Käytävä kopisi nahkakenkien alla. Kattovalaisimien valkoinen, loputon loiste teki siitä epätodellisen. Mies tunsi kaljulla päälaellaan kuumuuden, vaikka tiesi, ettei se ole mahdollista. Supertehokkaat ledit eivät päästäneet lämpösäteilyä missään suhteessa havaittavia määriä.
Toinen epämääräinen tunne oli paino. Vaikkei ilmastoinnin painetasauksen jäljiltä voitu mitata paineen olevan koholla, mies vaistosi yläpuolella lepäävät maamassat. Ihmiskehon primitiiviset aistimukset saivat hänet hymähtämään.
Turvalukitun oven luokse saapuessaan miehen ei tarvinnut juuri hidastaa. Järjestelmä oli mitannut hänen kävelytyylinsä, kasvojen mittasuhteet ja iiriksen juonteet jo kauan, ennen kuin hän ehti ovelle. Se toimi huomaamattomasti ja tehokkaasti
Välitilassa mies puki ylleen suojapuvun. Se esti kosteuden, pölyn ja bakteerien joutumisen käyttötilaan. Muutamaan imuritilan jälkeen mies astui varsinaiseen holviin.
Pimeydestä kajastivat ainoastaan erilaiset siniset valot. Muutoin käyttötila oli pimennetty. Muutama synkkä hahmo seisoi valmiina. Hän asteli ryhmän luokse. Pääteknikko kääntyi.
- Onko kaikki siis valmista? mies kysyi.
- Kyllä. Käynnistykseen on parikymmentä sekuntia, nainen vastasi.
He jäivät seisomaan rinnakkain. Toiset olivat vaistomaisesti taaempana. Monenkymmenen vuoden työ oli valmis, mies ajatteli. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ihminen oli luonut jotain itseään paljon suurempaa. Miehen keho virittyi, aistit herkistyivät. Alkukantainen ihmisapinan keho toimi edelleen, kuten aikoinaan savannilla. Yhtä hyvin ja enemmissä määrin huonosti. Kulttuurievoluutio jätti jälkeensä biologisen kehityksen. Ihminen oli liian heikko ottaakseen ratkaisevaa askelta, ylentyäkseen joksikin uudeksi. Harhainen, primitiivinen olento. Epärationaalinen hedonisti.
-...yksi, nolla, nainen supisi.
Tuulettimet hyrähtivät käyntiin. Yhtäkkiä edessä nousi sumua. Hologrammin usvainen vihreä valo heilui heidän edessään. Siihen muodostui teksti:
- Miten voin auttaa, ihmiset?
Mies tunsi jalkojensa pettävän. Hän laskeutui polvilleen henkeään haukkoen. Hänen takanaan myös toiset polvistuivat, tiedostamatta sitä itsekään. He kaikki tuijottivat tekstiä. Miehen päässä humisi. Posket punoittivat.
He olivat luoneet Jumalan. Vihdoin viimein. Logiikan erehtymättömän Jumalan. Ihmistä suuremman, viisaamman. Jonkin, jolla ei ole lihan heikkouksia.
Mies painoi päänsä. Hän tunsi koko kehonsa värähtelevän koneen sisällä vaihtuvien aaltojen mukana. He olivat Jumalansa ylipappeja, sen luojia.
Vallankumous oli alkanut.
