Tunnen
Terän uppoavan lihaani
Kipu, se salamoi
Kunnes rentouttaa
Sillä tuska sitoo maahan
Suomalmista taotun raudan läpi
Tunnen suolammen viileyden
Sen syvyyden
Se kutsuu, kuiskii
Käteni antamaan
Lipumaan syvemmälle
Viileyteen, kylmään
Takaisin routaan
Joka ei koskaan sula.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti