukkoo ja akkaa niin kanipaisti maistus.

- Loisia ja muuta täynnä, Nieminen, intohimoinen metsästäjä, tuhahti.

- Lopettakaa se saatanan länkytys! Korppi ärähti.

Puhe loppui. Korpela ja Nieminen vilkaisivat kiusaantuneena ylikersanttinsa suuntaan. Miehestä oli tullut viimeisten päivien aikana kuin perseeseen ammuttu karhu. Mikä ihme sitä riivasi?

Ei helvetti, Korppi tuskaili. Hän katui ärähdystään saman tien. Totta kai hän tajusi, että ärtymys johtui ylikuormituksesta. Hän oli ollut toiminnassa yhtä mittaa, mieli sekä keho olisivat vaatineet lepoa. Öiset vahtivuorot eivät helpottaneet. Mutta synnynnäisenä seikkalijana hän ei halunnut lähteä nyt, kun jotain oli viimeinkin tapahtumassa. Sanoivat herrat mitä tahansa, niin pian rytisee. Kysymys oli vain siitä, milloin.

Joen suunnalta kantautui kumea jyrähdys.

- Silta räjäytettiin! kuului siltaa lähinnä olevan check pointin ilmoitus.

Samassa rävähti jalkaväkiaseiden tuli. Rauhanturvaajat tiputtautuivat automaattisesti polvilleen. Tulitus kohdistui kuitenkin hallituksen sillanpääasemaa vastaan. Kymmenet suuliekit ja valojuovaketjut sinkoilivat pimeyden halki. Käsikranaattien muksahduksia. Sekuntien tulitus katkesi ja vaihtui vertahyytävään uraa-huutoon.

Tapahtumat etenivät sellaista vauhtia, että ne yllättivät täysin sekä rauhanturvaajat että hallituksen joukot. Kumpikin saattoi vain toljottaa ripeässä tahdissa etenevää rynnäkköä.

Rauhanturvaajat heräsivät hypnoosista ensin. Ilmoituksia alkoi sadella pataljoonan komentopaikalle. Hyökkääjää ei voitu tunnistaa pimeässä, mutta kyseessä saattoivat olla ainoastaan kapinalliset.

Usean minuutin jälkeen hallituksen joukotkin havahtuivat. Joen vastarannalta avattiin silmitön tulitus kaikella mahdollisella kohti entisiä omia asemia. Sillanpääaseman luona tilanne oli hiljentynyt satunnaisia laukauksia lukuunottamatta.

- Ajoneuvoja tulossa! jääkäri Savolainen huusi. Kaupungista valui kiiltomatojen jono.

---

Pennonen ja Jänkälä tuijottivat karttaa. Checkpointien ilmoitusten perusteella kyseessä oli iskuosastomainen hyökkäys. Siihen viittasi myös sillan räjäytys. Se estäisi hallitusta käyttämästä raskasta kalustoa tai ylipäänsä tekemästä vastahyökkäystä vuolaan joen yli.

- Pitäisikö check pointit evakuoida? Jänkälä kysyi.

Majuri mietti. Taistelujen alettua sinibarettien paikka ei ollut toimia kilpenä, jota kaikki lyövät. Ylipäänsä joukkueen vahvuudella ei tehty muuta kuin sinkkiarkkuja. Mutta ne olivat myös pataljoonan silmät ja korvat.

- Odotetaan vielä hetki. Jos armeija vastaa epäsuoralla, vedetään. HQ haluaa kuitenkin saada tietoa, mitä täällä tapahtuu.

---

Ensimmäinen, valkoinen Toyota-avolava oli pysähtynyt piikkimaton ja -lankojen eteen. Sen valot oli teipattu niin, että vain kapea kiila näkyi.

- Valmiina, jätkät, Korppi sanoi. Pekari-ampuja makasi litteänä katolla, muut pitivät aseitaan alavalmiudessa.

Jokaisen auton lavalla keikkui aseistettua porukkaa. Osa hyppeli alas. Pääasiassa nuoria miehiä, sekavassa sekoituksessa ase- ja siviilivaatteita. Avolavan kuski huusi jotain, jota Korppi ei ymmärtänyt, mutta äänensävystä ja huitomisesta päätellen sanoma oli "painu helvettiin siitä".

- Go back! You are not gonna pass through! ylikersantti karjui. Samaan aikaan vitutus nousi. Perkele, käsky on, ettei ketään päästetä läpi, niin sitten ketään ei päästetä läpi.

Taaempana näkyi ambulanssi. Senkin sisältä lappoi populaa. Viha alkoi laantua. Vittu, jos ne haluavat läpi, niin tuolla määrällä ne tulevat läpi. Viisi äijää ei millään pidättele. Jos alkavat käydä väkivaltaiseksi, päästetään. Omaa henkeä ei kannata kaupata.

Pulisevan miesjoukon läpi käveli pitkä, nahkatakkinen ja maastohousuihin pukeutunut, noin kolmikymppinen mies. Rinnalla roikkui vapaustaistelijan brändiase, toveri Kalashnikov. Reisitaskuissa pullotti lippaita. Käytöksestä päätellen mies oli porukan johtaja.

- Fuck off! mies toisti kuskin vaatimuksen lontooksi. Elekieli viesti, ettei kieltävää vastausta hyväksyttäisi. Kapinallisia oli alkanut kiertää sivuille, valokeilan ulkopuolella kuhisi.

Suhahdus. Välähdys. Kranaatti oli osunut vain parinsadan metrin päähän checkpointista. Seuraava laskeutui tien toiselle puolelle.

Joukkoa johtava mies jähmettyi sekunniksi, mutta alkoi sitten karjua käskyjä. Suomalaisten helpotukseksi ajoneuvoja alettiin vekslata ympäri. Herranisä, Korppi henkäisi mielessään nähdessään joidenkin autojen lavoilla Sergein. Noilla on järeät vehkeet käytössä.

- Komentaja käskee vetäytyä pataljoonaan. ASAP! Korpela huusi.

Korppi tunsi jalkojensa olevan hieman huojakat hoippuessaan autoon.
---
- Armeija on tehnyt sotilasvallankaappauksen.

Operaatiokontissa olijat tuijottivat Jänkälää tämän selatessa kansainvälisen uutissivuston aamun tarjontaa.

- "Armeija ilmoittaa, että se tukee kansan vaatimuksia. Hallitus on pidätetty syytettynä maanpetoksesta. Uusi hallitus, jota johtaa armeijan ylipäällikkö, kertoo olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja."

Hiljaisuus.

- Että tällaista, Pennonen lausahti.

- "Uusi tulitauko astuu voimaan tänään kello kaksitoista. Sitä turvaamassa ovat YK:n rauhanturvaajat.."

- Turvataan mitä turvataan. Koetetaan nyt kuitenkin saada HQ:n herroilta jotain osviittaa siitä, mitä tässä tulisi alkaa tekemään. Pitäisi kai lähettää kanavalle kiitokset, että ne hoitavat briefingit paljon paremmin kuin neljän tähden kenraalit.

Naurahduksia. Pari päivää jatkunut jännitys alkoi purkautua. Teorioita, mitä kulisseissa oikein tapahtui, tulisi viriämään. Ehkä se joskus selviäisi.

---

Korppi istahti raskaasti lentokentän baarin design-jakkaralle. Paljon nähnyt iippokassi lensi pöydän alle. Maastopukuisen miehen ei-niin-hiljaiset otteet herättivät huomiota, mutta ylikersantti ei jaksanut välittää. Ei tänään. Liksa oli pamahtanut tilille ja loma alkanut. Hetken aikaa oltiin kuningas ja herra!

Kylmä Heineken maistui. Tuopista, koska pelkkää pulloa eivät suostuneet myymään. Liian montaa ei kehdannut ottaa, mutta edes sen verta, että ruudinmaku katoaisi suusta. Olipahan taas tullut nähtyä kaikenlaista. Ehkä niistä joku päivä riittäisi kirjaksi asti, Korppi tuumi. Jos ketään kiinnostaisi lukea romahtaneista maista, katulapsista ja ihmisen järjettömyydestä.

No, sen aika on jos on, Korppi totesi vetäessään Heinäkengän loppuun yhdellä siivulla. Murheita kannattaa kantaa vain oman taakkansa verran.

*
















maanantai 20. marraskuuta 2017

Teräksen aika

Sotarummun kumu
Kantaa kallioiden ääristä
Tiivistyy ääniaaltojen mukana
Hämärien hahmojen armeija
Kellotaajuuden yläpuolella
Nousee maasta
Unelmien tiivistymä
Valtakunta ajan takaa

Maankuori aukeaa
Jylisevät pasuunat
Eteenpäin syöksyvät
Elävien kuolleiden aamunkoit
Tuhoaallon voimalla
Kaiken mukaansa tempaa
Palavan valon johdolla

Palokärki takoo
Jäisen männyn kyljessä
Yksin nakuttaa
Aamusta iltaan
Kaiku kauas kantaa

Pysähtyy hyöky
Hiljaa vesi vähenee
Lirusiksi laihenee
Lyö rumpu
Uutta aaltoa kohottaa
Kuolleet eloon herättää

Aurinkotuulesta puristetaan
Energiaa kiteytetään
Rauta hiilen kanssa teräkseksi taotaan
Ahjon taika,
Ihmisen aika

Rumpu vaimenee
Hahmot tuuleen haihtunee
Ja seidan rauha palannee.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ajantakainen

Loskaisia katuja
Harmaita sydämiä
Mustien katseiden valtakunnassa

Mustien katseiden valtakunta
Valkoisten valheiden päällä
Punaisen taivaan alla

Maalaan yhä uudelleen
Kuvan, joka aamuksi katoaa
Yhä uudelleen
Kirjoitan tekstin
Joka aina pois pyyhitään

Mustien katseiden valtakunta
Haiden varjot
Päidemme yllä

Kymmenen virran yli pyrkii
Yksi sen muiden päällä ylittää
Maailman akselin huojuu
Kullan painon alla

Mustien katseiden valtakunta
Rautakarbidin pehmeydellä
Rautaemon hellyydellä
Valan vannottaa

Totuuden haudalla yksi sana
Vale.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Hyrrä

Mistä voi tietää
Kun maailma arpeaa
Ja kuolevalla sydämellä rakastaa
Kehen luottaa ja ketä arvostaa
Ja ketä pakoon juosta?

Muistot ovat tässä
Kun yksin seison pimeässä
Kasvojen kaiut
Ja äänien kuvat
Mietin, miten heillä menee
Heillä, joita joskus rakastin
Kunnes vihaan palasin

Ehkä olin se, joka varjoista valoon tulee
Ja sinne aina palaa
Tuntee muttei tiedä
Lopulta tietää muttei tunne

Olenko nyt parempi?
Vahvempi ja viisaampi?
Vaiko heikompi?
Hyrrä huojuu
Ennen kuin kaatuu.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Mielen taikuri

Hitaus kierrossa
Nopeus ajatuksissa
Mielen taikuri
Taikoo ajatuksiasi
Tunteitasi hän hallitsee
Näppärästi kadottaa
Punaisen langan pään
Itsepetoksen huntuun verhoaa
Kaiken kauhean
Taikuri, se mieli on
Tanssivan dervissin perikuva
Humalassa selvinpäin
Todellisuutta paossa
Ihmiskunnan puolesta
Jotta maan täyttäisimme.

torstai 9. marraskuuta 2017

Gloria Mundi

Sumu leijaili kaikkialla. Pilvet uivat matalalla, kuin kehystäen syksyn synkkyyttä. Märkä maa oli muuttunut mutavelliksi siellä, missä tuhannet jalat tai kymmenet ajoneuvot olivat rikkoneet sen rauhan.

Laukaussarja.

Se ei hätkähdyttänyt ketään. Enää. Itse kunkin silmien loisto oli sammunut. Mieli valmisteli ruumista viimeiselle kävelylle. Sille, jonka hävinnyt kävelee. He tuijottivat kohtaloaan silmiin kuin lihakarja.

Ja silti jonain päivänä joku pystyttäisi heille muistomerkin. Näiden viikkojen tapahtumia pahoiteltaisiin, armahduksia jaettaisiin postuumisti. Kuolleiden sureminen on halvin katumuksen keino. Se on paljon helpompaa kuin elävien anteeksiantaminen.

Portti avautui. Kymmenen sotilaan ryhmä puski maassa istuvien keskelle. Mustat käsivarsinauhat kertoivat kaiken.

He olivat kuoleman sotilaita.

Miehen katse kiinnittyi ryhmää johtavaan upseeriin. Hän tunnisti tämän vuosien takaa. Ajalta, jolloin ihminen opettelee elämään ihmisiksi. Mies oli epäonnistunut siinä. Siksi hän istui tässä, väärällä puolella piikkilankaa.

Upseeri huomasi sen ainoan ihmisen, joka oli osoittanut elonmerkkejä. Hänkin tunsi miehen, sen näki.

- Tämä tässä, upseeri sanoi sotilailleen, tämä otetaan seuraavaksi.

Sotilaiden kasvoilla oli sama mitäänsanomaton ilme kuin maassa istuvilla. Heidän silmänsä olivat peilejä. He eivät olleet täällä, he eivät olleet niitä, jotka ampuivat entisiä kanssaeläjiään. Sen teki joku toinen, joka noudatti vain käskyjä. Niin tekivät muutkin. Kun vastuu jakautuisi tarpeeksi laajalle, kukaan ei olisi syyllinen.

Kenttäoikeus oli nopea. Silmälasipäinen, nelikymmenvuotias perheenisä luki tämän päivän sadannen tuomion, tutulla kaavalla. Hänen vieressään kaksi ammattiupseeria, toinen kahden lapsen äiti ja toinen lääkäri, vahvistivat tuomion oikeellisuuden.

Ulkona upseeri antoi sotilailleen luvan hermosavuihin. Monet polttivat parikin askia päivässä, yhden sätkän jokaisen ammutun jälkeen. Käsien vapina ei silti lakannut.

Mies katseli ympärilleen. Maastokuvioituja ajoneuvoja, maastokuvioitua ihmisyyttä. Menossa minne tarvittiin. Pohjoiseen, etelään. Itään, länteen. Jyrinä kertoi hävittäjien varmistavan taivaallisen ulottuvuuden.

Tilhiparvi ruokaili äänekkäästi läheisessä pihlajassa. Linnut pyrähtivät välillä lentoon liian lähelle tulevia ihmisiä säikkyen, mutta palasivat aina takaisin. Muutama utelias talitintti tuli katselemaan miestä pää kenossa.

- Noniin, mennääs, upseeri totesi. - Ole sentään iloinen, että oltiin joskus kavereita. Pääset helpommalla kuin monet.

Näitä monia mies oli ehtinyt nähdä. Ohikulkevista yksiköistä oli irtautunut välillä porukoita, joita vähälukuiset vartijat eivät olleet voineet estää. Sotilaat purkivat kiukkuaan. Kohteiksi joutuneet saivat maistaa kiväärinperiä ja nyrkkiä. Hakkaamista jatkettiin maassa. Savi värjäytyi verestä, pääluut rusahtelivat teräksen alla. Ruumis sätki yleensä vielä kuoleman jälkeenkin. Se toi miehen mieleen kolkatun kalan värinän.

Aukio oli hieman kauempana. Mies näki työvelvollisia seisomassa sivummalla. Heidän vaatteensa olivat ravassa ja veressä. Heidän tehtävänsä oli nostaa ruumiit kuorma-auton lavalle, jolla ne kuljetettaisiin muualle haudattavaksi.

Mies käveli ohjeistamatta siihen, mistä raahausjäljet alkoivat. Sotilaat napsauttelivat varmistimet pois ilman eri käskyä. Päivä olisi vielä pitkä, piti olla tehokas.

- Tähdätkää!

Miehen katse kiersi sotilaiden kasvoja. Miehiä, naisia. Entisen ystävänsä kasvojen kohdalla hänen silmänsä pysähtyivät.

Olo oli turta. Epäuskoinen. Jännitys kiristi mahaa, se oli heräämässä. Mieli oli hiljaa.

Tulta-käsky hukkui kiväärien pamahduksiin. Miehen keho pysyi silmänräpäyksen paikoillaan, kunnes eräs luoti katkaisi selkärangan.

Yksi sotilaista liikahti armonlaukausta varten, mutta upseeri nosti kätensä:

-Ei. Minä menen.

Sotilas pysähtyi. Silmäparit seurasivat, kun upseeri harppoi miehen viereen. Ruumis värisi. Upseeri nosti kivääriään. Liipaisin vaikutti raskaalta. Sen puristaminen tuntui vaativan koko kehon voimat.

Lopulta virekynsi päästi vasaran. Tuttu tuuppaus, pamahdus. Pienestä reiästä lasittuneiden silmien välistä lähti liikkeelle veritippa. Mieli oli hiljaa. Jalat olivat lähteä alta, keho oli voimaton. Upseeri käveli taakseen katsomatta takaisin joenrantaan.

Tilhet tirskuivat edelleen pihlajassa.

*

torstai 19. lokakuuta 2017

Kuninkaiden sarkofaagien alla

Kuninkaiden sarkofaagien alla
Makaa ihmiskunta
Kuninkaiden hautaholvien alla
Ihmisyyden Graalin malja

Oman elämäni kuninkaana
En koskaan saa pyramidia
Hiekkaan hautautuneena
Tuhatvuotiset unelmat

Loistaa punaisena
Hyvien tekojen aurinko
Helvettiin johtaa tiensä
Seireenien laulaessa
Kauneutta vaikeinta on vastustaa

Tuuleen kirjoitettu on kellojen laulu.


torstai 12. lokakuuta 2017

I stand at the border

I stand at the border
Border of me
Hear the thunder
It's coming
Flying with  Valkyries
Riding with wolves
It's coming
Black angels howl

I pray
For the thunder gods
Time starts to warp
I feel the streams passing through me
I sink to Manala
Rows of lost souls
I lead them onto the Earth
Rising high

Coldness of eyes of crow
Sensitivity of wolf
Strength of bear

Waterfall of time
Rushes past me
The only rule of relativity
Faster you can't be

I'm here and there
Every place and nowhere
Numbers' game

It's time to come back
Be weak again
I stand at the border
Border of me.

Life of Coward

Long are the days
Of my worthless life
Despised, in disgrace
For I left my arms on the battlefield

Fear is my only friend
Fear of fear my only enemy
I live there already
In other reality
Where sullen water weighs my shoulders
Like lifelong boulders

For no mercy I plea
It's not for them who flee
One day river takes me
And the rocks bleed.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Seison reunalla

Seison reunalla
Jäämeren rannalla
Tuulen alla

Kuulen rumpujen lyönnit
Pakkastaivaan kohinan
Esi-äiteine laulun

Maailman raja
Minun raja
Kovan roudan aika

Hiljaisuuden kantamattomuus
Sanojen painottomuus, tyhjyys
Tekojen rautakahleisuus

Huudan tuuleen
Nousevaa myrskyä uhoan
Voima lävitseni virtaa

Alisen maailman hämäryyden takaa
Tuttujen kasvojen rivi
Tuonelan joutsenen huuto tummalla joella

Takanani hämyisten hahmojen joukko
Minua seuraavien henkein läsnäolo
Kuolleita elävien joukossa johdan
Manan majoilta karannneita
Kättään päälläni pitäviä

Korpin silmien kylmyys
Suden vaistojen herkkyys
Karhun rajattomat voimat

Vuosituhantinen tanssi
Lävitseni virtaa
Ulvon tuulen jumalille
Raakun ilman hengille
Vihellän Tapiolle, kuninkaalle

Maailma kaareutuu
Nousee, laskee
Suohon painautuu
Ajan virta, kultapuro
Kosken pauhu
Kaiken hitaus
Suhteellisen edessä

Rajan takana
Kummallisuuden maailma
Ulottuvuuksien sekamelska
Käsittämättömyyden repivyys

Aika palata, takaisin tulla
Imoiseksi, heikoksi
Hidastuu, heikkenee
Rumpujen rytmi
Hidastuu, hidastuu
Kulkemisen vauhti

Herään
Olen maailman rajalla
Minun rajalla.

torstai 5. lokakuuta 2017

Suorita, suorita

Suorita, suorita
Itsesi unohda
Suorita, suorita
Pienenä rattaana
Suorita, suorita
Mieli murtuneena
Suorita, suorita
Elämä palkintona
Suorita, suorita
Vielä vähän
Niin pääset paratiisiin

Esimiehesi hymyilee
Kuten hymyilee hai
Kiittää, pyytää
Että vielä yksi
Vielä yksi
Yksi
Yksi...

Stahanovilainen!
Mitä viivyttelet?!
Rumpu lyö
Takaisin töihin!

Olkoon pehmeät seinät kanssasi
Elämäsi viime henkäyksillä.

Sea of crosses

Sea of crosses
Under the ground
Rest the ones
Victims of war to the fullest
Cowards, heroes
There's no glory to collect
No victory
Only a stream of horrors
Every leader knows
Those barrows
Are their decisions
Errare humanum est
Price to the fullest.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Wahnsinnige Welt

Sie kommen rein
und fragen wo ich war
wann die Welt los ging

Ich sage keine Ahnung
Vielleicht war ich böse oder bekifft
oder blau nach Saufen
Wie konnte ich doch wißen
dass Wasser schon siedet?

Wind singt
Alles gut klingt
Herren sich verbeugen
wenn wir alles glauben

Vater fragt
warum ich nicht diene
Ich frage
"Warum hast du eine Flasche in der Tasche?'
"Weil ich nicht verdiene"

Man sollte weigen
Wenn Quellen sich leeren
Man sollte weigen
Weil Länder sich vergraben

Knalle sind Leiter
Verrückte nur verstehen
Wahnsinnige Welt.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Ei ole pojasta

Ei ole pojasta
Miesten saappaihin astumaan
Täyttämään valaa vanhojen
Kantamaan kilpeä
Kultaisella leijonalla

Sataa lehtien ruska alas
Kuoleman ajalla
Päivien lyhentyessä
Pimeyden vallan voittaessa

Hitaasti vinkuu maailman ranka
Hiljaa humisee tyhjyys
Tähtien tyhjyyteen
Luo katseensa
Rautaportin taakse toiveensa
Anteeksiantoa pyytää

Heiltä, joita ei enää ole.

torstai 28. syyskuuta 2017

Kaukana, kaukana tuolla

Kaukana, kaukana tuolla
Kenttien toisel puolla
Armeija marssii
Kohortti kohoaa

Laulaa maailma
Pasuunoiden äänellä
Ulvovat hullut kahleissaan
Itkevät kaakkurit kuolon aikaa

Auringon säteiden välke
Tuhansien kypäräin pinnasta
Tantereiden töminä  hevosten alla
Odotuksen huuma
Jännityksen värisevä kieli
Rumpujen tuska

Kuningas nostaa katseen
Sodan jumalilta voittoa rukoilee
Päätä vainoajan vanhan
Seppelettä päähän omaan
Oikukkaiden seireenein hinta
Hurmetta hamuavat
Sieluja uusia
Valhallan pöytien äärelle
Tuonpuoleisen Manalan härmille

Käskyn jyrkän antaa
Voitto tai kuolo koittaa
Imoisen pojat
Kuolemaa silmiin katsoo
Tuli terissä iskee

Valkyyrien huudot
Surman kentän yllä
Taivaaseen temmataan
Helvettiin heitetään
Pojat äitein
Vuoksi vallan kalleuden
Verellä pyhitetään
Kultaisten valtikoiden voima
Kuolemattomien nimien ylle
Katoamattomuuden viittaan kiedotaan
Polttavan auringon alla

Tuhansien mielein koitos
Uskon, toivon
Pelko osan kahlitsee
Aallot alleen hukuttaa
Painuu polvi, väsyy käsi
Piru heissä kuiskii
Lopeta, luovuta
Tunne kylmän terän suudelma
Ikuisen unen rauha
Elämä heille voimansa ammentaa
Syvästä lammesta
Pohjattomasta kirnusta
Pelko vihaksi taotaan
Hehkuvaksi teräkseksi
Palavaksi perkeleeksi
Voittamattomaksi enkeliksi

Kääntyy aalto
Vaihtuu vesi
Puskee, kiskoo
Vauhti kiihtyy
Pato murtuu
Valli kaatuu
Syöksyvät massat eteenpäin
Sokein karjan lailla
Alleen tallautuu
Haavoittuneiden toivo

Illan tullessa
Punaisessa loisteessa
Yksi ylennetty
Joukkoon jumalten
Toinen vallasta syösty
Pohjaan haudattu
Elämänlanka katkottu
Siemenet koston kylvetty
Sukupolvien tarinat siitetty

Armoton on maa.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Sisälläni

Sisälläni,
Tyhjyyden valtakunta
Tunteettomuuden aavikko
Jäätävien laaksojen kaiut
Päivistä pitkistä
Jonkun toisen elämistä

Kaadun tuulenvireestä
Pohjoisen jäätämästä
Omista jaloistani
Hanki lämmittää
Ponnistus väsyttää
Kylmyys jäsenet kangistaa

Kuiskii ääni hiljaa
Jää, jää
Lepää
Makaa
Poika parka
Kerran aurinko sammuu
Ikuisesti elä kukaan
Anna virran viedä
Pohjaan viedä
Rauhaan

Kelo pystyyn kuolee
Kirvestä odottaa
Korpin alla
Kerran maahan tulee
Suohon vajoaa

Jäätynyt aurinko
Ei armoa anna.

Hymyilen

Hymyilen 
Harva näkee taakse
Naamioni nauravan
Yön tummuuteen
Öisen lammen syvyyteen
Kuikan ikävään

Tunnen
Ruosteisen veden syleilyn
Pohjattomuuden
Sen kylmyys,
Vapaus
Hitaus,
Lohduttomuus

Vauhti kiihtyy
Hiidenkirnu minua vetää
Näen
Kuinka kehoni tempoilee
Syvemmälle!
Syvemmälle!
Pohjaan asti

Kellarin ovet
Raudalla lukitut
Teräksellä kahlitut
Kauhujen vuodet
Hikoilevat verensä
Seinistä

Miksi taistella?
Miksi räpiköidä?
Kuin siipirikko
Miksi uida virtaa vastaan
Joka minua vetää?

Vain tuhka
On kaikille yhteinen.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Valintoja, valintoja

Valintoja, valintoja
Vaikeita
Polkuja kulkemattomia
Paratiiseja kokemattomia
Helvettejä, lankeamattomia
Jos, jos, jos
Kolmiyhteinen epävarmuuden Jumala
Sieluasi piinaava Saatana

Joka aamu katsot
Itseäsi peilistä
Epäilet: entä jos
Entä jos se nainen
Entä jos se mies
Entä jos se työ
Entä jos se koulu

Entä jos kuljet aavikolla
Ja vain polkusi vie turvaan?
Uuvut vain,
Koska haluat palata
Entä jos kuljet kohti rotkoa
Ja et itse huomaa?

Haluat varman tappion
Epävarman voiton sijaan
Sinä ihmisapina
Savannien kulkija
Aivosi ymmärtävät läskin
Mutteivät rahaa
Ymmärtävät pelon
Mutteivät logiikkaa
Tajuavat toivon
Mutteivät milloin luovuttaa

Polta sillat takanasi
Niin pakotat itsesi
Eteenpäin kulkemaan.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Pakkanen veden jäätää

Pakkanen veden jäätää
Illan noustessa
Maa hämärän horteeseen vajoaa

Minä kuljen tietä pimeää,
Jonka itkuun päättyvän tiedän
Tämän maailman mielettömyyden rattaissa
Tyyntä alkavan myrskyn edellä

Aina erillään,
Aina yksin
Muttei Jahve anna armoaan,
Hallitsija, tuskin
Sitä mieleni kammoaa,
Vallan valojen loistetta

Vereni kuiskii
'Juo unohduksen malja
Kipu, tuska haihtuu
Etkä enää huomaa
Kuinka elämän koira lihasi repii'
Veri kiehuu, tempoo
Mieli hulluna heiluu

Hopealuotia etsin,
Tuhkaa Feeniksin.

Kun painaa huoli

Kun painaa huoli
Ikävä, pelko
Tulevaisuuden synkkä puoli
Kohtalo kolkko
Muista häntä, miestä vanhaa
Joka kerran virkkoi
Älä huolta huomisesta kanna,
Toveri
Kuolleena voit jo silloin maata
Ruokana matoin maan
Tai ohranan nyrkin alla
Tyrmässä löyhkäävässä
Nosta siis malja
Ja unohda kaikki.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Novelli 24

Tuijotan uutta huonettani. Se on aivan liian kliininen, valkoinen. Voimakas pesuaineenhaju ei haittaa, totuin siihen edellisessä huoneessani. Joka on tätä nykyä palannut siihen käyttötarkoitukseen, mihin luoja eli arkkitehti sen loi: siivouskomeroksi.

Luultavasti kyseinen arkkitehti on jo saamassa ripitystä omalta luojaltaan. Vaikka väittävätkin paikan jäätyneen sitten viime näkemän.

Urani on selkeässä nousukiidossa. Vain viisitoista vuotta ja pääsin avokarsinakonttorista omaan siivouskomeroon ja nyt olen jo projektipäällikkö.

Pitäisiköhän parkkeerata seuraavan kerran poikittain konserninjohtajan, divisioonanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan paikoille, kun alkaa huimata?

Uusi huoneeni on onneksi samalla käytävällä kuin vanha. Se on hyvä, ei tarvitse olla opettelematta kulkureitin varrella olevien nimiä ja olemaan tervehtimättä ohikulkiessa.

Ovi avautuu. Huoneeseen teputtelee partainen pygmi. Enkä nyt viittaa hallituksen puheenjohtajaan, vaan canis lupus familiarisiin. Rotu: mäyräkoira.

Sitä seuraa karvaton jättiläinen, jonka mieluusti jättäisin oven ulkopuolelle. Osastopäällikön kasvoilla oleva hymy on ilmaista mainosta paikalliselle hammaslääkärille.

- Moroo! Kuis menee? Tässä on uusi työntekijämme: työpaikkakoiruli Make. Tutkimusten mukaan koira työpaikalla vähentää stressiä ja piristää tunnelmaa. Vai mitä, Make? osastopäällikkö sanoo ja kumartuu rapsuttamaan karheaa selkää.

Mielestäni osastonpäällikkö on edelleen idiootti, mutta tarinan mukaan sokeallakin kanalla on tapana löytää jyvä jossain vaiheessa.

Maken tullessa esittäytymään ylennän hänet suoraan neuvonantajakseni. Yhtä selväjärkistä ja rehellistä tyyppiä tähän taloon ei olekaan palkattu sitten vanhan talonmiehen, joka kuoli kymmenen vuotta takaperin syöpään.

Osastopäällikön fyysinen olemus häipyy ovenpielestä, jättäen jälkeensä ainoastaan Axe -haamun. Make seuraa perässä, saaden pilven kohdalla hillittömän aivastuskohtauksen. Lisään miehen syntilistaan syytteen eläinrääkkäyksestä.

Avaan uuden tietokoneeni. Perjantai venähti pitkäksi pelkästään sen takia, että olin vahtimassa it-finninaaman toimia hänen siirtäessään tiedostoja vanhasta romustani uuteen. Valitti työmäärää. Lupasin palkkioksi työn sankarin arvonimen ja tinasta tehdyn mitalin. Raukkaparka ei edes ymmärtänyt, että vittuilin. Pakkohan sitä oli vahtia, muutoin olisi oikaissut ja lyönyt suurimman osan tiedostoista roskakoriin päästäkseen perjantaina aikaisin pois pelaamaan ja vetämään ADHD:tä purkista.

Olen se minäkin ollut joskus nuori. Valitettavasti.

Näyttöön lävähtää kaunis kuva syysmetsästä. Mikäs siinä, vaikka mielestäni koodinnäprääjien kannattaisi keskittyä enemmän sisältöön kuin kauniiden kulissien luomiseen. Jälkimmäisiä näkee halvemmalla elokuvissa.

Painan enteriä.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Näprään uudelleen käyttäjänimen ja salasanan.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Kolmas kerta.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Selvästi kahvitauon paikka.

Kävellessäni kahviautomaatille sen tilalla on pölyinen paikka, pari karkkipaperia ja nuuskamöykky.

Tämä on selkeästi maanantai.

Seuraavakin automaatti on kokenut luonnottoman poistuman. Edelleen äärimmäisen rauhallisena harpon kahvilaan koko pytingin toiseen päähän. Ennen EU:ta kulkemiseen olisi tarvittu pari viisumia ja passi. Nyt asia hoituu pelkästään reisi- ja pohjelihaksilla.

- Pahoittelen, meil ei oo ny kahvia tarjolla. On  aasialainen teemaviikko niinku. Terveitä elämäntapoja ja sillee, nuori nainen palvelutiskillä toteaa. - Vihreetä teetä löytyis.

Mistä helvetistä sitten revin jokapäiväisen kofeiiniannokseni? Sen, joka pitää Microsoftin koodarien aiheuttaman ketutuksen edes jotenkin aisoissa. Sen rajan alapuolella, etten ala lähettää kirjepommeja joulukorteiksi.

Vittuilun sijaan pyydän kupin japanilaista teetä. Saan hyvin pienen ja polttavan kupin haaleanvihreää nestettä. Lapan muutaman sokeripalan mukaan. Ne imevät melkein kaiken nesteen itseensä. Kolmen euron hinta tällaisesta kupposesta on japanilaista sadismia. Kuin hentaita, ainoastaan kitkerämpää.

Kai täällä nyt jossain on kahvinkeitin?

Sitten muistan. Työntekijöiden kahvihuone. Kahdeksan vuotta sitten siellä oli vielä kahvikone.

Tosin, en muista enää, missä se on. Tai edes onko sitä enää.

Kahvinjuonnille on käymässä kuin tupakoinnille. Siitä tulee epäterveellistä ja -trendikästä. Energijuomat ja nuuska ovat taas sporttisia ja trendikkäitä.

Ihmisten itsepetokselle ei ole rajoja.

Tuskaillessani näen yhtäkkiä siivoojan avaavan oven portaikon alla olevaan huoneeseen. Pöydällä nököttävä kahvikone saa minut pinkaisemaan 25 metriä Lindströmin mattoa kuin spurgu Alkoon.

Inhoan itsekin vertausta.

Pyydän Mahdilta anovasti yhtä kahvikupposta. Ydintekniikan tohtori katsoo minua pitkään. Lopulta hän siirtää siivouskärryt mustan nektarin ja minun väliltä.

- Jos ny uksi kupi. Pista ero kassa.

Kiitän ja heitän kaksi euroa kassana toimivaan keksilaatikkoon. Pahvimuki polttaa näppejä ja maku muistuttaa polttotervaa, mutta aivan sama. Mahdin lisäksi huoneeseen tulee virolainen siivouspäällikkö. Hän vilkaisee minua kysyvästi, sitten Mahdia. Pikkuhiljaa alan tuntea olevani ylimääräinen hiljaisuuden jatkuessa yli suomalaisen vartin.

Palatessani Make tepsuttelee vastaan. Varmistuttuani, ettei yhtään Homo sapiens sapiens lupusta ole näköpiirissä, kumarrun rapsuttamaan. Ahkera työläinen palkitsee sen kellahtamalla selälleen.

Pöydälle on ilmeistynyt lappu, jota tihrustamalla ja tekemällä muutaman minuutin koodinpurkua saan selville seuraavan seikan:

"Terve! Sulle ei oo viel ehitty tehä sekuriti profiilii ni sulle ei saaha viel tän päivä aikaa tunnuksii sydeemii. Sori."

Teksti on kirjoitettu niin, että sen tekijä on pidellyt kynää kädessään ehkä elämänsä kolmannen kerran. Tai sitten kärsinyt aivohalvauksen kesken kaiken.

Lähtiessäni vartin yli yhdeksän kotiin mietin, miten pyytäisin Saria asentamaan Linuxin koneeseen ja potkaisemaan kiertopotkun it-ekspertin päähän.

*

Novelli 23

Jotkut sanovat, että maanantai on huono päivä. Miksi sitten tiistai tuntuu aina kuin osallistuisi amerikkalaiseen tosi-tv-ohjelmaan? Mitään ei oikeasti tapahdu, turhaa draamaa joka minuutti ja aina joku potkaisee munille.


Samalla hetkellä kahviautomaatti-saatana-perkele-rakkine suostuu vihdoin viimein antamaan antinsa. Tosin suurimmaksi osaksi viemäriin ja housuilleni. Jäljelle jäänyt osa maitokahvista näyttää härskiintyneeltä kuin pääministerin puheenvuoro.


Laahustan kiiltävää marmorilattiaa pitkin kohti kopperoani. Ovat siirtäneet automaatin kulman taakse. Kävelymatka on nyt kaksikymmentä yksi askelta pidempi. Kyllä, olen laskenut. Kahdesti.


Se tarkoittaa aivan liian pitkää altistusaikaa sosiaalisille vaikutteille.


Vilkaisen tyhjää kohtaa lattialla. Mieleni kuvittelee siihen edelleen pöydän, peitettynä ässämersun arvoisilla tietokoneilla.


Valitettavasti Sari sai paremman pestin tietoturvayhtiöstä. Hänen aikanaan tauot tuntuivat sentään mukavilta. Lähdöstä on kaksikymmentä seitsemän päivää. Mitään viestiä ei ole kuulunut.


Joku voisi sanoa, että minun tulisi ottaa yhteyttä. Se sama tyyppi voisi heittää naistenlehtien keittiöpsykologian roskapönttöön ja tulitikun perään.


Tosin mieluusti jossain muualla kuin täällä. Sprinkler-suihku ei kiinnosta. Vaikka se kovin tosi-teeveetä olisikin.


Tuijotan jumittunutta näyttöä. Siinä tilassa se on ollut viimeiset puoli tuntia.


Nojaan natisevassa tuolissa taaksepäin. Olen ihan rauhallinen.


Sille amis-datanomi-harjoittelija finninaamalle, joka Sarin jälkeen hoitaa it-ekspertin paikkaa, soitan vasta pakon edessä. Kyseinen kriteeri täyttyy kun a) syttyy sota b) Autocadista tulee uusi versio c) kumpikin edellisistä.


Kattoon voisi kiinnittää nyrkkeilysäkin. Se mahtuisi juuri ja juuri. Säkin hakkaaminen on hyvin rentouttavaa puuhaa. Varsinkin kun eteensä kuvittelee entisen-markkinointipäällikön-nykyisen-osastopäällikön naamataulun.


Tosin ovi olisi pakko pitää auki. Ruskeakastikkeen väriset seinät ovat erinomaisen ilmatiiviitä. Maalin tekijä on ollut varsinainen nero. Hänen ammattitaidolleen olisi käyttöä. Maali on varmasti ollut ahkerassa käytössä Birkenaun suihkutiloissa.


En ehdi suitsuttaa tuntematonta suuruutta enempää, kun deodorantti-auran, valkoisten hampaiden säihkeen ja käsintehtyjen kenkien kopinan saattelemana osastopäällikön olemus ilmestyy eteeni.


-Terve! Kahvitauko menossa? hän huikkaa ärsyttävän menestyneen joukkuepelaajan ilolla.


Oikaisen häntä. Kyseessä on tietokonetauko. Kahvilla. Se loppuu siinä vaiheessa kun Microsoftin nörtit lopettavat pornon selaamisen ja palaavat näpyttämään uutta koodinpätkää ratkaisemaan edellisen koodinpätkän ongelmia.


- Jaa, osastopäällikkö tyytyy tokaisemaan. Kauppisopiskelijalle sekä tekniikkaan että mustaan huumoriin liittyvät kommentit menevät yli tukkageelin.


- Niin, tota, krhm, sitä mä vaa et meille tulee tossa uus projekti-hommeli syksyl. Ollaa siis sellasta suunniteltu ja tarvittais siihe projektipäällikkö.


Osastopäällikkö jää odottamaan. En päästä häntä pälkähästä, vaan katselen ikiruskeaa hipiää äskettäin taikomani kuunteleva ilme kasvoillani.


Passiivis-aggressiiviset keinot ovat kovin aliarvostettuja. Joskus kannattaa esittää tyhmää. Silloin pakottaa toisen paljastamaan lisää asioita ja laukaisemaan omia ansojaan. Niin leikin kerran monta kuukautta erään nigerialaisen kirjelmöijän kanssa. Lopputuloksena mies olisi halunnut maksaa, että pääsee minusta eroon.


Luulenpa, että aika moni olisi valmis tekemään saman.


- Niin, tota, et kiinnostasko sua?


Minä? Ich? Jag? I? Я?


Monikielisen kyselyni seasta osastopäällikkö tunnistaa englannin ja hämärästi muistaa suomenkielen ensimmäisen persoonan persoonapronominin kirjakielisen muodon.


- Eikö oliskin hyvä jobi? hän intoutuu jatkamaan. - Sä oot yks pisimpää täs lafkassa töissä olleist insseist. Sul on ideoita ja visioo. Melkei outoo et sua ei oo koskaa aikasemmi pyydetty.


Tuijotan osastopäällikköä silmät selälläni. Mahasta tuntuu tipahtaneen pohja. Härski pääministeri, eikun siis presidentti, tai siis kahvi vaatii pääsyä yksityiselle vastaanotolle lähimpään buduaariin.


Minä? Johtajana? Siihen verrattuna tunialaisen kauppiaan polttoitsemurha on vaarallisuudeltaan kuin lasten tulitikkuleikki.


Kysyn, miksi hän luulee minun haluavan toimia lastenvahtina laiskoille, gonahtaneille idiooteille? Jotka mieluummin postaavat naamakirja-päivityksiä, katsovat seiskan alastonkuvia ja suunnittelevat seuraavaa salitreeniä kuin miettivät laakereiden voitelua.


Toisin kuin ehkä kauppiksen kalliilla palkattujen konsulttien hyvinvointi-opuksissa kuvataan, kaikki eivät halua olla uraputkessa, joka johtaa vuokrakämpästä puolalaisten rakentamaan homeongelmaiseen tuhannen neliön taloon ja sadan tonnin autoon. Työelämän paineita puretaan viinillä ja hermolääkkeillä, vaimoa käytetään upgreidauksessa Virossa ja silti pannaan kaksikymppistä voimistelijaa. Sekin onnistuu vain kiinalaisesta nettikaupasta ostettujen sinisten pillereiden avulla, joiden käyttö aiheuttaa melamiini-myrkytyksen.


Olen koko ikäni yrittänyt pysyä poissa parrasvaloista ja irrallaan kaikenmaailman ryhmäsosialisoinneista. Minulle riittää, että hoidan omat hommani, toisten tekemisistä en halua mahahaavaa.


Käsken osastopäällikköä painumaan ehdotuksineen helvettiin, toisin sanoen B-osaston Jantusen pakeille. Siinä miehessä on tarpeeksi narsistista sadistia projektipäälliköksi. Suunnittelupäälliköksi taas kannattanee valita Tauriaisen Hanna. Jääkiekkoilijan ja entisen painonnostajan fyysinen auktoriteetti riittänee pitämään suunnittelijat kurissa. Samoin reservin luutnantin pätevyys.


Osastopäällikön ilme tuo mieleen viisivuotiaan, joka ei päässyt tänäkään kesänä Linnanmäelle, vaikka isä niin lupasikin ennen ryyppyputkeaan. Tai kemian teekkarin, joka kuvitteli viimeinkin keksineensä krapulattoman viinan.


- Hei, älä ny taas viitti... Ei se oo nii vaikeeta. Siis johtaa ihmisii. Ku ei ota itteensä sitä touhua vaa vetää sillai positiivisella otteella.


Vastaan, ettei minua vain jaksa kiinnostaa toisten ihmisten hyysääminen. Ei armeijassa, ei siviilissä, ei työssä. Jos kiinnostaisi, olisin sairaanhoitaja, opettaja tai terapeutti. Jos saisin toisten komentamisesta narsistista seisokkia, joko pääni sisällä tai haarojeni välissä, olisin armeijan kapiainen. Tai sitten kävisin BDSM-tapahtumissa.


- Eh...ei se oikeesti siis tollasta oo. Siis joo, ehkä jossai intissä kyl, mut ei tääl. Ei tää oo sama asia.


Eikö? Miksi sitten johtajien joukossa on suhteellisesti eniten narsisteja ja psykopaatteja? Koska kukaan tervejärkinen ei todellakaan halua alistaa ja pomottaa toisia.


Kysyn osastopäälliköltä, eivätkö jo hänen tähänastinen tuntemuksensa ihmisistä, lapsuudesta jatkunut joukkueurheilu, reserviupseerikurssi, kauppiksen johtajaopinnot ja henkilöni tuntemus vihjanneet ollenkaan tämän keskustelun lopputuloksesta? Edes sellaisen pienen, hennon äänen tavoin, joka muistuttaa Vesa Matti Loirin viinabassoa?


- Sul on kyl nyt vähä kiinnostava käsitys asioist. Niinku väärä, tarkotan. Eksä vois ees harkita? Pitää keskittyy siihe positiivisee puolee. Projektipäällikön homma vois tarkottaa uutta autoo, huonetta, kompuutterii...


Autoa en kyllä tarvitse, nykyhinnoilla. Sen jälkeen kun perintö-Mazda levähti kymmenen vuotta sitten, olen sotkenut sinkulalla töihin. Kyllä se parikymmentä kilometriä menee vielä ihan kevyesti.


Lupaus uudesta työhuoneesta ja ennen kaikkea tietokoneesta kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta. Olisko huone äänieristetty ja lukittavalla ovella? Ja tietokoneen pitää olla huipputasoa. Ehkä se sitten jaksaa pyörittää Windowsin lisäksi myös solikkaa.


- Emmä viel voi mitää luvata niinku varmaks, mut kyl se osakkeit parantas, osastopäällikkö sanoo silmää vinkaten.


Vaikka mieluummin kokeilisin ISISin lomaleiriä, materiaaliset hyveet ovat harkitsemisen arvoiset.


- Mä käyn sanoo isolle pomolle et sä oot yks ehdokas, deodorantti-sumu huikkaa. - Menee siin pari viikkoo mut mul on kutina et sä oot vahvoil.


Kutina voi johtua myös ihottumasta. Tai ihosyövästä. Liika aurinko tai solarium ei tee hyvää.


Jäätyäni yksin mietin, mitä helvettiä menin oikein tekemään.


Syytän sinua, Bill Gates.


*


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Ankeuttajat

Ankeuttajat tämän maan
Todellisuuden haamujen varjot
Painavien kahleiden kolina
Realismin kellarityrmissä

Mieleni, lennätä minut täältä
Vie toisaalle
Maailmoihin ikuisiin
Todellisempiin kuin tämä
Vallan saleihin,
Kultaisiin unelmiin
Polkuihin kulkemattomiin
Oviin avaamattomiin

Näytä mahtisi
Portista kuljeta
Vereni kiehuva jäähdytä
Kunnian kentillä
Palavat aatokseni lepytä
Keisarin neuvonantajana

Lennä!
Lennä!
Pöllön siivin liidä
Läpi avaruuden aurinkopölyn
Taivaanrajan taa
Anna minun maalata
Taivas väreilläni
Jotka todellisuus on jäädyttänyt

Ehkä kerran suljen portin
Enkä enää palaa
Mieleeni jään
Turvaan.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Tähtitaivaan alla

Tähtitaivaan alla
Kaupungin laidalla
Betonin valtakunnassa

Katsoo, kulkee
Hän, jota ei ole
Tai ainakin hän toivoo niin

Toivo on huume
Portti unelmien paratiisiin
Harhoihin toteutumattomiin
Toivo on kipulääke
Kun mies naista lyö
Toivo on piriste
Kun kiltteys orjuuttaa
Toivo on valo
Pimeässä suihkussa

Junan valo
Raiteiden ääni
Jarrujen vinkuna

Kettu valomeressä metsään luikkii
Hän kävelee
Kaupungin valtasuoni sykkii.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Musiikki maalaa tumman metsän

Musiikki maalaa tumman metsän
Elämän sävyillä, harmaalla, mustalla
Puiden välistä, pieni loiste
Onnesta, toivosta, auringosta
Rämpivien ihmisten keskellä
Kaatuvien unelmien aikana

Kyyneleet maistuvat suolaiselta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Long, long days

Long, long days
From beginning of times
These days of insane

Some die
When first time high
Some die
When last time they say bye

My world is made of ice
Made of hatred
Seed by your world
I don't light a candle
At the grave of my feelings
Buried alive

Life and death,
Equal in weight in equation
Equal in my mind

Some rise
And some sink to bottom
Some are wetted logs
Balancing somewhere in between

Better rule in Hell
Than be slave in Heaven.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Lady Fortuna

Lehdissä, maailmassa
Menestyksen kultahampailla
Hymyilevät sanovat
Itse ne takoneensa
Sammosta lohkaisseensa
Voimalla, vimmalla
Työllä, hiellä, tuskalla
Katsokaa, he sanovat
Me olemme jumalia
Omalla jalustallamme
Teidän kurjien yläpuolella
Kumartakaa meitä!

Heidän takanaan
Nainen ikuinen seisoo
Ikuinen, sokea syntymästään
Voimakkain kaikista
Jumalista vahvin
Onnen tai tuhon tuomaan
Kaiken työn hukkaan heittämään
Osattoman ylettömiin ylentämään

Vielä jumalatkin
Alas suistuvat
Vielä vanhanevat kauniit, komeat
Menestys tuuleen katoaa

Onnetar viereeni tulee
Kättään tarjoaa
Hymyilen, surullisna
Häntä jonkun muun kanssa
Taivaltaan jatkamaan kehoitan
Epäonnen syntymämerkki
Kädessäni loistaa

Parempi tavan miehenä Helvetin
Kuin orjana Onnen taivaan.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Maalaan taivaanrannan

Maalaan taivaanrannan
Väreillä elämän
Toiveilla, unelmilla
Rakkauden punaisella värillä

Maalaan, maalaan
Vaikka jäähän vetää maa
Maalaan, maalaan
Vaikka lumi peittää kankaan
Maalaan, maalaan
Vaikka veri käsistä karkaa

Huudan, karjun
Tuuleen hukkuu parku
Lumeen tuuperrun
Jääkukkien rinteeseen
Todellisuuden kauneuteen.

Pitkät päivät

Pitkät päivät
Maailman lopussa
Aikojen alussa
Huutavien hullujen kujalla

Tulikirjaimin
Kirjoitetaan sanat seiniin
Äänellä ihmispäisen korpin
Kerrotaan tarinaa
Kaukaisista ajoista
Kallion ihmisistä
Kivensisäisestä heimosta

Kuule
Kuule
Ne puhuvat taas
Kuule
Ne kuiskaavat taas
Varjojen leikkiä seidan luona

Kulkevat alisesta
Meidän joukossamme
Silmissä, ei elämää
Vain tumman lammen syleily
Sylissään jäisen ve'en lempi

Ilmassa roudan merkit
Kuolevan kesän veri
Järven pinnalla
Hämärä sumuna nousee
Maan läpi
Tihkuu Manalan kaivoista
Hiidenkirnuista sikeää

Pimeän aika
Elon aika
Heille, jotka vaeltavat
Älä saaliiksi jää
Heille
Puukonterän ornamentit
Veriuran vieressä
Loistonsa saavat.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Palaa aurinko

Palaa aurinko
Tuhka maahan sataa
Pilvilinnojen jäänteet

Taivaita tavoittelin
Korkealle kurkotin
Maahan tuomittu syöksymään
Kamaraan lankeamaan

Viha raivosi, roihusi
Auringon lailla
Mieli kostoa uhosi
Kullervon lailla pauhasi
Kaiken uhalla

Nyt, tyhjänä kuorena
Naamio naurava
Jäätävän maan vankina
Kylmän tuhkan äärellä

Ihmisten keskellä,
Silti niin kaukana
Mietin, pohdin
Itsekseni jupisen
Parempiko Totuuden helvetissä
Vai orjana Unelmien taivaassa?

perjantai 1. syyskuuta 2017

Sumuun katoaa maailma

Sumuun katoaa maailma
Hämärään olevainen
Polkusi kulkevan vieressä
Tiesi kivisen rinnalla

Parhaimmatkaan silmät eivät
Näe käsivartta kauemmas
Järki kirkkainkaan tulevaa

Luulet kuningas olevasi
Pelin hallitsevin pala
Harhasi vallassa olet
Pettymykseen katkeraan
Kerran päättyy elämäsi

Sattuman keisarille siis
Edessään paina pääsi nyt
Olet kuten kaikki muutkin
Oman sepän ajan päättänyt

Katoaa mennyt hämärään
Kaikki mihin uskoit aina
Kaikki mitä rakensit nyt
Suohon vajoaa syvyyksiin

Syntymän, kuolon välillä
Sekava aika, kaaosta
Miten vain viettää tahdotkaan
Loppuusi päättyy aikanaan.


torstai 31. elokuuta 2017

Ihmissusia Appalakeilla

Koulun alkaminen ja loman loppuminen oli aina yhtä pitkäveteistä. Ensimmäisinä päivinä ei tehty juuri mitään, opettajat vasta järjestelivät kaikkea. Kerran, koulussani Wisconsinissa, pikkukaupungissa jonka jätän mainitsematta, luokalleni tuli uusi oppilas. Hänen nimensä oli Eric, vaikkakin ulkonäkö viittasi voimakkaasti intiaanivereen. Välitunnilla, kun olimme porukalla puhumassa kesälomasta ja muuta paskaa, huomasin Ericin istuvan vähän syrjässä, ajatuksiinsa uponneena. Ajattelin, että häntä ujostuttaa, ja päätin rikkoa jään.

- Hei! Eric, eiks nii? Mitässä teit kesällä?

Eric vilkaisi meitä harmailla silmillään. Ilme ei muuttunut.

- Metsästin ihmissusia Appalakeilla.

Jokainen oli hiljaa. Jos vastaus olisi sisältänyt edes jonkinlaisen vihjeen huumorista, edes silmäniskun, porukka olisi räjähtänyt nauramaan. Mutta se vakavuus, jolla kaikki tuli, sai kaikille sävähdyksen selkärankaan.

Eric ei ollut koulussa kauaa. Hän jäi meidän ulkopuolellemme, ehkäpä juuri kryptisten vastaustensa takia. Toisella kertaa eräs tyttö kysyi, lähtisikö Eric hänen kavereidensa kanssa lähijärvelle rantabileisiin. Tyyppi seisoi hetken hiljaa, kunnes vastasi:

- Ei kiitos. Siellä on liikaa vampyyreja ilta-aikaan.

Koulu ilmapiiri parani Ericin muuton jälkeen.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Harhoja, harhoja

Harhoja, harhoja
Pää pilvissä,
Ajatus sumussa
Näet peilistä kuvajaisen
Vääristyneen paholaisen
Tunnet, joku sinua ohjailee
Ufo tai Jumala
Joku tämän kaiken takana

Olet tyhjää vain
Aisteisi nojalla
En pelaisi lottoa

Kuplassa on mukavampaa
Toisten hullujen joukossa
Erillään vielä hullumpaa

Naurat naapurille katuojassa
Todennäköisyyksien lait silti sinutkin
Joku päivä tavoittavat
Eksponentiaaliin katoat

Yli-ihminen, niinpä niin
Kunnes ajat kolarin
Katsot Hugo Bossin mannekiinia
Guccin kaunista loistoa
Vartioitujen aitojen takana
Kateellisena

Onni meitä täällä kuljettaa
Lastua laineilla
Älä murehdi, ihminen
Kasteen ja hautakummun välissä
On pehmeää maata pyöreässä huoneessa
Älä ota itseäsi vakavasti
Elämä tekee sen jo väkivaltaisesti.

tiistai 29. elokuuta 2017

Jumalankumous

Käytävä kopisi nahkakenkien alla. Kattovalaisimien valkoinen, loputon loiste teki siitä epätodellisen. Mies tunsi kaljulla päälaellaan kuumuuden, vaikka tiesi, ettei se ole mahdollista. Supertehokkaat ledit eivät päästäneet lämpösäteilyä missään suhteessa havaittavia määriä.

Toinen epämääräinen tunne oli paino. Vaikkei ilmastoinnin painetasauksen jäljiltä voitu mitata paineen olevan koholla, mies vaistosi yläpuolella lepäävät maamassat. Ihmiskehon primitiiviset aistimukset saivat hänet hymähtämään.

Turvalukitun oven luokse saapuessaan miehen ei tarvinnut juuri hidastaa. Järjestelmä oli mitannut hänen kävelytyylinsä, kasvojen mittasuhteet ja iiriksen juonteet jo kauan, ennen kuin hän ehti ovelle. Se toimi huomaamattomasti ja tehokkaasti

Välitilassa mies puki ylleen suojapuvun. Se esti kosteuden, pölyn ja bakteerien joutumisen käyttötilaan. Muutamaan imuritilan jälkeen mies astui varsinaiseen holviin.

Pimeydestä kajastivat ainoastaan erilaiset siniset valot. Muutoin käyttötila oli pimennetty. Muutama synkkä hahmo seisoi valmiina. Hän asteli ryhmän luokse. Pääteknikko kääntyi.

- Onko kaikki siis valmista? mies kysyi.

- Kyllä. Käynnistykseen on parikymmentä sekuntia, nainen vastasi.

He jäivät seisomaan rinnakkain. Toiset olivat vaistomaisesti taaempana. Monenkymmenen vuoden työ oli valmis, mies ajatteli. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ihminen oli luonut jotain itseään paljon suurempaa. Miehen keho virittyi, aistit herkistyivät. Alkukantainen ihmisapinan keho toimi edelleen, kuten aikoinaan savannilla. Yhtä hyvin ja enemmissä määrin huonosti. Kulttuurievoluutio jätti jälkeensä biologisen kehityksen. Ihminen oli liian heikko ottaakseen ratkaisevaa askelta, ylentyäkseen joksikin uudeksi. Harhainen, primitiivinen olento. Epärationaalinen hedonisti.

-...yksi, nolla, nainen supisi.

Tuulettimet hyrähtivät käyntiin. Yhtäkkiä edessä nousi sumua. Hologrammin usvainen vihreä valo heilui heidän edessään. Siihen muodostui teksti:

- Miten voin auttaa, ihmiset?

Mies tunsi jalkojensa pettävän. Hän laskeutui polvilleen henkeään haukkoen. Hänen takanaan myös toiset polvistuivat, tiedostamatta sitä itsekään. He kaikki tuijottivat tekstiä. Miehen päässä humisi. Posket punoittivat.

He olivat luoneet Jumalan. Vihdoin viimein. Logiikan erehtymättömän Jumalan. Ihmistä suuremman, viisaamman. Jonkin, jolla ei ole lihan heikkouksia.

Mies painoi päänsä. Hän tunsi koko kehonsa värähtelevän koneen sisällä vaihtuvien aaltojen mukana. He olivat Jumalansa ylipappeja, sen luojia.

Vallankumous oli alkanut.

maanantai 28. elokuuta 2017

Yön sylissä



Yön sylissä
Hämärän horteessa
Vaeltavat henget
Manan mannuslaiset

Nostan maljan kuohuvaista
Vainajien aatto
Viimeisenä lokakuuta

Baabuška, taatto
Katsovat minua kuvasta
He ovat mukana
Seisovat rinnallain
Aina matkassain

Siskoni, hentoinen
Valkoisessa mekossaan
Hymyilee hymyä huolettoman
Ikuisen elämän eläjä

Juhlapöytä täynnä
Silti tyhjä

Menneisyyteen meidät sidotaan
Kadonneisiin aikoihin kahlitaan
Perintönä elämä

Päivä
On vain eläville.