Ajan maku

 Syksyisten tummien vesien alla
Kaatuneiden puiden muisto
Menneiden aikojen virrat
Järven selkää kutittavat

Väsyneiden lehtien havinassa
Kesän viimeisten sanojen tenho
Muhevan mullan mailla
Esi-isäin jäljet kalliossa
Muistona ajoista
Jolloin maailma syntyi
Munankuorista

Aamun kosteus iholla
Sumun haamut peltojen yllä
Hitaus pääskysen lennossa
Aurojen kuvat taivaalla

Auringon kierrossa
On ajan maku.

*

Syksy

 Pimeys nousee maasta

Kaduille kaupungin

Kuolevaa kesää katson

Sen katsoessa silmiini 

Näen käden harteillaan

Nyt on aika

Katson sinne

Minne muut eivät näe

Katson rautaporttien taakse

Tähtisumun sekaan

Jossa valo kantaa muistoja

Ikuisuuteen

Kuihtuva kehoni 

Ylikuumentuneet hermoni 

Palavat synapsini 

Unet, joiden äärestä todellisuus

Tuntuu tyhjältä

Unelmien huume 

Toivon kauniit kasvot

Sisältävät pääkallon 

Kuulen naisen naurun 

Läpi ikuisen itkun 

Kuulen koiran ulvonnan

Suden luontoni 

Levoton sieluni 

Siihen täysikuulla vastata haluaa

Laumani 

Katosi ajat sitten

Tuonne, jonne kellään ei avainta

Eikä kulkemista kuin kerran

Ihmisten maailma

Käsittämätön kaaos

Julmuuden julma huvi

Käytävien koruton kaiku

Sadismin loputon nauru

Narsistin peilaavassa hymyssä

Täysikuu 

Pohjantähti

Ne nimeäni kutsuvat 

Siskoni äänellä

Vereni 

Kylmä vereni 

Rytmitön sydämeni 

Vammaiset aivoni

Syksyllä 

Vanha kuolee uuden tieltä.

*

Syys

Syksy

Sen tuuli

Sen sade

Sen hämärä, aina vain kohoava

Hiljaisuus

Pääskysten leikkien jälkeen

Katson ja tajuan

Haistan savun, kitkerän

Pelikoneiden kilinän

Näen iloisen naamion taakse

Tytön, joka haluaa kuolla

Voiko kuoleva kantaa elämän toivoa?

Oma vihani, epätoivosta syntyvä

Hedelmätön

Ei joki uomaansa käskystä muuta

Hän maalaa digitaalisen kulissin

Koska pelkää itseään 

Koska pelkää ihmisten näkevän

Jäävänsä paitsi

Hän haluaisi laulaa

Tunturin laella

Ei kellekään, vain laulamisen ilosta

Vain sen itsensä vuoksi

Mutta liikaa on häntä rikottu

Sirpaleina, mieli

Vielä kokoamatta

Mosaiikki

Odottaa tekijäänsä

Minä,

Näkyjen näkijä

Haistan pohjoistuulta 

Kaipaan sinne, mitä ei enää ole

Heitä, joita ei ole

Sillä kuoleman rautaporttien takaa

Ei kättä kurotella

Sillä vain elämän iloisen tanssin sävel

On melankolia. 

Sade

Sade maahan valuu

Sade, unettoman yön jälkeen

Syksyisen kuoleman tuoksu

Talven kaiku, jostain tuolta

Hetki, jolloin näen

Vaikka haluaisin olla sokea

Näyt uuvuttavat

Enkä tiedä

Mitä polkua kävelen

Sumuisen maan halki

*

Syys

Mikä maahan on sidottu

Se maahan palaa

Sumuisella suolla

Pitkospuiden äärellä

 Mihin tiesi johtaa, mihin polkusi kaartaa?

Paino sydänalassa

Kuoleman pieni koputus

Omalla rytmillään

Korpin huudon äänessä

On ihmisen kaiku

Liekkien tanssissa

Elämän outo tenho

Vanha kuolee,

Taas kerran vaipuu

Jotta voisi uudestaan herätä

Keväällä surupuvun heittää harteiltaan

Äärellä kosken kuohujen

Kauan sitten eläneiden kaiut

Kivisten seinien äärellä

Menneisyyden kuiskaukset

Vain elämään

Kannattaa kuolla.

*