Tuokiokuvia

 "Oikealle seuraavasta", kersantti Alanen sanoi sisäpuhelimeen.

Korpraali Salminen nosti jalan kaasulta ja painoi maiharillaan jarrua. Vaihde vaihtui pienemmälle, turbon hukkaportti vihelsi ja paineilmajarrut suhahtelivat. Vaunu niiasi kevyesti. Taittaessaan tiukasti oikealle se kallistui vasemmalle, korkea kun oli.

"No niin, varovasti".

"Pysäytä tähän".

Alanen kipusi vaunusta ja kävi ojentamassa paperit vartiomiehelle. Tämä luki ne pari kertaa läpi ja ojensi takaisin. Vartiokorpraali huiskaisi kättään ja kaksi toveriaan vetivät suuaukon edessä olevan naamioverkon syrjään.

"Vaunu mars, hitaasti."

Salminen ryömitti vaunua eteenpäin. Heidän kohteensa oli entinen parkkihalli. Nyt siitä oli tehty huollon tukikohta. Hesco-vallit kiersivät avonaisia laitoja. Ihan ulommaisena kiersi naamioverkko. Se oli yhtä paljon naamiointiin kuin estämään droneja lentämästä sisään.

Viitat opastivat oikealle tasolle. Korkean vaunun kanssa oviaukoista ajaminen oli senttimetripeliä. Oikealla tasolla heitä vastassa oli pitkä, silmälasipäinen ylikersantti.

"Ajakaa tonne!" hän huusi moottorin kaikuessa. Alanen ei kuullut, mutta ymmärsi viittoilusta.

Kun moottori sammui ja jäljellä oli enää jäähtyvän metallin napse, silmälasiylikessu harppoi Alasen luo.

"Tere! Mä oon Markku Karimäki!" ylikessu sanoi ja puristi Alasen kättä.

"Aa, niin, joo, aivan. Alanen, Kari", hän sanoi koettaen kuulostaa viralliselta. Karimäen tuttavallisuus ja suorasukaisuus hämmensi sotilaalliseen kanssakäymiseen tottunutta Alasta.

"Oliks sulla sitä huoltokäskyä?"

Alanen ojensi lappuset. Karimäki tutkaili niitä hetken.

"Hei, täs menee sen verta pitkään että menkää syömään. Ruoka- ja pesukontit on tuolla ihan alimmassa kerroksessa. Hissit ei toimi että suosittelen kävelemään."

"Aa, jaahas. Kai sitä sitten täytyy."

Maan alle piilotetut majoitus-, pesu- ja ruokailukontit tuntuivat luksukselta telttamajoituksen jälkeen. Kummallakin oli onneksi puhtaita vaatteita repussaan. Pyyhettä ei ollut muttei se haitannut. Saunakonttikin oli, tämähän on suklaata!

Istuessaan saunanraikkaana, maha täynnä pahvinen kahvikuppi kädessään Alanen vaipui ajatuksiinsa. Hän oli evakuointivaunun johtajana nähnyt sodan raakuuden läheltä. Vaunuja oli pitänyt usein pestä sisältä, koska verta ja ulostetta oli lattialla lainehtien. Jatkuva kuolemanpelko miinojen, tykistön ja dronien alla. Parikin kertaa he olivat välttäneet itsemurhadronen iskun hiuskarvalla. Punainen risti vaunun kyljessä ei ollut suoja, se oli tähtäinpiste. Kuukausien eläminen teltassa, nukkuminen välillä vaunussa. Kotiin sai muutaman suojatun puhelun kuukaudessa. Isä oli korjaamossa hitsaamassa vaurioituneita vaunuja kasaan. Äiti taas paiski ylitöitä sotilassairaalassa. Molemmat olivat jo vanhoja, eläkeikäisiä, mutta he tekivät velvollisuutensa.

Välillä hän pohti kaveriensa kohtaloa. Heistä ei ollut kuulunut mitään. Olivatko hengissä, haavottuneita - kuolleita? Varsinkin inttikaveriaan, ja monella kurssilla mukana ollutta.

Salminen käveli munkki toisessa ja kahvi toisessa kädessään Alasen viereen.

"Miten menee?" hän kysyi.

Salmisen kysymys yllätti. Alaselta ei ollut kukaan kysynyt miten menee, ei sodassa eikä siviilissä. Hän joutui keräämään ajatuksiaan hetken.

"Jaa-a. Paremminkin voisi mennä. Alkaa jo tämä sota väsyttää."

Salminen nyökkäsi.

He juttelivat matalalla äänellä. Molemmilla sota painoi. Kaksikko oli palvellut jo armeijassa samassa joukkueessa. He olivat tunteneet 16 vuotta. Se oli pitkä aika.

Ympärillä pyöri monenikäisiä maastopukuisia. Nuoria, 18 vuotiaita varusmiehiä ja vanhempia, harmaapartaisia reserviläisiä.

Alanen oli joutunut tekemään myös ruumiskuljetuksia. Hän muisti kaatuneiden kokoamispaikan, sen makeahkon hajun joka maatuvista ruumiista tulee. Hän oli nähnyt nuorien varusmiestenkin ruumiita. Yksi oli erityisesti jäänyt mieleen, nuoren naisalikersantin kasvot. Tämän vaaleat, pisamaposkiset kasvot, vaalea tukka ja vaaleansiniset silmät. Mutta hänellä ei ollut alaruumista. Itsemurhadrone oli osunut suoraan hänen keskelleen.

Alanen vilkaisi kelloa. Ulkona alkoi jo hämärtää.

"Jaahas, kai meidän pitää jo mennä."

He nousivat ja rutistivat kahvikupit.

*

I howl

 I howl with

Ghosts of time

Along ancient paths

Along old runes

Past the old graves

I howl with

Wind and stars

Flight of the crows

I howl with

Stormy lakes

Cold winter days

Waves of the black sea

I howl with

Packs long gone

Grey and proud

Last of the wild

I howl with

Orphans of life

Their cries

For their parents

I howl with

Sun and birds

Their songs of life

Shall the kingdom be 

One of theirs

I howl with

Spear in my hand

Shield in another

Beating of drums

Flags above the ground

Forefathers' deeds

I howl with

Morning 

Morning shall rule the darkness

But we rule no one

Not even ourselves

I howl 

To kindgom gone.

*

Rusakko

 Marraskuun illassa

Pimeyden hiljaisuus

Vain täysikuun valo

Sen kertoessa auringosta

Vain pakkaslumen kuiske

Jalkojeni alla

Rusakon katseessa

Elämän vanha viisaus

Naakan silmissä

Ihmisyyden syvyys

Kissan kehräyksessä

Empatian koko kirjo

Koiran ilossa

Vilpittömyyden loisto

Suden ulvonnassa

Kuljetun matkan pituus

Peninkulmien mitalla

Verenpunainen aurinko 

Nousee hitaasti

Pakkasen kohmettama

Huomenna

Kohti pimeintä päivää

Yksi askel enemmän 

Yksi askel kohti valoa

Kuuletko mäntyjen puheen

Tuulen tuivertaessa?

Näetkö eellusmiehen kasvot

Lumen pyörteillessä?

Mitä kertoo?

Mitä kuiskii?

Tulenliekki 

Ihminen

Ilman suojaa kuihtuu tummuuteen

Suojattuna voimana roihuaa

Joskus liikaa 

Rusakko jatkaa matkaansa

Salaisuuksiensa kanssa.

*

Kultapöly

 Illat
Pimeyden kietomat
Talven hiipivät askeleet

Katson
Tähtien ikuisuuden päähän
Tiedän, polkuni
Kulkevan iltaan
Huomiseen
Aina yksin

Kuolleiden päivänä
Lausun vanhan lauseen
Vanhimman kaikista
Katson Otavaan
Sen seitsemään veljekseen

Kuoleman kuukausi
Ennen talven jäistä valtaa
Tulenliekki
Pitää varjot poissa

Näen
Vanhan miehen
Ajattomuuden katse silmissään
Kysyn seitojen nimiä
Hän hymyilee
Katsoo minne näkee
Hauenleuan kadonneen

Näen
Kauneimman miehistä
Komeimman naisista
Maailman ruhtinaan
Aamunkoissa langenneen
Hän hymyilee
Pohjattoman hymyä
Tummien silmiensä tyhjyys
Avaruuden naurussa

Näen
Itseni kullan pinnasta
Hymyilen
Pinnan vääristynyttä hymyä
Tunnen sen painon
Vetävän alaspäin
Kylmyyden
Jäätävän sieluani

Näen
Itseni suolammen pinnasta
Rautamalmin kehdosta
Liekkien leikistä
Syntyy uuden elämän ihme
Taotaan rautaiset siteet
Menneeseen
Verenruskeaan

Kalevalanpoika
Omalla haudallaan
Graniitin kyljen haavat
Kertovat vierailustamme
Tämän pallon pinnalla
Ikuisuuden rinnalla
Silmänräpäys
Kuiskaus
Aurinkotuulessa
Joka vie muistomme
Avaruuden reunalle

Nollien ja ykkösten valtakunnassa
Kolmannen käsittämättömyys
Ihmisen pimeimpien kolkkien kauissa
Äitimme pehmeät kasvot
Paratiisin ajoilta

Syvin viisaus
Haudattuna naakan silmiin
Suden ulvonnan äänien takia
Mekin täällä olemme
Kuu elää auringosta
Kuin narsisti ihmisestä

Viisaus on
Kultapöly päällämme.

*

Tuonelan marssi

 Syksyinen pimeys

Aamun koissa

Sateinen sää 

Helmeilee lasin pinnalla

Olen kävellyt 

Pelottaville poluille

Olen kävellyt 

Pimeyden luokse

Kuolemanenkelien siipien rahina

Kun ne ympärilläni kiertelevät

Kantakaa, jalkani

Pidelkää, vapisevat käteni 

Älä katso tuonenenkeliä silmiin 

Se jäätää katseellaan

Maa upottaa

Kuulen kuiskinnan

Valkoisten käytävien kaiun 

Naurujen äänen ruoskinnan

Yksinäisyyden loputtoman hiljaisuuden

Kuulen huutojen kakofonian

Käskyjen kajahdukset

Tunnen

Pakkasten raatelemien käsieni tuskan

Siellä missä pojista miehiä tehdään 

Murretaan selkäranka

Heikot tapetaan

Narsistien mielihyvän takia

Tumma hahmo seisoo edessäni 

Luulin jo päässeeni pois

Mutta kuolema seuraa minua

Luulin jo päässeeni

Pois jäisten laaksojen kylmyydestä

Mutta rakkaus sokaisee

Tie helvettiin

On kivetty hyvillä aikomuksilla. 

*

Suolammen heijastus

 Sumu aamuisin

Auringon punertava sävy 

Siltojen läpi loistaa

Keltaisten lehtien alla

Talven tulevat kasvot

Heijastuvat tummasta vedestä

Mustaa verta 

Itkee sydämeni 

Valintojen painava taakka

Ikuisen ylämäen edessä

Ikä painaa 

Jälkensä kasvoilleni 

Kuolema raapii 

Sydämeni kylkeä

Jättää rytmin välistä

Öisin kuulen

Siskoni äänen

Kuiskivan hiljaisia sanoja

Varjona kulkee 

Elontieni mukana

Unissani 

Menneisyys elää uudelleen

Sekoittamalla todellisuuden

Herään kuolonunesta

Vielä kerran

Painajainen rintani päällä 

Pääkallon kuva nauravilla kasvoilla

Kalmankoira ovella

Vartijani 

Kahleitaan tempoo 

Kaikki kaunis

Vain tuhkaa

Vain kivun todellisuus

Erottaa unen todesta

Vain tuskan syvyys

Viisaan tyhmästä

Vain veren väri

Elävän kuolleesta.

Suolammen syvyydessä

Sukuni hauta.

*

Mountain of Hope

 My wings

Shot dead

Over the Mountain of Hope

Tomorrow shall bring winter

And its golden hounds

We 

Are just numbers game

In the tables of lies

Ignorance and stupidity 

Dig deep graves

Slow beating heart

With icy blood

Numb nerves

I have seen it all 

Everything just feels

Rinse and repeat

Black ground 

Above

Black heaven

Moonlight just steals

Its rays from the Sun

Honesty reaps its dividends over time

While the lie comes to collect its debt. 

*