Pimeys oli laskeutunut Berliiniin. Katulamput valaisivat katuja, ihmisiä kulki vielä kuka missäkin asioissa. Työläiset palasivat päivävuorosta ja toiset lähtivät iltavuoroon. Siviilit kulkivat kahviloissa ja kapakoissa, sotilaat iltalomilla.
Erään sekatavarakaupan takapihalla viisissäkymmenissään oleva mies käveli hermostuneesti edestakaisin. Hän vilkuili taskukelloaan tupakan tuikkeessa. Vaikka ilta oli viileä, hänen raskas kehonsa hikoili valtoimenaan. Päällään hänellä oli vanha armeijan pomppa, suursodan ajoilta, nyt jo kulunut ja hyvä jos päälle mahtuva.
Viimein kuului auton ääni. Jarrut kirskahtivat ja takorautaportin toiselle puolelle pysähtyi Ford. Kuljattajan vierestä noussut nuori mies vihelsi. Hänen oikean poskensa poikki kulki arpi. Vanha mies säpsähti ja lyllersi avaamaan portin. Kuljettaja peruutti tyhjänä kolisevan kuormurin pihaan. Nuori mies astahti vanhan miehen luokse ja suhahti:
- Avaimet!
Vanhan miehen huulet vapisivat kun hän irrotti avainketjunsa. Nuori mies viskasi sen työläislakkiin ja nahkatakkiin pukeutuneelle keski-ikäiselle. Lavalta purkautui kymmenkunta riuskaotteista kaveria. Nuori mies jäi seisomaan vanhemman kanssa portin pieleen, pitämään silmällä katua ja vanhaa miestä.
Sisältä kuului särkyvän lasin ääni. Vanha mies säikähti ja alkoi höpöttää: - Älkää melutko... Kuuluu ja poliisi on niskassa...
Nuori mies naurahti ja nosti povitaskustaan revolverin.
- Tulkoot pollarit, näytetään vähän työmiehen nyrkkiä!
Nuori mies pisti aseen takaisin poveensa ja puri mällitupakkaa. Vanha mies jatkoi höpötystään.
- Milloin saan rahani? Huomataan heti huomenna, että on viety... Rahat, miten rahat?
- Rahat saat kun tavara on myyty. Sinuna vaihtaisin lukaalia huomiseen mennessä. Voi olla että Kripolla on jotain kysyttävää.
Riuskoilla otteilla auto täyttyi vartissa. Työnjohtajana toiminut mies nosti nyrkkinsä ja pumppasi pariin kertaan. Nuori mies vastasi nostamalla nyrkkinsä. Kuljettaja painoi kaasua ja selvästi alkua raskaammassa lastissa oleva kuormuri nytkähti liikkeelle. Lastaajat saisivat tyytyä jalkapeliin paluumatkalla.
Ilmaa halkoi terävät vihellykset. Yhtäkkiä molemmilta suunnilta katua syöksyi tummiin pukeutuneita hahmoja.
- Achtung! Polizei! Ergeben Sie sich!
Miehet olivat umpikujassa. Auton kuljettaja teki ratkaisunsa ja painoi polkimen lattiaan. Moottori urahti ja poliisit joutuivat väistämään. Sivulta syöksynyt poliisiauto pakotti kuitenkin kuljettajan kääntämään tiukasti oikealle, liian myöhään ja matka päättyi viereisen talon seinään.
Hetken kaaos oli mahdollistanut miehille suoran hyökkäyksen. Nyrkit, pamput ja veitset puhuivat molemmin puolin.
Kaksi poliisia oli syöksynyt nuoren ja vanhan miehen suuntaan, jolloin nuori mies oli tempaissut vanhan miehen kauluksista kiinni ja yllättävän kevyellä liikkeellä sysännyt tämän poliiseja kohti. Pamput läjähtivät vanhan miehen lihoihin ja tämä lyyhistyi mukulakiville.
Kypäräpäisten joukossa käveli lierihattuinen herra, kasvoillaan tuikea virne. Työnjohtajana toiminut nahkatakki oli juossut auton perässä ja näin väistänyt ensimmäisen poliisiketjun, muttei lierihattua. Taskusta ilmestyi veitsi. Lierihatun kädessä heilui lyijypamppu, yksinkertainen nahkasäkki jonka sisällä oli lyijykuulia. Nahkatakki löi nopeasti nousevan lyönnin. Lierihattu torjui sen vasemmalla käsivarrellaan ja kumautti oikealla nyrkillään vastustajaansa poskeen. Tämän menetettyä tasapainonsa lierihattu löi rystylyönnillä pampulla nahkatakkia oikeaan ohimoon. Nahkatakkia hoiperteli ja kaatui maahan vasemmalle kyljelleen, puristaen veistä edelleen oikeassa kädessään. Ote kirposi vasta kun lyijypamppu osui ranteeseen.
Nuori mies oli päässyt vetäytymään taaemmas tekemään tilannearviota. Se näytti synkältä, poliiseilla oli ylivoima, reitti oli tukittu.
- Scheisse! hän kirosi ja veti raskaan revolverin esiin. Kaksi poliisia, jotka painivat lastaajan kanssa, eivät huomanneet häntä. Nuori mies ampui kaksi laukausta.
Lierihatun virne hyytyi hänen kuultuaan laukaukset. Yksi poliiseista vastasi Mauserillaan tuleen. Pimeässä, kaaoksessa, osumat olisivat haastavia. Esimerkin rohkaisemina muutkin nuoren miehen rikostoverit kaivoivat taskuaseitaan esiin. Laukaukset kaikuivat ja ainakin yksi poliisi kaatui ähkäisten maahan luodin osuessa kasvoihin. Lierihattu veti esiin Lugerin. Sen haukahduksessa oli eri tavalla voimaa kuin taskuaseissa. Yksi lastaajista puristi rintaansa ja lyyhistyi. Toinen sai surmansa hätääntyneen nuoren konstaapelin tyhjentäessä koko lippaan lähietäisyydeltä tämän vatsaan ja rintaan.
Nuori mies tajusi, ettei edes aseiden käyttö auttaisi avaamaan poliisiketjua. Hän juoksi ja suojautui lastauslaiturilla olevien konttien taakse. Turmio tuli siinä kohtaa, kun panokset loppuivat. Vanhan revolverin lataus oli vaikeaa, tyhjät hylsyt piti tökkiä ulos yksi kerrallaan jollain erillisellä tikulla, eikä nuorella miehellä sattunut olemaan sellaista mukana. Hän käytti sitä vielä nuijana laiturille rynnineitä poliiseja vastaan, mutta kolmen miehen voimilla hänet taltutettiin nopeasti.
Lierihattu katseli ympärilleen nyreänä. Poliiseja oli haavoittunut ja luultavasti kuollut. Rikollisista hän ei niin jaksanut kantaa huolta.
- Kutsukaa ambulanssi. Täällä tarvitaan hieman paikkausta, lierihattu virkkoi toiselle, pidemmälle miehelle, joka oli pysynyt rytäkässä sivummalla.
---
Kriminaldirektor Wulffin kuulakärkikynä naputti pöytää. Hänen jäänsinisten silmiensä katse oli tiukka jo tavallisesti, nyt se oli, jos mahdollista, entistä penseämpi. Rikoskomisario Weber seisoi esimiehensä edessä asennossa. Hiljaisuutta oli jatkunut jo pari minuuttia.
- Sanokaahan, miksi aina teidän jäljintänne jää ruumiita ja rusikoituja? hän kysyi hiljaisella äänellä.
- Herr Kriminaldirektor, huomautan että he avasivat ensin tulen. Me vain vastasimme siihen.
- En puhu nyt heistä. Minulle on yhdentekevää, vaikka olisitte ampuneet kaikki. Teitä oli eilen neljä ja 16 Orpon jäsentä teidän lisäksenne. Noista kahdestakymmenestä poliisista kolme kuoli ja viisi haavoittui vakavasti. Tiedättekö, kuinka paljon se oikein tulee maksamaan?
Weber seisoi hiljaa. Kello raksutti. Ulkoa kuului liikenteen melu.
- Olen keskustellut aiheesta tänään Orpon päällikön kanssa. Henkilökunnasta on jo muutoinkin huutava pula. Tämä ei ole mikään iskuosasto juoksuhaudoissa. Mikäli tilanne toistuu vastaisuudessa, olen pakotettu harkitsemaan, sovellutteko lopulta rikoskomisarioksi.
Wulff napsautti kynäänsä ja poimi paperinivaskasta lapun.
- Sitten toiseen asiaan. Tästä lähtien rikoksesta epäillyille on suoritettava kraniometrinen tutkimus. Erityisesti, jos kyseessä on patologinen kriminaali.
- Herr Kriminaldirektor, suonette anteeksi, mutta mikä?
- Kraniometrinen tutkimus. Se on kallon mittasuhteiden ja piirteiden mittaamista rodullisten ominaisuuksien kartoittamiseksi. Itse Reichsführer on antanut asiasta päiväkäskynsä. Tulette saamaan yksityiskohtaiset ohjeet mittausten suorittamiseen. Ei muuta. Poistukaa.
Weber napsautti asennon ja kääntyi kankeasti ulos.
---
Nuori mies nojasi laiskasti tuoliinsa. Hän olisi luultavasti keikuttanut sitä, ellei sitä olisi pultattu lattiaan kiinni. Kasvoilla oli ylimielinen ilme, vaikka niitä koristikin muutama ylimääräinen ruhje. Arpi leiskui poskessa.
Asiapapereita ei ollut löytynyt. Taskuissa oli ollut lähinnä purutupakkaa, pari markkaa ja patruunoita. Etsivät penkoivat Orpon arkistoja. Mies oli tuskin ensikertalainen.
- Mikä on nimenne?
- Haistakaa paska.
- Kysyn uudestaan, mikä on nimenne?
- Persläpi.
Weber virnisti.
- Siinäpä erikoinen nimi. Varmasti osuva.
Nuoren miehen ilme muuttui, hän kröhäytti kurkkuaan ja lennätti räkäklimpin, jonka Weber ehti juuri väistää. Kaksi konstaapelia nappasivat nuorta miestä hartioista ja painoivat hänet väkisin tuoliin.
- Suosittelisin lopettamaan pelleilyn. Oli teillä nimeä tai ei, teitä epäillään kahden ellei kolmen poliisimiehen surmasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Tulette päätymään hirttolavalle siitä hyvästä.
Nuoren miehen ilme ei muuttunut, mutta silmissä välähti hetken epävarmuus.
- Haistakaa paska! Mua ette hirtä, siat! Se kuule työläiset nousee kapinaan ja sitten teitä porvareita ajetaan Spreehen!
- Kuten spartakistit ja baijerilaiset? Weber kysyi maireasti hymyillen.
Nuori mies oli hiljaa. Weberille tuli tunne että hänen kannattaisi antaa mehustua vielä jonkin aikaa sellissään. Weber nyökkäsi konstaapeleille ja nämä kuljettivat rimpuilevan pojannulkin tiehensä. Uusi räkäisy-yritys loppui konstaapelin napakkaan lyöntiin.
---
Vanha mies istui tuolillaan raskaasti suun kautta hengittäen. Hänen oikea silmänsä oli turvoksissa, mutta sitä ei erottanut ellei erikseen katsonut tummista silmänalusista. Moniväriset viikset hapsottivat sinne sun tänne, pälvi paistoi lyhyen sängen takaa. Penkki natisi uhkaavasti miehen elopainon alla.
- Herr Popp, otaksun?
Vanha mies nyökkäsi hätäisesti ja pyyhki hikeä nenäliinallaan.
- Toimitte sekatavaraliikkeen talonmiehenä?
- Kyllä, kyllä toimin, jo monta vuotta.
- Oletteko kiinnittäneet huomiota mihinkään poikkeavaan viime aikoina?
Popp kurtisti kulmiaan ja näytti todellakin miettivän ankarasti. Rohina lakkasi, kuin hän olisi hoputtanut aivosolujaan parempaan ratkaisuun henkeään pidättämällä.
- Ei, ei, en voi sanoa, niin.
Weber hymyili vinosti.
- Katsokaas, se on hyvin kummallista, sillä eilen illalla ryöstäjien saaliista löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni ette ole huoltoasema tai apoteekki, joten haluaisin kuulla mitä varten tuollaisia tavaroita oli liikkeen tiloissa?
Popp veti henkeä syvään, kröhähti ja vaihtoi asentoa tuolilla.
- En, en, en minä tiedä, mitään tiedä tollasista... Kysyä johtajalta, sen liike... Mä vain talonmies.
- Älkää huoliko, Herr Popp, tulemme kysymään aivan varmasti. Nyt, haluaisin kysyä, miten eiliset ryöstäjät olivat päässeet käsiksi tähän tavaraan. Portti kun on tietojemme mukaan lukossa, samoin ovet, joista kummastakin te vastaatte. Ja olitte itse paikalla. Osaatteko antaa selitystä?
Popp siristi silmiään, pyyhkäisi hikeä ja näytti painavan päänsä alas. Weber antoi ajan kulua, kunnes oli ehtinyt laskea kuuteenkymmeneen ja kysyi uudestaan, osasiko Herr Popp kertoa osuuttaan.
Weberin hämmästykseksi Popp alkoi hytkyä. Meni hetki kunnes Weber tajusi tämän itkevän.
- Älkää...älkää... mä oon yksinkertainen mies... Mulla ei oo rahaa... En mä, en mä tahallani, mut ne sano...tappavat Herr Tollerin... Herr Toller hyvä mies, aina ystävällinen... Mä en halua että se tapetaan...
Weber nojasi kyynärpäillä pöytään ja painoi otsansa nyrkkejään vasten. Hän yritti tukahduttaa sisältään kumpuavan empatian ja säälin. Popp oli auttanut ryöstäjiä ryöstämään oman työnantajansa. Se oli kylmä totuus, oli sen takana oleva motiivi mitä tahansa. Mutta ehkä hän antoi säälin käydä oikeudesta tällä kertaa, ja komensi konstaapelit saattamaan ystävällisesti Herr Popp takaisin selliinsä.
---
Herr Toller istui penkillä selkä suorana. Harmaat mursunviikset ja pään sivuille paennut tukka henkivät iästä ja arvovallasta. Tollerin liike oli menestyvä, se oli selvinnyt läpi jopa suuren laman, mikä ei ollut lainkaan yleistä.
Ennen kuin Weber ehti aloittaa, Toller kysyi:
- Voisinko saada selityksen, minkä tähden minua kuulustellaan kuten rikollista? Käsittääkseni kyseessä oli oma liikkeeni joka oli ryöstön ja vandalismin kohteena eilen illalla.
- Herr Toller, tämä on aivan rutiininomainen kuuleminen. Meidän on kuultava kaikkia asiaan liittyviä henkilöitä kokonaiskuvan muodostaaksemme. Lisäksi eilen illalla selvisi muutamia seikkoja, jotka vaativat valaisua.
- Olen pelkkänä korvana, Toller sanoi kuivasti.
- Ryöstäjien autoa tutkittaessa löydettiin bensiiniä, oopiumia sekä dynamiittiä. Käsittääkseni mikään näistä kolmesta ei kuulu kauppanne valikoimiin. Osaatteko selittää, miten ryöstäjät ovat saaneet ne haltuunsa?
- Mistä minä sen tietäisin! Toller kivahti. - Ehkä ne olivat heidän mukanaan. Te olette poliiseja, teidän se pitäisi tietää.
Weber hymyili jälleen.
- Paraikaa. Ette siis tiedä mistä nuo tavarat ovat peräisin? Mitä luulette että ryöstäjät veivät kaupastanne?
Toller näytti vaivaantuneelta.
- En minä tiedä. Kai jotain. Kassan, rahaa... Kuulkaahan, en nyt ymmärrä tämän kuulustelun päämääriä. Minähän tässä se uhri olen!
- Teidän ei tarvitse kiihtyä, Herr Toller. Tutkimme auton ja ryöstäjät läpikotaisin eikä heiltä löytynyt mitään kassaan verrattavaa rahasummaa. Lisäksi kassakaappinne oli koskematon. Ainoa selitys on, että bensiini, oopium sekä dynamiitti on saatu teidän liikkeestänne. Ja koska asia tapahtui niin nopeasti, heidän on täytynyt tietää, mitä etsiä.
Vanhan miehen ryhti lysähti. Hänen kasvoilleen ilmestyi ryppyjen hämähäkinseitti. Kallon ääriviivat näkyivät paperimaisen kuivan ihon takaa. Aika oli tehnyt tehtävänsä.
- Minä...minä en ole enää aktiviisesti mukana liiketoimissa. Minulla...minulla on hieman vaivaa mahani ja sydämeni kanssa. Vävyni, Herr Lipp, on ollut pääasiallisesti vastuussa liketoimista, käytännön asioissa.
Weber nojasi taaksepäin ja hymyili sisäänpäin. Vyyhti alkoi purkautua.
---
Puhelin pirisi rikoskomisarion pöydällä.
- Weber.
- Herra rikoskomisario, Fürst täällä. Herr Lipp ei ole ilmaantunut työpaikalleen tänään.
- Kas, sepä kovin yllättävää. Käykää hänen kotonaan.
- Lähetin paikalle jo Füchsin ja Jungin. Mutta oma veikkaukseni on, että hän on poissa sieltäkin.
- Vaatisi aikamoista kylmähermoisuutta ottaa poliisit vastaan jos on ollut vehkeilemässä mustan pörssin kaupan kanssa.
- Miten toimimme?
- Kyselkää siellä, onko Lippillä jotain kantapaikkaa. Jos ette saa mitään tietoja, menkää Füchsin ja Jungin perässä hänen kotiinsa ja kyselkää sielläkin. Itse lähden kuuntelemaan satakieltä.
Linjalla oli hetken hiljaisuus. Weber saattoi lähes aistia kuinka Fürst virnisti.
- Kyllä, herra rikoskomisario.
---
Tiergarten oli aina yhtä viihtyisä. Weber ei pitänyt kiirettä, vaan käveli rauhaksiin ja istuskeli eri penkeillä. Häntä olisi voinut luulla puiston rauhasta nautiskelevaksi turistiksi, mutta todellisuudessa hänen silmänsä etsivät erästä tiettyä hahmoa. Lopulta hän löysikin tämän.
- Ostakaa lehti! Uusimmat uutiset! Franco etenee Espanjassa! Ostakaa lehti!
Weber harppoi lehteä myyvän hontelon pojan luokse. Tämän housut ja takki olivat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen takia.
- Yksi lehti, kiitos, Weber sanoi hymyillen.
Poika säpsähti tunnistaessaan Weberin. Hän ojensi hätäisesti lehden ja otti rahat.
- Olet näköjään vaihtanut puolta. Olet yleensä länsilaidalla.
- Kyllä, herra. Täällä on enemmän asiakkaita, poika sanoi ja vilkuili ympärilleen.
- Kun olet saanut nuo myytyä, tule länsilaidalle. Odottelen siellä.
- Kyllä, herra, poika sanoi.
Weber lähti kävelemään taiteltu lehti kainalossaan.
Poika ilmestyi puolen tunnin päästä. Weber viittasi penkillään vieressään olevaan lihapiirakkaan. Poika tarrasi siihen epäröimättä.
- Herr Tollerin liike ryöstettiin eilen, Weber sanoi. Hän antoi hiljaisuuden vaikuttaa.
- Tunnetko Herr Lippiä?
Weber vilkaisi poikaa, joka puisteli nopeasti päätään. Hän söi kuin ajokoira, pureksimatta.
- Entä erästä arpinaamaa? Ruskeat hiukset, sinun kokoisesi, arpi oikeassa poskessa? Kovaääninen pentele.
Poika jäi miettimään ja kerrankin pureskelemaan.
- Tobias. Sukunimeä en tiedä. Suutarikisälli. Vaikkei se töitä tee, poika sanoi ja jatkoi syömistä.
- Kiitos. Entä kenelle hän tekee keikkaa?
Poika epäröi ja oli hiljaa.
- En mä tiedä.
- Harmi. Toivoisin että ottaisit selvää. Samoin mitä miehiä Herr Lipp on.
Weber kaivoi taskustaan lihapiirakan käärepaperin ja työnsi sen pojalle. Tämä punnitsi kääröä hetken ja pisti nopeasti taskuunsa.
- Loput saat kun olet tuonut tiedon, Weber sanoi ja katsoi muualle. Hän kuuli kuinka poika nielaisi viimeiset palat, rutisti käärepaperin ja nousi seisomaan. Hiekka rahisi hetken, kunnes tuli hiljaista. Weber vilkaisi ympärilleen. Hän oli yksin. Weber otti käärepaperin, tutki sen nopeasti ja heitti lähimpään roskakoriin. Hän arveli saavansa tiedot parissa päivässä.
Poika oli ollut painonsa arvoinen kultaa tähän mennessä. Hän saattoi kulkea missä päin kaupunkia tahansa, huomaamatta. Sanomalehtipoikia ei kukaan painanut mieleensä.
Hän oli tullut ilmi eräässä tutkinnassa pari vuotta takaperin. Kyseessä oli ollut nuorehko pankkivirkailija. Virkailijan tuore morsian oli tehnyt rikosilmoituksen miehensä epämääräisistä taipumuksista, mustasukkaisuuttaan ja huomion puutteesta. Mies oli viettänyt turhan paljon aikaa nuorten poikien seurassa. Lehtimyyjä-poika oli ollut yksi heistä. Weberin selkäpiissä kulki väristys kun hän ajatteli juttua. Sellaiset toimeksiannot olivat kaikista vastenmielisimpiä. Ne olivat kurkistuksia ihmisen salaisuuksiin, mutaisiin vesiin. Ne olivat kuin hyökkäys soisen ei-kenenkään-maan yli:
Joka askeleella paljastui uusia luurankoja.
---
Sairaalassa tuoksui desinfiointiaine. Weber ja Fürst kulkivat sokkeloisilla käytävillä. He huomasivat tulleensa oikealle osastolle nähdessään kahden vihreäpukuisen Orpon seisovan osastonovella. Nämä tekivät kunniaa Kripon miesten kulkiessa ohi.
Sisällä osastossa oli neljä muuta Orpoa. He nousivat seisomaan. Yksi pisti hätäisesti lukemansa lehden selkänsä taakse.
- Kaikki tallella? Weber ei voinut olla kysymättä.
- Kaikki, herra rikoskomisario.
Kolme ryöstäjää oli haavoittunut vakavasti, niin että he olivat jääneet sairaalaan hoidettaviksi. Muut oli tikkauksen jälkeen passitettu selleihin. Osastolla jokaiselle oli annettu oma huone, jotta heitä oli helpompi kuulustella. Lähimpänä ovea olevalla petillä makasi pää ja oikea käsi kääreessä Weberin hellästi kiinniottama nahkatakkinen mies. Hänen vieressään oli laskiämpäri.
- Alexander Tomski? Weber kysyi.
Nahkatakki käänsi päätään. Oikea silmä oli myös kääreellä peitetty, ilmeisesti näköhermot olivat vaurioituneet.
- Pystyttekö puhumaan saksaa?
Tomski oli hiljaa. Hän käänsi päänsä takaisin makuuasentoon.
- Kehottaisin vastaamaan. Venäjän kansalainen varmasti kiinnostaa Gestapoa. He eivät ole yhtä helläkätisiä kuin me.
Tomski yskähti. Ehkä hän nauroi.
- Mistä tiesitte murtautua juuri Tollerin liikkeeseen?
Hiljaisuus.
- Antoiko joku vihjeen?
Hiljaisuus.
- Mistä lähtien Tollerin liike on ollut mustan pörssin varastona?
Nyt Tomski yski putkeen, kunnes puri hammasta ja veti syvään henkeä. Aivovaurio oksetutti, sen Weber tiesi omastakin kokemuksestaan.
- Aina, Tomski kähähti. - Tollerin ukko on pihalla kuin lumiukko. Elää vieläkin 1800-lukua. Saatanan porvarisika.
- Entä Herr Lipp?
Tomski hiljeni.
- Kuulkaa, olen suhteellisen varma ettei Toller itse pyöritä varastoa. Lipp on ollut vastuussa Tollerin käytännön asioista jo yli kymmenen vuotta. Miten Lipp liittyy tähän kaikkeen?
Tomski hytkyi jälleen.
- Tollerin ukko ei olekaan ainoa joka on ihan pihalla. Kannattaisi varmaan vaihtaa alaa. Meillä olisi käyttöä noin kovanyrkkiselle tyypille.
- Kiitos tarjouksesta, mutta voin nähdä, että sillä puolella sänkyä elämä ei näytä sen paremmalta.
Tomski oli taas hiljaa.
- Jos Lipp ei ole tämän takana, niin kuka?
- Lipp ei ole kuin laiska paska. Se rääpäle ei tappelisi itseään edes puhelinkopista ulos.
- No kuka sitten?
Tomski näytti nauttivan olostaan tiedon vartijana.
- Lipp ei käy varastossa. Se ottaa vaan siistit inventteerauskirjat. Sillä ei ole mitään käryä mitä varastossa on ja ei ole.
Weber alkoi ärsyyntyä arvausleikkiin.
- Kuka sitten on tietoinen?
Tomski hymyili niin että tupakan ja elämän tummentamat hampaat näkyivät. Mukana oli yksi kultahammas.
- Sen saatte ihan itse päätellä.
---
Sihteeri Heli Barth käveli ripeästi. Hän oli pukeutunut vihreään mekkoon. Mustat hiukset olivat tiukalla nutturalla ja harmaa käsilaukku heilui kävelyn rytmissä.
Tummansininen Opel Kadett seisoi kadunvarressa. Weber katseli naisen kävelyä ja tunsi heikotuksen mahassaan. Fürst oli liian nuori nähdäkseen Barthin ikäistä naista samalla tavalla. Weber ja Barth olivat samanikäisiä, mutta toinen oli säilynyt hyvin ja toinen ei.
- Heli Barth. Mies kadonnut sodassa. Poika kuollut espanjantautiin. Ollut Tollerilla töissä pikkutytöstä lähtien.
- Voisiko hän pyörittää mustan pörssin kauppaa?
- Jaa-a, hyvä kysymys. Jos Tomski on yhtään oikeassa, Toller on seniili ja Lipp tärkeilijä. Sihteeri on saa tiedon kaikesta ja voi vaikuttaa myös sen luonteeseen. Huppista, pari konttia nauloja katosi. Eihän niitä tosin koskaan ollutkaan, joten miten sellainen voi kadota?
- En heti yhdistäisi sitä keskiluokkaiseen naiseen, Fürst puuskahti.
Weber vilkaisi syrjäsilmällä alaistaan.
- Luulisi teidän olleen jo sen verta pitkään tällä alalla, että tiedätte olettamusten olevan vaarallisia. Ei, rouva Barth tuskin juoksee öisin kaduilla mukiloimassa ihmisiä. Muttei hänen tarvitsekaan. Rahalla saa lihaksia. Aivoiksi hän kelpaa hyvin.
- En nyt kyllä vieläkään ymmärrä miksi tutkimme Tollerin liikkeen henkilöstöä. Eikö meidän pitäisi yrittää etsiä sitä, joka tilasi ryöstön?
- Ryöstetty tavara oli selvästi mustaan pörssiin tarkoitettua. Ryöstäjien nopeus kertoi siitä, että he tiesivät mitä etsiä. Minua ainakin ammattini puolesta huolestuttaisi kovin jos meidän nokkamme alla toimii mustan pörssin varasto emmekä tiedä siitä yhtään mitään. Koko homma haiskahtaa reviirikiistalta. Kuka tahansa pyörittääkin Tollerin varastoa, hän oli saada pahan näpäytyksen itselleen. Jos pääsemme häneen käsiksi, osaamme ehkä etsiä tekijääkin.
- Tomski tuntui olevan kovin puhelias.
- Tietysti hän halusi siirtää puheenaiheen pois itsestään kilpailijaan. Hänen esimiehelleen on vain etu, että Tollerin varaston pitäjä tippuu pois pelistä. Omista asioistaan Tomski oli hiljaa. Mutta ehdimme hyvin palata häneen.
- Onko Tiergartenin satakieli laulanut vielä mitään?
Weber vilkaisi uudestaan alaistaan ja naurahti.
- Ei, toistaiseksi. Menen luultavasti tänään vielä kuulemaan, onko mitään uutisia. Oikeita ja valheita.
Rouva Barth oli katoamassa ihmisjoukkoon. Weber ja Fürst eivät kuitenkaan pitäneet kiirettä. Füchs ja Jung olivat asemissa juuri siellä, mihin Barth oli menossa.
- Mitä luulette Lippille tapahtuneen?
- Jaa-a. Jos hän olisi saanut kuulla, millaista tavaraa varastossa oli hänen tietämättään, hän olisi luultavasti osannut epäillä sihteeriä. Lippin katoaminen kohdistaa epäilykset juuri sopivasti häneen. Ehkä hänet ongitaan Spreestä jossain vaiheessa.
Nyt Weber ja Fürst nousivat autosta ja lähtivät kulkemaan ripeästi. He näkivät Jungin seisovan kulmassa. Kun Jung näki heidät, hän lähti Barthin ja Füchsin perään.
Oli ruokatunti ja rouva Barthilla oli runsaasti aikaa hoidella asioitaan. Varsinkin, kun sekä Toller että Lipp olivat poissa paikalta.
Rouva Barth käveli kuitenkin yllätyksettömästi asuntoonsa. Weber oli pettynyt. Hän ohjeisti Fürstia jatkamaan tarkkailua. Hän itse pistäytyisi Tiergartenissa.
---
Tällä kertaa poika oli länsipuolella, valmiiksi istumassa penkillä. Weber ojensi tälle voileipä-pinkan ja antoi hetken syöntirauhan.
- Selvisikö mitään?
- Kyllä, herra. Herra Lipp harrastaa naiseksi pukeutumista eräällä klubilla. Hän on sen paikan kanta-asiakas.
- Onko häntä näkynyt?
- Ei ole tällä viikolla kertaakaan, vaikka yleensä hän käy pari kertaa viikossa.
Weber mietti.
- Entä Tollerin liikkeen ryöstö? Liikkuiko siitä mitään huhuja?
- Ei, herra. Lähinnä siitä kuinka monta pollaria kuoli. Ja siitä kuinka osa kuuluu Antifaan ja Rote Frontiin.
Se ei yllättänyt Weberiä.
- Kuuluuko Tobias niihin?
- Kyllä, herra. Tobias on erään satakunnan apulaiskomentaja.
- Entä rouva Barth? Kuulostaako nimi tutulta?
Poika mietti. Suun jauhanta hidastui. Leipäpala oli juuttua kurkkuun. Weber käski mielessään muistuttaa itseään että seuraavan kerran hän toisi juotavaa.
- Ei, herra. Haluatteko, että otan asiasta selvää?
- Kyllä. Tosin voi olla ettei hän liiku omalla nimellään. Jos haluat nähdä, minkä näköinen hän on, niin käy hänen kotonaan tai seiso Tollerin liikkeen vieressä. Hän on keskimittainen, tumma, silmälasipäinen nainen. Suunnilleen neljänkymmenen näköinen.
Weber kaivoi taskustaan pienen paperilapun ja ojensi sen poikaa kohti. Tämä nappasi lapun nopeasti ja piilotti repaleisiin housuihinsa.
- Ai niin, tässä vielä jotain, Weber sanoi ja ojensi lehden pojalle. Tämä vilkaisi sitä ja Weberiä, puristi lehden tiukasti kylkeensä ja nousi loppujen voileipien kanssa.
- Huomenna, Weber sanoi ja poika nyökkäsi. Hän katosi puiston kätköihin.
---
Weber katseli herra Lippin valokuvaa. Tollerin liikkeen arkistoista oli löytynyt valokuva muutaman vuoden takaa. Miehellä oli korkeat, piikeiksi vahatut viikset ja heikko leuka. Weber ihmetteli, miten hän saattoi pukeutua naiseksi, mutta ilmeisesti joillain oli erilainen maku.
Rouva Barth oli antanut kuvan mielellään, kun Weber oli käynyt sitä kysymässä, etsintäkuulutuksen varjolla. Weberin hämmästykseksi Barth oli vetänyt hänet syrjempään ja vihjannut "Sternglimmer" nimisestä yökerhosta, jossa Lipp tapasi käydä. Weber oli pokkana kiittänyt tiedosta.
Rouva Barth luuli olevansa askeleen edellä. Hänet kannatti pitää siinä luulossa.
- Teemme Herr Lippistä etsintäkuulutuksen, Weber sanoi. - Jung tai Füchs saa myös käydä klubilla vilkaisemassa paikkoja. Meidän tulee näyttää siltä, että etsimme Lippiä kaikin voimin.
- Entä rouva Barth? Fürst kysyi.
- Hän hoitaa luultavasti asiansa puhelimen välityksellä. Meidän tulee pyytää SD:tä kuuntelemaan hänen puhelintaan. Fürst, teillä oli omia lähteitänne. Levittäkää verkkoa vesille. Ei liian kovaäänisesti, ettei se kantaudu Barthin korviin.
Samassa ovesta syöksähti sisään SD:n uniformuun pukeutunut lähetti.
- Herra rikoskomisario, sairaalaan on tehty isku!
---
Weber katseli lohdutonta näkyä. Verijäljet johtivat ulko-ovelle saakka. Osasto, jolla vangit olivat olleet, oli pahin. Valkoinen tausta korosti tuhotyön jälkiä. Seinillä oli mustia pisteitä luodinreikinä ja mustia viiruja kimpoamisjälkinä.
Viisi työläispukuista miestä oli tullut sisään kukkakimppujen kanssa. He olivat kävelleet osaston ovelle, jossa kaksi Orpoa olivat pysäyttäneet heidät. Miehet olivat vetäneet aseet esiin ja ampuneet molemmat poliisit. Sisällä olleet vartijat olivat ehtineet vetää aseet esiin ennen kuin miehet olivat avanneet oven. Seuranneessa tulitaistelussa ensimmäisenä ovesta sisään tullut kuoli. Hyökkääjät heittivät sisään käsikranaatteja ennen kuin juoksivat pois ulkona odottavaan pakoautoon.
Tomski oli saanut surmansa sirpaleista mutta kaksi muuta vankia olivat hengissä. Orpon miesten tilanne oli toinen, suurella todennäköisyydellä kaikki kuusi olisivat kuolleita.
Henkilökunnan mukaan hyökkääjät olivat huutaneet kommunistisia iskulauseita. Kaatuneen hyökkääjän rinnassa oli Rote Frontin pinssi. Hänen taskustaan löytyi myös lentolehtisiä ja muuta tavaraa.
- Vakava juttu, Weber sanoi. Fürst tyytyi nyökkäämään.
- Tämä siirtyy Gestapolle ja SD:lle, Fürst sanoi.
- Epäilemättä. Mutta en halua antaa niiden puupäiden rynnätä valmiiseen pöytään. Mennään!
---
Tiergarten oli ennallaan. Weber ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan odotti hermostuneena poikaa. Tämä saapui paikalle ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen.
Poika otti lihapiirakan muttei alkanut syödä.
- No?
- Herra, kukaan ei tunne rouva Barthia, ainakaan nimeltä. Mutta näin eilen kuinka se meni työmiehenä erääseen kapakkaan. Se oli Rote Frontin kantapaikka.
- Jatka.
- En tietty päässyt sisälle, mutta se oli siellä tunteroisen ja lähti pois. Ei mennyt asunnolle samaa reittiä kuin tuli.
- Mistä tiedät ajan?
- Kuulin kaupungin kellonsoiton puoleltaöin, herra.
Weberin päätä alkoi kivistää. Naiseksi pukeutuvia miehiä ja mieheksi pukeutuvia naisia.
- Kiitän. Nyt, annan vaikeimman tehtävän tähän mennessä. Yritä saada selville, kenen laskuun Tobias tai Tomski työskentelivät. Muistat nimet? Tobias ja Tomski.
Poika nyökkäsi. Weber nousi ja jätti penkille sodapullon. Sen vieressä oli pieni pussi. Poika nappasi molemmat mukaansa ja poistui.
---
- Selvä tapaus. Rouva Barth kävi palkkaamassa pari kommunistia tekemään selvää kilpailijoistaan. Eiköhän tekijät löydy ratsialla Rote Frontin koloon, Fürst analysoi.
Weber ja Fürst istuivat Kadettissa. Weber nosti sormensa pystyyn.
- Eipäs hoppuilla. Satakieli näki kuinka rouva Barth meni sisään, muttei nähnyt mitä hän siellä teki.
Fürst tuijotti ymmällään esimiestään.
- Katsos, iso osa ryöstäjistä kuului Rote Frontiin. Myös Tomski. Miksi he olisivat tappaneet toverinsa sen sijaan että olisivat vapauttaneet heidät?
- Koska he pelkäsivät heidän puhuneen?
- Mistä he tiesivät, olivatko miehet puhuneet vai eivät? Sitä varten heidät olisi pitänyt pelastaa ja kuulustella. Ei, tämän takana on nyt jotain muuta.
- En nyt oikein osaa seurata ajatuksenjuoksuanne.
Weber naurahti.
- Olette sitten samassa veneessä rouva Weberin kanssa. Mitä tuollaisessa kapakassa on? Pinssejä, lentolehtisiä, propagandaa. Kuolleelta ei löytynyt kuitenkaan jäsenkirjaa. Miksi hän olisi jättänyt sen pois taskustaan? Jos kantaa avoimesti Rote Frontin pinssiä, on jotain muutakin huolta kuin jäsenkirjan paljastuminen.
- Teidän mielestänne rouva Barth siis kävi hakemassa tuosta kapakasta materiaalia, jota hänen alaisensa sitten kantoivat?
Weber löi käsiään yhteen.
- Aivan noin! Hän oletti, aivan oikein, että se usuttaisi meidät, Gestapon ja SD:n suinpäin kommunistien kimppuun. Vangitut kun tuskin puhuisivat vaikka tietäisivät hyökkäyksen lavastetuksi.
Fürst vihelsi.
- Ovelaa.
- Eikö olekin? Nyt, me tiedämme, että rouva Barth pyörittää Tollerin tiloissa mustan pörssin varastoa. Mutta me emme edelleenkään tiedä, kuka sen halusi ryöstää. Yhtään suoraa nimeä ei ole noussut esille. Mutta minulla on teoria.
- Kertokaa toki.
- Tobias ja Tomski ovat sen verta korkealla järjestön hierarkiassa, että ihan pikkutekijän käskystä he eivät ole lähteneet liikkeelle. Oman olettamukseni on, että he tekivät sen järjestön nimissä. Kieltämisen jälkeen viralliset rahavirrat ovat sulkeutuneet ja epäilemättä väki on vähentynyt, joten rahapula uhkaa. Bensiinistä saisi säännöstelyn vuoksi reilusti varoja, samoin tietysti oopiumista. Dynamiittia tarvitaan omaan käyttöön. Meillä on tekijät ja meillä on motiivi.
- Kuulostaa loogiselta, Fürst nyökkäili. - Mutta miten jatkamme?
- Meidän pitänee kuulla rouva Barthia ensimmäistä kertaa kunnolla. Viitta ja tikari -leikki saa riittää.
---
- Mieletöntä!
Rouva Barthin huudahdus kaikui kuulustelusellissä.
- On teillä ainakin hieno mielikuvitus. Tätäkö poliisityö on nykyisin? Temmataan tuulesta mitä älyttömättömämpiä väitteitä. Haluaisin kuulla mitä teillä on esittää todisteeksi.
- Teidän on nähty menevän mieheksi pukeutuneena Rote Frontin kantakapakkaan.
- Sekö on teidän todisteenne? Käsittääkseni mieheksi pukeutuminen ei ole laitonta?
- Ei, mutta kommunismin tukeminen on, Weber sanoi ja virnisti.
Rouva Barth kohensi hamettaan ja nosti jalkansa toisen päälle. Vihreät silmät säkenöivät silmälasien takaa.
- Sanoitte, että joku näki minut? Kuka tämä joku on?
- Sitä en voi valitettavasti paljastaa.
- Eli teillä ei ole yhtään mitään, mitä esittää väitteidenne tueksi.
- Väärin. Herr Tollerin liikkeen ryöstössä varastettiin tavaraa, jota ei virallisen kirjanpidon mukaan pitäisi olla liikkeessä. Te vastaatte kirjanpidosta. Herr Lipp on kadonnut. Teidän nähtiin menevän työmieheksi pukeutuneena Rote Frontin luokse. Rote Frontin tunnuksia kantaneet miehet iskivät sairaalan ja tappoivat kuusi poliisia sekä yhden vangitun. Nämä ovat faktoja. Joten, olkaa hyvä ja selittäkää meille, mitä nämä faktat teistä osoittavat.
Rouva Barth oli hetken hiljaa.
- Noissa luettelemissanne faktoissa esiinnyn vain kahdesti, ja molemmissa olettamuksena. Herr Lipp on virallisesti vastuussa kirjanpidosta, minä olen vain sihteeri. Lisäksi tämä silmännäkijänne, miten hän on voinut erottaa minut pilkkopimeässä?
Weber puri huultaan. Keskustelu meni väärään suuntaan. Naisen luettelemat epäilykset pitivät paikkansa. Yksikään tervejärkinen tuomari ei olisi julistanut tuomiota näillä perustein. Mutta nyt oli lyötävä kunnolla vyön alle.
- Kuulkaahan, minä voin syöttää teidät Gestapolle. Ette ehkä tiedä mutta ne kaverit eivät tarvitse kummoisiakaan todisteita. Pelkästään jo se, että teidät on nähty kommunisteja kannattavassa paikassa riittäisi. Varsinkin kun sairaalaiskuun osallistuivat selvästi kommunistit. Joten, jos haluatte saada jonkinlaisen oikeudenkäynnin, puhukaa. Ja lupaan, ettei tämä ole bluffausta.
Rouva Barth nielaisi. Hän painoi päänsä. Silmät liikkuivat. Hän selvästi puntaroi vaihtoehtojaan.
Barth kumarsi nopeasti. Hänen noustessaan ylös rouvan kädessä oli pieni taskupistooli. Weber ei ehtinyt liikahtaa, kun hän tunsi kirvelevän raapaisun poskessaan ja kuuli pamahduksen. Barthin takana seisonut konstaapeli heittäytyi koko painollaan tämän päälle. Nainen huusi ja kirkui. Säikähdyksestä selvinnyt Weber tarrasi naisen oikeaan käteen ja hakkasi sitä pöydänreunaan. Ase laukesi mutta ote kirposi. Ovi avautui ja sisään syöksyi lisää konstaapeleja. Rimpuileva ja huutava rouva Barth kannettiin pois.
Selliin tullut Fürst ojensi Weberille nenäliinan. Weber painoi sen poskeaan vasten.
- Paljonko?
- Suosittelisin käymään tikkaamassa, Fürst vastasi.
Weber nyökkäsi.
---
Weber ojensi sanomalehteä poikaa kohti ja osoitti lehtijuttua.
- Katsopas, poika. Ilman sinua tuokaan ei olisi selvinnyt.
Poika kohautti hartioitaan ja mutusteli kalaa ja perunoita.
- Emmä osaa lukea.
Weber tuijotti hämmästyneenä poikaa.
- Et osaa lukea? Mutta miten myyt lehtiä?
Poika nauroi kuin vähämieliselle.
-Ei mun tartte osata lukea että ihmiset ostaa lehtiä. Nehän niitä lukee. Mä vaan myyn.
Weber puisteli päätään ja jatkoi lehden selaamista. Siinä oli lyhyt juttu kuinka erään talon roska-astiasta oli löydetty naiseksi pukeutunut mies. Hänet oli kuristettu omilla sukkahousuillaan.
- Elämä kulkee outoja teitä, Weber huokaisi itsekseen.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti