Lyijykantele

 Tyhjien lauseiden valtakunnassa
Totuuden kerjäläinen vaeltaa
Vaeltaa kohti polun päätä
Hyvien aikomusten johdattamana
Kultaisten salien hohteessa
Lauletaan lyijyisellä kanteleella
Hopeisilla naamioilla leviää
Ikuisen hymyn loputon kauneus

Kuolevan ruusun elossa
On toivomme langat
Piikeissä sanamme
Haipuvassa tuoksussa
Muistomme

Valkoinen huntu sataa
Palavien totuuksien roviolla
Katoavan kesän muistoissa
On karvaan maun väri

Kyynelten aikana
Naurulla on sadistin kasvot.

*

Palaa aurinko

Palaa aurinko
Tuhka maahan sataa
Pilvilinnojen jäänteet

Taivaita tavoittelin
Korkealle kurkotin
Maahan tuomittu syöksymään
Kamaraan lankeamaan

Viha raivosi, roihusi
Auringon lailla
Mieli kostoa uhosi
Kullervon lailla pauhasi
Kaiken uhalla

Nyt, tyhjänä kuorena
Naamio naurava
Jäätävän maan vankina
Kylmän tuhkan äärellä

Ihmisten keskellä,
Silti niin kaukana
Mietin, pohdin
Itsekseni jupisen
Parempiko Totuuden helvetissä
Vai orjana Unelmien taivaassa?