Palava rauha II

Korppi tuijotti näkyä peilistä. Aavikkounivormu oli tuttu, mutta rinnassa kimaltava ruusuke ei. Herra ja upseerismies, Korppi tuumi hämmentyneenä. Se oli hyvin outoa ainaiselle aliupseerille. Huomenillalla odotti lento Kabuliin.

Olikin ehtinyt kulua jo aikaa viimeisimmistä rotaatiosta A-staniin. Korppi oli hakenut ja omaksi yllätyksekseen päässyt henkilötiedustelu-linjalle. Muutaman viikon kalvosulkeiset ja tilanneharjoitukset Niinisalossa sekä Santahaminassa olivat takana. Todisteena olivat HUMINT-pätevyys ja RT-ylennys. Rauhanturvatehtävät olivat itsessään kiinnostavia, mutta ainainen ryhmänjohtajana - lapsenvahtina - oleminen kyllästytti. Jotain muutakin kuin rynkyn kanssa vuoristossa juoksentelua tai check pointilla itsensä grillaamista.

Jännitti. Pakko se oli myöntää. Kaikki oli toisaalta tuttua, mutta toisaalta taas erilaista. Vastuullisempaa ja samalla yksinäisempää. Sellaisen käsityksen hän oli saanut vuosien ja koulutuksen myötä HUMINT-touhusta. Ehkä siihen oppisi.

- Huomenna Kabuliin ja viikolla basaariin, Korppi riimeili sihauttaessaan lähtötölkin auki.

---

- Tere! Sä taidatkin olla meidän uus HUMINT-tyyppi? huudahti reippaasti kohti harppova aavikkopukuinen. Korppi availi vielä korviaan ja yritti välttää joka paikkaan tunkeutuvan pölyn syömistä. Lähempänä mies ojensi kätensä ja antoi jämerän puristuksen. Jäntevä, paljas käsivarsi oli paahtunut tummaksi. Samoin raybanien peittämät kasvot. Rinnassa oli kaksi tummaa ruusuketta ja rinnassa hapsotti "Miettinen". Korpin tunnistaminen ei ollut vaikeaa -paitsi, että hän oli ainoa sotilasasuinen, hän loisti valkoisena kuin juuri maahan satanut hiutale.

Miehet kävelivät lentoaseman ulkopuolella odottavan RG32:n luokse. Sen raskaan kookoon takana seisoi kasvonsa huivilla peittänyt jääkäri. Kabulilaiset selvästi arastelivat suomalaisia; mikä toisaalta ei ollut mikään ihme, sodan jatkuttua jo lähes parikymmentä vuotta, asukkaat olivat hyvinkin oppineet, että aseistetut ulkomaalaiset toivat ongelmia. Suoria tai epäsuoria.

Autoa ajava kersantti painoi syöttöpolkimen lattiaan heti kun raskaat panssariovet kolahtivat kiinni. Hiekanvärinen jättiläinen huojahteli rämisevien toyotacorollien ja moottoripyörien muodostamassa hallitussa kaaoksessa. Hesco-muurien suojaaman tukikohdan ulkopuolella oli kahden afgaanisotilaan vartioima tarkastuspiste. ANA:n sotilaiden ulkoasu oli sekoitus länsimaista kevlar-kypärää ja halvalla kopioitua BDU-aavikkopukua. Rinnalla roikkuivat kuluneenoloiset Kalashnikovit. Hauraan afganistanilaisen demokratian ja rauhan turvaajat.

Ja paskat, Korppi tiesi. Kun viimeinen länsimaalainen maihinnousukenkä irtoaisi maankamaralta, koko maa luisuisi sisällissotaan ja kaaokseen. Itsensä avustusrahoilla lihottaneet poliitikot ja sotaherrat poistuisivat maasta ja jättäisivät köyhän kansan kärsimään. Elleivät sitten liittoutuisi talebanin kanssa. Valta ja raha ovat kummallisia asioita, Korppi mietti. Ne hengasivat usein yhdessä ja tavallisella tallaajalla oli kumpaakin niin kovin vähän.

Miettinen johdatti iippokassiaan raahaavaa Korppia kohti yhtä hiekkaväreillä maalattua konttia. Ilmastointilaitteiden metallinen hurina kaikui aiempiin rotaatioihin verrattuna huomattavasti tyhjemmällä pihalla.

- Mä esittelen sut meidän chiefille, Barstadtille, Miettinen sanoi. - Se johtaa tätä rosvopataljoonaa.

Komentokontissa oli ahdasta, mutta selvästi viileämpää kuin ulkona. Jenkkisiilinen, vaaleatukkainen viikinki nousi tuolista, joka narahti helpotuksesta. Vakavailmeinen ja huolten rypistämä nelikymppinen majuri huokui auktoriteettia pelkällä olemuksellaan. Kädenpuristus meinasi rusentaa käden, eikä Korppi ollut mikään hento mies.

- This is our new HUMINT guy, O-1 Korppi from Finland, Miettinen esitteli.

- Welcome. Lieutenant Miettinen will brief about the situation here. I heard you aren't a greenie. That's good, because this shithole is about to explode.

Korppi ei ollut varma, oliko majuri vitsaillut. Hän ei tosin vaikuttanut mieheltä, joka heittää läpändeerusta ihan hevillä.

Viikinki-majurin jatkaessa töitään Miettinen vei Korpin majoitustilan kautta messiin. Tyhjillään olevassa ruokalassa luutnantti marssi suoraan jääkaapille ja nosti sieltä pari jääkylmää colaa. Niiden kanssa hän istuutui tiedustelumiestä vastapäätä.

- Noni! Mites haluat tehdä, kyseletkö vai alanko pitämään monologia?

- Mä en oikeen tiedä mitä näin kylmiltään kysyä, Korppi vastasi. -Asiat on vähä muuttuneet mun ajoista.

- Ok, mennään siis monologilla. Kuten Barstadt äsken sano, tää paskaläjä on osumassa tuulettimeen. Tarkkaa päivää ei tiedetä, mutta amerikkalaiset on lähtemässä parin tulevan kuukauden aikana. Kaikki. Ja meidän nilkit seuraa perästä, Miettinen sanoi virnuillen.

Huumorimiehiä, mietti Korppi. Häntä tosin alkoi ärsyttää jatkuvien nokkeluuksien viljely, kesken vakavan asian.

- Se ei ole mitään uutta. Uutisissa siitä mainittiin jo joku aika sitte.

- Kato, vielä joku jaksaa iha uutisissa saakka mainita. Mutta siis, tilanne on se, että ANA hallitsee vain Kabulin ympäristöä täysin. Muu maa on jo käytännössä menetetty. Meidän tehtävä on suojata täällä olevia avustustyöntekijöitä. Vielä puoli vuotta sitten saatto ajaa Hiluxilla Helmandiin ja pysyä ehjänä - tätä nykyä siitä hyvästä saisi ykspuoleisen taivasmatkan. Punasen Ristin porukkakin on joutunu rajottamaan liikettään, ku meidän oli pakkoa sanoo että ei voida vastata niide turvallisuudesta syrjäkylillä.

- Entäs sitte ku me lähetään?

Miettinen kohautti olkiaan. - Sitte joutuvat pärjäämään omillaan. Ei haluttaisi olla niiden saappaissa. Varsinkaan naisten. Taleban ei ole oikein herrasmiesten maineessa.

- Mitä yksiköitä täällä vielä on?

- Kirkuvat kotkat eli sata-ykkösen laskuvarjojääkäreitä on pataljoonan verran. Miinaraivurit norskeilta, PR-yksikkö jenkeiltä. Liittouman operatiivinen päämaja, siellä on jenkkejä sekä brittejä. Sitte on tää meidän pataljoona, vähä kaikkea sekalaista. Pääasiassa koulutetaan ANA:n porukkaa, suojataan avustustyötekijöitä ja tehdään henkilötiedustelua. Sillisalaattia kaikilla mausteilla. Ainiin, siitä puheenollen, fransmannit huolehtii muonituksesta. Be aware.

- Onko ollut jotain probleemaa?

- Jos unohdetaan sota? Nää afgaanit eivät oikein diganneet luutnatti Peltosesta. Sitä vähä kyrpi ku joutui jättämään koulutushommat.

- Mikäs siinä niin ongelmia aiheutti?

- Hanna kun sattuu olemaan naaraspuolinen ihmislajin edustaja. Vaikka sillä onkin isommat ballsit ku monella faitterilla.

- Jaaha, Korppi tyytyi toteamaan.

- Hanna on sitte joutunu hoitamaan tuota tiedustelupuolta, vaikkei sillä oo mitään koulutusta. Siks mä aattelinki naittaa teiät pariksi, Miettinen sanoi ilkikurisesti. - Hanna voi opastaa sut paremmin henkiseen maastoon.*

(* Amerikkalainen käsite, jossa fyysisen maaston lisäksi on olemassa väestön suhtautumisen muodostama henkinen maasto, jonka voi voittaa tai menettää.)

- Ookoo, Korppi sanoi. Häntä harmitti. Ei hän tarvinnut mitään lapsenvahtia!

- Ne tulee iltapäivällä partiosta. Tee sillä aikaa olos kotosaksi. Huomenna alkaa sitte oikeet duunit. Ne jaetaan kaheksan aikaan iltabriiffauksessa.

- Entä miten käytännön jutut täällä basessa?

- Tää on messi, kuten huomaat. Paskalaarit ja kusiputki poltetaan kerran, pari viikossa. Sen pitäs olla fransmannien homma mut yleensä me tehään se. Pesukontit on tuolla vähä sivummalla. Punkkas jo näitkin. Sidontapaikka on se kontti, jonka eessä seisoo lanssi. Ja ja... Työpöytäs on Peltosen kanssa samassa kontissa. Aattelin, että se vähä helpottaa kommunikointia.

- Eiköhän tällä pärjää kasiin asti, Korppi totesi ja veti viimeisen sivun lämminnyttä kasvisuutetta.

- Ainiin, väijy hoidetaan norskien kanssa vuoroviikoin. Skandinaavista solidaarisuutta, Miettinen heitti ennen kuin astui ulos ovesta.

Mitähän tästäkin tulee, Korppi pohti.

---

- Terse! Sä taiat olla se uus? pölyinen ja hikinen Hanna Peltonen tervehti myöhäisiltapäivällä tullessaan työ"huoneeseen". Hänellä oli päässään keltaiset ampujalasit ja kaulassaan shemagh. Lyhyet hiukset ja leveät hartiat korostivat poikamaista olemusta.

- Moro, Korppi tervehti lyhyesti.

- Onko Miettinen jo briiffannut sut tähän situun?

- Kyllähän tuo läppää heitti aamulla.

Saatuaan tavaransa laskettua käsistään Peltonen tuli Korpin luokse käsi ojossa.

- Tehhään tää ihan virallisesti - Peltosen Hanna, hän sanoi reippaasti.

- Sami Korppi, vänrikki sanoi. Hän ei noussut eikä katsonut yliluutnanttia.

Peltonen jäi seisomaan hetkeksi, avasi suunsa mutta sulki sen ja poistui sanaakaan sanomatta.

---

Korppi tuijotti ruskean eri sävyjä huokuvaa maisemaa. RG huojahteli eteenpäin "valtatiellä", joka oli pikemminkin renkaiden uurtama ura maastossa. Tutuksi tullut kersantti Mäkinen oli taas ratin ääressä. Takana istuivat Peltonen sekä jääkäri Laven. Jääkäri Maasilta seisoi raskaan kookoon varressa.

Vastaan tuli ajoittain täyteen lastattuja toyotahiluxeja sekä pieniä avolavakuormureita. Parhaimmillaan autoissa roikkui miten kuten jostain kiinni pidellen liki 30 ihmistä. Olisi siinä suomalaisilla katsastusmiehillä kauhistelemista, Korppi tuumi. Monia autoja oli paikkailtu sieltä sun täältä, usein eri värisillä purkuosilla. Osassa näkyi selviä luodinreikiä. Ylikansoitus oli niin tavallista, että epäilystä herättivät täysin yksinään

ajelevat autot, varsinkin sellaiset, jotka eivät kaahanneet kuin hullut. Lavenin puolituumainen heilahti sellaisten autojen kohdalla ja kokenut faitteri piti ne piikillä, kunnes ne olivat takana ajavan RG:n vastuualueella. Yksinäisillä liittouman autoilla ei ollut asiaa pääkaupungin ulkopuolisille teille. Ne olivat aivan liian haavoittuvia väijytyksille.

Viikkoja oli jo kulunut rutiinitehtävien hoidossa. Väärällä jalalla alkanut työsuhde yliluutnantti Peltosen kanssa ei ollut ainakaan parantunut. Korppia otti päähän moni asia: ensinnäkin, hän ei pitänyt siitä, että nainen oli hänen esimiehensä, vaikkei tällä ollut edes tiedustelukoulutusta. Toiseksi häntä suoraan sanottuna kadehdutti 27-vuotiaan faitterin menestys; hän oli ehkä nuorimpia yliluutnantteja PV:ssa, siinä missä Korppi tiesi joutuvansa luovuttamaan ainokaisen natsansa rotaation päätyttyä. Tosin Korpin oli myönnettävä, että naisesta oli ollut myös apua: hänen avullaan saatettiin jututtaa afgaaninaisia paljon helpommin. Siinä auttoi myös toinen tulkki, Maria. Hän sekä Abdullah olivat takana ajavassa ajoneuvossa yhdessä norjalaisten kanssa.

Tämän kertainen tehtävä oli jututtaa erään pienen kylän vanhimpia. Kylä sijaitsi vain 20 kilometrin päässä Kabulista. Amerikkalaiset tiedustelulennokit olivat havainneet epätavallisen vilkasta liikehdintää yöaikaan. Liittouma epäili talebanin soluttautumisyrityksiä. Ne seurasivat yleensä samaa kaavaa: ensimmäisessä vaiheessa "lähettiläät" livahtivat kyliin ja tunnustelivat, suostuttelivat, lahjoivat sekä kiristivät kyläpäälliköitä ja suvun vanhimpia. Ajoittain lähettiläät myös salamurhasivat hallituksen kannattajiksi epäilemiään. Toisessa vaiheessa talebanin edustajat saarnasivat jo avoimemmin pyhää sotaansa epäsuosittua Kabulin hallintoa ja ulkomaalaisia valloittajia kohtaan.

Korppi epäili, että kyseessä oli väärä hälytys. Mitä huonommin ja kauemmin sota oli kestänyt, sitä vainoharhaisemmaksi amerikkalaiset olivat käyneet. Tuntui uskomattomalta, että taleban olisi niin uhkarohkea, että pyrkisi saamaan sillanpääaseman suoraan liittouman nenän alta. Toisaalta, mitä enemmän Korppi oli tavannut paikallisia virkamiehiä, sitä enemmän hänelle tuli tunne uppoavasta laivasta. Leveiden hymyjen takana löytyi pälyileviä, pelokkaita katseita. Alemmat tason virkailijat, joilla ei ollut ylempiensä tavoin varallisuutta, tunsivat olevansa välikädessä. Kabulin hallinto eikä myöskään taleban tarjonnut hyviä vaihtoehtoja. Ylipäänsä pääkaupungissa aisti maailmanlopun tunnelman. Aina kun uutiset kertoivat talebanin vallanneen uuden kylän ja provinssin, virastojen luona leijui palavan paperin tuoksu ja kaupungin lentokenttä täyttyi ykkösluokan matkustajista.

Korpin keskittymistä häiritsi eräs episodi pari iltaa sitten. He silloin olivat palanneet yhdeltä avustustyöntekijöiden suojauskeikalta. Korppi piti niistä, hänestä oli hienoa nähdä ihmisten iloitsevan niinkin yksinkertaisista asioista kuin uusista vaatteista sekä ruokapaketeista. Varsinkin lasten vilpitön ilo avustustyöntekijöiden jakamista makeisista lämmitti mieltä. Kuitenkin Korpin hyvä mieli oli saanut kolauksen baseen tullessa. Peltonen oli tapansa mukaan häipynyt työkontista sanaakaan sanomatta. Hän palasi sinne vasta illalla, kun Korppi oli lähtenyt messiin iltapalalle. Tällä kertaa Korppi oli kuitenkin lähtenyt tavallista aikaisemmin pystyäkseen näkemään uutiset messin televisiosta. Ollessaan nukkumakonttien kohdalla hän kuuli auki olevasta ikkunasta osan keskustelusta.

- Mä en kestä enää sitä saatanan jätkää! Peltonen huudahti vihaisena.

- Mitäs se nyt on? Miettisen rauhoitteleva ääni kuului hädin tuskin.

- Arvaa! Se kohtelee kui mua ei oliskaan. Nääksä miten se kattoo mua?! Kui paskaa kengänpohjassa! Ja kun puhuu, se on pelkkää vittuilua.

- Ei se musta oo kovin paha...

- Sä et ookaan sen työpari! Arvaa huvikseks haluttaako sen kanssa tehä töitä? Jumalauta, täsä ollaa aikuisia ihmisiä mut jätkä käyttäytyy kui keskenkasvuine jonne!

- Jos sä haluat, niin mä voin siirtää sut johonkin muuhun jobiin...

- Ai munko täytyy lähteä ku toinen on sovinistinen paskiainen?

- Emmä sitä tarkottanu.

- Etpä vissiin. Haluttais tehä valitus chieffille. Mut mitä sitä turhaa. Vittu.

- Jos sovitaa, et mä otan sen tarkkailuun? Josse jatkaa vittuilua niin tuu sanoon nii mä puhun sille.

Enempää Korppi ei ollut viitsinyt jäädä salakuuntelemaan. Ensin hän oli ollut hämillään, sitten oli tullut viha. Jumalauta jos ämmällä ei ole munaa tulla valittamaan hänelle suoraan vaan piti puhua selän takana! Mutta mitä enemmän hän mietti, sitä vaikeammaksi hänen olonsa tuli. Tässä oli monta muutakin asiaa rasittamassa hermoja. Hän mietti, millaista olisi itse olla esimiehenä tyypille, joka ei muuta kuin halveksi. Korppi totesi, että sellaisessa tilanteessa hänen pinnansa ei olisi luultavasti kestänyt kahta päivääkään, vaan hän olisi vienyt tyypin korjaamohallien taakse pienelle ojennukselle.

Tapauksen jälkeen Korpilla ei ollut kuitenkaan ollut aikaa jutella asiasta. Häntä hävetti. Sekin esti asian puheeksi ottamisen. Sinä iltana oli kulunut pari ylimääräistä Heinäkenkää messissä.

---

Korppi vilkaisi kelloaan. Se näytti viittä vaille kolmea. Tapaaminen oli ollut pitkä, mutta tulokseton. Kyläläiset arkailivat tulijoita. Kaiken lisäksi oikean silmänsä menettänyt kylänvanhin oli kertonut poikansa kuolleen kymmenen vuotta sitten amerikkalaisen Apachen ohjukseen tämän tullessa iltamyöhään Kabulista markkinoilta. Amerikkalaiset olivat luulleet häntä terroristiksi.

Parikymmentä vuotta kestänyt sota oli tuottanut tuhansia samanlaisia tarinoita. Aina löytyi joku, joka oli menettänyt perheenjäsenensä, ystävänsä tai sukulaisensa liittouman vuoksi. Yleensä kyseessä oli "oheisvahinko", kun liittouma oli tulitaistelussa talebanin kanssa tai sitten yksinkertainen erehdys, väärä tunnistus.

Norjalaisten auto ajoi edellä. Turvaohjeiden vastaisesti he joutuivat palaamaan samaa reittiä, koska kylään ei johtanut mitään muuta tietä. Ainakaan sellaista, joka olisi ollut kuljettavissa neljä ja puoli tonnia painavalla RG32:lla.

Saattue läheni Kabulin ensimmäisiä taloja. Jännitys alkoi lieventyä.

Etummainen ajoneuvo peittyi savuun ja pölyyn. Paineaalto heitti hiekkaa heidänkin päälleen. Norjalaisten auto jäi vinoon. Sen vasen takarengas oli poissa, ainoastaan tummunut tukivarsi sojotti yksinään. Mäkinen oli lyönyt jarrupolkimen pohjaan. Sekunnit olivat vuosia. He katselivat ihmeissään näkyä.

Vasta toinen räjähdys ihan heidän edessään havahdutti toimintaan.

- Eagle-1, Eagle-1, here is Fox-2. We hit IED, I repeat, we hit IED. Our location is... Peltonen luetteli radioon.

- Ooksä kunnossa?! Korppi huusi Mäkiselle. Tämä nyökättyä hän toisti kysymyksensä Lavenille.

- Kato onks Maasilta ok, Korppi komensi. Konekivääriampuja oli kaikista suojattomin räjähdyksessä lentävältä tavaralta.

- Fox-2, Eagle-1. Do you see any hostiles, I repeat, do you see any hostiles?

Hetken kammottavan hiljaisuuden jälkeen konekiväärin takana seisonut Maasiltakin oli näyttänyt elonmerkkejä. Hän selitti sisäpuhelimeen, että täräys oli irrottanut sisäpuhelimen liittimen.

- Eagle-1, Fox-2, no hostiles in sight.

- Fox-2, what is the situation with Fox-1?

Norjalaisten vastaus saatiin toisella kanavalla pian.

- Fox-2, Fox-1. Everything is okey. No casualties.

- Fox-2, Eagle-1. Do not dismount, I repeat, do not dismount. We send EVAC.

- Eagle-1, Fox-2. Roger that.

Uusien ohjeiden mukaan tienvarsipommin jälkeen ei saanut jalkautua, vaan piti pysyä ajoneuvossa. Vaikka monet suomalaiset eivät pitäneet ohjeistuksesta - paikallaan olevassa ajoneuvossa kököttäminen tuntui maalitauluna olemiselta - se oli vähentänyt tappioita. Uudet miinasuojatut ja panssaroidut ajoneuvot olivat turvallisempia kuin ulkona käsiasetulessa säntäily, myös mahdollisten uusien, piilotettujen IED:n takia. Talebaneilla oli harvoin käytössään tarpeeksi järeää kalustoa pommien lisäksi tuhoamaan liittouman ajoneuvoja. Korpille entisenä panssarisotilaana ajoneuvossa olo tulen alla ei ollut mikään uusi asia; jalkaväkipuolen tovereille se tuntui kalana kuivalla maalla olemiselta.

Diesel-moottori ronklottaen rauhanturvaajat istuivat ilmastoiduissa autoissaan odottaessaan evakuointisaattuetta. Evakuointi oli varsin mittava operaatio. Ensin amerikkalaiset lähettäisivät taivaalle lennokin valvomaan aluetta. Tämän jälkeen taivaalle nousisivat Apachet. Sitten joukkueellinen laskuvarjojääkäreitä ajaisi Strykereillä paikalle ja toisi mukanaan lavetin, johon vaurioituneet ajoneuvot nostettaisiin, samoin kuin lanssin, jos oli haavoittuneita. Amerikkalaiset dominoivat EVAC-operaatioita, koska he olivat ainoita, joilla oli tarpeeksi raskasta evakuointikalustoa, eivätkä he luottaneet eurooppalaisten liittolaistensa suojauskykyyn.

Jos tilanteesta jotain positiivista haki, ainakin EVAC-tyypit olivat saaneet paljon harjoitusta. Ensimmäisten Strykereiden ilmestymisestä siihen, että vaurioitunut RG32 oli lavetin päällä, kului alle tunti. Tukikohdassa lääkintähenkilöstö kävi heidät kaikki läpi aivotärähdysten ja shokin varalta. Vaikka isku ei ollutkaan vaatinut uhreja - onneksi - sen taloudellinen ja poliittinen hinta oli kova. Rahaa paloi suojausoperaatioon sekä vaurioituneen ajoneuvon korjaamiseen. Osat täytyi lennättää paikalle Suomesta tai sitten suoraan valmistajalta. Poliittinen hinta taas näkyisi kotimaassa mutta myös Kabulissa. Taleban oli näyttänyt asukkaille, että se ei pelännyt iskeä suoraan liittouman joukkoihin näiden vahvimmassa tukikohdassa, pääkaupungissa. Jossain virastossa roihuaisi taas paperikokko.

---

Uutisissa puhuttiin saattueen, jossa mukana oli ollut myös suomalaisia, ajaneen tienvarsipommiin Kabulissa. Korppia ei koskaan lakannut hämmästyttämästä se, miten tieto muuttui, kun se kulki virkaportaassa eteenpäin, varsinkin uutisiin saakka. Jutussa haastateltiin puhelimessa puolustusvoimien ulkomaanasioiden päällikköä, sitten lyhyesti luutnantti Miettistä.

- Onnittelut, sä pääsit telkkaan, Korppi huikkasi Heineken-pullon ylle kumartuneelle Miettiselle.

- Tänks! Seuraavaks eduskuntaan! Miettinen nauroi ja nosti maljan itselleen.

Tukikohdan suomalaiset olivat änkeytyneet ahtaaksi käyneeseen messiin. Myös yliluutnantti Peltonen istui tuijottaen ruutua.

Korppi keräsi rohkeutensa ja kröhäytti kurkkuaan.

- Peltonen, jutellaaks vähä tuolla sivummalla?

Yliluutnantti vilkaisi Miettistä ja nyökkäsi sitten. Miettinen seurasi kaksikkoa katseellaan ja puntaroi, pitäisiköhän hänen lähteä mukaan. Lopulta hän päätti antaa olla.

Ulkona pimeä oli jo peittänyt Kabulin. Jossain lännessä näkyi ohut punainen viiva, joka pian katoaisi kokonaan. Peltonen seisoi kädet puuskassa, suu tiukkana viivana.

- Krhm. Tuota. Hyvin toimittu sillo tossa päivemmällä.

- Kiitos, Peltonen totesi lyhyesti. Hän seisoi edelleen odottavana.

- Olis mulla muutaki asiaa. Mä, krhm, tota, haluisin pyytää anteeks...

- Sitä, että oot kusipää mulkku? Peltonen laukoi.

Korppi hämmentyi. - Nii, kai. Tai siis sitä just.

- Mikä siinä on nii vitun ongelmallista, ettei voi käyttäytyy asiallisesti?

- Emmä tiiä. Tai siis... mua vitutti sillo se, että Miettine laitto sut mun pomoks. Musta tuntu et sä oot niinku lapsenvahti mulle. Mä sentää oon ollu näissä hommissa jo muutaman vuoden. Emmä oo mikää hiutale.

- Luulekssä, et se antaa sulle oikeuden olla täys mulkku mua kohtaa?

- Ei. Ei.

- Vittu, tääl on muutenki perse korvissa ku kaikki on menossa päin vittua. Siihe ei tarvi mitää kiukuttelevaa faitteria vittuilemaan. Ymmärräks sä?

Korppi tyyntyi murahtelemaan ja nyökkäilemään. Hän tuijotti maata ja potki hiekkaa.

- Emmä sano et sun täytys tykätä musta. Se on yks vitun hailee mulle. Kuha oisit ees asialline. Onks selvä?

Korppi nyökkäsi. Sen saattoi juuri ja juuri nähdä pimeässä.

- Jos sovitaa nii, et unohdetaa menneet ja ollaa tästä lähin asiallisia. Sopiiko? Peltonen sanoi ja ojensi kätensä.

- Sovitaa niin. Anteeks vielä. Sussa on sotilasainesta. Oikeesti. Se näky tänää. Mä oon nähny monenlaista hiipparii tähän mennessä.

- Saaks mä olla rehelline? Sä oot sovinisti. Kute mä sanoin, mulle se on yks vitun hailee, kuha sä hoidat hommas.

Jostain syystä kummatkin purskahtivat nauramaan, puristaessaan lujasti toistensa kättä.

- Sovitaa sitte nii, Korppi sanoi.

Peltonen suuntasi kohti messiä. Ovella tuli vastaan Miettinen. Tämä katsoi kysyvästi, mutta Peltonen puisti päätään ja löi tätä olkapäähän. Luutnantti vilkaisi Korppia ja painui takaisin sisälle.

Korppi seisoi hetken yksin pimeässä. Taivaalla saattoi erottaa jo tähtiä - Kabulissa oli niin vähän toimivia katuvaloja, että valosaaste ei ollut ongelma.

- On sillä ballsit, Korppi sanoi itsekseen katsellessaan luonnon katuvaloja. Hän ei ollut filosofi, yksinkertainen skappari vain, mutta aina välillä hän tunsi kokevansa jotain tavallista suurempaa.

Paskat, Korppi tuhahti lopulta ja päätti avata jääkylmän Heinäkengän.

*

Palava rauha

- Tervetuloa, herra majuri.

Kapteeni ojensi kätensä. Pennonen tarttui jämäkkään käteen, heilautettuaan ensin painavan iippokassin enemmän selän puolelle. Kapteenin rinnassa komeili kolmen ruusukkeen lisäksi nimi "Jänkälä". Pennonen tunsi heti olonsa kotoisaksi. Hän oli aina arvostanut suoraa ja konstailematonta lähestymistapaa. Turha pokkurointi ja pilkunviilaus olivat ehtineet jo hioutua pois viittä vuotta vaille neljääkymmentä olevasta ammattisotilaasta, sama oli havaittavissa noin kolmikymppisessä Jänkälästä. RT-keikoille eksyi harvemmin niuhoittajia, tai sitten he palasivat seuraavalla huoltolennolla koti-Suomeen.

Pennoselle tämä oli kolmas rauhanturvakeikka, eli aivan nokkapokalla ei oltu liikenteessä. Lähi-idän kuumuuden rinnalla metsien ja korkeiden kukkuloiden seutu Euroopassa vaikutti jopa hyvinkin tutulta. FinnBat oli koottu paikalle hyvin nopeasti, ja siltä puuttui vielä suurin osa miehistöstä ja varusteista. Monet piti irroittaa muista rauhanturvatehtävistä väliaikaisesti vajeen paikkaamiseksi. Päällystö oli kuitenkin koottu lähes täysimääräiseksi.

Tervetuliaispuheiden ja varovaisen tutustumiskeskustelun jälkeen Pennonen pyysi Jänkälää antamaan briefing tilanteesta. Majuri oli totta kai hankkinut mahdollisimman paljon tietoa jo ennen lähtöä, mutta hän halusi samalla myös selvittää, paljonko hänen suora alaisensa ja pataljoonan kakkosmies tiesi. Tietovajetta voitaisiin sitten paikata puolin ja toisin.

Jänkälä käveli seinälle ripustetun kartan ääreen. Hänen mukaansa se oli saatu vasta eilen, vaikka ensimmäiset upseerit olivat olleet alueella pari viikkoa. Pahimmillaan karttojen puute oli pakottanut turvautumaan paikalliselta huoltoasemalta ostettuun tiekarttaan sekä Google Mapsiin. Paperikarttojen rinnalla käytettiin yleensä myös iskunkestäviä tabletteja, mutta taaskin niitä ei ollut saatavilla.

Kapteenin sormi piirsi lävistäjän kartan vasemmasta alanurkasta oikeaan ylänurkkaan. Se oli käytännössä kahden osapuolen, hallituksen ja kapinallisten, hallitsemien alueiden raja. Linnuntietä matkaa oli yli viitisenkymmentä kilometriä, mutta maastonmuodot ja joki lyhensivät sitä käytännössä noin parinkymmeneen kilometriin. Kaupunki, jonka reunamilla FinnBat toimisi, sijaitsi kartan alareunassa. Rajaviivan kanssa yhdensuuntaisesti virtasi suhteellisen vuolas joki.

- Ohut sininen viiva, majuri totesi. Jänkälä nyökkäsi. Hänen sormensa piirsi lisää näkymättömiä viivoja, pari puolikaarta lävistäjän mukaan virtaavan joen ala- eli eteläpuolelle.

- Osapuolia hiertää tämä pullistuma tuossa sillan kohdalla, muutama kilometri kaupungista. Muutoin rintamalinja noudattelee jokea, mutta tuossa hallituksella on sillanpääasema joen tällä puolen. Tämä kaupunki, jossa nyt olemme, on kapinallisille tärkeä. Ja onhan tilanne jo sotilaallisestikin vaikea pala de facto forcelle.

- Hallituksella on edelleen sotilaallinen ylivoima?

- Kyllä. Ainakin kaluston ja määrän suhteen. Laatu tosin on vaihtelevaa linjan molemmin puolin. Kapinallisten suurin ongelma on kunnollisten pst-aseiden ja epäsuoran tulen puute. Taisteluiden aikaan hallituksen joukot puskivat moninkertaisella ylivoimalla panssarikiilaa, yrityksenään saada tästä kaupungista etelään oleva teiden risteyskohta haltuunsa. Kapinalliset onnistuivat pysäyttämään hyökkäyksen, lopulta, mutta arvioiden mukaan tappiot olivat raskaat. Vaunuja tuhottiin yötaisteluissa pelkillä räjähdyspanoksilla. Meno on ollut kuin talvisodassa.

- Mikä on nyt hallituksen joukkojen tila? Onko näkyvissä valmisteluja hyökkäyksen jatkamiseksi?

Jänkälä puri huultaan ja vilkaisi karttaa.

- Vaikea sanoa, rehellisesti puhuen. 56. mekanisoitu prikaati, joka hyökkäystä johti, menetti Naton sotilastiedustelun mukaan yli puolet kalustostaan. Yhtä paljon menetettiin vikoihin kuin kapinallisten vuoksi. Kuten sanottua, hallituksen joukkojen koulutustaso jättää paljon toivomisen varaa. Aselajien koordinointi on surkeaa, kapinalliset onnistuivat usein erottamaan ja tuhoamaan vaunuja tukevan jalkaväen, jolloin vaunuilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä. Epäsuoraa tulta käytettiin osaamattomasti ja tuhlaten, usein välittämättä siviiliuhreista.

- Eli hengähdystauko on käynnissä?

- Niinkin voisi sanoa. Alueella on ilmeisesti vielä joitain 56. prikaatin yksikköjä, mutta rintamavastuu on siirretty 100. reserviläispataljoonalle. Eli yli-ikäisille tai muutoin palvelukseen kelpaamattomille. Valistunut veikkaukseni on, että toistaiseksi ei ole odotettavissa muuta kuin kevyttä kärhämää.

- Entä kapinalliset?

- Sama heillä. Tappiot olivat raskaat, joukot ovat varmasti sekaisin ja vaativat täydennyksiä. Kapinallisjoukot ovat yleensä paikallisia eikä joukkojensiirtoa muualta ole havaittu. Ainahan kaikki on mahdollista, mutta hyvin epätodennäköiseltä vaikuttaa.

Pennonen nyökkäili. - He tuskin haluavat vaarantaa käynnissä olevia neuvotteluja. Luohan se heille lepotauon ja turvan hallituksen hyökkäyksiltä. Meille taas se antaa mahdollisuuden saada pataljoona kuntoon.

Miehet käsittelivät vielä muutamia asioita, ennen kuin sopivat majurin tervehtivän pataljoonaa iltapäivällä. Pataljoona oli hieman suurenteleva sana tässä yhteydessä, sillä joukkueista ei välttämättä ollut paikalla kuin joukkueenjohtaja tai pari alaista heidän lisäkseen.

Vaatii improvisointia, Pennonen ajatteli. Onneksi hän oli jo tottunut siihen edellisillä keikoillaan. Alku oli aina hieman haparointia, mutta kyllä suomalainen sotilas aina ulkomailla oli pärjännyt.

---

Ylikersantti Korppi viskasi G-Mersun takaboksiin painavan piikkimaton. Viileästä syyssäästä huolimatta kroppa oli lämmin. Erilaisten tavaroiden siirtely ja nostelu olivat pitäneet siitä huolen. Korpin rotaatio oli oikeastaan jo päättynyt ja mies palaamassa siirtolennolla takaisin kotimaahan, kun kipeä tarve uudelle FinnBatille oli kantanut hänen korviinsa. Tyylilleen ominaisesti hän oli suostunut juurikaan miettimättä.

Tässä vaiheessa oli alkanut jo hieman kaduttaa. Vaikkei hän huonokuntoinen ollutkaan, rankka rotaatio oli syönyt voimat ja lihakset. Kroppa väsyi helposti jo vähäisestä ponnistelusta. Se olisi kaivannut lomaa ja lepoa, mutta hän ei kehdannut enää ilmoittaa pyörtävänsä päätöksensä. Sopimus oli voimassa toistaiseksi, ja Korppi oli päättänyt lähteä heti kun pataljoona olisi täysivahvuinen ja rutiinit pyörimässä. Parin päivän ajan hän oli hitsannut panssariesteitä, joita kutsuttiin englanniksi hedgehogeiksi eli siileiksi. Yksinkertaisen esteen tarkoitus oli muodostaa tukeva kolmio, oli se miten päin tahansa, ja yhdellä ylöspäin törrörtävällä haarallaan estää vaunujen ajo. Paskat se mitään estänyt, Korppi tiesi henkilökohtaisesta kokemuksestaan, mutta kevyempää kalustoa sillä saattoi ainakin hidastaa.

- Kaikki kattoo nyt että kamat on mukana ja jokaisella vettä ainakin neljä litraa. Mä annan sukkasysäriä sille joka on unohtanu yhenkin vitun tavaran!

Porukka lähinnä hörähteli. Joukossa ei puheiden perusteella ollut yhtään hiutaletta, vaan kaikilla oli muutamia rotaatioita takana. Kova huumori oli kovaa huumoria, sellaiseksi Korppi oli heittonsa tarkoittanutkin.

Pataljoonan komentaja oli ottanut osaston vastaan eilen ja oli jo tänään pannut tuulemaan. Kaupunkiin johtaville teille asetettaisiin check pointit, kaksinkertaiset kahdelle hallituksen puolelle johtavalle tielle ja yksinkertaiset kaupungista muualle johtaville. Kooksi tuli pakonsanelema puoliryhmä, ja jo se veti vahvuuden tiukoille. Tukikohtaa rakentamaankin tarvittiin porukkaa.

- Menox sano John Lenox, Korppi murahti polkaistessaan G-Mersun liikkeelle.

---

Pennonen havahtui. Joku ravisteli hänen jalkaansa. Hetken kuluttua väsyneet aivot tunnistivat myös korvilta tulevan ärsykkeen. Majuri oli ehtinyt nukkua hyvä jos tunnin tai pari.

- Noh, mitä? Pennonen murahteli ja ponnistautui istumaan. Rynkytys lakkasi, ja hän tunnisti Jänkälän profiilin.

- Neuvottelut ovat katkenneet.

Majuri tuijotti kapteenia. Tämä jatkoi:

- CNN uutisoi laajoista mielenosoituksista hallituksen puolella. Turvallisuusjoukkojen vastausta odotetaan, mutta odotettavasti se on kova. Tyypillistä, uutisista saa nopeammin tiedon kuin arvon tiedustelu-upseereilta.

- Onko check pointeilta tullut mitään ilmoitusta?

- Hallituksen puolella on rauhallista, mutta kapinallisten puolella aktivoiduttiin jo puolta tuntia ennen kuin ilmoitus neuvoitteluista tuli. Auton valoja ja metallisia kolahduksia. Tuskin sentään roskakuskeja tai postinkantajia.

Kumea jyrähdys. Miehet jäivät kuuntelemaan. Seuraava.

- Tykkitulta!

Pennonen alkoi repiä vaatteita päälleen. Kapteeni ryntäsi antamaan suojaan-hälytystä ja melkein törmäsi nuoreen punatukkaiseen naisyliluutnanttiin.

- Tykistöisku kaupunkiin, tarkempi sijainti tuntematon. Annoin jo hälytyksen, yliluutnantti Korhonen henkäisi.

- Helvetin hyvä! Näiden tykkimiesten sihti ei välttämättä ole paras mahdollinen, Jänkälä sanoi. Hän tiesi Korhosen olevan koulutukseltaan tulenjohtaja.

- Arvioni mukaan suhteellisen kevyttä kalustoa, ehkä noin 105 millisiä. Tykistöä, koska laukaisukumu ei kuulu tänne saakka, Korhonen jatkoi Pennosen hoippuessa paikalle paitaa oikoen.

- Suoraan siviilien sekaan, Pennonen ärähti, tulee pahaa jälkeä. Onko meillä mitään mahdollisuutta tukea haavoittuneiden hoidossa?

- Lanssi on, mutta lääkintähenkilöstö on vajaalukuinen, Jänkälä luetteli.

- Eiköhän sillä jotain kuitenkin saa aikaan. Jos kaupungin johto pyytää lääkintä- tai raivausapua, niin vastauksemme on kyllä. Laittakaa porukka valmiiksi.

Korhonen ja Jänkälä lähtivät puolijuoksua täyttämään majurin käskyä. Pennonen suuntasi kohti sirpalesuojattua operaatiokonttia, tosin keittiön kautta. Yösota ei suju ilman kahvia, majuri totesi kaataessaan väkevää sumppia pahvimukiin.

---

G-Mersun diesel kalkatti tyhjäkäyntiä. Yöksi lämpötila oli laskenut pakkasen puolelle. Hengitys höyrysi. Auton valonheittimet valaisivat YK:n lippua ja check pointia. Korpin olo oli epätodellinen. Check pointit olivat ainoita loistavia pisteitä pimeyden keskellä. Maalitauluina. Sotilaan vaisto kehotti sammuttamaan valot, mutta järki sanoi sen olevan vaarallisempaa: osapuolet saattaisivat pimeässä luulla rauhanturvaajia vastapuolekseen, ja homma muuttuisi äkkiä ikäväksi.

Heidän postiltaan oli suora näkymä kaupunkiin ja lähimpiin taloihin oli matkaa pari kilometriä. Hieman alle kilometrin päässä loistivat hallituksen alueella olevan check pointin valot. Siitä oli noin kilometri sillalle. Maisema oli pääasiassa kumpuilevaa peltoa, muutamia metsäsaarekkeita lukuunottamatta.

Auton moottorin yli erottui suhiseva ääni. Yhtäkkiä kaupungissa välähti. Aivan kuin joku olisi sytyttänyt ison sähikäisen. Kipinöitä sinkoili, maa vavahteli. Kumeat jyrähdykset kuuluivat vasta muutaman sekunnin päästä.

- Voi jumalauta!

Korppi tarttui radioon, muttei ehtinyt painaa tangenttia, kun ensimmäinen ilmoitus toiselta check pointilta kantautui eetteriin. Ylikersantti odotti kärsivällisesti vuoroaan ennen kuin antoi oman ilmoituksensa. Pataljoonan komentajan ainoa käsky oli pysyä rauhallisena ja jatkaa tarkkailua.

Helppohan se sieltä sheltteristä on neuvoa, Korppi mietti. Tulitus jatkui hitaana, jokaisen kranaatin välillä oli useampi sekunti. Joko tykkimiehet olivat osaamattomia tai laiskoja.

Omaksikin ihmeekseen ylikersantti huomasi olevansa helvetin vihainen hallituksen joukoille. Nehän ampuvat suoraan siviilien sekaan! Vielä vihaisemmaksi hän kävi ajatellessaan, että ehkä hitaan tulituksen syynä oli halu yrittää houkutella auttajat tuleen. Yhtä vihainen hän oli kapinallisille, sillä nämä eivät olleet evakuoineet siviilejä. Korppi vihasi sotaa, mikä oli varsin erikoista ammattisotilaalle, mutta hän oli RT-keikoilla nähnyt liian paljon sen aiheuttamaa kärsimystä. Hänen mielestään jokaisen sotahullun tulisi käydä tapaamassa miinoihin tai kranaatinsirpaleisiin kuolleita ja haavottuneita lapsia sekä kuolleita läheisiään surevia ihmisiä. Se voisi avata hivenen silmiä todellisuudelle.

Puolen tunnin päästä yö oli yhtä hiljainen kuin aiemmin. Tulipalojen kajo loisti kaupungista. Korppi kihisi vihaa ja turhautuneisuutta. Toimettomuus sai hänet potkaisemaan auton rengasta ja ärähtämään: - Painukoon vittuun kaikki mulkut!

Toiset vilkaisivat ärjiitään ja keskittyivät pimeän tarkkailuun.

---

- Ei mitään vastausta? Pennonen uteli Jänkälältä.

Kapteeni puisteli päätään. Yöllisen tykistöiskun jälkeen FinnBat oli ottanut tulkin välityksellä yhteyttä kaupungin siviilijohtoon ja tarjonnut apuaan. Punaisen ristin kautta oli lupailtu mahdollisia laajempia toimenpiteitä, jos alueen oma sairaala ylikuormittuisi.

- Ei niin minkäänlaista. Myöskään tappioista ei ole mitään tietoa. Paikalla käynyt partio kertoi verijälkiä näkyneen siellä täällä ja he olivat jakaneet muutamia lääkintäpakkauksia. Ihmiset olivat olleet selvästi varuillaan ja pysytelleet sisätiloissa.

- Entä kapinalliset?

- Mitään ei ole kuulunut myöskään siltä suunnalta. Partio ei havainnut yhtään asepukuista tai aseistettuina henkilöä. Sehän ei tietysti tarkoita vielä itsessään mitään.

- HQ on aika tavalla työllistetty mielenosoitusten osalta. Suurlähetystöt ja Punaisen ristin sairaalat pyritään suojaamaan. Se tarkoittaa, että olemme täällä omillamme jos paska iskee tuulettimeen.

- Tyyntä myrskyn edellä.

- Sitäpä juuri. Olemme edelleen vajaalukuisia, vaikkei yhdellä  kevyellä pataljoonalla muutenkaan ole sanavaltaa. Pitää olla hissuksiin ja haistella ilmaa.

Jänkälä nyökkäili. Pennonen nosti kätensä kun kapteeni kohotti kysyvästi kahvipannua. Majurin silmänaluset kertoivat valvotuista öistä, mutta maha vastusti ajatusta lisäkahvista. Tulevat yöt eivät vaikuttaneet ainakaan helpottavan univelkaa.

---
- Taas meni rusakko! Saatana niitä on täällä paljon, jääkäri Korpela henkäisi.

- Ei se mikään rusakko ole, kaneja ne on, kersantti Nieminen korjasi, täälkin on city-kaneja.

- Mut miten niit voi olla niin paljo? Korpela jatkoi. - Luulis että tääl kun on nälkästä ukkoo ja akkaa niin kanipaisti maistus.

- Loisia ja muuta täynnä, Nieminen, intohimoinen metsästäjä, tuhahti.

- Lopettakaa se saatanan länkytys! Korppi ärähti.

Puhe loppui. Korpela ja Nieminen vilkaisivat kiusaantuneena ylikersanttinsa suuntaan. Miehestä oli tullut viimeisten päivien aikana kuin perseeseen ammuttu karhu. Mikä ihme sitä riivasi?

Ei helvetti, Korppi tuskaili. Hän katui ärähdystään saman tien. Totta kai hän tajusi, että ärtymys johtui ylikuormituksesta. Hän oli ollut toiminnassa yhtä mittaa, mieli sekä keho olisivat vaatineet lepoa. Öiset vahtivuorot eivät helpottaneet. Mutta synnynnäisenä seikkalijana hän ei halunnut lähteä nyt, kun jotain oli viimeinkin tapahtumassa. Sanoivat herrat mitä tahansa, niin pian rytisee. Kysymys oli vain siitä, milloin.

Joen suunnalta kantautui kumea jyrähdys.

- Silta räjäytettiin! kuului siltaa lähinnä olevan check pointin ilmoitus.

Samassa rävähti jalkaväkiaseiden tuli. Rauhanturvaajat tiputtautuivat automaattisesti polvilleen. Tulitus kohdistui kuitenkin hallituksen sillanpääasemaa vastaan. Kymmenet suuliekit ja valojuovaketjut sinkoilivat pimeyden halki. Käsikranaattien muksahduksia. Sekuntien tulitus katkesi ja vaihtui vertahyytävään uraa-huutoon.

Tapahtumat etenivät sellaista vauhtia, että ne yllättivät täysin sekä rauhanturvaajat että hallituksen joukot. Kumpikin saattoi vain toljottaa ripeässä tahdissa etenevää rynnäkköä.

Rauhanturvaajat heräsivät hypnoosista ensin. Ilmoituksia alkoi sadella pataljoonan komentopaikalle. Hyökkääjää ei voitu tunnistaa pimeässä, mutta kyseessä saattoivat olla ainoastaan kapinalliset.

Usean minuutin jälkeen hallituksen joukotkin havahtuivat. Joen vastarannalta avattiin silmitön tulitus kaikella mahdollisella kohti entisiä omia asemia. Sillanpääaseman luona tilanne oli hiljentynyt satunnaisia laukauksia lukuunottamatta.

- Ajoneuvoja tulossa! jääkäri Savolainen huusi. Kaupungista valui kiiltomatojen jono.

---

Pennonen ja Jänkälä tuijottivat karttaa. Checkpointien ilmoitusten perusteella kyseessä oli iskuosastomainen hyökkäys. Siihen viittasi myös sillan räjäytys. Se estäisi hallitusta käyttämästä raskasta kalustoa tai ylipäänsä tekemästä vastahyökkäystä vuolaan joen yli.

- Pitäisikö check pointit evakuoida? Jänkälä kysyi.

Majuri mietti. Taistelujen alettua sinibarettien paikka ei ollut toimia kilpenä, jota kaikki lyövät. Ylipäänsä joukkueen vahvuudella ei tehty muuta kuin sinkkiarkkuja. Mutta ne olivat myös pataljoonan silmät ja korvat.

- Odotetaan vielä hetki. Jos armeija vastaa epäsuoralla, vedetään. HQ haluaa kuitenkin saada tietoa, mitä täällä tapahtuu.

---

Ensimmäinen, valkoinen Toyota-avolava oli pysähtynyt piikkimaton ja -lankojen eteen. Sen valot oli teipattu niin, että vain kapea kiila näkyi.

- Valmiina, jätkät, Korppi sanoi. Pekari-ampuja makasi litteänä katolla, muut pitivät aseitaan alavalmiudessa.

Jokaisen auton lavalla keikkui aseistettua porukkaa. Osa hyppeli alas. Pääasiassa nuoria miehiä, sekavassa sekoituksessa ase- ja siviilivaatteita. Avolavan kuski huusi jotain, jota Korppi ei ymmärtänyt, mutta äänensävystä ja huitomisesta päätellen sanoma oli "painu helvettiin siitä".

- Go back! You are not gonna pass through! ylikersantti karjui. Samaan aikaan vitutus nousi. Perkele, käsky on, ettei ketään päästetä läpi, niin sitten ketään ei päästetä läpi.

Taaempana näkyi ambulanssi. Senkin sisältä lappoi populaa. Viha alkoi laantua. Vittu, jos ne haluavat läpi, niin tuolla määrällä ne tulevat läpi. Viisi äijää ei millään pidättele. Jos alkavat käydä väkivaltaiseksi, päästetään. Omaa henkeä ei kannata kaupata.

Pulisevan miesjoukon läpi käveli pitkä, nahkatakkinen ja maastohousuihin pukeutunut, noin kolmikymppinen mies. Rinnalla roikkui vapaustaistelijan brändiase, toveri Kalashnikov. Reisitaskuissa pullotti lippaita. Käytöksestä päätellen mies oli porukan johtaja.

- Fuck off! mies toisti kuskin vaatimuksen lontooksi. Elekieli viesti, ettei kieltävää vastausta hyväksyttäisi. Kapinallisia oli alkanut kiertää sivuille, valokeilan ulkopuolella kuhisi.

Suhahdus. Välähdys. Kranaatti oli osunut vain parinsadan metrin päähän checkpointista. Seuraava laskeutui tien toiselle puolelle.

Joukkoa johtava mies jähmettyi sekunniksi, mutta alkoi sitten karjua käskyjä. Suomalaisten helpotukseksi ajoneuvoja alettiin vekslata ympäri. Herranisä, Korppi henkäisi mielessään nähdessään joidenkin autojen lavoilla Sergein. Noilla on järeät vehkeet käytössä.

- Komentaja käskee vetäytyä pataljoonaan. ASAP! Korpela huusi.

Korppi tunsi jalkojensa olevan hieman huojakat hoippuessaan autoon.
---
- Armeija on tehnyt sotilasvallankaappauksen.

Operaatiokontissa olijat tuijottivat Jänkälää tämän selatessa kansainvälisen uutissivuston aamun tarjontaa.

- "Armeija ilmoittaa, että se tukee kansan vaatimuksia. Hallitus on pidätetty syytettynä maanpetoksesta. Uusi hallitus, jota johtaa armeijan ylipäällikkö, kertoo olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja."

Hiljaisuus.

- Että tällaista, Pennonen lausahti.

- "Uusi tulitauko astuu voimaan tänään kello kaksitoista. Sitä turvaamassa ovat YK:n rauhanturvaajat.."

- Turvataan mitä turvataan. Koetetaan nyt kuitenkin saada HQ:n herroilta jotain osviittaa siitä, mitä tässä tulisi alkaa tekemään. Pitäisi kai lähettää kanavalle kiitokset, että ne hoitavat briefingit paljon paremmin kuin neljän tähden kenraalit.

Naurahduksia. Pari päivää jatkunut jännitys alkoi purkautua. Teorioita, mitä kulisseissa oikein tapahtui, tulisi viriämään. Ehkä se joskus selviäisi.

---

Korppi istahti raskaasti lentokentän baarin design-jakkaralle. Paljon nähnyt iippokassi lensi pöydän alle. Maastopukuisen miehen ei-niin-hiljaiset otteet herättivät huomiota, mutta ylikersantti ei jaksanut välittää. Ei tänään. Liksa oli pamahtanut tilille ja loma alkanut. Hetken aikaa oltiin kuningas ja herra!

Kylmä Heineken maistui. Tuopista, koska pelkkää pulloa eivät suostuneet myymään. Liian montaa ei kehdannut ottaa, mutta edes sen verta, että ruudinmaku katoaisi suusta. Olipahan taas tullut nähtyä kaikenlaista. Ehkä niistä joku päivä riittäisi kirjaksi asti, Korppi tuumi. Jos ketään kiinnostaisi lukea romahtaneista maista, katulapsista ja ihmisen järjettömyydestä.

No, sen aika on jos on, Korppi totesi vetäessään Heinäkengän loppuun yhdellä siivulla. Murheita kannattaa kantaa vain oman taakkansa verran.

*