Emmanuelle
Sinä jäit sinne jonnekin
Taakse Pariisiin hotelliin
Ja sinä nauroit
Ja sinä itkit
Maailmantuskaasi pitkitit
Enkä tiedä mitä sanotaan
Kun maailma hukkuu kanavaan
Eikä enää huume kulje
Tältä kaikelta poissulje
3x
Enkä minä ole nähnyt Jumalaa
Kun se maanpäällä vaeltaa
Ja ajatuksiin upottaa
Emmanuelle
Sinä hymyilit
Sanoit vain hetki aikaa
On meillä ennen pimeää
Niin, vain hetki aikaa
Palamatonta valuuttaa
Kun kuoli Notre Dame
Ja paloi maailman keuhkot
Hermojemme värinä
Epätäydellisyyden tuska
Kylmän metallin alla
Niin, paloi maailma
Paloi, paloi tuhkaksi
Mutta kasvaako
Mikä kerran kylvettiin?
Vai annetaanko meidän
Vain vaipua hiljaisuuteen?
3x
Enkä minä ole nähnyt Jumalaa
Kun se maanpäällä vaeltaa
Ja ajatuksiin upottaa
Hiljaa kantoi
Tuuli viestin
Hiljaa toi rukouksen
Halki maan äärien
Äiti katsoi
Katsoi ja rukoili
Etteivät silmänsä vanhat valehtele
Poika lähti
Sotilas palasi
Palasi viimein
Tantereilta.
Kulkee maailma
Omalla tavallaan
Huojahtelee radallaan
Mihin menee, sitä tiedä ei
Luode vai vuoksi, kaiken vei
Sillä olen nähnyt Jumalan
Katuojaan kaatuvan
Ja Saatanan
Bemarilla ohi ajavan
Maailma kiertää radallaan
Ei sitä kahletta poiskaan saa
Niin kauan kulkenut on maailma
Mutta niin vähän muuttunut
Elämän riemukaaren alla
Niin vähän puuttunut
Sillä olen tuntenut
Puukonterän valtimolla
Sillä olen kantanut
Raskaan teräksen hartioilla
Kukkivat omenapuut
Ja hiljaa virtaa Don
Mikä vika ihmisessä on
Kun vanhana syntyy
Ja nuorena murehtii
Sillä olen nähnyt Jumalan
Katuojaan kaatuvan
Ja Saatanan
Bemarilla ohi ajavan
Sillä olen nähnyt Jumalan
Katuojaan kaatuvan
Ja Saatanan
Bemarilla ohi ajavan
Hän kävelee hiljaa. Kuumuus saa hien virtaamaan syvään uurretuilla ohimoilla. Tummien kulmien alta välkkyy pari järvensinistä silmää. Hän pysähtyy, katsoo ympärilleen.
Keskellä metsää on kivenjärkäle. Sen ympärillä on tavallista mättäikköä. Mutta kun hän antaa silmänsä levätä, erottuu kumpujen seasta kiviröykkiöitä. Ja kun hän on nähnyt yhden, muut liukuvat näkyviin kuin taikaiskusta, kuin ne ainiaan näkyvillä olisivat olleetkin.
Hän tietää olevansa oikeassa paikassa.
Hän polvistuu, sulkee silmänsä. Tuuli humisee jossain kaukana, korkealla. Jossain laulaa lintu. Hän antaa itsensä rauhoittua.
Hän haistaa illan tuoksut, kesän tuoksut. Vanhemmat kuin ihminen. Hän tietää laskevan auringon säteiden osuvan kasvoihinsa.
Hänen huulensa, äänetönnä, lausuvat:
'Täällä olen, isoseni
Tarehtinut talven vallan
Piiskaset pakkaset kestänt
Täällä olen, isoseni
Hiiden äärellä värisen
Kalman kumpujen vieressä
Tuonen unta nukkuvain
Unta tohde häiritä'
Hiljaisessa huminassa hän kuulee vastauksen.
Rohkaistuneena hän jatkoi:
'Pyydän yhtä, kahta mietin
Pyydän käen kukuntaa
Vuosia joita luvataan
Pihlajalta onnea
Pyhältä puulta siunausta
Kontiolta metsärauhaa
Kuninkaalta vapaata maata
Näkiltä vetten tyyntä
Veenkoiraa tyynnyttele
Kuukkelilta polkua
Johdattelee onnenlintu
Halki seesteisten ilmojen
Ilmarinen hyvä herra'
Hiljaisuus.
'Siinä mitä pyytänen
Ansaitta teiltä kerjäilen
Tuonen mailta nukkuvilta
Manan majoille menneiltä
Hiiden rauhaa rikkoen
Kalmiston rajoja raapien'
Kaukana, viimeisten säteiden paistaessa, alkaa kuulua käen kukunta.
Hän hymyilee, pyyhkäisee kostean silmäkulmansa ja lähtee elävien ilmansuuntaan.
*
Kulkee aika
Laskee maailmanratas
Jytisee, nitisee
Hitaasti kiertelee
Sattumaa on elämän lanka
Sattumaa ura ja valta
Kosminen nopanheitto
Ihmisapinan aivojen raja
Suuruuden mielettömyys
Pienuuden käsittämättömyys
Onni kantaa korsikalaisen
Onni kaataa vallan
Ja maailma laskee, laskee
Mikä on sen raja?
Vanhojen hautojen äärellä
Graniitin hiljaisuus
Kivikumpujen korkeus
Kaukainen päivänlasku
Ennen pimeää
Ja tähtien mykkyys
Vain sokea voi nähdä
Vain kuuro kuulla
Vain mykkä puhua
Sillä aika on kasvoton jumala.
Miekkaan vyötän elämäni
Kalpaan kahlehdin eloni
Kaukomaille kulkenempi
Peninkulmia mittailen
Päärin tyttärelle annoin
Sydämeni polvillani
Verilleni ainootani
Mustan verejen vuojatin
Rengaspaita helkähtellee
Sotisopa soitteleepi
Lippua kaiholla kannan
Värejä vieraiden maiden
Keisarin hovia vahdin
Kirveellä merkkiä miehen
Kirvesmiehen toisenlaisen
Joukossa pohojanmiesten
Hurmehella ruotsien
Kilvet kastellaan aamuisin
Janitsaarien huutojen
Kuulen takana muurien
Saappaat viimeisen keisarin
Purppuralla punattuja
Iltaruskolla siunatut
Lapikkaat päämiehen nuoren
Kerran kaatuva on valli
Mureneva muurit paksut
Luki loitsunsa shamaani
Tietäjä iänikuinen
Silmätön kauasnäkevä
Niin kaatuvat valtakunnat
Katoavat kultasalit
Ajan virtaan hukkunevat
Niin huuhtoo tuuli luitansa
Kalmoja vire viiltänee
Aavoilla saloilla noilla
Merien monen rannalla.
Pimeydestä
Nousee mennyt
Elävänä
Kuolleiden joukosta
Kosketan,
Se haihtuu pimeyteen
Yhtäkkiä näen ajan
Sen hiljaiset kaaret
Sen valtavan koon
Kuulen,
Sen hiljaisen kuminan
Halki avaruuden tyhjyyden
Näen sen hiovan
Ihmisenkuorta
Pois uurtavan
Nuoruuden pehmeyttä
Tajuan viimeinkin ajan
Ja että lopulta kaikki
On olematonta
Me hajoamme aurinkotuuleen
Ja miljardien ihmisen pienten vuosien jälkeen
Synnytämme uuden tähden
Itsestämme.
Ilta pimenee
Valot himmenee
Jalat kantaa
Vain tuuli antaa
Hetken vilpoisen
Kipu on ystävä
Kipu on vieressä
Kipu on veressä
Joka jäseniin virtaa
Kipu on siinä
Kaikki muu poissa
Kysyt
"Kuka hullu itseään piiskaa
Poluilla uuvuttaa?"
Räntäsateessa kun huutaa
Tuska helpottaa
Kipu on ystävä
Aina lähellä
Jäsenten tehtävä
On eteenpäin liidellä
Juoksijan unelma
On kipu vieressä
Tuska hiessä
Tuli keuhkoissa
Lyijy jaloissa
Vielä jalat kantaa
Vaikka elämä uuvuttaa
Poluilla uudelleensyntyy
Tuskasta ponnistaa
Vain juoksija tietää
Kipu on ystävä
Aina vieressä
Askel kivusta nautintoon
On juoksijan unelma.
Kauan sitten, ajassa toisessa
Kun valtaa piti sulttaani
Abdullahi
Ja puolikuu se loisti
Halki idän maan
Sairas mies Istanbulin
Houreili vuoteessaan
Armenialaiset, kurdit
Ne leiril' heitettiin
Ja moni mies siel'
Myös puuhun hirtettiin
Nyt on hajallansa
Kansat pitkin mantuja
Pitkä matka kotihin
Eik' tietoa paluusta
Soittelevat vanhat
Tuota sävelmää
Joka menneest' kertoo
Jäi vetävän käteen pää.
(Rosvo-Roope melodian mukaisesti)
Painoi pään korkealla vuorella
Soturi uuden ajan
Kohtalolta rukoili, rukoili ja kumarsi
Syvään hän kumarsi
Oi, anna työtä, hän rukoili
Työtä ja vettä kansoille
Oi, anna työtä, hän rukoili
Oi, anna rauhaa päälle maan, hän rukoili
Rauhaa ja rakkautta ihmisille
Oi, anna rauhaa päälle maan, hän rukoili
Oi, anna nähdä lasteni kasvavan, hän rukoili
Kasvavan ylpeiksi ja älykkäiksi
Oi, anna nähdä lasteni kasvavan, hän rukoili
Oi, anna kansani rauhassa olla, hän rukoili
Rauhassa ja vauraudessa
Oi, anna kansani rauhassa olla, hän rukoili
Näin rukoili hän, korkealla vuorella
Soturi uuden ajan
Kohtalolta rukoili
Ja syvään kumarsi.
Kaatuu, niittää
Tuonen viika heinää
Kaatuu miestä, kaatuu naista
Pullonpohjaa katselleita
Kenraali Koskenkorva johtaa meitä
Hiljainen sota
Hiljainen suru
Näkymätön muistomerkki
Korkkien ketju
Hautojen päällä.
Näen
Kultaisen linnankaaren
Purppuranpunaisten saappaiden leimun
Huomisen huolen
Liehuvien lippujen loiston
Kuulen
Ihmisen himojen voiman
Kaltaisteni krokotiilinkyyneleiden kaiun
Veren ja lihan heikkouden teräksen alla
Korulauseiden tyhjyyden
Munkkien hymnin kammioissa
Tunnen
Miekankahvan painon
Kultaisten lankojen karheuden
Auringon polttavan voiman
Kahleiden kireyden
Menneisyyden painon
Maistan
Katkeruuden kirpeyden
Kyynelten suolaisuuden
Huulten makean petollisuuden
Voiton sahramin
Viinin turruttavan turvallisuuden
Vanha kuolee
Ja vain tuhka elää.
Katoavalle maalle
Vannoimme valamme
Vanhalle ruhtinaalle
Lupasimme veremme
Vastineeksi ensimmäisten kunniasta
Kaukomaiden valtaajina
Vanha siemen
Uuteen maahan
Elämä rankoilla rajoilla
Marsin tomusta uusi Jumala
Kasvoimme, muutuimme
Uudeksi ihmiseksi
Huomisen kansaksi
Omaksi itseksemme
Kuoli vanha ruhtinas
Vain muutama seuranaan
Ainoa asukas
Tuon vanhan, kuolleen maan.
Vanhat päivät
Taas kättään kurottavat
Kuin kerjäläiset ajan virrassa
Haamut tyhjillä käytävillä
Vielä kerran murskata
Halunnevat ne selkärangan
Niin paljon kantaneen
Vuorilla noilla
Kerran vaelletuilla
Kovan ajan merkkinä
Siellä, missä miehiä tehdään
Murskataan unelmat
Siellä sielu haudataan
Tyhjään joukkohautaan
Ja pelkurit ammutaan
Mursivat jalat
Käsillä ryömin pakoon
Katosivat unelmat
Hulluudella itseni pelastin
Taas ulottavat kätensä
Menneiden aikojen haamut
Kaukaa tuolta
Kauhujen päivistä
Äitini, anna anteeksi pojallesi
Tummiin laaksoihin kadonneelle
Joka ei enää näe
Joka ei enää kuule
Sillä tuli polttanut on silmänsä
Ja huuto kuurouttanut korvansa
Kaikki menee
Paitsi häpeä.
Virtaa joki valkoinen
Virta vanha, leveä
Se on minun jokeni
Voi, kuinka kauan poissa
Poluilla noilla kaukaisilla
Vietin aikaani, elin elämääni
Silti, aina jotain poissa
Jokeni, vaarani
Täällä olette olleet
Nähneet maailman synnyn
Takomisen kirjokannen
Kuoleman viimeisten jättiläisten
Te tiedätte
Johtaa luoksenne Pohjantähti
Te tiedätte elämän kirjon
Sen kierron ympäri tähtien
Vaihtuu kaikki muu
Te pysytte
Palaan, palaan
Vielä kerran takaisin
Olemaan kokonainen
Luokse tulen ja jään maan
Jokeni, vaarani
Täällä olette vielä
Kun kuolee viimeinen
Karhun kansan vaeltaja
Te jäätte
Kun minä lähden.
Varpu, vitsa
Kasvaa, taipuu
Siihen mihin tarvitsee
Kasvurenkaiden kertyessä
Saa muodon sen
Joka loppuun vie
Ei valmis, ei koskaan
Ei täydellinen syntyessään
Vaan oppivainen
Kasvavainen
Sellainen on varpu.
Kumpi on orja
Isäntä vai orja?
Kummalla valta?
Kuolee isäntä
Mikä hätä taitajalla?
Kuolee orja
Tulee kalma
Kumpi onkaan orja
Isäntä vai orja?
Luopua,
Luopua pitää
Se on niin vaikeaa
Päästää irti
Maailman taakkaa
Ei jaksaa kantaa
Nuoruuden huumaa
Kun huomaa
Millainen on elämä
Tuska, ahdistus
Pato murtuu,
Taivas putoaa
Huomaa, ei osaa elää
Päästä irti,
Päästä irti
Katso laskevaa aurinkoa linnoituksen valleilta
Juo kahvia terassilla
Kävele metsässä tihkusateessa
Hyväksy kuolevaisuutesi
Hyväksy heikkoutesi
Jotta voit olla kuolematon
Jotta
Voit
Elää.
