Ihmisensilmäinen

 Ihmisensilmäinen

Itke leposijallani puolestani

Älä itke mitä olen tehnyt

Itke ihmissuden kirousta

Johdata viimeiselle joelle

Mustien joutsenten luo

Ihmissusi 

Etsien hopealuotiaan

Eilen tuolla

Täällä tänään 

Huomenna jossain muualla

Polku kulkee 

Minne vie, 

Sitä tiedä ei

Ken vierellä

Pitkään, 

Lyhyesti

Räyhähenget 

Sivuun haluavat johdattaa

Tuskissaan huutavat

Kuolleen sielunsa tuskaa

Kuolemalla on 

Siskoni kasvot

Eellusmiehet 

Kävelevät vastaan

Kalevalan noitien poika

Maailma välähtää silmiesi edessä

Mennyt, tuleva

Näet langat,

Jotka kaiken yhdistävät

Tunnet hermopäätteidesi kuumuuden

Tuhannen ampeerin voimalla

Tumma lampi

Maailman rajalla

Suomaiden juurella

Suden jälkien vieressä

Ilo on korkein veisunsa

Surun dueton ohella

Jääkukkien laaksoissa

Korpien laulujen kaiussa

Veresi

On ainoa perintösi.

*

Ihmissuden ystävä

Uskollisuus
Sana vaikein
Sana raskain
Vaan mitä on uskollisuus ihmisen
Verrattuna parhaaseen ystävään
Karvaiseen,
Nelijalkaiseen,
Suojelusenkeliin

Nukkuu vanha koira
Haudalla isäntänsä
Kuoleman rautaporttien taakse
Lähettää ulvontansa
Täysikuulla
Eräänä aamuna
Noiden porttien taakse
Päätyy hänkin
Ja ilolla isäntäänsä tervehtii

Koirat kantavat lahjaa
Uskollisuuden taakkaa
Ehdottomuudella,
Rakkaudella
Ne meille sen antavat

Uskollisin kaikista
On koira.

Ihmissusia Appalakeilla

Koulun alkaminen ja loman loppuminen oli aina yhtä pitkäveteistä. Ensimmäisinä päivinä ei tehty juuri mitään, opettajat vasta järjestelivät kaikkea. Kerran, koulussani Wisconsinissa, pikkukaupungissa jonka jätän mainitsematta, luokalleni tuli uusi oppilas. Hänen nimensä oli Eric, vaikkakin ulkonäkö viittasi voimakkaasti intiaanivereen. Välitunnilla, kun olimme porukalla puhumassa kesälomasta ja muuta paskaa, huomasin Ericin istuvan vähän syrjässä, ajatuksiinsa uponneena. Ajattelin, että häntä ujostuttaa, ja päätin rikkoa jään.

- Hei! Eric, eiks nii? Mitässä teit kesällä?

Eric vilkaisi meitä harmailla silmillään. Ilme ei muuttunut.

- Metsästin ihmissusia Appalakeilla.

Jokainen oli hiljaa. Jos vastaus olisi sisältänyt edes jonkinlaisen vihjeen huumorista, edes silmäniskun, porukka olisi räjähtänyt nauramaan. Mutta se vakavuus, jolla kaikki tuli, sai kaikille sävähdyksen selkärankaan.

Eric ei ollut koulussa kauaa. Hän jäi meidän ulkopuolellemme, ehkäpä juuri kryptisten vastaustensa takia. Toisella kertaa eräs tyttö kysyi, lähtisikö Eric hänen kavereidensa kanssa lähijärvelle rantabileisiin. Tyyppi seisoi hetken hiljaa, kunnes vastasi:

- Ei kiitos. Siellä on liikaa vampyyreja ilta-aikaan.

Koulu ilmapiiri parani Ericin muuton jälkeen.