Avoin maa

 Pimeyden sylissä
Kylmän kosteuden kädet
Auringon jäähyväiset
Kuolevan kesät jäänteet

Raapivat
Ajan kynnet kasvojani
Uurteissa 
Menneisyyden huolet

Kuka kävelee haudallasi
Ajan tuolla puolen?
Painaa terän kaulallesi
Silmissään vain järven heijastus

Puukiipijän matka
Lehmuksen kyljessä
Lepakon häivähdys
Auringon laskevissa säteissä

Kylmällä pedillä
Hiljaisuus
Hiljaisessa huminassa
Ajatusten pyörteily

Ei ole jumalaa
Vain ajan virta
Vanajan rannoilla

Avoin maa
Vaan ei minulle
Vielä.

*

Kaakkurin laulu

 

Kuolema kuljettaa

Miekkaansa elämän tahkolla

Hioo rosoiseksi 

Terän jonka langettaa

Hiipuvan valon äärellä

Heijastusten maailma vilkuttaa 

Linnan seinien sisällä kaikuu 

Menneiden elämien kaiut

Kiven matka hiekaksi

Ikuisuuden määrättömyys

Lausumattomien sanojen kaipaus

Saviseen maahan 

Haudattuna Reininmaan verenperintö

Jääkauden jälkeiseen multaan

Kauas pohjolaan

Sammaloituneiden ristien alla

Sinisen veren salaisuudet

Viimeisten pääskyjen mukana

Katoaa kesän lämpö 

Syksyn viileyden edeltä

Huominen on menneidensä orja

Maa on syntinen laulunsa

Hulluuden äärelle 

On kaivettu totuuden hauta

Hyvien aikomusten polulle

On naulattu kultaharkkojen ristejä

Hopealangoista on kudottu

Narrien naamioiden kyyneleet

Maailmanratas huojuu

Aikansa tahtiin 

Tanssivat tulet taivaalla

Aurinkotuulen mukana

Tappavan kauneuden lailla

Kuin sudenkorennot ruskossa

Tunturilammen äärellä 

Vain kaakkurin laulu.

*

Graniitin juurella

 Toiveidemme
Lämpimät muistot
Kylmän aamun edessä
Arjen koleassa valossa

Aika ajaa ohitsemme
Pohtiessamme elämän syvyyttä
Mutta vain olemassaolon vaiva
On taakkamme määrä

Katson polkuja
Jo kauan sitten kuljettuja
Vain itsemme on polkumme
Jokaisella omamme

Tähtien valo
Lähettää vastauksen
Aikakoneen lailla
Me huudamme tyhjyyteen
Viimeisen huutomme
Sinisen pallomme pinnalla

Avaruudella on loppunsa
Entropian lain nojalla
Hitautemme laulaa laulunsa
Kun tietoisuus loppuu
Ja tanssitamme alkeishiukkasia

Sinä joka maalasit
Haukkavuoren kylkeen
Tulevaisuutesi
Suven helliessä
Kanoottisi laitoja
Mitä näit auringon säteissä?
Kenet tunsit sydämessäsi?
Kenelle kirjoitit viestin
Graniitin laitaan?

Valkoinen kohina
Puhuu sisimpäsi äänellä
Rauhoittavia sanoja
Tulkittavia lauseita
Naakan lennossa
Näemme maailman lopun
Sen sinisissä silmissä välähdyksiä
Jostain, mitä haluamme kieltää

Kumarramme samoja seitoja
Mikä muuttuu
Sanojemme takana?
Mikä muuttuu
Tunteidemme myrskyssä?
Rakkauden keveydessä?
Surun sumussa?
Pelon painossa?

Painan kämmeneni
Punaisella maalatun
Graniitin laitaan
Hymyilen
Nuoren miehen hymyä

Katselen
Kämmentä hohkavassa kivessä
Jään sitä hipoessa
Hymyilen
Vanhan miehen silmillä
Tiedän, kenelle

Ikuisuuteen
Ei ole oikotietä.
*

Faaraoiden laulu

Aika kuluu

Hitaudella on virtansa

Tiimalasin sisuksissa

Kun vuosi vaihtuu

Missä olin, silloin kerran

Taaksejääneet

Vain harmaiden haamujen rivi

Naurut, jotka kimpoilevat mieleni seinistä

Uusi, mitä se tuo? 

Kouristuksia mahanpohjassa

Kuulen sen kuiskivan:

Vuoksella on vain yksi suunta

Sen aikojen alun virta

Hitauden julma huvi

Kun maailmanratas nitisee

Aika hioo kasvojesi pehmeyden

Karkeaksi paperiksi

Huomaat 

Aika, 

Aika on julma jumala

Olet elossa 

Vain kun nimesi lausutaan

Ja sitten

Aavikon hiljaisuus

Kuolleiden kaupungissa

Siellä, mihin aurinko laskee

Faaraoiden laulut

Ovat sinun kohtalosi. 

*

Sampanja

Aika 

Aika, tuo armoton jumala

Pienistä asioista

Näen sen virran

Syventävän uurteita kasvoillani

Tuovan kivun jäseniini 

Muistojen elävän omillaan päässäni 

Musiikin kertovan

Siitä miten nuorina

Me nostimme nyrkkimme

Nyt hellitämme solmiotamme

Ja tunnemme housujen painon 

Kaipaamme nuorten voittamattomuutta

Mutta emme luovu kokemuksistamme 

Vaihdamme iän kultaan

Kuka milläkin vaihtosuhteella

Sillä sampanja maistuu makealta

Vasta kun sitä ei ole. 

Calculus

Kulkee aika
Laskee maailmanratas
Jytisee, nitisee
Hitaasti kiertelee

Sattumaa on elämän lanka
Sattumaa ura ja valta
Kosminen nopanheitto
Ihmisapinan aivojen raja
Suuruuden mielettömyys
Pienuuden käsittämättömyys

Onni kantaa korsikalaisen
Onni kaataa vallan
Ja maailma laskee, laskee
Mikä on sen raja?

Vanhojen hautojen äärellä
Graniitin hiljaisuus
Kivikumpujen korkeus
Kaukainen päivänlasku
Ennen pimeää
Ja tähtien mykkyys

Vain sokea voi nähdä
Vain kuuro kuulla
Vain mykkä puhua

Sillä aika on kasvoton jumala.

Aika

Vanha sävel
Vanha kuin iäisyys itse
Minä ja muistoni
Kauan sitten
Kaipaan, sitä, sinne, heitä, miksi?
Kaipaan, vaikka haluan unohtaa
Kaipaan, vaikka tiedän
Jäljellä vain luut
Ja hautausmaan hiljaisuus.

Aika

Pimeydestä
Nousee mennyt
Elävänä
Kuolleiden joukosta
Kosketan,
Se haihtuu pimeyteen
Yhtäkkiä näen ajan
Sen hiljaiset kaaret
Sen valtavan koon
Kuulen,
Sen hiljaisen kuminan
Halki avaruuden tyhjyyden
Näen sen hiovan
Ihmisenkuorta
Pois uurtavan
Nuoruuden pehmeyttä
Tajuan viimeinkin ajan
Ja että lopulta kaikki
On olematonta
Me hajoamme aurinkotuuleen
Ja miljardien ihmisen pienten vuosien jälkeen
Synnytämme uuden tähden
Itsestämme.

Ajantakainen

Loskaisia katuja
Harmaita sydämiä
Mustien katseiden valtakunnassa

Mustien katseiden valtakunta
Valkoisten valheiden päällä
Punaisen taivaan alla

Maalaan yhä uudelleen
Kuvan, joka aamuksi katoaa
Yhä uudelleen
Kirjoitan tekstin
Joka aina pois pyyhitään

Mustien katseiden valtakunta
Haiden varjot
Päidemme yllä

Kymmenen virran yli pyrkii
Yksi sen muiden päällä ylittää
Maailman akselin huojuu
Kullan painon alla

Mustien katseiden valtakunta
Rautakarbidin pehmeydellä
Rautaemon hellyydellä
Valan vannottaa

Totuuden haudalla yksi sana
Vale.