Valkoinen kohina

 Murtuu 

Auringon säteissä

Jään murskaava voima

Vanajan aaltojen vapautuessa

Kevät aloittaa uuden elämän tanssin

Joutsenten vannoessa valojaan

Kuoleman mustasta viitasta

Nousee hentoinen varsi

Kurottelee kohti tähteä

Narisee 

Nitisee

Taivaanratas

Ikuisen kiertonsa kulkiessa

Tyhjyyden keskellä 

Ihmisapina yrittää ymmärtää

Äärettömyyden muotoa

Sen hiljaista ääntä

Valkoisen kohinan keskellä 

Kuulee oman äänensä

Taivaanrannassa

Näkyy savujen ketju

Ukkosta selkeällä säällä kuunnellaan

Teroitetulla viikatteella

Niitetään sielujen hentoja varsia

Palokärjen rummutuksessa

Temmataan ylisen latvoille

Satavat 

Tulikivet alas 

Huutavat pasuunoiden äänellä

Me etsimme laumaa 

Jonka mukana ulvoa

Kohti täysikuuta

Kahden auringon keskellä 

Me valitsemme pisteitä kartalla

Kun haemme salaisuuksien kätköjä

 

Rumpu lyö 

Hitaasti

Kasvavalla rytmillä

Se lyö 

Kuin sydän 

Aistien terävöityessä

Tie helvettiin on kivetty

Hyvillä aikomuksilla.

*

Graniitin juurella

 Toiveidemme
Lämpimät muistot
Kylmän aamun edessä
Arjen koleassa valossa

Aika ajaa ohitsemme
Pohtiessamme elämän syvyyttä
Mutta vain olemassaolon vaiva
On taakkamme määrä

Katson polkuja
Jo kauan sitten kuljettuja
Vain itsemme on polkumme
Jokaisella omamme

Tähtien valo
Lähettää vastauksen
Aikakoneen lailla
Me huudamme tyhjyyteen
Viimeisen huutomme
Sinisen pallomme pinnalla

Avaruudella on loppunsa
Entropian lain nojalla
Hitautemme laulaa laulunsa
Kun tietoisuus loppuu
Ja tanssitamme alkeishiukkasia

Sinä joka maalasit
Haukkavuoren kylkeen
Tulevaisuutesi
Suven helliessä
Kanoottisi laitoja
Mitä näit auringon säteissä?
Kenet tunsit sydämessäsi?
Kenelle kirjoitit viestin
Graniitin laitaan?

Valkoinen kohina
Puhuu sisimpäsi äänellä
Rauhoittavia sanoja
Tulkittavia lauseita
Naakan lennossa
Näemme maailman lopun
Sen sinisissä silmissä välähdyksiä
Jostain, mitä haluamme kieltää

Kumarramme samoja seitoja
Mikä muuttuu
Sanojemme takana?
Mikä muuttuu
Tunteidemme myrskyssä?
Rakkauden keveydessä?
Surun sumussa?
Pelon painossa?

Painan kämmeneni
Punaisella maalatun
Graniitin laitaan
Hymyilen
Nuoren miehen hymyä

Katselen
Kämmentä hohkavassa kivessä
Jään sitä hipoessa
Hymyilen
Vanhan miehen silmillä
Tiedän, kenelle

Ikuisuuteen
Ei ole oikotietä.
*

Vaka vanha

 Tuijotan mustaan yöhön 

Päivien päättyvien jälkeen

Jähmeä on aurinko 

Pakkanen jäätää valonsa 

Huominen huolensa

Jättää ovelle

Orvoksi tuntee

Piruparka itsensä

Jäätyvien toiveiden aikaan

Kuolema unohtaa nimensä 

Viikatteelle antaa teränsä

Virtaa pitkin laskee

Vain harva poikki vaeltaa

Raudasta taottujen kahleiden helinä

Uneen tuudittaa

Oikeus antaa kasvonsa

Vallan jumalan ääneksi

Kultaisten salien valtakunnassa

Teräksen kosketus kavahduttaa

Voima on valtaa

Vain niin kauan kuin haluaa

Giljotiinin suhinassa

On rauhoittava sävy

Jäähileiden joukossa

Vain yksin saa sataa

Absoluuttisen nollapisteen kutsu

Aurinkojen ytimissä

Mustien aukkojen luona

Näet heijastuksia tulevasta

Synapsiesi hermokäyrät

Yrittävät ymmärtää itseään

Miljoonan voltin voimalla

Ykkösten ja nollien valtakunnassa

Keskimmäinen on kuningas

Päättämättömyyden ydin 

Saa fotonilta kosketuksensa

Mikä on entropian hymy 

Sen katsoessa meitä unessamme?

Alkemisti sekoittaa 

Ruudin ja raudan

Kuninkaan hovissa vannotaan

Vala siskoon ja veljeen

Pohjoisen suon pohjassa

Elää maahisten valtakunta

Jossa taotaan suoraudan siemeniä 

Hauenleuan soinnuilla

Viedään miestä Vienasta

Pohjolan kylmiin metsiin 

Poronluiden äärille

Karjalasta kadotaan

Tunturien tuntemattomaan

Kirveenterässä

On historian paino. 

*

Faaraoiden laulu

Aika kuluu

Hitaudella on virtansa

Tiimalasin sisuksissa

Kun vuosi vaihtuu

Missä olin, silloin kerran

Taaksejääneet

Vain harmaiden haamujen rivi

Naurut, jotka kimpoilevat mieleni seinistä

Uusi, mitä se tuo? 

Kouristuksia mahanpohjassa

Kuulen sen kuiskivan:

Vuoksella on vain yksi suunta

Sen aikojen alun virta

Hitauden julma huvi

Kun maailmanratas nitisee

Aika hioo kasvojesi pehmeyden

Karkeaksi paperiksi

Huomaat 

Aika, 

Aika on julma jumala

Olet elossa 

Vain kun nimesi lausutaan

Ja sitten

Aavikon hiljaisuus

Kuolleiden kaupungissa

Siellä, mihin aurinko laskee

Faaraoiden laulut

Ovat sinun kohtalosi. 

*

Kohtaaminen

Milloin kaksi

Taivaankappaletta

Pimeyden, tyhjyyden matkan takaa

Kohtaavat toisensa

Kosminen vetovoima niitä toisiinsa vetää

Aika-avaruuden pohjassa. 

Ei ole pojasta

Ei ole pojasta
Miesten saappaihin astumaan
Täyttämään valaa vanhojen
Kantamaan kilpeä
Kultaisella leijonalla

Sataa lehtien ruska alas
Kuoleman ajalla
Päivien lyhentyessä
Pimeyden vallan voittaessa

Hitaasti vinkuu maailman ranka
Hiljaa humisee tyhjyys
Tähtien tyhjyyteen
Luo katseensa
Rautaportin taakse toiveensa
Anteeksiantoa pyytää

Heiltä, joita ei enää ole.