Syksy
Sen tuuli
Sen sade
Sen hämärä, aina vain kohoava
Hiljaisuus
Pääskysten leikkien jälkeen
Katson ja tajuan
Haistan savun, kitkerän
Pelikoneiden kilinän
Näen iloisen naamion taakse
Tytön, joka haluaa kuolla
Voiko kuoleva kantaa elämän toivoa?
Oma vihani, epätoivosta syntyvä
Hedelmätön
Ei joki uomaansa käskystä muuta
Hän maalaa digitaalisen kulissin
Koska pelkää itseään
Koska pelkää ihmisten näkevän
Jäävänsä paitsi
Hän haluaisi laulaa
Tunturin laella
Ei kellekään, vain laulamisen ilosta
Vain sen itsensä vuoksi
Mutta liikaa on häntä rikottu
Sirpaleina, mieli
Vielä kokoamatta
Mosaiikki
Odottaa tekijäänsä
Minä,
Näkyjen näkijä
Haistan pohjoistuulta
Kaipaan sinne, mitä ei enää ole
Heitä, joita ei ole
Sillä kuoleman rautaporttien takaa
Ei kättä kurotella
Sillä vain elämän iloisen tanssin sävel
On melankolia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti