Tuijotan mustaan yöhön
Päivien päättyvien jälkeen
Jähmeä on aurinko
Pakkanen jäätää valonsa
Huominen huolensa
Jättää ovelle
Orvoksi tuntee
Piruparka itsensä
Jäätyvien toiveiden aikaan
Kuolema unohtaa nimensä
Viikatteelle antaa teränsä
Virtaa pitkin laskee
Vain harva poikki vaeltaa
Raudasta taottujen kahleiden helinä
Uneen tuudittaa
Oikeus antaa kasvonsa
Vallan jumalan ääneksi
Kultaisten salien valtakunnassa
Teräksen kosketus kavahduttaa
Voima on valtaa
Vain niin kauan kuin haluaa
Giljotiinin suhinassa
On rauhoittava sävy
Jäähileiden joukossa
Vain yksin saa sataa
Absoluuttisen nollapisteen kutsu
Aurinkojen ytimissä
Mustien aukkojen luona
Näet heijastuksia tulevasta
Synapsiesi hermokäyrät
Yrittävät ymmärtää itseään
Miljoonan voltin voimalla
Ykkösten ja nollien valtakunnassa
Keskimmäinen on kuningas
Päättämättömyyden ydin
Saa fotonilta kosketuksensa
Mikä on entropian hymy
Sen katsoessa meitä unessamme?
Alkemisti sekoittaa
Ruudin ja raudan
Kuninkaan hovissa vannotaan
Vala siskoon ja veljeen
Pohjoisen suon pohjassa
Elää maahisten valtakunta
Jossa taotaan suoraudan siemeniä
Hauenleuan soinnuilla
Viedään miestä Vienasta
Pohjolan kylmiin metsiin
Poronluiden äärille
Karjalasta kadotaan
Tunturien tuntemattomaan
Kirveenterässä
On historian paino.
*
