Lyijykantele

 Tyhjien lauseiden valtakunnassa
Totuuden kerjäläinen vaeltaa
Vaeltaa kohti polun päätä
Hyvien aikomusten johdattamana
Kultaisten salien hohteessa
Lauletaan lyijyisellä kanteleella
Hopeisilla naamioilla leviää
Ikuisen hymyn loputon kauneus

Kuolevan ruusun elossa
On toivomme langat
Piikeissä sanamme
Haipuvassa tuoksussa
Muistomme

Valkoinen huntu sataa
Palavien totuuksien roviolla
Katoavan kesän muistoissa
On karvaan maun väri

Kyynelten aikana
Naurulla on sadistin kasvot.

*

Kultapöly

 Illat
Pimeyden kietomat
Talven hiipivät askeleet

Katson
Tähtien ikuisuuden päähän
Tiedän, polkuni
Kulkevan iltaan
Huomiseen
Aina yksin

Kuolleiden päivänä
Lausun vanhan lauseen
Vanhimman kaikista
Katson Otavaan
Sen seitsemään veljekseen

Kuoleman kuukausi
Ennen talven jäistä valtaa
Tulenliekki
Pitää varjot poissa

Näen
Vanhan miehen
Ajattomuuden katse silmissään
Kysyn seitojen nimiä
Hän hymyilee
Katsoo minne näkee
Hauenleuan kadonneen

Näen
Kauneimman miehistä
Komeimman naisista
Maailman ruhtinaan
Aamunkoissa langenneen
Hän hymyilee
Pohjattoman hymyä
Tummien silmiensä tyhjyys
Avaruuden naurussa

Näen
Itseni kullan pinnasta
Hymyilen
Pinnan vääristynyttä hymyä
Tunnen sen painon
Vetävän alaspäin
Kylmyyden
Jäätävän sieluani

Näen
Itseni suolammen pinnasta
Rautamalmin kehdosta
Liekkien leikistä
Syntyy uuden elämän ihme
Taotaan rautaiset siteet
Menneeseen
Verenruskeaan

Kalevalanpoika
Omalla haudallaan
Graniitin kyljen haavat
Kertovat vierailustamme
Tämän pallon pinnalla
Ikuisuuden rinnalla
Silmänräpäys
Kuiskaus
Aurinkotuulessa
Joka vie muistomme
Avaruuden reunalle

Nollien ja ykkösten valtakunnassa
Kolmannen käsittämättömyys
Ihmisen pimeimpien kolkkien kauissa
Äitimme pehmeät kasvot
Paratiisin ajoilta

Syvin viisaus
Haudattuna naakan silmiin
Suden ulvonnan äänien takia
Mekin täällä olemme
Kuu elää auringosta
Kuin narsisti ihmisestä

Viisaus on
Kultapöly päällämme.

*

Ihmissuden ystävä

Uskollisuus
Sana vaikein
Sana raskain
Vaan mitä on uskollisuus ihmisen
Verrattuna parhaaseen ystävään
Karvaiseen,
Nelijalkaiseen,
Suojelusenkeliin

Nukkuu vanha koira
Haudalla isäntänsä
Kuoleman rautaporttien taakse
Lähettää ulvontansa
Täysikuulla
Eräänä aamuna
Noiden porttien taakse
Päätyy hänkin
Ja ilolla isäntäänsä tervehtii

Koirat kantavat lahjaa
Uskollisuuden taakkaa
Ehdottomuudella,
Rakkaudella
Ne meille sen antavat

Uskollisin kaikista
On koira.

Tähtitaivaan alla

Tähtitaivaan alla
Kaupungin laidalla
Betonin valtakunnassa

Katsoo, kulkee
Hän, jota ei ole
Tai ainakin hän toivoo niin

Toivo on huume
Portti unelmien paratiisiin
Harhoihin toteutumattomiin
Toivo on kipulääke
Kun mies naista lyö
Toivo on piriste
Kun kiltteys orjuuttaa
Toivo on valo
Pimeässä suihkussa

Junan valo
Raiteiden ääni
Jarrujen vinkuna

Kettu valomeressä metsään luikkii
Hän kävelee
Kaupungin valtasuoni sykkii.