perjantai 29. syyskuuta 2017

Ei ole pojasta

Ei ole pojasta
Miesten saappaihin astumaan
Täyttämään valaa vanhojen
Kantamaan kilpeä
Kultaisella leijonalla

Sataa lehtien ruska alas
Kuoleman ajalla
Päivien lyhentyessä
Pimeyden vallan voittaessa

Hitaasti vinkuu maailman ranka
Hiljaa humisee tyhjyys
Tähtien tyhjyyteen
Luo katseensa
Rautaportin taakse toiveensa
Anteeksiantoa pyytää

Heiltä, joita ei enää ole.

torstai 28. syyskuuta 2017

Kaukana, kaukana tuolla

Kaukana, kaukana tuolla
Kenttien toisel puolla
Armeija marssii
Kohortti kohoaa

Laulaa maailma
Pasuunoiden äänellä
Ulvovat hullut kahleissaan
Itkevät kaakkurit kuolon aikaa

Auringon säteiden välke
Tuhansien kypäräin pinnasta
Tantereiden töminä  hevosten alla
Odotuksen huuma
Jännityksen värisevä kieli
Rumpujen tuska

Kuningas nostaa katseen
Sodan jumalilta voittoa rukoilee
Päätä vainoajan vanhan
Seppelettä päähän omaan
Oikukkaiden seireenein hinta
Hurmetta hamuavat
Sieluja uusia
Valhallan pöytien äärelle
Tuonpuoleisen Manalan härmille

Käskyn jyrkän antaa
Voitto tai kuolo koittaa
Imoisen pojat
Kuolemaa silmiin katsoo
Tuli terissä iskee

Valkyyrien huudot
Surman kentän yllä
Taivaaseen temmataan
Helvettiin heitetään
Pojat äitein
Vuoksi vallan kalleuden
Verellä pyhitetään
Kultaisten valtikoiden voima
Kuolemattomien nimien ylle
Katoamattomuuden viittaan kiedotaan
Polttavan auringon alla

Tuhansien mielein koitos
Uskon, toivon
Pelko osan kahlitsee
Aallot alleen hukuttaa
Painuu polvi, väsyy käsi
Piru heissä kuiskii
Lopeta, luovuta
Tunne kylmän terän suudelma
Ikuisen unen rauha
Elämä heille voimansa ammentaa
Syvästä lammesta
Pohjattomasta kirnusta
Pelko vihaksi taotaan
Hehkuvaksi teräkseksi
Palavaksi perkeleeksi
Voittamattomaksi enkeliksi

Kääntyy aalto
Vaihtuu vesi
Puskee, kiskoo
Vauhti kiihtyy
Pato murtuu
Valli kaatuu
Syöksyvät massat eteenpäin
Sokein karjan lailla
Alleen tallautuu
Haavoittuneiden toivo

Illan tullessa
Punaisessa loisteessa
Yksi ylennetty
Joukkoon jumalten
Toinen vallasta syösty
Pohjaan haudattu
Elämänlanka katkottu
Siemenet koston kylvetty
Sukupolvien tarinat siitetty

Armoton on maa.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Sisälläni

Sisälläni,
Tyhjyyden valtakunta
Tunteettomuuden aavikko
Jäätävien laaksojen kaiut
Päivistä pitkistä
Jonkun toisen elämistä

Kaadun tuulenvireestä
Pohjoisen jäätämästä
Omista jaloistani
Hanki lämmittää
Ponnistus väsyttää
Kylmyys jäsenet kangistaa

Kuiskii ääni hiljaa
Jää, jää
Lepää
Makaa
Poika parka
Kerran aurinko sammuu
Ikuisesti elä kukaan
Anna virran viedä
Pohjaan viedä
Rauhaan

Kelo pystyyn kuolee
Kirvestä odottaa
Korpin alla
Kerran maahan tulee
Suohon vajoaa

Jäätynyt aurinko
Ei armoa anna.

Hymyilen

Hymyilen 
Harva näkee taakse
Naamioni nauravan
Yön tummuuteen
Öisen lammen syvyyteen
Kuikan ikävään

Tunnen
Ruosteisen veden syleilyn
Pohjattomuuden
Sen kylmyys,
Vapaus
Hitaus,
Lohduttomuus

Vauhti kiihtyy
Hiidenkirnu minua vetää
Näen
Kuinka kehoni tempoilee
Syvemmälle!
Syvemmälle!
Pohjaan asti

Kellarin ovet
Raudalla lukitut
Teräksellä kahlitut
Kauhujen vuodet
Hikoilevat verensä
Seinistä

Miksi taistella?
Miksi räpiköidä?
Kuin siipirikko
Miksi uida virtaa vastaan
Joka minua vetää?

Vain tuhka
On kaikille yhteinen.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Valintoja, valintoja

Valintoja, valintoja
Vaikeita
Polkuja kulkemattomia
Paratiiseja kokemattomia
Helvettejä, lankeamattomia
Jos, jos, jos
Kolmiyhteinen epävarmuuden Jumala
Sieluasi piinaava Saatana

Joka aamu katsot
Itseäsi peilistä
Epäilet: entä jos
Entä jos se nainen
Entä jos se mies
Entä jos se työ
Entä jos se koulu

Entä jos kuljet aavikolla
Ja vain polkusi vie turvaan?
Uuvut vain,
Koska haluat palata
Entä jos kuljet kohti rotkoa
Ja et itse huomaa?

Haluat varman tappion
Epävarman voiton sijaan
Sinä ihmisapina
Savannien kulkija
Aivosi ymmärtävät läskin
Mutteivät rahaa
Ymmärtävät pelon
Mutteivät logiikkaa
Tajuavat toivon
Mutteivät milloin luovuttaa

Polta sillat takanasi
Niin pakotat itsesi
Eteenpäin kulkemaan.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Pakkanen veden jäätää

Pakkanen veden jäätää
Illan noustessa
Maa hämärän horteeseen vajoaa

Minä kuljen tietä pimeää,
Jonka itkuun päättyvän tiedän
Tämän maailman mielettömyyden rattaissa
Tyyntä alkavan myrskyn edellä

Aina erillään,
Aina yksin
Muttei Jahve anna armoaan,
Hallitsija, tuskin
Sitä mieleni kammoaa,
Vallan valojen loistetta

Vereni kuiskii
'Juo unohduksen malja
Kipu, tuska haihtuu
Etkä enää huomaa
Kuinka elämän koira lihasi repii'
Veri kiehuu, tempoo
Mieli hulluna heiluu

Hopealuotia etsin,
Tuhkaa Feeniksin.

Kun painaa huoli

Kun painaa huoli
Ikävä, pelko
Tulevaisuuden synkkä puoli
Kohtalo kolkko
Muista häntä, miestä vanhaa
Joka kerran virkkoi
Älä huolta huomisesta kanna,
Toveri
Kuolleena voit jo silloin maata
Ruokana matoin maan
Tai ohranan nyrkin alla
Tyrmässä löyhkäävässä
Nosta siis malja
Ja unohda kaikki.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Novelli 24

Tuijotan uutta huonettani. Se on aivan liian kliininen, valkoinen. Voimakas pesuaineenhaju ei haittaa, totuin siihen edellisessä huoneessani. Joka on tätä nykyä palannut siihen käyttötarkoitukseen, mihin luoja eli arkkitehti sen loi: siivouskomeroksi.

Luultavasti kyseinen arkkitehti on jo saamassa ripitystä omalta luojaltaan. Vaikka väittävätkin paikan jäätyneen sitten viime näkemän.

Urani on selkeässä nousukiidossa. Vain viisitoista vuotta ja pääsin avokarsinakonttorista omaan siivouskomeroon ja nyt olen jo projektipäällikkö.

Pitäisiköhän parkkeerata seuraavan kerran poikittain konserninjohtajan, divisioonanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan paikoille, kun alkaa huimata?

Uusi huoneeni on onneksi samalla käytävällä kuin vanha. Se on hyvä, ei tarvitse olla opettelematta kulkureitin varrella olevien nimiä ja olemaan tervehtimättä ohikulkiessa.

Ovi avautuu. Huoneeseen teputtelee partainen pygmi. Enkä nyt viittaa hallituksen puheenjohtajaan, vaan canis lupus familiarisiin. Rotu: mäyräkoira.

Sitä seuraa karvaton jättiläinen, jonka mieluusti jättäisin oven ulkopuolelle. Osastopäällikön kasvoilla oleva hymy on ilmaista mainosta paikalliselle hammaslääkärille.

- Moroo! Kuis menee? Tässä on uusi työntekijämme: työpaikkakoiruli Make. Tutkimusten mukaan koira työpaikalla vähentää stressiä ja piristää tunnelmaa. Vai mitä, Make? osastopäällikkö sanoo ja kumartuu rapsuttamaan karheaa selkää.

Mielestäni osastonpäällikkö on edelleen idiootti, mutta tarinan mukaan sokeallakin kanalla on tapana löytää jyvä jossain vaiheessa.

Maken tullessa esittäytymään ylennän hänet suoraan neuvonantajakseni. Yhtä selväjärkistä ja rehellistä tyyppiä tähän taloon ei olekaan palkattu sitten vanhan talonmiehen, joka kuoli kymmenen vuotta takaperin syöpään.

Osastopäällikön fyysinen olemus häipyy ovenpielestä, jättäen jälkeensä ainoastaan Axe -haamun. Make seuraa perässä, saaden pilven kohdalla hillittömän aivastuskohtauksen. Lisään miehen syntilistaan syytteen eläinrääkkäyksestä.

Avaan uuden tietokoneeni. Perjantai venähti pitkäksi pelkästään sen takia, että olin vahtimassa it-finninaaman toimia hänen siirtäessään tiedostoja vanhasta romustani uuteen. Valitti työmäärää. Lupasin palkkioksi työn sankarin arvonimen ja tinasta tehdyn mitalin. Raukkaparka ei edes ymmärtänyt, että vittuilin. Pakkohan sitä oli vahtia, muutoin olisi oikaissut ja lyönyt suurimman osan tiedostoista roskakoriin päästäkseen perjantaina aikaisin pois pelaamaan ja vetämään ADHD:tä purkista.

Olen se minäkin ollut joskus nuori. Valitettavasti.

Näyttöön lävähtää kaunis kuva syysmetsästä. Mikäs siinä, vaikka mielestäni koodinnäprääjien kannattaisi keskittyä enemmän sisältöön kuin kauniiden kulissien luomiseen. Jälkimmäisiä näkee halvemmalla elokuvissa.

Painan enteriä.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Näprään uudelleen käyttäjänimen ja salasanan.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Kolmas kerta.

'Kirjautuminen epäonnistui.'

Selvästi kahvitauon paikka.

Kävellessäni kahviautomaatille sen tilalla on pölyinen paikka, pari karkkipaperia ja nuuskamöykky.

Tämä on selkeästi maanantai.

Seuraavakin automaatti on kokenut luonnottoman poistuman. Edelleen äärimmäisen rauhallisena harpon kahvilaan koko pytingin toiseen päähän. Ennen EU:ta kulkemiseen olisi tarvittu pari viisumia ja passi. Nyt asia hoituu pelkästään reisi- ja pohjelihaksilla.

- Pahoittelen, meil ei oo ny kahvia tarjolla. On  aasialainen teemaviikko niinku. Terveitä elämäntapoja ja sillee, nuori nainen palvelutiskillä toteaa. - Vihreetä teetä löytyis.

Mistä helvetistä sitten revin jokapäiväisen kofeiiniannokseni? Sen, joka pitää Microsoftin koodarien aiheuttaman ketutuksen edes jotenkin aisoissa. Sen rajan alapuolella, etten ala lähettää kirjepommeja joulukorteiksi.

Vittuilun sijaan pyydän kupin japanilaista teetä. Saan hyvin pienen ja polttavan kupin haaleanvihreää nestettä. Lapan muutaman sokeripalan mukaan. Ne imevät melkein kaiken nesteen itseensä. Kolmen euron hinta tällaisesta kupposesta on japanilaista sadismia. Kuin hentaita, ainoastaan kitkerämpää.

Kai täällä nyt jossain on kahvinkeitin?

Sitten muistan. Työntekijöiden kahvihuone. Kahdeksan vuotta sitten siellä oli vielä kahvikone.

Tosin, en muista enää, missä se on. Tai edes onko sitä enää.

Kahvinjuonnille on käymässä kuin tupakoinnille. Siitä tulee epäterveellistä ja -trendikästä. Energijuomat ja nuuska ovat taas sporttisia ja trendikkäitä.

Ihmisten itsepetokselle ei ole rajoja.

Tuskaillessani näen yhtäkkiä siivoojan avaavan oven portaikon alla olevaan huoneeseen. Pöydällä nököttävä kahvikone saa minut pinkaisemaan 25 metriä Lindströmin mattoa kuin spurgu Alkoon.

Inhoan itsekin vertausta.

Pyydän Mahdilta anovasti yhtä kahvikupposta. Ydintekniikan tohtori katsoo minua pitkään. Lopulta hän siirtää siivouskärryt mustan nektarin ja minun väliltä.

- Jos ny uksi kupi. Pista ero kassa.

Kiitän ja heitän kaksi euroa kassana toimivaan keksilaatikkoon. Pahvimuki polttaa näppejä ja maku muistuttaa polttotervaa, mutta aivan sama. Mahdin lisäksi huoneeseen tulee virolainen siivouspäällikkö. Hän vilkaisee minua kysyvästi, sitten Mahdia. Pikkuhiljaa alan tuntea olevani ylimääräinen hiljaisuuden jatkuessa yli suomalaisen vartin.

Palatessani Make tepsuttelee vastaan. Varmistuttuani, ettei yhtään Homo sapiens sapiens lupusta ole näköpiirissä, kumarrun rapsuttamaan. Ahkera työläinen palkitsee sen kellahtamalla selälleen.

Pöydälle on ilmeistynyt lappu, jota tihrustamalla ja tekemällä muutaman minuutin koodinpurkua saan selville seuraavan seikan:

"Terve! Sulle ei oo viel ehitty tehä sekuriti profiilii ni sulle ei saaha viel tän päivä aikaa tunnuksii sydeemii. Sori."

Teksti on kirjoitettu niin, että sen tekijä on pidellyt kynää kädessään ehkä elämänsä kolmannen kerran. Tai sitten kärsinyt aivohalvauksen kesken kaiken.

Lähtiessäni vartin yli yhdeksän kotiin mietin, miten pyytäisin Saria asentamaan Linuxin koneeseen ja potkaisemaan kiertopotkun it-ekspertin päähän.

*

Novelli 23

Jotkut sanovat, että maanantai on huono päivä. Miksi sitten tiistai tuntuu aina kuin osallistuisi amerikkalaiseen tosi-tv-ohjelmaan? Mitään ei oikeasti tapahdu, turhaa draamaa joka minuutti ja aina joku potkaisee munille.


Samalla hetkellä kahviautomaatti-saatana-perkele-rakkine suostuu vihdoin viimein antamaan antinsa. Tosin suurimmaksi osaksi viemäriin ja housuilleni. Jäljelle jäänyt osa maitokahvista näyttää härskiintyneeltä kuin pääministerin puheenvuoro.


Laahustan kiiltävää marmorilattiaa pitkin kohti kopperoani. Ovat siirtäneet automaatin kulman taakse. Kävelymatka on nyt kaksikymmentä yksi askelta pidempi. Kyllä, olen laskenut. Kahdesti.


Se tarkoittaa aivan liian pitkää altistusaikaa sosiaalisille vaikutteille.


Vilkaisen tyhjää kohtaa lattialla. Mieleni kuvittelee siihen edelleen pöydän, peitettynä ässämersun arvoisilla tietokoneilla.


Valitettavasti Sari sai paremman pestin tietoturvayhtiöstä. Hänen aikanaan tauot tuntuivat sentään mukavilta. Lähdöstä on kaksikymmentä seitsemän päivää. Mitään viestiä ei ole kuulunut.


Joku voisi sanoa, että minun tulisi ottaa yhteyttä. Se sama tyyppi voisi heittää naistenlehtien keittiöpsykologian roskapönttöön ja tulitikun perään.


Tosin mieluusti jossain muualla kuin täällä. Sprinkler-suihku ei kiinnosta. Vaikka se kovin tosi-teeveetä olisikin.


Tuijotan jumittunutta näyttöä. Siinä tilassa se on ollut viimeiset puoli tuntia.


Nojaan natisevassa tuolissa taaksepäin. Olen ihan rauhallinen.


Sille amis-datanomi-harjoittelija finninaamalle, joka Sarin jälkeen hoitaa it-ekspertin paikkaa, soitan vasta pakon edessä. Kyseinen kriteeri täyttyy kun a) syttyy sota b) Autocadista tulee uusi versio c) kumpikin edellisistä.


Kattoon voisi kiinnittää nyrkkeilysäkin. Se mahtuisi juuri ja juuri. Säkin hakkaaminen on hyvin rentouttavaa puuhaa. Varsinkin kun eteensä kuvittelee entisen-markkinointipäällikön-nykyisen-osastopäällikön naamataulun.


Tosin ovi olisi pakko pitää auki. Ruskeakastikkeen väriset seinät ovat erinomaisen ilmatiiviitä. Maalin tekijä on ollut varsinainen nero. Hänen ammattitaidolleen olisi käyttöä. Maali on varmasti ollut ahkerassa käytössä Birkenaun suihkutiloissa.


En ehdi suitsuttaa tuntematonta suuruutta enempää, kun deodorantti-auran, valkoisten hampaiden säihkeen ja käsintehtyjen kenkien kopinan saattelemana osastopäällikön olemus ilmestyy eteeni.


-Terve! Kahvitauko menossa? hän huikkaa ärsyttävän menestyneen joukkuepelaajan ilolla.


Oikaisen häntä. Kyseessä on tietokonetauko. Kahvilla. Se loppuu siinä vaiheessa kun Microsoftin nörtit lopettavat pornon selaamisen ja palaavat näpyttämään uutta koodinpätkää ratkaisemaan edellisen koodinpätkän ongelmia.


- Jaa, osastopäällikkö tyytyy tokaisemaan. Kauppisopiskelijalle sekä tekniikkaan että mustaan huumoriin liittyvät kommentit menevät yli tukkageelin.


- Niin, tota, krhm, sitä mä vaa et meille tulee tossa uus projekti-hommeli syksyl. Ollaa siis sellasta suunniteltu ja tarvittais siihe projektipäällikkö.


Osastopäällikkö jää odottamaan. En päästä häntä pälkähästä, vaan katselen ikiruskeaa hipiää äskettäin taikomani kuunteleva ilme kasvoillani.


Passiivis-aggressiiviset keinot ovat kovin aliarvostettuja. Joskus kannattaa esittää tyhmää. Silloin pakottaa toisen paljastamaan lisää asioita ja laukaisemaan omia ansojaan. Niin leikin kerran monta kuukautta erään nigerialaisen kirjelmöijän kanssa. Lopputuloksena mies olisi halunnut maksaa, että pääsee minusta eroon.


Luulenpa, että aika moni olisi valmis tekemään saman.


- Niin, tota, et kiinnostasko sua?


Minä? Ich? Jag? I? Я?


Monikielisen kyselyni seasta osastopäällikkö tunnistaa englannin ja hämärästi muistaa suomenkielen ensimmäisen persoonan persoonapronominin kirjakielisen muodon.


- Eikö oliskin hyvä jobi? hän intoutuu jatkamaan. - Sä oot yks pisimpää täs lafkassa töissä olleist insseist. Sul on ideoita ja visioo. Melkei outoo et sua ei oo koskaa aikasemmi pyydetty.


Tuijotan osastopäällikköä silmät selälläni. Mahasta tuntuu tipahtaneen pohja. Härski pääministeri, eikun siis presidentti, tai siis kahvi vaatii pääsyä yksityiselle vastaanotolle lähimpään buduaariin.


Minä? Johtajana? Siihen verrattuna tunialaisen kauppiaan polttoitsemurha on vaarallisuudeltaan kuin lasten tulitikkuleikki.


Kysyn, miksi hän luulee minun haluavan toimia lastenvahtina laiskoille, gonahtaneille idiooteille? Jotka mieluummin postaavat naamakirja-päivityksiä, katsovat seiskan alastonkuvia ja suunnittelevat seuraavaa salitreeniä kuin miettivät laakereiden voitelua.


Toisin kuin ehkä kauppiksen kalliilla palkattujen konsulttien hyvinvointi-opuksissa kuvataan, kaikki eivät halua olla uraputkessa, joka johtaa vuokrakämpästä puolalaisten rakentamaan homeongelmaiseen tuhannen neliön taloon ja sadan tonnin autoon. Työelämän paineita puretaan viinillä ja hermolääkkeillä, vaimoa käytetään upgreidauksessa Virossa ja silti pannaan kaksikymppistä voimistelijaa. Sekin onnistuu vain kiinalaisesta nettikaupasta ostettujen sinisten pillereiden avulla, joiden käyttö aiheuttaa melamiini-myrkytyksen.


Olen koko ikäni yrittänyt pysyä poissa parrasvaloista ja irrallaan kaikenmaailman ryhmäsosialisoinneista. Minulle riittää, että hoidan omat hommani, toisten tekemisistä en halua mahahaavaa.


Käsken osastopäällikköä painumaan ehdotuksineen helvettiin, toisin sanoen B-osaston Jantusen pakeille. Siinä miehessä on tarpeeksi narsistista sadistia projektipäälliköksi. Suunnittelupäälliköksi taas kannattanee valita Tauriaisen Hanna. Jääkiekkoilijan ja entisen painonnostajan fyysinen auktoriteetti riittänee pitämään suunnittelijat kurissa. Samoin reservin luutnantin pätevyys.


Osastopäällikön ilme tuo mieleen viisivuotiaan, joka ei päässyt tänäkään kesänä Linnanmäelle, vaikka isä niin lupasikin ennen ryyppyputkeaan. Tai kemian teekkarin, joka kuvitteli viimeinkin keksineensä krapulattoman viinan.


- Hei, älä ny taas viitti... Ei se oo nii vaikeeta. Siis johtaa ihmisii. Ku ei ota itteensä sitä touhua vaa vetää sillai positiivisella otteella.


Vastaan, ettei minua vain jaksa kiinnostaa toisten ihmisten hyysääminen. Ei armeijassa, ei siviilissä, ei työssä. Jos kiinnostaisi, olisin sairaanhoitaja, opettaja tai terapeutti. Jos saisin toisten komentamisesta narsistista seisokkia, joko pääni sisällä tai haarojeni välissä, olisin armeijan kapiainen. Tai sitten kävisin BDSM-tapahtumissa.


- Eh...ei se oikeesti siis tollasta oo. Siis joo, ehkä jossai intissä kyl, mut ei tääl. Ei tää oo sama asia.


Eikö? Miksi sitten johtajien joukossa on suhteellisesti eniten narsisteja ja psykopaatteja? Koska kukaan tervejärkinen ei todellakaan halua alistaa ja pomottaa toisia.


Kysyn osastopäälliköltä, eivätkö jo hänen tähänastinen tuntemuksensa ihmisistä, lapsuudesta jatkunut joukkueurheilu, reserviupseerikurssi, kauppiksen johtajaopinnot ja henkilöni tuntemus vihjanneet ollenkaan tämän keskustelun lopputuloksesta? Edes sellaisen pienen, hennon äänen tavoin, joka muistuttaa Vesa Matti Loirin viinabassoa?


- Sul on kyl nyt vähä kiinnostava käsitys asioist. Niinku väärä, tarkotan. Eksä vois ees harkita? Pitää keskittyy siihe positiivisee puolee. Projektipäällikön homma vois tarkottaa uutta autoo, huonetta, kompuutterii...


Autoa en kyllä tarvitse, nykyhinnoilla. Sen jälkeen kun perintö-Mazda levähti kymmenen vuotta sitten, olen sotkenut sinkulalla töihin. Kyllä se parikymmentä kilometriä menee vielä ihan kevyesti.


Lupaus uudesta työhuoneesta ja ennen kaikkea tietokoneesta kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta. Olisko huone äänieristetty ja lukittavalla ovella? Ja tietokoneen pitää olla huipputasoa. Ehkä se sitten jaksaa pyörittää Windowsin lisäksi myös solikkaa.


- Emmä viel voi mitää luvata niinku varmaks, mut kyl se osakkeit parantas, osastopäällikkö sanoo silmää vinkaten.


Vaikka mieluummin kokeilisin ISISin lomaleiriä, materiaaliset hyveet ovat harkitsemisen arvoiset.


- Mä käyn sanoo isolle pomolle et sä oot yks ehdokas, deodorantti-sumu huikkaa. - Menee siin pari viikkoo mut mul on kutina et sä oot vahvoil.


Kutina voi johtua myös ihottumasta. Tai ihosyövästä. Liika aurinko tai solarium ei tee hyvää.


Jäätyäni yksin mietin, mitä helvettiä menin oikein tekemään.


Syytän sinua, Bill Gates.


*


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Ankeuttajat

Ankeuttajat tämän maan
Todellisuuden haamujen varjot
Painavien kahleiden kolina
Realismin kellarityrmissä

Mieleni, lennätä minut täältä
Vie toisaalle
Maailmoihin ikuisiin
Todellisempiin kuin tämä
Vallan saleihin,
Kultaisiin unelmiin
Polkuihin kulkemattomiin
Oviin avaamattomiin

Näytä mahtisi
Portista kuljeta
Vereni kiehuva jäähdytä
Kunnian kentillä
Palavat aatokseni lepytä
Keisarin neuvonantajana

Lennä!
Lennä!
Pöllön siivin liidä
Läpi avaruuden aurinkopölyn
Taivaanrajan taa
Anna minun maalata
Taivas väreilläni
Jotka todellisuus on jäädyttänyt

Ehkä kerran suljen portin
Enkä enää palaa
Mieleeni jään
Turvaan.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Tähtitaivaan alla

Tähtitaivaan alla
Kaupungin laidalla
Betonin valtakunnassa

Katsoo, kulkee
Hän, jota ei ole
Tai ainakin hän toivoo niin

Toivo on huume
Portti unelmien paratiisiin
Harhoihin toteutumattomiin
Toivo on kipulääke
Kun mies naista lyö
Toivo on piriste
Kun kiltteys orjuuttaa
Toivo on valo
Pimeässä suihkussa

Junan valo
Raiteiden ääni
Jarrujen vinkuna

Kettu valomeressä metsään luikkii
Hän kävelee
Kaupungin valtasuoni sykkii.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Musiikki maalaa tumman metsän

Musiikki maalaa tumman metsän
Elämän sävyillä, harmaalla, mustalla
Puiden välistä, pieni loiste
Onnesta, toivosta, auringosta
Rämpivien ihmisten keskellä
Kaatuvien unelmien aikana

Kyyneleet maistuvat suolaiselta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Long, long days

Long, long days
From beginning of times
These days of insane

Some die
When first time high
Some die
When last time they say bye

My world is made of ice
Made of hatred
Seed by your world
I don't light a candle
At the grave of my feelings
Buried alive

Life and death,
Equal in weight in equation
Equal in my mind

Some rise
And some sink to bottom
Some are wetted logs
Balancing somewhere in between

Better rule in Hell
Than be slave in Heaven.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Lady Fortuna

Lehdissä, maailmassa
Menestyksen kultahampailla
Hymyilevät sanovat
Itse ne takoneensa
Sammosta lohkaisseensa
Voimalla, vimmalla
Työllä, hiellä, tuskalla
Katsokaa, he sanovat
Me olemme jumalia
Omalla jalustallamme
Teidän kurjien yläpuolella
Kumartakaa meitä!

Heidän takanaan
Nainen ikuinen seisoo
Ikuinen, sokea syntymästään
Voimakkain kaikista
Jumalista vahvin
Onnen tai tuhon tuomaan
Kaiken työn hukkaan heittämään
Osattoman ylettömiin ylentämään

Vielä jumalatkin
Alas suistuvat
Vielä vanhanevat kauniit, komeat
Menestys tuuleen katoaa

Onnetar viereeni tulee
Kättään tarjoaa
Hymyilen, surullisna
Häntä jonkun muun kanssa
Taivaltaan jatkamaan kehoitan
Epäonnen syntymämerkki
Kädessäni loistaa

Parempi tavan miehenä Helvetin
Kuin orjana Onnen taivaan.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Maalaan taivaanrannan

Maalaan taivaanrannan
Väreillä elämän
Toiveilla, unelmilla
Rakkauden punaisella värillä

Maalaan, maalaan
Vaikka jäähän vetää maa
Maalaan, maalaan
Vaikka lumi peittää kankaan
Maalaan, maalaan
Vaikka veri käsistä karkaa

Huudan, karjun
Tuuleen hukkuu parku
Lumeen tuuperrun
Jääkukkien rinteeseen
Todellisuuden kauneuteen.

Pitkät päivät

Pitkät päivät
Maailman lopussa
Aikojen alussa
Huutavien hullujen kujalla

Tulikirjaimin
Kirjoitetaan sanat seiniin
Äänellä ihmispäisen korpin
Kerrotaan tarinaa
Kaukaisista ajoista
Kallion ihmisistä
Kivensisäisestä heimosta

Kuule
Kuule
Ne puhuvat taas
Kuule
Ne kuiskaavat taas
Varjojen leikkiä seidan luona

Kulkevat alisesta
Meidän joukossamme
Silmissä, ei elämää
Vain tumman lammen syleily
Sylissään jäisen ve'en lempi

Ilmassa roudan merkit
Kuolevan kesän veri
Järven pinnalla
Hämärä sumuna nousee
Maan läpi
Tihkuu Manalan kaivoista
Hiidenkirnuista sikeää

Pimeän aika
Elon aika
Heille, jotka vaeltavat
Älä saaliiksi jää
Heille
Puukonterän ornamentit
Veriuran vieressä
Loistonsa saavat.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Palaa aurinko

Palaa aurinko
Tuhka maahan sataa
Pilvilinnojen jäänteet

Taivaita tavoittelin
Korkealle kurkotin
Maahan tuomittu syöksymään
Kamaraan lankeamaan

Viha raivosi, roihusi
Auringon lailla
Mieli kostoa uhosi
Kullervon lailla pauhasi
Kaiken uhalla

Nyt, tyhjänä kuorena
Naamio naurava
Jäätävän maan vankina
Kylmän tuhkan äärellä

Ihmisten keskellä,
Silti niin kaukana
Mietin, pohdin
Itsekseni jupisen
Parempiko Totuuden helvetissä
Vai orjana Unelmien taivaassa?

perjantai 1. syyskuuta 2017

Sumuun katoaa maailma

Sumuun katoaa maailma
Hämärään olevainen
Polkusi kulkevan vieressä
Tiesi kivisen rinnalla

Parhaimmatkaan silmät eivät
Näe käsivartta kauemmas
Järki kirkkainkaan tulevaa

Luulet kuningas olevasi
Pelin hallitsevin pala
Harhasi vallassa olet
Pettymykseen katkeraan
Kerran päättyy elämäsi

Sattuman keisarille siis
Edessään paina pääsi nyt
Olet kuten kaikki muutkin
Oman sepän ajan päättänyt

Katoaa mennyt hämärään
Kaikki mihin uskoit aina
Kaikki mitä rakensit nyt
Suohon vajoaa syvyyksiin

Syntymän, kuolon välillä
Sekava aika, kaaosta
Miten vain viettää tahdotkaan
Loppuusi päättyy aikanaan.