Aamut

- Terve! Päätit sitten vähän reippailla, osastonpäällikkö huikkaa iloisesti kaartaessaan paikalle muotivehkeellä, järjettömän kokoisilla renkailla varustetulla maasturilla.

Sitä kutsutaan myös sähköavusteiseksi fatbikeksi.

Vanhanaikaiselle kulkuneuvolleni eli kahta alaraajan uloketta liikuttamalla etenemiselleni on hyvä syy. Joku nimittäin pölli polkupyöräni viikonloppuna. Perintö-Mazdani taas on siirtynyt jo monta vuotta sitten autojobbarin kautta romuttamolle, tietysti ensin niin, että se on myyty jollekin toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja taas on voinut mennä sen jälkeen ostamaan sadan tonnin Mersua rakastajalleen kunhan siitä on tingitty puolentoista tonnin romutuspalkkio pois. Toimitusjohtaja itse tietysti ajaa Teslalla, kuten jokainen joka haluaa olla jotain ja vaikuttaa nuorekkaalta eikä nelikymppiseltä hupparifarkkuhemmolta.

Osastonpäällikkö yrittää hymyillä mutta se on yhtä väkinäistä kuin pelokkaalla koiralla. Se saa minut tekemään jotain, mitä en ole koskaan tehnyt: kysymään, millainen päivä hänellä on luvassa. Olen ilmeisesti saanut tietämättäni aivoinfarktin, muutoin en osaa asiaa selittää.

Kadun vetoani samantien.

- No siis, me niinku pläänätään sellast ketterää strategiaa, tiiäks. Et mite saatais tiimiläiset niinku diip liidingin kautta fasilitoituu, et selvitään täst murroksest. Et enemmän sellast joustavaa moniosaajaa. 

Keskeytän Konsultin sanakirjan ääneenlausunnan ja pyydän kääntämään ainakin puolet sanoista suomenkielelle. Osastonpäällikkö ähkäisee ja kasvoille palaa vaikea hymy. 

Kysyn miten yritysostot ovat sujuneet ja kuinka monelle tullaan antamaan potkut, jotta firma tekisi enemmän voittoa, yhdessä hinnankorotusten kanssa, ja jotta niitä moniosaajia tulisi enemmän kun työn määrä pysyy vakiona mutta tekijöiden määrä vähenee. 

- Tota, mä en käyttäis sanaa potkut... se on nii negatiivine. Yyteet, yhteistoimintamenettelythä se virallisest on mut musta ois niinku positiivisempää puhuu uudelleenorganisoinnist. Tiiäks ettei niinku tyypit turhaa panikoi ja stressaannu. Stressi tekee huonoo tiim spiritille. 

Epäilen ääneen, että enemmän haittaa ja stressiä taitaa tulla siinä vaiheessa kun ensimmäiset lentävät pellolle. 

- Mut hei, ei sekää huonoo oo. Siis mieti, sehä on vaa mahollisuus tehä kaikkee mikä ittee kiinnostaa. Niinku matkailla ja vaik mennä johonki taidekurssil. 

Epäilen, että osastonpäällikkö on sekoittanut työttömyyden lomailuun. 

- No siis, kuitenki, nii se yritysosto on niinku viime metreil. Et älä sitte kovi huutele... mutta näyttää kyl hyvältä meidän osalta. Niinku myyjä tykkää, et meil on visioo ja kasvupotentiaalii. Annettas heidän brändille hyvä koti. 

Epäilen, että ainoa myyntipäätökseen vaikuttava tekijä on omistajille tuleva rahamäärä ja toimitusjohtajien kultaisen kädenpurituksen paino. Samoin, kuin meidän toimarimme märkä uni johtaa Suomen suurinta alan yritystä. Ehkä jopa Vapaudenristin lievä kuiskailu aamuisin peilin ääressä masturboidessa ja ajatus linnan juhlien jatkoista pitävät permaseisokkia yllä. 

- Heh, sulla on taas noit sun... visioitas. Mut nii, nytku on niinku murros meneillää ja korona ja sellast shittii niin on vähä niinku pakko nostaa hintoi. Ku kato kustannukset nousee. 

Epäilen, että hintojen noston ainoa tarkoitus on nostaa yhtiön voittoa. Kun talous menee huonosti, voidaan nostaa hintaa, koska epävarmuus markkinoilla. Kun menee hyvin, voidaan nostaa hintaa kun on varaa. Murroksesta taas on puhuttu sitten 90-luvun laman. Se on jo niin vanha, että on hankkinut jo asunto- ja autolainan ja pukkaa ensimmäistä lastaan lastenvaunuissa. Synttärikakkuun se pyytää olemaan laittamatta kolmekymmentä kynttilää, jotta aamuisin peilistä tuijottava alkavien ryppyjen verkko ei muuttuisi todellisuudeksi. Yritysjohdolle korona on taivaanlahja, sen syyksi voidaan sanoa kaapeista pursuavat luurangot kun kymmenvuotisen nousukauden toilailut olisivat pian tulleet johtajien takapuolilla lunastettaviksi. Eikä edes rehelliseen tyyliin kuten vankiloissa ja bordelleissa.

Osastonjohtaja on kerrankin ilmeetön, mutta porrasjuoksun kepeyttämä askel nopeutuu pikkuhiljaa. Joudun harppomaan perässä. 

10 000 millimetrin juoksumme keskeytyy kun taloon kesäksi palkattu nuori marketing manageri ryntää keskelle kilparataa. Hän tervehtii rusketusvoiteen takaa iloisesti osastonjohtajaa. Kaksikon alkaessa niinkuttelunsa marssin seuraavat 15 000 millimetriä omaan työhuoneeseeni.

Älkää kysykö olenko mitannut. 

Seuraani liittyy kahvipöydän alta henkilökohtainen assistenttini Make. Vaikka tässäkin firmassa monet assistentit ovat löytäneet itsensä pöytien alta, joko firman pikkujouluissa tai johtajien huoneissa, niin Make on ainoa jolle kategorisesti sallin pöytien alla notkumisen herkkupalojen toivossa. Koiranelämään täytyy liittyä sentään jotain etuja, joista kävelemään vahingossa oppinut karvaton apinalajimme olisi pitänyt poisoppia jo tähän mennessä. 

Huoneessani kohtaan ensimmäisen iloisen yllätyksen sitten sen jälkeen kun avokonttorin naapuriloosin Tuppurainen sai kenkää - 97 kesäkuun 7. päivä klo 9.34 mentyään edellisenä päivänä konsulttikoulutuksessa ansaan ja puhuttuaan rehellisesti silloisesta toimitusjohtajastamme syväjohtamisen periaatteiden mukaisesti. Nimittäin huoneessani seisoo kahvikone. Upouusi, kiiltävä kahvikone. Nyt voin vihdoin lukittautua huoneeseeni lopullisesti työpäivän ajaksi ja keskittyä työntekoon. Tosin assistentilleni pitänee rakentaa oma luukkunsa. 

Ihminen on materian orja. 

*

Insinöörin vastaisku

Tuijotan typertyneenä näyttöä.

"No, eiks ookin pirun hyvä teksti?" markkinamiehestä osastonpäälliköksi pompannut feikki-blondi kysyy. Hammasrivistö loistaa tsemppari-henkeä kuin McKinseyn konsultti yytee-neuvotteluissa.

Henkäisen ja luen kaiken uudelleen.

"Käytämme sammutusvaahdossa vain luontaisia raaka-aineita ilmasta ja luonnosta. Vaahto syntyy kananmunien proteiinista - aivan kuten vatkaamasi kakkutaikina. Hiilidioksia ja heliumia löytyy ilmasta - helium auttaa tukahduttamaan liekit. Hiilidioksidi taas on saa Sinut hengittämään kiivaammin ja varmistaa, että aivosi saavat happea..."

Minun on pakko lopettaa lukeminen. Nyt. Tähän. Justiinsa. En ole varma, luenko luontaistuotekaupan tilpehööri-mainosta vai kuvausta puoli vuotta näppäimistöt tulessa optimoidun sammutusjärjestelmämme kuvausta.

Kysyn osastonpäälliköltä, tietääkö hän olevansa idiootti.

Hymy menettää hetkeksi tasapainonsa ja palaa sitten takaisin entistä ehompana.

"Ähä, onks joku heränny vähän ärripurrina, mitä?"

Käsken häntä säästämään moiset lepertelyt syntymättömälle lapselleen ja silloinkin lastensuojeluviranomaisten uhalla. Kysyn, kuinka monen promillen kännissä kyseistä tekstiä on tehty, vai väittääkö hän lokakuun 13. päivän muuttuneen uudeksi aprillipäiväksi?

"Kylhä siinä muutama smoothie kulu, mut mitää ylimäärästä niis ei kyl ollu. Istuttii meidän tiimi kans tuol akvaarios ja oltii niinku et: 'Täält ei lähetä enne ku kunno äddi on keksitty'. Meil oli kyl pirun hyvä tiimspirittii siel, ja..."

Leikkaan taas selityksen poikki kuin lauantaimakkaran. Molemmissa on lähes yhtä paljon aitoutta, vaikkakin jälkimmäinen voisikin väittää olevansa täyttä lihaa osastonpäällikön höpinöihin verraten.

Sanon, etten anna hänen hamppu-päisen kötystyksensä pilata joviaalia insinöörityötä. Teen mainoksen itse, ja sellaisena se myös netissä julkaistaisiin.

Tällä kertaa hymy kuolee kokonaan ja osastonpäällikkö alkaa väännellä käsiään.

"Ei me sitä oikei voida enää muuttaa ku se o käyny jo boardin eessä... Sä et oikei ny ymmärrä tätä modernia bisnessplänningiä. Pitää korostaa luonnonmukaisuutta ja ekologisuutta. Vihreitä arvoja ja sillee."

Ainoat vihertävät arvot tuotteessa ovat helium-pullojen tietotarrat. Osastonpäällikön ja hänen korkealla liitelevien myyntitykkiensä teksti sopisi johonkin naistenlehteen iloisen-pirtsakkaan raakakakun selostukseksi, mutta kovan raudan markkinointiin se sopii yhtä hyvin kuin pyöreä palikka musteläiskä-testiin.

Osastonpäällikkö puree huultaan tavalla, joka muistuttaa murkkuikäisen pojan taktikointia ennen pakollista K-18 -bändikeikkaa.

Mistäkö tiedän?

Olen itsekin ollut joskus nuori.

"Kuule, mä en oikee tykkää täst...mut mun on muistutettava sulle, et mä oon department officer ja sä oot project officer. Joten mun sana painaa täs asias vähä enemmä."

Muistutan, kuka on tehdyn työn takana. Sanon, että järjestelmämme kilpailee parhaimpien kanssa vain 3/4 samasta hinnasta ja on tehty off-the-shelf -osista. Totean, että osastonpäällikkö on toki natsoihinsa vedoten vapaa jatkamaan valitsemallaan tiellä, mutta vallan lisäksi tulee myös vastuu. Eli jos myynti tyssähtää, hallituksen mestauspenkkiin viedään ensin isoin kiho.

Osastonpäällikkö nielaisee. Olen osunut pahasti vyön alle. Isot pojat eivät vain esitä olevansa kovia; näissä bileissä voi oikeasti saada rengasraudasta nuppiinsa.

"Tota... tuo mitä sä äsken sanoit... Se kuulosti iha järkevält matskulta. Jos sä tekisit sit pilotin siit sun tekstistä niin katottas sitte sit niinku läpi meidän tiimin kans?"

Sanoin, että voin raapaista kasaan järjestelmän ydinkohdat ilman Finnairin kallispalkkaisia lentäjiäkin.

Osastonpäällikkö tasapainoilee hetken, haluaako korjata minua mutta toteaa, että tälle kerralle on osuttu jo liiaksi herkkiin paikkoihin.

"Ok", hän sanoo ja vie deodorantti- ja tukkasuihkepilven mennessään. Käsintehdyt kengät kopisevat käytävällä ennen kuin äänieristetty ovi sulkeutuu ja huoneeseen palaa hiljaisuus.

Kumarrun pöydän viereen ja rapsuttelen henkilökohtaista assistenttiani, Makea. Rotuna karkeakarvainen mäyräkoira.

Totean Makelle, että imperiumin on joskus tehtävä vastaiskunsa.

*

Novelli 19

Yritän hakea parempaa asentoa tuolissa. Ei onnistu. Se on jonkun designerin huippuluomus, tehty enemmän ulkonäkö kuin takapuoli edellä.

Vääntelehtiä saa muutenkin. Markkinointijohtaja pitää omaa esitysvuoroaan. Eivätkö ne koskaan mieti, mitä tuotetta ne ovat kehumassa? Sanat "innovaatio", "Premium" ja "ekologinen" ovat kärsineet pahemman inflaation kuin Zimbabwen dollari. Jokaikinen tekninen termi menee yhtä oikein kuin suomalaisen lottonumerot.

Johtokunta kuuntelee keskittyneen näköisenä. Tai 'board' kuten nykyisin pitää sanoa. Miten ne kestävät? Kasinollako ne tuollaisen pokan kehittävät? Kun pelaavat omia ja firman rahoja.

Pahin vaihtoehto on, että ne oikeasti uskovat.

Piirtelen paperiin Möbiuksen nauhoja. Kuvaavaa istunnon kestolle. En käsitä, miksi sikaosaston pitää istua täällä. Ei meiltä koskaan mitään kysytä. Kai teatterille pitää olla yleisönsä.

Ohjelmointi-inssi pyörittelee Rubinin kuutiota vieressäni. Lasken sekunteja. Viisitoista. Ei paha.

Nainen on pelottavan älykäs. Osaa kahdeksaa kieltä, kehittelee omaa ihan huvin vuoksi. Harrastaa karatea.

Ei uskoisi, noin ulkonäön perusteella. Violetti piikkitukka, kasvoissa enemmän rautaa kuin nykyautossa. Lasit olleet viimeksi muodissa joskus Kekkosen aikaan. Musta huppari, maastohousut ja polvimaiharit. Silti enemmän älyä kuin tässä huoneessa on koskaan ollutkaan. Yhtä huumorintajuinen kuin tietokone.

Boardin uusi tulokas on ihan eri maata. Tohtoriskoulutettava, nuoren bisness-juppinaisen perikuva. Platinablondi, silmälasit maksavat enemmän kuin meikäläisen auto uutena. Harrastaa varmasti zumbaa, joogaa ja mitä noita nyt on.

Puheenjohtaja on jo iskenyt silmänsä. Tohtoriskan posket rusottavat, kuin parhaankin hiihtolenkin jälkeen. Pari ylintä nappia on unohtunut auki poven kohdalta. Kukaanhan ei tietysti huomaa mitään.

Eipä siinä. Mies tienaa vuodessa kolminumeroisen summan, tukka on suittu geelillä taakse ja räätäli netonnut kunnolla pikkutakkia tehdessään. Partakin noudattelee trendiä. Ainoa vain, että tyypillä on jo perhe. Vaan eihän sellainen pikkuseikka mitään haittaa.

Suljen silmäni Salattujen elämien reaaliaikaiselta streamilta. Tunkisin sormet korviini mutta juuri silloin ohjelmointi-inssi työntää kuution hyppysiini. Hän käskee sekoittamaan pakan. Teen työtä käskettyä. Kerrankin saa tehdä kokouksessa jotain hyödyllistä.

Ryntään kiitoksen jälkeen kohti omaa huonettani. Eihän se koppero mikään kummoinen ole, mutta ennemmin sitä tukehtuu hapen loppumiseen kuin paskaan.

Markkinointijohtajan kutsuhuuto saa minut kiinni ennen turvaa.

- Hei kuule, mä aattelin niit pikkujouluja. Mä oon kuullu et sä et oo kauheesti niis ollu mukana - älä ny ymmärrä väärin, mut mun mielest olis tärkeää olla tommosissa. Tiim spirittii, kato.

Tuijotan sinisiä silmiä. Valkaistut hampaat hymyilevät jokaisen johtajaoppaan kansikuvahymyä. Nyt ollaan menestyjiä, ne sanovat. Ja ainoat, jotka menestyvät, ovat niiden kirjoittajat.

En ole koskaan nähnyt juhlissa mitään järkeä. Työaikana samojen naamojen näkemisestä sentään maksetaan kipurahaa, mutta että ihan vapaaehtoisesti? Iranilaiset Basij-joukotkin olivat vähemmän hulluja, ja ne sentään raivasivat miinakenttiä itsellään.

- Mikä vika pikkujouluis muka on? Vähä kato glögii ja piparii, musiikkii ja sillee.

 Puheenvuoroa säestää virne, silmänisku ja yritys tökätä kyynärpäällä. Väistöni jättää markkinointijohtajan tasapainon huonoksi. Haluttaisi viedä maahan, mutta hillitsen itseni.

Hiljaisuuteni horjuttaa miehen henkistä tasapainoa. Katson edelleen ilmeettömänä. Maailmassa, joka on aina menossa ja ilmehtimässä, hiljaisuus on tehokkaampi kuin koskaan.

Vastaan osallistuvani sitten, kun niiden pääasiallinen funktio ei ole juoda älyä, pedata uutta työsuhdeautoa ja tyhjentää vessan kondomiautomaattia. Jälkimmäisestä huolimatta monet uudet, tai ainakin hyvännäköiset, naispuoliset työntekijät jäävät äitiyslomalle hieman ennen kesää.

Markkinointijohtaja näyttää taas siltä, kuin puhuisi esikouluikäiselle, miksi 'vittu'-sanaa ei saa käyttää.

- Oikeesti, hei! Mä yritän bondata tään tiimin kasaan. Mä pyyän, et sä ees mietit. Jos vaikka tykkäät.

Mutisen harkitsevani asiaa. Markkinointijohtaja hymyilee selvästi helpottuneena. Käsintehdyt kengät kopisevat hänen suunnatessa kohti konserninjohtajan pestiä ja kultaista kädenpuristusta.

En ehdi liikahtaakaan kun henkilöstöpäällikkö vyöryy eteeni. Kersantti Karoliina on pelkkä lössykkä häneen verrattuna. Voi sitä poloista sielua, joka ei ole oppinut rouvanpelkoa. Sellainen viettäisi kaikki pahimmat työvuorot, saisi pahimmat vieruskaverit ja tekisi tylsimmät projektit.

- Sähän aina valitat siitä sun koneesta? No, nyt saat oman tukihenkilön. Se uus ICT-tyyppi tulee sun huoneesees. Meillä ei oo missää muualla tilaa.

Ei ole tilaa? Jokainen kokoushuone on pienen omakotitalon kokoinen ja pomojen huoneet vastaavat kaksioita. En haluaisi menettää huolella vaalimaani mainetta anti-sosiaalisena ihmisvihaajana. Luulevat vielä, että olen ihastunut.

En sano mitään. Nyökkään tummien silmien katseen alla. Tuon matriarkan vastustamiseen en hengenuhallakaan lähde.

Henkilöstöpäällikkö kopisee muualle. Ilmasta tulee raikkaampi hengittää ilman parfyymin sumua.

Huomaan oven olevan jo auki. Piikkitukka käännähtää.

- Mä tulin kattoo mestaa valmiiks.

Silmissä pilkahtaa ilkikurinen ilme. Tuota virnettä en ole nähnyt vielä kertaakaan.

Hän painaa oven kiinni. Käsien avatessa vyönsolkeani yhtä näppärästi kuin käsitellessä Rubinia en voi kuin kerrankin onnitella henkilöstöpäällikköä. Hän todellakin huomioi alaistensa tarpeet.

Kerrankin elämä tuntuu hyvältä.

*