Sudenpoika

 Pimeän marraskuun tähtien alla
Kaukaisten maailmojen tenho
Niiden vilkutellessa
Menneisyyden valoja

Sudenpojan rinnassa 
Melankolian hiilenmuren
Elämän mahdin edessä
Sen musertavan voiman alla
Katoavan ajan perhosten tanssi

Katseessaan 
Tummien korpien kaiku
Äänessään 
Tunturien sävel

Ei ole 
Annettu puntaria
Jolla sydämiä punnitaan
Jolla sieluja tuomitaan

Vain katseensa
Joka näkee pidemmälle
Syvemmälle
Maankuoren alle
Tuonelan virtojen ylitse

Otavan takana
Pohjantähden alla
On verensä perintö
On sukupolvien kaiku

Sydämenlyöntiesi määrä
On aina sama.

*

Suvun kirous

 Suvun paino
Veren kahleissa
Ruosteisessa raudassa
Kuoleman kylmä koura

Kaakkurin laulu iltaisin
Yksinäisellä järvellä 
Kaipuun huutoja
Ikävän lauluja

Tumman lammen veteen
Upotettu hauta
Pinnasta katsoo 
Väreilevien kyynelten muotokuva

Eellusmiehet unissa kulkevat
Kalevalan pojan silmissä
Vain tulevan synkkyys 
Kuolan noitien veressä
Kirottujen sielujen matka

Kekäleenä palanut sielu
Syystuuleen hiipuu 

Kivisen maan hauta
Esi-isäin maille.

*

Vanalinn

 Mukulakivien kopina
Puheen hiljainen humina
Mausteiden tuoksujen tenho
Kauppiaiden tiskien äärellä

Hansan haamujen jäljillä
Toompean vierellä
Nevskin katedraalin ylhäisyys
Tuomiokirkkoa kilvoittelee

Kohtuotsalta katsoo
Mennyt ja nykyisyys
Muistoja sateisen pääsiäisen
Katselen ohi näkymättömien kyynelten

Elämä kulkee rataansa
Kuin Vanalinnan kujien verkko
Venäläisen balettikoulun juurella
On tukahdutettujen huutojen laulu

Pääskysten laulussa
On vapauden kutsu.

*

Pärnu

 Meren hiljainen humina
Lokkien kutsuhuudot
Pyöreiden ikkunoiden muistot
Kuin kaikuna vanhoista lauluista

Hansan haamujen äärellä
Kävelykatujen kuhina
Haikaroiden lennossa
On elämän voima

Kaukainen kulkija savanneilta
Vehreänä vastaan kävelee
Salaisuutesi sinulle kuiskailee
Katoaa laskevan auringon säteisiin

Vain me kaksi
Ja merituuli
Hetken maailma on valmis
Ja synapseissa kihelmöi

Pääskyjen huudoissa
Puhuu ikuinen ilo.

*

Muutos

 

Viikatteella niitetään 

Elämän valoisaa viljaa

Niitetään toivon itujen tainta 

Jonka vapauden aurinko kasvattaa

Aurinko on tähti taivaalla

Sille esitän kysymykseni 

Tyhjiin vastauksiin piiloutuu 

Vuosisatojen häpeä

Muutoksen voimaa 

Huudetaan katujen kulmissa

Kynttilöiden palaessa

Sähkövalojen loisteessa

On hiljaisen itkun aika

Nuoruuden valuessa

Pehmeiden seinien sisällä 

Päivien muuttuessa 

Taipuneen katajan väriseksi

Varjojen noustessa

Kuulemme kuiskinnan pimeydestä

Sykkivien suonien kohinassa

Vaatii sydämemme yhtä

 

Muutosta.

Kohtalon tanssi

 Tanssiessani
Elämän makaaberia tanssia
Näen heijastuksia
Seinien takana
Tanssivat hahmot toisaalta
Hopealankojen seiteissä
Helmeilee kyynelten suolainen sade

Punaisen taivaanrannan takana
Pyöreän pallon maailma
Tummien silmien kiillosta
Katsomme pimeydestä
Omakuvamme peiliä

Sateensyömien hautakivien joukossa
Maallisen mammonan tuhka
Reininmaan verenperintö
Näiden seitojen taustalla
Vain kuninkaiden sargofaagit
Tummien kuusten alla
Pohjolan kivisessä roudassa

Karhun vihellystä kuunnellutta
Ei voi eellusmies eksyttää
Tuntureiden laaksoissa
On hiljaisesti kuiskivia lampia
Autiokämpän seinillä
Päiväkorentojen alla
Hirteen kaiverrettuja salaisuuksia
Jääkukat ikkunoissa
Muistoina punaisen hehkun ajoista

Suolammen veteen sammutettu rauta
Kantaa vanhaa nimeä.
*

Suden laulu

 

Mis on suden luonto

Kalevalanpojan kutsu

Kurjen laulu suolla

Sumun seassa jolkottaa

Laumaa etsii, ulvoo

Kun kuu taivasta hallitsee

Kahtalainen on maailmansa

Kuun ja Auringon loistaessa

Tumman suolammen heijastuksissa

Maahisten kullan tenho

Suoraudan taonnan hehkussa

Kuiskailevat menneiden päivien haamut

Puukonterän uurteissa

Verenperinnön kahleiden helinä

Eellusmiesten kävellessä vastaan

Etiäisten lentäessä linnun lailla

Mikä on tämän maailman raja?

Manalan rajalta

Vain yhdet jäljet

Ja kaukainen suden laulu.

*

Valkoinen kohina

 Murtuu 

Auringon säteissä

Jään murskaava voima

Vanajan aaltojen vapautuessa

Kevät aloittaa uuden elämän tanssin

Joutsenten vannoessa valojaan

Kuoleman mustasta viitasta

Nousee hentoinen varsi

Kurottelee kohti tähteä

Narisee 

Nitisee

Taivaanratas

Ikuisen kiertonsa kulkiessa

Tyhjyyden keskellä 

Ihmisapina yrittää ymmärtää

Äärettömyyden muotoa

Sen hiljaista ääntä

Valkoisen kohinan keskellä 

Kuulee oman äänensä

Taivaanrannassa

Näkyy savujen ketju

Ukkosta selkeällä säällä kuunnellaan

Teroitetulla viikatteella

Niitetään sielujen hentoja varsia

Palokärjen rummutuksessa

Temmataan ylisen latvoille

Satavat 

Tulikivet alas 

Huutavat pasuunoiden äänellä

Me etsimme laumaa 

Jonka mukana ulvoa

Kohti täysikuuta

Kahden auringon keskellä 

Me valitsemme pisteitä kartalla

Kun haemme salaisuuksien kätköjä

 

Rumpu lyö 

Hitaasti

Kasvavalla rytmillä

Se lyö 

Kuin sydän 

Aistien terävöityessä

Tie helvettiin on kivetty

Hyvillä aikomuksilla.

*

Graniitin juurella

 Toiveidemme
Lämpimät muistot
Kylmän aamun edessä
Arjen koleassa valossa

Aika ajaa ohitsemme
Pohtiessamme elämän syvyyttä
Mutta vain olemassaolon vaiva
On taakkamme määrä

Katson polkuja
Jo kauan sitten kuljettuja
Vain itsemme on polkumme
Jokaisella omamme

Tähtien valo
Lähettää vastauksen
Aikakoneen lailla
Me huudamme tyhjyyteen
Viimeisen huutomme
Sinisen pallomme pinnalla

Avaruudella on loppunsa
Entropian lain nojalla
Hitautemme laulaa laulunsa
Kun tietoisuus loppuu
Ja tanssitamme alkeishiukkasia

Sinä joka maalasit
Haukkavuoren kylkeen
Tulevaisuutesi
Suven helliessä
Kanoottisi laitoja
Mitä näit auringon säteissä?
Kenet tunsit sydämessäsi?
Kenelle kirjoitit viestin
Graniitin laitaan?

Valkoinen kohina
Puhuu sisimpäsi äänellä
Rauhoittavia sanoja
Tulkittavia lauseita
Naakan lennossa
Näemme maailman lopun
Sen sinisissä silmissä välähdyksiä
Jostain, mitä haluamme kieltää

Kumarramme samoja seitoja
Mikä muuttuu
Sanojemme takana?
Mikä muuttuu
Tunteidemme myrskyssä?
Rakkauden keveydessä?
Surun sumussa?
Pelon painossa?

Painan kämmeneni
Punaisella maalatun
Graniitin laitaan
Hymyilen
Nuoren miehen hymyä

Katselen
Kämmentä hohkavassa kivessä
Jään sitä hipoessa
Hymyilen
Vanhan miehen silmillä
Tiedän, kenelle

Ikuisuuteen
Ei ole oikotietä.
*

Rusakko

 Marraskuun illassa

Pimeyden hiljaisuus

Vain täysikuun valo

Sen kertoessa auringosta

Vain pakkaslumen kuiske

Jalkojeni alla

Rusakon katseessa

Elämän vanha viisaus

Naakan silmissä

Ihmisyyden syvyys

Kissan kehräyksessä

Empatian koko kirjo

Koiran ilossa

Vilpittömyyden loisto

Suden ulvonnassa

Kuljetun matkan pituus

Peninkulmien mitalla

Verenpunainen aurinko 

Nousee hitaasti

Pakkasen kohmettama

Huomenna

Kohti pimeintä päivää

Yksi askel enemmän 

Yksi askel kohti valoa

Kuuletko mäntyjen puheen

Tuulen tuivertaessa?

Näetkö eellusmiehen kasvot

Lumen pyörteillessä?

Mitä kertoo?

Mitä kuiskii?

Tulenliekki 

Ihminen

Ilman suojaa kuihtuu tummuuteen

Suojattuna voimana roihuaa

Joskus liikaa 

Rusakko jatkaa matkaansa

Salaisuuksiensa kanssa.

*

Kultapöly

 Illat
Pimeyden kietomat
Talven hiipivät askeleet

Katson
Tähtien ikuisuuden päähän
Tiedän, polkuni
Kulkevan iltaan
Huomiseen
Aina yksin

Kuolleiden päivänä
Lausun vanhan lauseen
Vanhimman kaikista
Katson Otavaan
Sen seitsemään veljekseen

Kuoleman kuukausi
Ennen talven jäistä valtaa
Tulenliekki
Pitää varjot poissa

Näen
Vanhan miehen
Ajattomuuden katse silmissään
Kysyn seitojen nimiä
Hän hymyilee
Katsoo minne näkee
Hauenleuan kadonneen

Näen
Kauneimman miehistä
Komeimman naisista
Maailman ruhtinaan
Aamunkoissa langenneen
Hän hymyilee
Pohjattoman hymyä
Tummien silmiensä tyhjyys
Avaruuden naurussa

Näen
Itseni kullan pinnasta
Hymyilen
Pinnan vääristynyttä hymyä
Tunnen sen painon
Vetävän alaspäin
Kylmyyden
Jäätävän sieluani

Näen
Itseni suolammen pinnasta
Rautamalmin kehdosta
Liekkien leikistä
Syntyy uuden elämän ihme
Taotaan rautaiset siteet
Menneeseen
Verenruskeaan

Kalevalanpoika
Omalla haudallaan
Graniitin kyljen haavat
Kertovat vierailustamme
Tämän pallon pinnalla
Ikuisuuden rinnalla
Silmänräpäys
Kuiskaus
Aurinkotuulessa
Joka vie muistomme
Avaruuden reunalle

Nollien ja ykkösten valtakunnassa
Kolmannen käsittämättömyys
Ihmisen pimeimpien kolkkien kauissa
Äitimme pehmeät kasvot
Paratiisin ajoilta

Syvin viisaus
Haudattuna naakan silmiin
Suden ulvonnan äänien takia
Mekin täällä olemme
Kuu elää auringosta
Kuin narsisti ihmisestä

Viisaus on
Kultapöly päällämme.

*

Syksy

 Pimeys nousee maasta

Kaduille kaupungin

Kuolevaa kesää katson

Sen katsoessa silmiini 

Näen käden harteillaan

Nyt on aika

Katson sinne

Minne muut eivät näe

Katson rautaporttien taakse

Tähtisumun sekaan

Jossa valo kantaa muistoja

Ikuisuuteen

Kuihtuva kehoni 

Ylikuumentuneet hermoni 

Palavat synapsini 

Unet, joiden äärestä todellisuus

Tuntuu tyhjältä

Unelmien huume 

Toivon kauniit kasvot

Sisältävät pääkallon 

Kuulen naisen naurun 

Läpi ikuisen itkun 

Kuulen koiran ulvonnan

Suden luontoni 

Levoton sieluni 

Siihen täysikuulla vastata haluaa

Laumani 

Katosi ajat sitten

Tuonne, jonne kellään ei avainta

Eikä kulkemista kuin kerran

Ihmisten maailma

Käsittämätön kaaos

Julmuuden julma huvi

Käytävien koruton kaiku

Sadismin loputon nauru

Narsistin peilaavassa hymyssä

Täysikuu 

Pohjantähti

Ne nimeäni kutsuvat 

Siskoni äänellä

Vereni 

Kylmä vereni 

Rytmitön sydämeni 

Vammaiset aivoni

Syksyllä 

Vanha kuolee uuden tieltä.

*

Susi

Riuhtoo,

reuhtoo

Tuonen voima

Ketjuissaan ulvoo

Vapaaksi pääsyä vaatii

Kylmä veri

Sydäntä särkee

Raastaa rintaa 

Sisältä syö 

Peilistä katsoo 

Tumma katse 

Mustien siipien havina 

Kointähti, 

Kointähti 

Vie tämä valkoinen hehku 

Jäinen ahjo 

Vie kuolemanenkeli 

Joka ympärilläni kävelee

Kahleiden teräs väsyy

Suden poika

Jota koiraksi luullaan

Mutta koiran sisimmässä

Ei ole tumman lammen syvyyttä

Hiljaisuuden viisautta

Teräksen kylmyyttä

Sutta ei kahlita

Vain koirat. 

*

Haamu

Haamu menneisyydestä

Laskevan auringon säteissä

Talvi, sen ytimissä

Kultaisen sillan portti

Pimeyden kaiku 

Joka hiljaisuuteen päättyy

Sillä vain hiljaisuuden 

Voi kuulla. 

*

Syys

Syksy

Sen tuuli

Sen sade

Sen hämärä, aina vain kohoava

Hiljaisuus

Pääskysten leikkien jälkeen

Katson ja tajuan

Haistan savun, kitkerän

Pelikoneiden kilinän

Näen iloisen naamion taakse

Tytön, joka haluaa kuolla

Voiko kuoleva kantaa elämän toivoa?

Oma vihani, epätoivosta syntyvä

Hedelmätön

Ei joki uomaansa käskystä muuta

Hän maalaa digitaalisen kulissin

Koska pelkää itseään 

Koska pelkää ihmisten näkevän

Jäävänsä paitsi

Hän haluaisi laulaa

Tunturin laella

Ei kellekään, vain laulamisen ilosta

Vain sen itsensä vuoksi

Mutta liikaa on häntä rikottu

Sirpaleina, mieli

Vielä kokoamatta

Mosaiikki

Odottaa tekijäänsä

Minä,

Näkyjen näkijä

Haistan pohjoistuulta 

Kaipaan sinne, mitä ei enää ole

Heitä, joita ei ole

Sillä kuoleman rautaporttien takaa

Ei kättä kurotella

Sillä vain elämän iloisen tanssin sävel

On melankolia. 

Sade

Sade maahan valuu

Sade, unettoman yön jälkeen

Syksyisen kuoleman tuoksu

Talven kaiku, jostain tuolta

Hetki, jolloin näen

Vaikka haluaisin olla sokea

Näyt uuvuttavat

Enkä tiedä

Mitä polkua kävelen

Sumuisen maan halki

*

Puukiipijä

Kevätsade hakkaa ikkunaa

Salamat halkovat maisemaa

Katselen puukiipijän matkaa

Hänen etsiessään elämän salaisuutta

Nämä mannut

Nämä metsät 

Vanhempia kuin me 

Elämä jatkuu

Meidän jälkeemmekin 

Sillä hiekanmuren 

On vuorena taivasta kurottanut

Ennen kuin Vuoksi on edes uomassaan juossut

Sillä elämän salaisuus

On koivun tahmaisilla lehdillä. 

*

Harhat

Miten voimme nähdä

Jos silmämme on sokaistu

Palkaksi isiemme teoista

Miten kuulemme

Kun tärykalvomme ovat puhkoutuneet

Narsistien omakehussa

Lasinsirujen yrittäessä kannatella

Heidän itsetuntonsa lyijyilmapalloa

Aivomme harhat

Loihtivat meille näkyjä

Kokemuksia avaruuden takaa

Vaikka todellisuus olisi pimeän tyhjyyden kammio

Me haluamme sähkökäyrät sekaisin

Koska kylmän maan paino on liian suuri

Ei ole jumalia

On vain hitaus

Vain sattuman nopanheitto

Ja sitten

Ei mitään.

*

Tšetsenian vuoret

Pakkanen jalat jäätää

Tuuli poskia pistelee

Saappaan alla upottava hanki

Kädessä Kalashnikovi

Kuolema joka näreen alla

Miinoja askelilla

Mustien numeroiden rivit

Valkoisten ristien joukko-osastossa

Tänään tässä, 

Huomenna poissa

Nälässä, kylmässä

Vain pelossa on totuuden siemen

Tšetsenian vuorilla kulkiessa

*

Kohtaaminen

Milloin kaksi

Taivaankappaletta

Pimeyden, tyhjyyden matkan takaa

Kohtaavat toisensa

Kosminen vetovoima niitä toisiinsa vetää

Aika-avaruuden pohjassa.