Erik

 Taivaalla
Tuhansien tähtien loisto
Karjalan mailla ja mannuilla
Sodan jylinän kaiut
Pakkasen purressa kasvoista

Sanomattomien sanojen paino
Muistellessani heitä
Joiden polkua kerran kuljin
Muistojeni hopeisten pallojen pinnalta
Näen kasvojen rivit
Kuulen äänien helähdykset
Haistan hengitystensä läheisyyden
Kosketuksien lämmön
Täällä korpien keskellä

Suljettujen ovien hämärässä
Huudan ikävääni
Täysikuun säteillessä
Vastuun painaessa
Leveiden hartioiden kaarta

Ei kukaan voi todistaa
Hallitsijan valtikan arvoa
Kuin kukin itsensä kanssa
Olen takonut vaarnan
Suolammen raudasta
Elämän kuumassa hehkussa
Suden ulvonnassa
On viisauden kaikkinainen kaiku

Kalevalanpojan veressä
On elämän salaisuuden ytimet.
*

Valheiden jäljet

 Yö antaa
Huomisen kuolla puolestaan
Suru puhuu äänellä
Jonka kuulen kaiussa
Koskaan palaavassa

Valheista versovat
Orapiikkien varvut
Painautuvat lihaan
Jättäen arpensa

Kauniiden sanojen tuoksussa
On tekojen rumat jäljet
Tajuamisen tuskassa
On itsesäälin ilkeä lemu
Pohjalla
On turha räpiköidä

Näen kyyneleisten silmien itkun
Kuulen vihaisten sanojen ruoskat
Tunnen syyllisyyden pyrkivän ulos

Ikuisuus on lyhyt aika
Petettyjen sydämissä
Anteeksiantamatta

Näen peilistä
Pääkallon rumat kasvot
Sen puristaessa sieluni ytimiä
Pettäjän palkka
On sydänverellä maalattu
Ikuiseen yksinäisyyteen tuomittuna
Sekin on liian kevyt rangaistus

Rakkaudettomuuden sellissä
On vain kuolemaantuomittuja.

*

Graniitin juurella

 Toiveidemme
Lämpimät muistot
Kylmän aamun edessä
Arjen koleassa valossa

Aika ajaa ohitsemme
Pohtiessamme elämän syvyyttä
Mutta vain olemassaolon vaiva
On taakkamme määrä

Katson polkuja
Jo kauan sitten kuljettuja
Vain itsemme on polkumme
Jokaisella omamme

Tähtien valo
Lähettää vastauksen
Aikakoneen lailla
Me huudamme tyhjyyteen
Viimeisen huutomme
Sinisen pallomme pinnalla

Avaruudella on loppunsa
Entropian lain nojalla
Hitautemme laulaa laulunsa
Kun tietoisuus loppuu
Ja tanssitamme alkeishiukkasia

Sinä joka maalasit
Haukkavuoren kylkeen
Tulevaisuutesi
Suven helliessä
Kanoottisi laitoja
Mitä näit auringon säteissä?
Kenet tunsit sydämessäsi?
Kenelle kirjoitit viestin
Graniitin laitaan?

Valkoinen kohina
Puhuu sisimpäsi äänellä
Rauhoittavia sanoja
Tulkittavia lauseita
Naakan lennossa
Näemme maailman lopun
Sen sinisissä silmissä välähdyksiä
Jostain, mitä haluamme kieltää

Kumarramme samoja seitoja
Mikä muuttuu
Sanojemme takana?
Mikä muuttuu
Tunteidemme myrskyssä?
Rakkauden keveydessä?
Surun sumussa?
Pelon painossa?

Painan kämmeneni
Punaisella maalatun
Graniitin laitaan
Hymyilen
Nuoren miehen hymyä

Katselen
Kämmentä hohkavassa kivessä
Jään sitä hipoessa
Hymyilen
Vanhan miehen silmillä
Tiedän, kenelle

Ikuisuuteen
Ei ole oikotietä.
*

Ihmissuden ystävä

Uskollisuus
Sana vaikein
Sana raskain
Vaan mitä on uskollisuus ihmisen
Verrattuna parhaaseen ystävään
Karvaiseen,
Nelijalkaiseen,
Suojelusenkeliin

Nukkuu vanha koira
Haudalla isäntänsä
Kuoleman rautaporttien taakse
Lähettää ulvontansa
Täysikuulla
Eräänä aamuna
Noiden porttien taakse
Päätyy hänkin
Ja ilolla isäntäänsä tervehtii

Koirat kantavat lahjaa
Uskollisuuden taakkaa
Ehdottomuudella,
Rakkaudella
Ne meille sen antavat

Uskollisin kaikista
On koira.