lauantai 26. lokakuuta 2019

Dark country

I have travelled a dusty way
Through the canyons, for long day
They say I have no soul left
Just a mind of killer and theft
They tried to pull a gun on me
I shot them and began my flee
Shotgun on my back, with ball in the pipe
Steady hand and scythe ready to ripe

I stood in the lines, like all the others
Being slaughtered and no one bothers
Rebels they called us, 
It ain't ya much
They hang fifteen men in that day at the gallow
And you tell me, I have only a ballot?

The more I ride, the more Devil says
I have your soul and can't please
You stole a horse and shot a man
Now they shall do whatever they can
To hang you high, hang you tight
There's no jail and no might
That could save you from gun-for-hire
Your life is strait and dire

On a morning, September 1870
When I was older than plenty
A young man, as myself would
Shot me in the chest, 'cause he could
He stole my horse, for his own flee
And there's no one to see.

(*inspired by dark country)



keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ryöstö

Pimeys oli laskeutunut Berliiniin. Katulamput valaisivat katuja, ihmisiä kulki vielä kuka missäkin asioissa. Työläiset palasivat päivävuorosta ja toiset lähtivät iltavuoroon. Siviilit kulkivat kahviloissa ja kapakoissa, sotilaat iltalomilla. 

Erään sekatavarakaupan takapihalla viisissäkymmenissään oleva mies käveli hermostuneesti edestakaisin. Hän vilkuili taskukelloaan tupakan tuikkeessa. Vaikka ilta oli viileä, hänen raskas kehonsa hikoili valtoimenaan. Päällään hänellä oli vanha armeijan pomppa, suursodan ajoilta, nyt jo kulunut ja hyvä jos päälle mahtuva. 

Viimein kuului auton ääni. Jarrut kirskahtivat ja takorautaportin toiselle puolelle pysähtyi Ford. Kuljattajan vierestä noussut nuori mies vihelsi. Hänen oikean poskensa poikki kulki arpi. Vanha mies säpsähti ja lyllersi avaamaan portin. Kuljettaja peruutti tyhjänä kolisevan kuormurin pihaan. Nuori mies astahti vanhan miehen luokse ja suhahti:
- Avaimet!

Vanhan miehen huulet vapisivat kun hän irrotti avainketjunsa. Nuori mies viskasi sen työläislakkiin ja nahkatakkiin pukeutuneelle keski-ikäiselle. Lavalta purkautui kymmenkunta riuskaotteista kaveria. Nuori mies jäi seisomaan vanhemman kanssa portin pieleen, pitämään silmällä katua ja vanhaa miestä. 

Sisältä kuului särkyvän lasin ääni. Vanha mies säikähti ja alkoi höpöttää: - Älkää melutko... Kuuluu ja poliisi on niskassa...

Nuori mies naurahti ja nosti povitaskustaan revolverin.

- Tulkoot pollarit, näytetään vähän työmiehen nyrkkiä! 

Nuori mies pisti aseen takaisin poveensa ja puri mällitupakkaa. Vanha mies jatkoi höpötystään.

- Milloin saan rahani? Huomataan heti huomenna, että on viety... Rahat, miten rahat?

- Rahat saat kun tavara on myyty. Sinuna vaihtaisin lukaalia huomiseen mennessä. Voi olla että Kripolla on jotain kysyttävää. 

Riuskoilla otteilla auto täyttyi vartissa. Työnjohtajana toiminut mies nosti nyrkkinsä ja pumppasi pariin kertaan. Nuori mies vastasi nostamalla nyrkkinsä. Kuljettaja painoi kaasua ja selvästi alkua raskaammassa lastissa oleva kuormuri nytkähti liikkeelle. Lastaajat saisivat tyytyä jalkapeliin paluumatkalla.

Ilmaa halkoi terävät vihellykset. Yhtäkkiä molemmilta suunnilta katua syöksyi tummiin pukeutuneita hahmoja. 

- Achtung! Polizei! Ergeben Sie sich! 

Miehet olivat umpikujassa. Auton kuljettaja teki ratkaisunsa ja painoi polkimen lattiaan. Moottori urahti ja poliisit joutuivat väistämään. Sivulta syöksynyt poliisiauto pakotti kuitenkin kuljettajan kääntämään tiukasti oikealle, liian myöhään ja matka päättyi viereisen talon seinään. 

Hetken kaaos oli mahdollistanut miehille suoran hyökkäyksen. Nyrkit, pamput ja veitset puhuivat molemmin puolin. 

Kaksi poliisia oli syöksynyt nuoren ja vanhan miehen suuntaan, jolloin nuori mies oli tempaissut vanhan miehen kauluksista kiinni ja yllättävän kevyellä liikkeellä sysännyt tämän poliiseja kohti. Pamput läjähtivät vanhan miehen lihoihin ja tämä lyyhistyi mukulakiville. 

Kypäräpäisten joukossa käveli lierihattuinen herra, kasvoillaan tuikea virne. Työnjohtajana toiminut nahkatakki oli juossut auton perässä ja näin väistänyt ensimmäisen poliisiketjun, muttei lierihattua. Taskusta ilmestyi veitsi. Lierihatun kädessä heilui lyijypamppu, yksinkertainen nahkasäkki jonka sisällä oli lyijykuulia. Nahkatakki löi nopeasti nousevan lyönnin. Lierihattu torjui sen vasemmalla käsivarrellaan ja kumautti oikealla nyrkillään vastustajaansa poskeen. Tämän menetettyä tasapainonsa lierihattu löi rystylyönnillä pampulla nahkatakkia oikeaan ohimoon. Nahkatakkia hoiperteli ja kaatui maahan vasemmalle kyljelleen, puristaen veistä edelleen oikeassa kädessään. Ote kirposi vasta kun lyijypamppu osui ranteeseen. 

Nuori mies oli päässyt vetäytymään taaemmas tekemään tilannearviota. Se näytti synkältä, poliiseilla oli ylivoima, reitti oli tukittu.

- Scheisse! hän kirosi ja veti raskaan revolverin esiin. Kaksi poliisia, jotka painivat lastaajan kanssa, eivät huomanneet häntä. Nuori mies ampui kaksi laukausta. 

Lierihatun virne hyytyi hänen kuultuaan laukaukset. Yksi poliiseista vastasi Mauserillaan tuleen. Pimeässä, kaaoksessa, osumat olisivat haastavia. Esimerkin rohkaisemina muutkin nuoren miehen rikostoverit kaivoivat taskuaseitaan esiin. Laukaukset kaikuivat ja ainakin yksi poliisi kaatui ähkäisten maahan luodin osuessa kasvoihin. Lierihattu veti esiin Lugerin. Sen haukahduksessa oli eri tavalla voimaa kuin taskuaseissa. Yksi lastaajista puristi rintaansa ja lyyhistyi. Toinen sai surmansa hätääntyneen nuoren konstaapelin tyhjentäessä koko lippaan lähietäisyydeltä tämän vatsaan ja rintaan. 

Nuori mies tajusi, ettei edes aseiden käyttö auttaisi avaamaan poliisiketjua. Hän juoksi ja suojautui lastauslaiturilla olevien konttien taakse. Turmio tuli siinä kohtaa, kun panokset loppuivat. Vanhan revolverin lataus oli vaikeaa, tyhjät hylsyt piti tökkiä ulos yksi kerrallaan jollain erillisellä tikulla, eikä nuorella miehellä sattunut olemaan sellaista mukana. Hän käytti sitä vielä nuijana laiturille rynnineitä poliiseja vastaan, mutta kolmen miehen voimilla hänet taltutettiin nopeasti.

Lierihattu katseli ympärilleen nyreänä. Poliiseja oli haavoittunut ja luultavasti kuollut. Rikollisista hän ei niin jaksanut kantaa huolta.

- Kutsukaa ambulanssi. Täällä tarvitaan hieman paikkausta, lierihattu virkkoi toiselle, pidemmälle miehelle, joka oli pysynyt rytäkässä sivummalla.

---

Kriminaldirektor Wulffin kuulakärkikynä naputti pöytää. Hänen jäänsinisten silmiensä katse oli tiukka jo tavallisesti, nyt se oli, jos mahdollista, entistä penseämpi. Rikoskomisario Weber seisoi esimiehensä edessä asennossa. Hiljaisuutta oli jatkunut jo pari minuuttia. 

- Sanokaahan, miksi aina teidän jäljintänne jää ruumiita ja rusikoituja? hän kysyi hiljaisella äänellä. 

- Herr Kriminaldirektor, huomautan että he avasivat ensin tulen. Me vain vastasimme siihen. 

- En puhu nyt heistä. Minulle on yhdentekevää, vaikka olisitte ampuneet kaikki. Teitä oli eilen neljä ja 16 Orpon jäsentä teidän lisäksenne. Noista kahdestakymmenestä poliisista kolme kuoli ja viisi haavoittui vakavasti. Tiedättekö, kuinka paljon se oikein tulee maksamaan?

Weber seisoi hiljaa. Kello raksutti. Ulkoa kuului liikenteen melu. 

- Olen keskustellut aiheesta tänään Orpon päällikön kanssa. Henkilökunnasta on jo muutoinkin huutava pula. Tämä ei ole mikään iskuosasto juoksuhaudoissa. Mikäli tilanne toistuu vastaisuudessa, olen pakotettu harkitsemaan, sovellutteko lopulta rikoskomisarioksi. 

Wulff napsautti kynäänsä ja poimi paperinivaskasta lapun. 

- Sitten toiseen asiaan. Tästä lähtien rikoksesta epäillyille on suoritettava kraniometrinen tutkimus. Erityisesti, jos kyseessä on patologinen kriminaali. 

- Herr Kriminaldirektor, suonette anteeksi, mutta mikä?

- Kraniometrinen tutkimus. Se on kallon mittasuhteiden ja piirteiden mittaamista rodullisten ominaisuuksien kartoittamiseksi. Itse Reichsführer on antanut asiasta päiväkäskynsä. Tulette saamaan yksityiskohtaiset ohjeet mittausten suorittamiseen. Ei muuta. Poistukaa.

Weber napsautti asennon ja kääntyi kankeasti ulos. 

--- 

Nuori mies nojasi laiskasti tuoliinsa. Hän olisi luultavasti keikuttanut sitä, ellei sitä olisi pultattu lattiaan kiinni. Kasvoilla oli ylimielinen ilme, vaikka niitä koristikin muutama ylimääräinen ruhje. Arpi leiskui poskessa.

Asiapapereita ei ollut löytynyt. Taskuissa oli ollut lähinnä purutupakkaa, pari markkaa ja patruunoita. Etsivät penkoivat Orpon arkistoja. Mies oli tuskin ensikertalainen. 

- Mikä on nimenne?

- Haistakaa paska.

- Kysyn uudestaan, mikä on nimenne?

- Persläpi. 

Weber virnisti. 

- Siinäpä erikoinen nimi. Varmasti osuva. 

Nuoren miehen ilme muuttui, hän kröhäytti kurkkuaan ja lennätti räkäklimpin, jonka Weber ehti juuri väistää. Kaksi konstaapelia nappasivat nuorta miestä hartioista ja painoivat hänet väkisin tuoliin. 

- Suosittelisin lopettamaan pelleilyn. Oli teillä nimeä tai ei, teitä epäillään kahden ellei kolmen poliisimiehen surmasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Tulette päätymään hirttolavalle siitä hyvästä. 

Nuoren miehen ilme ei muuttunut, mutta silmissä välähti hetken epävarmuus. 

- Haistakaa paska! Mua ette hirtä, siat! Se kuule työläiset nousee kapinaan ja sitten teitä porvareita ajetaan Spreehen! 

- Kuten spartakistit ja baijerilaiset? Weber kysyi maireasti hymyillen.

Nuori mies oli hiljaa. Weberille tuli tunne että hänen kannattaisi antaa mehustua vielä jonkin aikaa sellissään. Weber nyökkäsi konstaapeleille ja nämä kuljettivat rimpuilevan pojannulkin tiehensä. Uusi räkäisy-yritys loppui konstaapelin napakkaan lyöntiin. 

---

 Vanha mies istui tuolillaan raskaasti suun kautta hengittäen. Hänen oikea silmänsä oli turvoksissa, mutta sitä ei erottanut ellei erikseen katsonut tummista silmänalusista. Moniväriset viikset hapsottivat sinne sun tänne, pälvi paistoi lyhyen sängen takaa. Penkki natisi uhkaavasti miehen elopainon alla. 

- Herr Popp, otaksun?

Vanha mies nyökkäsi hätäisesti ja pyyhki hikeä nenäliinallaan. 

- Toimitte sekatavaraliikkeen talonmiehenä? 

- Kyllä, kyllä toimin, jo monta vuotta. 

- Oletteko kiinnittäneet huomiota mihinkään poikkeavaan viime aikoina?

Popp kurtisti kulmiaan ja näytti todellakin miettivän ankarasti. Rohina lakkasi, kuin hän olisi hoputtanut aivosolujaan parempaan ratkaisuun henkeään pidättämällä. 

- Ei, ei, en voi sanoa, niin. 

Weber hymyili vinosti.

- Katsokaas, se on hyvin kummallista, sillä eilen illalla ryöstäjien saaliista löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni ette ole huoltoasema tai apoteekki, joten haluaisin kuulla mitä varten tuollaisia tavaroita oli liikkeen tiloissa?

Popp veti henkeä syvään, kröhähti ja vaihtoi asentoa tuolilla. 

- En, en, en minä tiedä, mitään tiedä tollasista... Kysyä johtajalta, sen liike... Mä vain talonmies. 

- Älkää huoliko, Herr Popp, tulemme kysymään aivan varmasti. Nyt, haluaisin kysyä, miten eiliset ryöstäjät olivat päässeet käsiksi tähän tavaraan. Portti kun on tietojemme mukaan lukossa, samoin ovet, joista kummastakin te vastaatte. Ja olitte itse paikalla. Osaatteko antaa selitystä?

Popp siristi silmiään, pyyhkäisi hikeä ja näytti painavan päänsä alas. Weber antoi ajan kulua, kunnes oli ehtinyt laskea kuuteenkymmeneen ja kysyi uudestaan, osasiko Herr Popp kertoa osuuttaan. 

Weberin hämmästykseksi Popp alkoi hytkyä. Meni hetki kunnes Weber tajusi tämän itkevän. 

- Älkää...älkää... mä oon yksinkertainen mies... Mulla ei oo rahaa... En mä, en mä tahallani, mut ne sano...tappavat Herr Tollerin... Herr Toller hyvä mies, aina ystävällinen... Mä en halua että se tapetaan...

Weber nojasi kyynärpäillä pöytään ja painoi otsansa nyrkkejään vasten. Hän yritti tukahduttaa sisältään kumpuavan empatian ja säälin. Popp oli auttanut ryöstäjiä ryöstämään oman työnantajansa. Se oli kylmä totuus, oli sen takana oleva motiivi mitä tahansa. Mutta ehkä hän antoi säälin käydä oikeudesta tällä kertaa, ja komensi konstaapelit saattamaan ystävällisesti Herr Popp takaisin selliinsä. 

---

Herr Toller istui penkillä selkä suorana. Harmaat mursunviikset ja pään sivuille paennut tukka henkivät iästä ja arvovallasta. Tollerin liike oli menestyvä, se oli selvinnyt läpi jopa suuren laman, mikä ei ollut lainkaan yleistä. 

Ennen kuin Weber ehti aloittaa, Toller kysyi:

- Voisinko saada selityksen, minkä tähden minua kuulustellaan kuten rikollista? Käsittääkseni kyseessä oli oma liikkeeni joka oli ryöstön ja vandalismin kohteena eilen illalla. 

- Herr Toller, tämä on aivan rutiininomainen kuuleminen. Meidän on kuultava kaikkia asiaan liittyviä henkilöitä kokonaiskuvan muodostaaksemme. Lisäksi eilen illalla selvisi muutamia seikkoja, jotka vaativat valaisua.

- Olen pelkkänä korvana, Toller sanoi kuivasti.

- Ryöstäjien autoa tutkittaessa löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni mikään näistä kolmesta ei kuulu kauppanne valikoimiin. Osaatteko selittää, miten ryöstäjät ovat saaneet ne haltuunsa?

- Mistä minä sen tietäisin! Toller kivahti. - Ehkä ne olivat heidän mukanaan. Te olette poliiseja, teidän se pitäisi tietää. 

Weber hymyili jälleen. 

- Paraikaa. Ette siis tiedä mistä nuo tavarat ovat peräisin? Mitä luulette että ryöstäjät veivät kaupastanne?

Toller näytti vaivaantuneelta.

- En minä tiedä. Kai jotain. Kassan, rahaa... Kuulkaahan, en nyt ymmärrä tämän kuulustelun päämääriä. Minähän tässä se uhri olen!

- Teidän ei tarvitse kiihtyä, Herr Toller. Tutkimme auton ja ryöstäjät läpikotaisin eikä heiltä löytynyt mitään kassaan verrattavaa rahasummaa. Lisäksi kassakaappinne oli koskematon. Ainoa selitys on, että bensiini, oopium sekä dynamiitti on saatu teidän liikkeestänne. Ja koska asia tapahtui niin nopeasti, heidän on täytynyt tietää, mitä etsiä. 

Vanhan miehen ryhti lysähti. Hänen kasvoilleen ilmestyi ryppyjen hämähäkinseitti. Kallon ääriviivat näkyivät paperimaisen kuivan ihon takaa. Aika oli tehnyt tehtävänsä.

- Minä...minä en ole enää aktiviisesti mukana liiketoimissa. Minulla...minulla on hieman vaivaa mahani ja sydämeni kanssa. Vävyni, Herr Lipp, on ollut pääasiallisesti vastuussa liketoimista, käytännön asioissa.

Weber nojasi taaksepäin ja hymyili sisäänpäin. Vyyhti alkoi purkautua.

---
Puhelin pirisi rikoskomisarion pöydällä. 

- Weber.
- Herra rikoskomisario, Fürst täällä. Herr Lipp ei ole ilmaantunut työpaikalleen tänään.
- Kas, sepä kovin yllättävää. Käykää hänen kotonaan. 
- Lähetin paikalle jo Füchsin ja Jungin. Mutta oma veikkaukseni on, että hän on poissa sieltäkin.
- Vaatisi aikamoista kylmähermoisuutta ottaa poliisit vastaan jos on ollut vehkeilemässä mustan pörssin kaupan kanssa.
- Miten toimimme?
- Kyselkää siellä, onko Lippillä jotain kantapaikkaa. Jos ette saa mitään tietoja, menkää Füchsin ja Jungin perässä hänen kotiinsa ja kyselkää sielläkin. Itse lähden kuuntelemaan satakieltä. 

Linjalla oli hetken hiljaisuus. Weber saattoi lähes aistia kuinka Fürst virnisti. 

- Kyllä, herra rikoskomisario.

---
Tiergarten oli aina yhtä viihtyisä. Weber ei pitänyt kiirettä, vaan käveli rauhaksiin ja istuskeli eri penkeillä. Häntä olisi voinut luulla puiston rauhasta nautiskelevaksi turistiksi, mutta todellisuudessa hänen silmänsä etsivät erästä tiettyä hahmoa. Lopulta hän löysikin tämän. 

- Ostakaa lehti! Uusimmat uutiset! Franco etenee Espanjassa! Ostakaa lehti!

Weber harppoi lehteä myyvän hontelon pojan luokse. Tämän housut ja takki olivat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen takia. 

- Yksi lehti, kiitos, Weber sanoi hymyillen. 

Poika säpsähti tunnistaessaan Weberin. Hän ojensi hätäisesti lehden ja otti rahat. 

- Olet näköjään vaihtanut puolta. Olet yleensä länsilaidalla. 

- Kyllä, herra. Täällä on enemmän asiakkaita, poika sanoi ja vilkuili ympärilleen. 

- Kun olet saanut nuo myytyä, tule länsilaidalle. Odottelen siellä. 

- Kyllä, herra, poika sanoi. 

Weber lähti kävelemään taiteltu lehti kainalossaan. 

Poika ilmestyi puolen tunnin päästä. Weber viittasi penkillään vieressään olevaan lihapiirakkaan. Poika tarrasi siihen epäröimättä. 

- Herr Tollerin liike ryöstettiin eilen, Weber sanoi. Hän antoi hiljaisuuden vaikuttaa. 

- Tunnetko Herr Lippiä?

Weber vilkaisi poikaa, joka puisteli nopeasti päätään. Hän söi kuin ajokoira, pureksimatta.

- Entä erästä arpinaamaa? Ruskeat hiukset, sinun kokoisesi, arpi oikeassa poskessa? Kovaääninen pentele. 

Poika jäi miettimään ja kerrankin pureskelemaan. 

- Tobias. Sukunimeä en tiedä. Suutarikisälli. Vaikkei se töitä tee, poika sanoi ja jatkoi syömistä.

- Kiitos. Entä kenelle hän tekee keikkaa?

Poika epäröi ja oli hiljaa.

- En mä tiedä. 

- Harmi. Toivoisin että ottaisit selvää. Samoin mitä miehiä Herr Lipp on. 

Weber kaivoi taskustaan lihapiirakan käärepaperin ja työnsi sen pojalle. Tämä punnitsi kääröä hetken ja pisti nopeasti taskuunsa.

- Loput saat kun olet tuonut tiedon, Weber sanoi ja katsoi muualle. Hän kuuli kuinka poika nielaisi viimeiset palat, rutisti käärepaperin ja nousi seisomaan. Hiekka rahisi hetken, kunnes tuli hiljaista. Weber vilkaisi ympärilleen. Hän oli yksin. Weber otti käärepaperin, tutki sen nopeasti ja heitti lähimpään roskakoriin. Hän arveli saavansa tiedot parissa päivässä. 

Poika oli ollut painonsa arvoinen kultaa tähän mennessä. Hän saattoi kulkea missä päin kaupunkia tahansa, huomaamatta. Sanomalehtipoikia ei kukaan painanut mieleensä. 

Hän oli tullut ilmi eräässä tutkinnassa pari vuotta takaperin. Kyseessä oli ollut nuorehko pankkivirkailija. Virkailijan tuore morsian oli tehnyt rikosilmoituksen miehensä epämääräisistä taipumuksista, mustasukkaisuuttaan ja huomion puutteesta. Mies oli viettänyt turhan paljon aikaa nuorten poikien seurassa. Lehtimyyjä-poika oli ollut yksi heistä. Weberin selkäpiissä kulki väristys kun hän ajatteli juttua. Sellaiset toimeksiannot olivat kaikista vastenmielisimpiä. Ne olivat kurkistuksia ihmisen salaisuuksiin, mutaisiin vesiin. Ne olivat kuin hyökkäys soisen ei-kenenkään-maan yli:

Joka askeleella paljastui uusia luurankoja.

---

Sairaalassa tuoksui desinfiointiaine. Weber ja Fürst kulkivat sokkeloisilla käytävillä. He huomasivat tulleensa oikealle osastolle nähdessään kahden vihreäpukuisen Orpon seisovan osastonovella. Nämä tekivät kunniaa Kripon miesten kulkiessa ohi. 

Sisällä osastossa oli neljä muuta Orpoa. He nousivat seisomaan. Yksi pisti hätäisesti lukemansa lehden selkänsä taakse. 

- Kaikki tallella? Weber ei voinut olla kysymättä. 

- Kaikki, herra rikoskomisario. 

Kolme ryöstäjää oli haavoittunut vakavasti, niin että he olivat jääneet sairaalaan hoidettaviksi. Muut oli tikkauksen jälkeen passitettu selleihin. Osastolla jokaiselle oli annettu oma huone, jotta heitä oli helpompi kuulustella. Lähimpänä ovea olevalla petillä makasi pää ja oikea käsi kääreessä Weberin hellästi kiinniottama nahkatakkinen mies. Hänen vieressään oli laskiämpäri. 

- Alexander Tomski? Weber kysyi. 

Nahkatakki käänsi päätään. Oikea silmä oli myös kääreellä peitetty, ilmeisesti näköhermot olivat vaurioituneet. 

- Pystyttekö puhumaan saksaa?

Tomski oli hiljaa. Hän käänsi päänsä takaisin makuuasentoon. 

- Kehottaisin vastaamaan. Venäjän kansalainen varmasti kiinnostaa Gestapoa. He eivät ole yhtä helläkätisiä kuin me. 

Tomski yskähti. Ehkä hän nauroi. 

- Mistä tiesitte murtautua juuri Tollerin liikkeeseen? 

Hiljaisuus.

- Antoiko joku vihjeen?

Hiljaisuus. 

- Mistä lähtien Tollerin liike on ollut mustan pörssin varastona?

Nyt Tomski yski putkeen, kunnes puri hammasta ja veti syvään henkeä. Aivovaurio oksetutti, sen Weber tiesi omastakin kokemuksestaan.

- Aina, Tomski kähähti. - Tollerin ukko on pihalla kuin lumiukko. Elää vieläkin 1800-lukua. Saatanan porvarisika. 

- Entä Herr Lipp?

Tomski hiljeni. 

- Kuulkaa, olen suhteellisen varma ettei Toller itse pyöritä varastoa. Lipp on ollut vastuussa Tollerin käytännön asioista jo yli kymmenen vuotta. Miten Lipp liittyy tähän kaikkeen?

Tomski hytkyi jälleen. 

- Tollerin ukko ei olekaan ainoa joka on ihan pihalla. Kannattaisi varmaan vaihtaa alaa. Meillä olisi käyttöä noin kovanyrkkiselle tyypille.

- Kiitos tarjouksesta, mutta voin nähdä, että sillä puolella sänkyä elämä ei näytä sen paremmalta. 

Tomski oli taas hiljaa.

- Jos Lipp ei ole tämän takana, niin kuka?

- Lipp ei ole kuin laiska paska. Se rääpäle ei tappelisi itseään edes puhelinkopista ulos. 

- No kuka sitten?

Tomski näytti nauttivan olostaan tiedon vartijana. 

- Lipp ei käy varastossa. Se ottaa vaan siistit inventteerauskirjat. Sillä ei ole mitään käryä mitä varastossa on ja ei ole. 

Weber alkoi ärsyyntyä arvausleikkiin. 

- Kuka sitten on tietoinen?

Tomski hymyili niin että tupakan ja elämän tummentamat hampaat näkyivät. Mukana oli yksi kultahammas. 

- Sen saatte ihan itse päätellä. 

---
Sihteeri Heli Barth käveli ripeästi. Hän oli pukeutunut vihreään mekkoon. Mustat hiukset olivat tiukalla nutturalla ja harmaa käsilaukku heilui kävelyn rytmissä. 

Tummansininen Opel Kadett seisoi kadunvarressa. Weber katseli naisen kävelyä ja tunsi heikotuksen mahassaan. Fürst oli liian nuori nähdäkseen Barthin ikäistä naista samalla tavalla. Weber ja Barth olivat samanikäisiä, mutta toinen oli säilynyt hyvin ja toinen ei. 

- Heli Barth. Mies kadonnut sodassa. Poika kuollut espanjantautiin. Ollut Tollerilla töissä pikkutytöstä lähtien. 

- Voisiko hän pyörittää mustan pörssin kauppaa?

- Jaa-a, hyvä kysymys. Jos Tomski on yhtään oikeassa, Toller on seniili ja Lipp tärkeilijä. Sihteeri on saa tiedon kaikesta ja voi vaikuttaa myös sen luonteeseen. Huppista, pari konttia nauloja katosi. Eihän niitä tosin koskaan ollutkaan, joten miten sellainen voi kadota?

- En heti yhdistäisi sitä keskiluokkaiseen naiseen, Fürst puuskahti.

Weber vilkaisi syrjäsilmällä alaistaan. 

- Luulisi teidän olleen jo sen verta pitkään tällä alalla, että tiedätte olettamusten olevan vaarallisia. Ei, rouva Barth tuskin juoksee öisin kaduilla mukiloimassa ihmisiä. Muttei hänen tarvitsekaan. Rahalla saa lihaksia. Aivoiksi hän kelpaa hyvin.

- En nyt kyllä vieläkään ymmärrä miksi tutkimme Tollerin liikkeen henkilöstöä. Eikö meidän pitäisi yrittää etsiä sitä, joka tilasi ryöstön?

- Ryöstetty tavara oli selvästi mustaan pörssiin tarkoitettua. Ryöstäjien nopeus kertoi siitä, että he tiesivät mitä etsiä. Minua ainakin ammattini puolesta huolestuttaisi kovin jos meidän nokkamme alla toimii mustan pörssin varasto emmekä tiedä siitä yhtään mitään. Koko homma haiskahtaa reviirikiistalta. Kuka tahansa pyörittääkin Tollerin varastoa, hän oli saada pahan näpäytyksen itselleen. Jos pääsemme häneen käsiksi, osaamme ehkä etsiä tekijääkin. 

- Tomski tuntui olevan kovin puhelias. 

- Tietysti hän halusi siirtää puheenaiheen pois itsestään kilpailijaan. Hänen esimiehelleen on vain etu, että Tollerin varaston pitäjä tippuu pois pelistä. Omista asioistaan Tomski oli hiljaa. Mutta ehdimme hyvin palata häneen. 

- Onko Tiergartenin satakieli laulanut vielä mitään?

Weber vilkaisi uudestaan alaistaan ja naurahti. 

- Ei, toistaiseksi. Menen luultavasti tänään vielä kuulemaan, onko mitään uutisia. Oikeita ja valheita.

Rouva Barth oli katoamassa ihmisjoukkoon. Weber ja Fürst eivät kuitenkaan pitäneet kiirettä. Füchs ja Jung olivat asemissa juuri siellä, mihin Barth oli menossa. 

- Mitä luulette Lippille tapahtuneen? 

- Jaa-a. Jos hän olisi saanut kuulla, millaista tavaraa varastossa oli hänen tietämättään, hän olisi luultavasti osannut epäillä sihteeriä. Lippin katoaminen kohdistaa epäilykset juuri sopivasti häneen. Ehkä hänet ongitaan Spreestä jossain vaiheessa.

Nyt Weber ja Fürst nousivat autosta ja lähtivät kulkemaan ripeästi. He näkivät Jungin seisovan kulmassa. Kun Jung näki heidät, hän lähti Barthin ja Füchsin perään. 

Oli ruokatunti ja rouva Barthilla oli runsaasti aikaa hoidella asioitaan. Varsinkin, kun sekä Toller että Lipp olivat poissa paikalta. 

Rouva Barth käveli kuitenkin yllätyksettömästi asuntoonsa. Weber oli pettynyt. Hän ohjeisti Fürstia jatkamaan tarkkailua. Hän itse pistäytyisi Tiergartenissa.

---

Tällä kertaa poika oli länsipuolella, valmiiksi istumassa penkillä. Weber ojensi tälle voileipä-pinkan ja antoi hetken syöntirauhan. 

- Selvisikö mitään?

- Kyllä, herra. Herra Lipp harrastaa naiseksi pukeutumista eräällä klubilla. Hän on sen paikan kanta-asiakas. 

- Onko häntä näkynyt?

- Ei ole tällä viikolla kertaakaan, vaikka yleensä hän käy pari kertaa viikossa. 

Weber mietti. 

- Entä Tollerin liikkeen ryöstö? Liikkuiko siitä mitään huhuja?

- Ei, herra. Lähinnä siitä kuinka monta pollaria kuoli. Ja siitä kuinka osa kuuluu Antifaan ja Rote Frontiin. 

Se ei yllättänyt Weberiä. 

- Kuuluuko Tobias niihin?

- Kyllä, herra. Tobias on erään satakunnan apulaiskomentaja. 

- Entä rouva Barth? Kuulostaako nimi tutulta?

Poika mietti. Suun jauhanta hidastui. Leipäpala oli juuttua kurkkuun. Weber käski mielessään muistuttaa itseään että seuraavan kerran hän toisi juotavaa. 

- Ei, herra. Haluatteko, että otan asiasta selvää?

- Kyllä. Tosin voi olla ettei hän liiku omalla nimellään. Jos haluat nähdä, minkä näköinen hän on, niin käy hänen kotonaan tai seiso Tollerin liikkeen vieressä. Hän on keskimittainen, tumma, silmälasipäinen nainen. Suunnilleen neljänkymmenen näköinen. 

Weber kaivoi taskustaan pienen paperilapun ja ojensi sen poikaa kohti. Tämä nappasi lapun nopeasti ja piilotti repaleisiin housuihinsa.

- Ai niin, tässä vielä jotain, Weber sanoi ja ojensi lehden pojalle. Tämä vilkaisi sitä ja Weberiä, puristi lehden tiukasti kylkeensä ja nousi loppujen voileipien kanssa. 

- Huomenna, Weber sanoi ja poika nyökkäsi. Hän katosi puiston kätköihin. 

---

Weber katseli herra Lippin valokuvaa. Tollerin liikkeen arkistoista oli löytynyt valokuva muutaman vuoden takaa. Miehellä oli korkeat, piikeiksi vahatut viikset ja heikko leuka. Weber ihmetteli, miten hän saattoi pukeutua naiseksi, mutta ilmeisesti joillain oli erilainen maku. 

Rouva Barth oli antanut kuvan mielellään, kun Weber oli käynyt sitä kysymässä, etsintäkuulutuksen varjolla. Weberin hämmästykseksi Barth oli vetänyt hänet syrjempään ja vihjannut "Sternglimmer" nimisestä yökerhosta, jossa Lipp tapasi käydä. Weber oli pokkana kiittänyt tiedosta. 

Rouva Barth luuli olevansa askeleen edellä. Hänet kannatti pitää siinä luulossa.

- Teemme Herr Lippistä etsintäkuulutuksen, Weber sanoi. - Jung tai Füchs saa myös käydä klubilla vilkaisemassa paikkoja. Meidän tulee näyttää siltä, että etsimme Lippiä kaikin voimin. 

- Entä rouva Barth? Fürst kysyi. 

- Hän hoitaa luultavasti asiansa puhelimen välityksellä. Meidän tulee pyytää SD:tä kuuntelemaan hänen puhelintaan. Fürst, teillä oli omia lähteitänne. Levittäkää verkkoa vesille. Ei liian kovaäänisesti, ettei se kantaudu Barthin korviin. 

Samassa ovesta syöksähti sisään SD:n uniformuun pukeutunut lähetti. 

- Herra rikoskomisario, sairaalaan on tehty isku!

---

Weber katseli lohdutonta näkyä. Verijäljet johtivat ulko-ovelle saakka. Osasto, jolla vangit olivat olleet, oli pahin. Valkoinen tausta korosti tuhotyön jälkiä. Seinillä oli mustia pisteitä luodinreikinä ja mustia viiruja kimpoamisjälkinä. 

Viisi työläispukuista miestä oli tullut sisään kukkakimppujen kanssa. He olivat kävelleet osaston ovelle, jossa kaksi Orpoa olivat pysäyttäneet heidät. Miehet olivat vetäneet aseet esiin ja ampuneet molemmat poliisit. Sisällä olleet vartijat olivat ehtineet vetää aseet esiin ennen kuin miehet olivat avanneet oven. Seuranneessa tulitaistelussa ensimmäisenä ovesta sisään tullut kuoli. Hyökkääjät heittivät sisään käsikranaatteja ennen kuin juoksivat pois ulkona odottavaan pakoautoon. 

Tomski oli saanut surmansa sirpaleista mutta kaksi muuta vankia olivat hengissä. Orpon miesten tilanne oli toinen, suurella todennäköisyydellä kaikki kuusi olisivat kuolleita. 

Henkilökunnan mukaan hyökkääjät olivat huutaneet kommunistisia iskulauseita. Kaatuneen hyökkääjän rinnassa oli Rote Frontin pinssi. Hänen taskustaan löytyi myös lentolehtisiä ja muuta tavaraa. 

- Vakava juttu, Weber sanoi. Fürst tyytyi nyökkäämään.

- Tämä siirtyy Gestapolle ja SD:lle, Fürst sanoi. 

- Epäilemättä. Mutta en halua antaa niiden puupäiden rynnätä valmiiseen pöytään. Mennään!

---
Tiergarten oli ennallaan. Weber ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan odotti hermostuneena poikaa. Tämä saapui paikalle ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen.

Poika otti lihapiirakan muttei alkanut syödä. 

- No? 

- Herra, kukaan ei tunne rouva Barthia, ainakaan nimeltä. Mutta näin eilen kuinka se meni työmiehenä erääseen kapakkaan. Se oli Rote Frontin kantapaikka.

- Jatka. 

- En tietty päässyt sisälle, mutta se oli siellä tunteroisen ja lähti pois. Ei mennyt asunnolle samaa reittiä kuin tuli. 

- Mistä tiedät ajan?

- Kuulin kaupungin kellonsoiton puoleltaöin, herra.

Weberin päätä alkoi kivistää. Naiseksi pukeutuvia miehiä ja mieheksi pukeutuvia naisia. 

- Kiitän. Nyt, annan vaikeimman tehtävän tähän mennessä. Yritä saada selville, kenen laskuun Tobias tai Tomski työskentelivät. Muistat nimet? Tobias ja Tomski. 

Poika nyökkäsi. Weber nousi ja jätti penkille sodapullon. Sen vieressä oli pieni pussi. Poika nappasi molemmat mukaansa ja poistui. 

--- 

- Selvä tapaus. Rouva Barth kävi palkkaamassa pari kommunistia tekemään selvää kilpailijoistaan. Eiköhän tekijät löydy ratsialla Rote Frontin koloon, Fürst analysoi. 

Weber ja Fürst istuivat Kadettissa. Weber nosti sormensa pystyyn. 

- Eipäs hoppuilla. Satakieli näki kuinka rouva Barth meni sisään, muttei nähnyt mitä hän siellä teki. 

Fürst tuijotti ymmällään esimiestään. 

- Katsos, iso osa ryöstäjistä kuului Rote Frontiin. Myös Tomski. Miksi he olisivat tappaneet toverinsa sen sijaan että olisivat vapauttaneet heidät?

- Koska he pelkäsivät heidän puhuneen?

- Mistä he tiesivät, olivatko miehet puhuneet vai eivät? Sitä varten heidät olisi pitänyt pelastaa ja kuulustella. Ei, tämän takana on nyt jotain muuta.

- En nyt oikein osaa seurata ajatuksenjuoksuanne. 

Weber naurahti. 

- Olette sitten samassa veneessä rouva Weberin kanssa. Mitä tuollaisessa kapakassa on? Pinssejä, lentolehtisiä, propagandaa. Kuolleelta ei löytynyt kuitenkaan jäsenkirjaa. Miksi hän olisi jättänyt sen pois taskustaan? Jos kantaa avoimesti Rote Frontin pinssiä, on jotain muutakin huolta kuin jäsenkirjan paljastuminen. 

- Teidän mielestänne rouva Barth siis kävi hakemassa tuosta kapakasta materiaalia, jota hänen alaisensa sitten kantoivat?

Weber löi käsiään yhteen.

- Aivan noin! Hän oletti, aivan oikein, että se usuttaisi meidät, Gestapon ja SD:n suinpäin kommunistien kimppuun. Vangitut kun tuskin puhuisivat vaikka tietäisivät hyökkäyksen lavastetuksi. 

Fürst vihelsi. 

- Ovelaa.

- Eikö olekin? Nyt, me tiedämme, että rouva Barth pyörittää Tollerin tiloissa mustan pörssin varastoa. Mutta me emme edelleenkään tiedä, kuka sen halusi ryöstää. Yhtään suoraa nimeä ei ole noussut esille. Mutta minulla on teoria.

- Kertokaa toki. 

- Tobias ja Tomski ovat sen verta korkealla järjestön hierarkiassa, että ihan pikkutekijän käskystä he eivät ole lähteneet liikkeelle. Oman olettamukseni on, että he tekivät sen järjestön nimissä. Kieltämisen jälkeen viralliset rahavirrat ovat sulkeutuneet ja epäilemättä väki on vähentynyt, joten rahapula uhkaa. Bensiinistä saisi säännöstelyn vuoksi reilusti varoja, samoin tietysti oopiumista. Dynamiittia tarvitaan omaan käyttöön. Meillä on tekijät ja meillä on motiivi. 

- Kuulostaa loogiselta, Fürst nyökkäili. - Mutta miten jatkamme?

- Meidän pitänee kuulla rouva Barthia ensimmäistä kertaa kunnolla. Viitta ja tikari -leikki saa riittää. 

---

- Mieletöntä!

Rouva Barthin huudahdus kaikui kuulustelusellissä. 

- On teillä ainakin hieno mielikuvitus. Tätäkö poliisityö on nykyisin? Temmataan tuulesta mitä älyttömättömämpiä väitteitä. Haluaisin kuulla mitä teillä on esittää todisteeksi. 

- Teidän on nähty menevän mieheksi pukeutuneena Rote Frontin kantakapakkaan. 

- Sekö on teidän todisteenne? Käsittääkseni mieheksi pukeutuminen ei ole laitonta?

- Ei, mutta kommunismin tukeminen on, Weber sanoi ja virnisti.

Rouva Barth kohensi hamettaan ja nosti jalkansa toisen päälle. Vihreät silmät säkenöivät silmälasien takaa.

- Sanoitte, että joku näki minut? Kuka tämä joku on?

- Sitä en voi valitettavasti paljastaa.

- Eli teillä ei ole yhtään mitään, mitä esittää väitteidenne tueksi. 

- Väärin. Herr Tollerin liikkeen ryöstössä varastettiin tavaraa, jota ei virallisen kirjanpidon mukaan pitäisi olla liikkeessä. Te vastaatte kirjanpidosta. Herr Lipp on kadonnut. Teidän nähtiin menevän työmieheksi pukeutuneena Rote Frontin luokse. Rote Frontin tunnuksia kantaneet miehet iskivät sairaalan ja tappoivat kuusi poliisia sekä yhden vangitun. Nämä ovat faktoja. Joten, olkaa hyvä ja selittäkää meille, mitä nämä faktat teistä osoittavat.

Rouva Barth oli hetken hiljaa.

- Noissa luettelemissanne faktoissa esiinnyn vain kahdesti, ja molemmissa olettamuksena. Herr Lipp on virallisesti vastuussa kirjanpidosta, minä olen vain sihteeri. Lisäksi tämä silmännäkijänne, miten hän on voinut erottaa minut pilkkopimeässä?

Weber puri huultaan. Keskustelu meni väärään suuntaan. Naisen luettelemat epäilykset pitivät paikkansa. Yksikään tervejärkinen tuomari ei olisi julistanut tuomiota näillä perustein. Mutta nyt oli lyötävä kunnolla vyön alle.

- Kuulkaahan, minä voin syöttää teidät Gestapolle. Ette ehkä tiedä mutta ne kaverit eivät tarvitse kummoisiakaan todisteita. Pelkästään jo se, että teidät on nähty kommunisteja kannattavassa paikassa riittäisi. Varsinkin kun sairaalaiskuun osallistuivat selvästi kommunistit. Joten, jos haluatte saada jonkinlaisen oikeudenkäynnin, puhukaa. Ja lupaan, ettei tämä ole bluffausta.

Rouva Barth nielaisi. Hän painoi päänsä. Silmät liikkuivat. Hän selvästi puntaroi vaihtoehtojaan. 

Barth kumarsi nopeasti. Hänen noustessaan ylös rouvan kädessä oli pieni taskupistooli. Weber ei ehtinyt liikahtaa, kun hän tunsi kirvelevän raapaisun poskessaan ja kuuli pamahduksen. Barthin takana seisonut konstaapeli heittäytyi koko painollaan tämän päälle. Nainen huusi ja kirkui. Säikähdyksestä selvinnyt Weber tarrasi naisen oikeaan käteen ja hakkasi sitä pöydänreunaan. Ase laukesi mutta ote kirposi. Ovi avautui ja sisään syöksyi lisää konstaapeleja. Rimpuileva ja huutava rouva Barth kannettiin pois. 

Selliin tullut Fürst ojensi Weberille nenäliinan. Weber painoi sen poskeaan vasten. 

- Paljonko?

- Suosittelisin käymään tikkaamassa, Fürst vastasi. 

Weber nyökkäsi. 

---

Weber ojensi sanomalehteä poikaa kohti ja osoitti lehtijuttua. 

- Katsopas, poika. Ilman sinua tuokaan ei olisi selvinnyt.

Poika kohautti hartioitaan ja mutusteli kalaa ja perunoita.

- Emmä osaa lukea.

Weber tuijotti hämmästyneenä poikaa.

- Et osaa lukea? Mutta miten myyt lehtiä?

Poika nauroi kuin vähämieliselle.

-Ei mun tartte osata lukea että ihmiset ostaa lehtiä. Nehän niitä lukee. Mä vaan myyn. 

Weber puisteli päätään ja jatkoi lehden selaamista. Siinä oli lyhyt juttu kuinka erään talon roska-astiasta oli löydetty naiseksi pukeutunut mies. Hänet oli kuristettu omilla sukkahousuillaan. 

- Elämä kulkee outoja teitä, Weber huokaisi itsekseen. 

*





























tiistai 22. lokakuuta 2019

What-if?

What if the units of the medieval games were accurate:

Different classes of units:

Footsoldiers: 

Conscripts - called upon to serve their country and lord, for needs of war or to pay taxes. Hastily trained, armed with spears, plançon à picots, billhooks, glaives, fauchards, bardiches, war scythes or other kinds of cheap and easy-to-make polearms, these troops lack cohesion and moral to fight a war far from their homes. This leads to high attrition and desertion. Their armor is usually non-existent, except for helmet and occasionally gambeson and mail, making them vulnerable to nearly any weapon wielded with bad intentions. Sometimes, under a good leader who may have risen from their ranks, they can stand up against all odds.

Militia - law and order of the cities. Better trained and equipped than conscripts, these troops are making their living by guarding cities. Wielding spears, guisarmes, voulges or halberds, these troops provide ample resistance on city walls for any attacker. Their armor consists of helmets, gambesons, hauberks and occasional brigadines. However, like conscripts, their cohesion and moral drop rapidly farther away they are from their homes. Keep them in the city and both you and they are happy.

Mercenaries - dogs of war, workers of death. These men are earning their living by serving as soldiers and guardsmen. They can be from anywhere, with wildly varying nationality, morale, skills and equipment. Many have started their careers as conscripts or militiamen, then continued their enlistment and turned necessity into profession. Halberds, bec de corbins, partisans and pollaxes are primary tools of theirs, carrying also swords as backups and for close combat. Gambesons, hauberks, kettle helms, brigandines and other pieces of armor are all used concurrently to maximize protection - they are professionals, after all. Be vary, however, for these troops are not necessarily eager to die for your cause and they are strict about their payment. Training and pay keep their morale and cohesion high, but there is always the uncertainty of them turning sides for him who pays more.

Men of the Isles - bloody good ol' chaps. They can be either English, Irish or Scots, with differing equipment with each. English are usually billmen, using (in)famous English bill with effectiveness of causing fear in any cavalry. Irish are mostly gallowglasses, wearing heavy armor of gambesons and hauberks with helmets and carrying sparth-axes (kind of bardiches). Scots wield pikes and claymores, big swords capable of cutting horse in half. They all operate in companies, and are elite footsoldiers, having honed their skills in endless border clashes and clan wars. They expect they payroll to be higher than average, but reward it with competence and surprising trustworthiness among mercenaries. 

Swiss guard - fierce and feared, these mercenaries from the high are definitely worth of their pay. Armed primarily with Lucerne hammers, pikes and Swiss voulges (halberds) and carrying Swiss daggers and messers as secondaries, these troops can face nearly anyone on the battlefield and come out as victorious. They are best used as steamrolling columns, replicating phalanxies of the Alexander the Great, and turning they lord about as magnificent. Gambesons, hauberks, brigandines, curaissiers, sallets and skull caps under them are utilized and even required from the candidate in order to join the guard. Swiss guard are the finest of the mercenaries, with exceptionally high morale. Their quality and popularity comes with a price, literally, as they are one of the most expensive troops to field. Be prepared to face them in the battle at some point, and be prepared well, otherwise you may end up with bittering defeat.

Landsknecht - German guard, imitating the success of Swiss guard, armed similarly with pikes but also with langmessers, some of which resemble greatswords. Demand creates supply, and these mercenaries from different Germanic states have answered the call. They rival the Swiss guard for the title of the best and finest foot soldiers history has ever seen. However, compared to the Swiss, their quality can vary a bit and their prestige and fear factor is not as high. Fortunately, they also come with little less price, and can thus serve as poor-man's substitute for the the Cantonese. 

Mounted:

Mercenary cavalrymen - fierce but wild, these mounted troops can cause nightmares for the quartermaster of your enemy - and sometimes for yourself. Commonly, only a few can afford a horse, especially a horse bred for war, so being able to do so makes these troops special in their own right. Coming usually from the East, they may have varying degrees of morale and cohesion - but man, they can ride! They wear gambesons, hauberks, lamellar armor, shields, conical helmets or helmets not at all - it depends on their nationality and social status, wealthier leaders of course being better placed in this regard. Their weapons vary in similar kind of fashion - sabers, straight swords, lances, axes, warhammers or maces. They are best employed in harassing enemy troops, running down broken units and in other skirmishing duties. Be vary that they are only loyal among themselves, and loyality towards the lord might not be very good. Also, putting them to sit idling in a city is a bad idea, for they can get frustrated and freak havoc among civilized people.

Men-at-arms - knights in all but name and social status, these mounted warriors are the most skillful soldiers you will encounter. Most of them started as mercenaries, and were awarded the place alongside the knights for their skill and courage. Fulfilling the role of shock cavalry, armed with lances as primary weapons and swords, axes and warhammers as secondaries, they can turn the tide with one heavy blow. They are nearly as well armored as knights, wearing gambesons and hauberks under their full plate armor. For their effectiveness, they are also insanely expensive troops, thus only the richest lords can afford them. Unlike most of the mercenaries, these men are loyal to their lords. 

Knights - the cream of the society and warring men. Most of them are raised from the childhood to become leaders and soldiers, getting wide education on military and civil matters alike. They are nobles, and they know it. Usually accompanied with a band of men-at-arms, they create a force to be reckoned with.  However, not always is the son like the father, and even the purest bloodlines have produced rulers with abilities that families would like to forget. Also, being lords themselves, their ambition can sometimes blind their conscience, and thus their loyalty can be dubious. They are expensive and require possessions of land for their own rule and taxation. 

Missile:

Crossbowmen - potentially dangerous adversaries - at least for the first shot. Crossbow is an evolution of common bow and known for the mankind quite a while. Give a simple peasant a crossbow and he becomes perilous. Ease of use comes with higher labour of manufacturing and slower rate of launch. However, crossbowmen are among the most available missile troops and especially useful during sieges. They carry knifes and swords as backups, but you don't want to waste them in close combat. Similarly to conscripts, their armor is non-existent or light. 

Archers - skillful but not masters. Heavy warbows require special breed of men to operate them, and thus they are far rarer than crossbowmen. Bow is far easier to manufacture than crossbow, though, so they can be recruited from hunters and alike. Do not confuse their bows to English longbows, however, for their bows, although more powerful than average hunting bow, are not nearly powerful enough to pierce but the lightest of armor from medium to short distances. Their main advantages are rate of launch and good accuracy. 

Genovan crossbowmen - masters of most powerful handheld weapons seen to date. Although crossbow is popular among peasants for its ease of use, it doesn't mean there aren't masters in art of crossbow. Genovans are elite mercenaries, operating heavy crossbows. Some crossbows reach over 500 kg draw weights, in order to compensate their shorter draw lengths. Although not as good at penetrating armor than English longbows, due to short draw length and light bolt, they can still cause hindrance for lightly and moderately armored opponents. They carry pavises, large shields to protect them from arrows and bolts while reloading. Genevans have perfected their art and expect it to be shown in their payroll. Charge at them, and you may see why. 

English longbowmen - best of the best in the art of launching arrows. Finding a man capable of launching common warbow is far and few between, but finding a man capable of launching English longbow... These troops are big and strong as a bull and can launch rain of arrows at you with pinpoint accuracy. They come from rural regions and poor conditions - mastering longbow is for them a way to elevate social class and enjoy extensive pay, as longbowmen are heavily sought-after mercenaries. Even armored knights should be careful in presence of English longbowmen, for they can do nasty damage to shiny armor and hit open visors from longer-than-anticipated distances. They also carry shields and also swords and warhammers, but like Genovans, you don't want to waste them is close combat better suited for foot soldiers. 

Special:

Engineers - building the road others to march on. Skillful carpenters and engineers, these troops are necessary in nearly every situation: building roads, bridges, siege machines, fortifications, tunnels to breach walls and alike. They can defend themselves in battle, but they are not chosen by their battle skills. Use their brain, not their sword.

Bandits - merry fellows to rob you and cut your throat. Many different kinds of men operate as bandits: deserters, hard-boiled criminals, poor peasants... Some have chosen the path to break away from shackles of society and become free, whatever it means for them. Nevertheless, bandits can be useful - they can recon areas, act as skirmishers and harass enemy population. Trustful is however not the attitude with which you should deal with these guys - rather that they can choose between this and gallows. 

maanantai 21. lokakuuta 2019

It all

Sound
Sound of return
Return
To hell
Hell
of fire and death
Fire and death in a valley
A valley
A valley far away
Far away, in the highs
In the highs of the blue sky
The blue sky, raining death
Raining death, to people
People, like you, my friend
My friend, brother in arms

Brother in arms, who
Who was eager to serve
Eager to serve but unfit for war
Unfit for war, as some are
As some are...

As some are, sitting there
Sitting there at high tables
At high tables, playing check
Playing check with young lives
Young lives, bleeding for cause
For cause, none can remember
 None can remember how it began

Began to cry, my mother
My mother held a letter
A letter with stamps
With stamps...


perjantai 18. lokakuuta 2019

Rojava

Palaa vuoriston ilma
Laulavat urut tuhannet
Laulavat tyrannien äänellä
Hukkuvat vapauden taistelijat
Hiekkakuopan äärelle

Veri haipuu hiekkaan
Eikä mitään jää
Kuin aika ja kyyneleet. 

---
Sky is burning up there high
Organs in their thousands blow
Singing the song of tyrants
Drowning the fighters of freedom
At the edge of sandpit

Blood fanishes into sand
Nothing will be left
But time and tears.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Irina

Hän haistoi vuoret. Sadepilvet roikkuivat matalalla. Mudan, sateen tuoksu. Koirien haukku kantautui jostain.

Hän näki itsensä hautautuneena traktorin perävaunuun. Kymmenet kalpeat, jo vihertävät kädet näyttivät elävän hänen likaisten kasvojensa ympärillä. Hän tunsi hukkuvansa elävien kuolleiden sekaan.

Irina Dragoljuba Kovac heräsi ja ponnahti istualleen. Kädet vapisivat kun hän hautasi päänsä ja itki. Kalman haju oli tarttunut kitalakeen. Sänky oli läpimärkä ja nihkeä, mutta Irina ei välittänyt. Hän istui käpertyneenä, kunnes postiluukun kolahdus ja kalpea valo kertoivat aamuisen Vantaan heränneen. Irina pakotti itsensä käymään suihkussa ja syömään aamupalan. Keskuksessa olisi edessä pitkä päivä. 

Irina avasi oven ja astui syksyiseen ilmaan. Rakennukset peittivät mereltä kantavan tuulen. Helsingissä tuuli aina. Päivä keskuksessa oli takana. Hän oli jo osittain unohtanut yöllisen tapahtuman. Irina tunsi itsensä yllättävän virkeäksi. Kaikki oli hyvin, tulevaisuus edessä. Hän aloittaisi työharjoittelun eräässä espoolaisessa ravintolassa. 

Irina kääntyi ja lähti kulkemaan kerrostalojen pihojen kautta oikopolkua. Valkoinen Transit vekslasi pihamaalla ja lähti ajamaan häntä vastaan. Irina vilkaisi pelkääjän paikalle, siinä läähätti lähes musta susikoira. Irinan katse liukui kuskin paikalla olevaan naiseen. 

Irina jähmettyi. Hän oli nähnyt nuo kasvot. Silloin nainen ei ollut pukeutunut nahkatakkiin ja huppariin vaan maastopukuun ja rynnäkkökivääriin. Yöllinen kuva iskeytyi hänen mieleensä, muistin rautaporttien takaa syöksähti terävien käskyjen, tulituksen ja koirien äänet. Irina pinkaisi juoksuun näkemättä itkun seasta yhtään mitään. Hän tarrasi kerrostalon alaovesta tullutta papparaista rinnuksista ja kiljui kroaatiksi, kunnes lyyhistyi polvilleen täristen. Vasta paikalle tulleet ensihoitajat saivat hänet nostettua jaloilleen. Irina ei ymmärtänyt mitään, mitä hänen ympärillään puhuttiin. Hänet laskettiin paareille. Olkavarsi rullattiin esiin, sitä kosketettiin jollain kylmällä ennen pistosta. Irinan liukui tummaan tyhjyyteen. 

*





lauantai 12. lokakuuta 2019

Volgan lautturit

Hii-jo-oo,
Hii-jo-oo
Äiti-Volga
Äiti-Volga
Suuri ja mahtava
Äiti-Volga

Hii-jo-oo
Hii-jo-oo
Äiti-Volga
Äiti-Volga
Suuri ja mahtava
Äiti-Volga

Koivu kaadettiin
Koivu kaadettiin
Hii-jo-oo
Hii-jo-oo
Koivu kaadettiin

Äiti-Volga
Äiti-Volga
Suuri ja mahtava
Äiti-Volga

Hii-jo-oo
Hii-jo-oo
Auringolle
Auringolle
Auringolle
Laulumme laulamme
Auringolle

Hii-jo-oo
Hii-jo-oo
Äiti-Volga
Äiti-Volga
Suuri ja mahtava
Äiti-Volga...

Hii-jo-oo
Hii-jo-oo
Hii-jo-oo...