Näen taas sen
Ihmisen luonnon
Unohduksen kaipuun
Savuna nousevan
Lihan kipu
Kavahtaa tuskaa mielen
Sen rautaporttien taakse
Painuneiden aatosten tulva
Voi hukuttaa vahvimmankin
Vain sävelten suojamuuri
Pitää veden kaukana
Tumman veden
Suolammen
Joka sisuksiinsa vetää
Toivot
Kultaisten huulien suudelmaa
Menestyksen päihdyttävää humalaa
Sillä
Kuolematon on nimesi
Huulien sitä väreillessä.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti