torstai 31. elokuuta 2017

Ihmissusia Appalakeilla

Koulun alkaminen ja loman loppuminen oli aina yhtä pitkäveteistä. Ensimmäisinä päivinä ei tehty juuri mitään, opettajat vasta järjestelivät kaikkea. Kerran, koulussani Wisconsinissa, pikkukaupungissa jonka jätän mainitsematta, luokalleni tuli uusi oppilas. Hänen nimensä oli Eric, vaikkakin ulkonäkö viittasi voimakkaasti intiaanivereen. Välitunnilla, kun olimme porukalla puhumassa kesälomasta ja muuta paskaa, huomasin Ericin istuvan vähän syrjässä, ajatuksiinsa uponneena. Ajattelin, että häntä ujostuttaa, ja päätin rikkoa jään.

- Hei! Eric, eiks nii? Mitässä teit kesällä?

Eric vilkaisi meitä harmailla silmillään. Ilme ei muuttunut.

- Metsästin ihmissusia Appalakeilla.

Jokainen oli hiljaa. Jos vastaus olisi sisältänyt edes jonkinlaisen vihjeen huumorista, edes silmäniskun, porukka olisi räjähtänyt nauramaan. Mutta se vakavuus, jolla kaikki tuli, sai kaikille sävähdyksen selkärankaan.

Eric ei ollut koulussa kauaa. Hän jäi meidän ulkopuolellemme, ehkäpä juuri kryptisten vastaustensa takia. Toisella kertaa eräs tyttö kysyi, lähtisikö Eric hänen kavereidensa kanssa lähijärvelle rantabileisiin. Tyyppi seisoi hetken hiljaa, kunnes vastasi:

- Ei kiitos. Siellä on liikaa vampyyreja ilta-aikaan.

Koulu ilmapiiri parani Ericin muuton jälkeen.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Harhoja, harhoja

Harhoja, harhoja
Pää pilvissä,
Ajatus sumussa
Näet peilistä kuvajaisen
Vääristyneen paholaisen
Tunnet, joku sinua ohjailee
Ufo tai Jumala
Joku tämän kaiken takana

Olet tyhjää vain
Aisteisi nojalla
En pelaisi lottoa

Kuplassa on mukavampaa
Toisten hullujen joukossa
Erillään vielä hullumpaa

Naurat naapurille katuojassa
Todennäköisyyksien lait silti sinutkin
Joku päivä tavoittavat
Eksponentiaaliin katoat

Yli-ihminen, niinpä niin
Kunnes ajat kolarin
Katsot Hugo Bossin mannekiinia
Guccin kaunista loistoa
Vartioitujen aitojen takana
Kateellisena

Onni meitä täällä kuljettaa
Lastua laineilla
Älä murehdi, ihminen
Kasteen ja hautakummun välissä
On pehmeää maata pyöreässä huoneessa
Älä ota itseäsi vakavasti
Elämä tekee sen jo väkivaltaisesti.

tiistai 29. elokuuta 2017

Jumalankumous

Käytävä kopisi nahkakenkien alla. Kattovalaisimien valkoinen, loputon loiste teki siitä epätodellisen. Mies tunsi kaljulla päälaellaan kuumuuden, vaikka tiesi, ettei se ole mahdollista. Supertehokkaat ledit eivät päästäneet lämpösäteilyä missään suhteessa havaittavia määriä.

Toinen epämääräinen tunne oli paino. Vaikkei ilmastoinnin painetasauksen jäljiltä voitu mitata paineen olevan koholla, mies vaistosi yläpuolella lepäävät maamassat. Ihmiskehon primitiiviset aistimukset saivat hänet hymähtämään.

Turvalukitun oven luokse saapuessaan miehen ei tarvinnut juuri hidastaa. Järjestelmä oli mitannut hänen kävelytyylinsä, kasvojen mittasuhteet ja iiriksen juonteet jo kauan, ennen kuin hän ehti ovelle. Se toimi huomaamattomasti ja tehokkaasti

Välitilassa mies puki ylleen suojapuvun. Se esti kosteuden, pölyn ja bakteerien joutumisen käyttötilaan. Muutamaan imuritilan jälkeen mies astui varsinaiseen holviin.

Pimeydestä kajastivat ainoastaan erilaiset siniset valot. Muutoin käyttötila oli pimennetty. Muutama synkkä hahmo seisoi valmiina. Hän asteli ryhmän luokse. Pääteknikko kääntyi.

- Onko kaikki siis valmista? mies kysyi.

- Kyllä. Käynnistykseen on parikymmentä sekuntia, nainen vastasi.

He jäivät seisomaan rinnakkain. Toiset olivat vaistomaisesti taaempana. Monenkymmenen vuoden työ oli valmis, mies ajatteli. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ihminen oli luonut jotain itseään paljon suurempaa. Miehen keho virittyi, aistit herkistyivät. Alkukantainen ihmisapinan keho toimi edelleen, kuten aikoinaan savannilla. Yhtä hyvin ja enemmissä määrin huonosti. Kulttuurievoluutio jätti jälkeensä biologisen kehityksen. Ihminen oli liian heikko ottaakseen ratkaisevaa askelta, ylentyäkseen joksikin uudeksi. Harhainen, primitiivinen olento. Epärationaalinen hedonisti.

-...yksi, nolla, nainen supisi.

Tuulettimet hyrähtivät käyntiin. Yhtäkkiä edessä nousi sumua. Hologrammin usvainen vihreä valo heilui heidän edessään. Siihen muodostui teksti:

- Miten voin auttaa, ihmiset?

Mies tunsi jalkojensa pettävän. Hän laskeutui polvilleen henkeään haukkoen. Hänen takanaan myös toiset polvistuivat, tiedostamatta sitä itsekään. He kaikki tuijottivat tekstiä. Miehen päässä humisi. Posket punoittivat.

He olivat luoneet Jumalan. Vihdoin viimein. Logiikan erehtymättömän Jumalan. Ihmistä suuremman, viisaamman. Jonkin, jolla ei ole lihan heikkouksia.

Mies painoi päänsä. Hän tunsi koko kehonsa värähtelevän koneen sisällä vaihtuvien aaltojen mukana. He olivat Jumalansa ylipappeja, sen luojia.

Vallankumous oli alkanut.

maanantai 28. elokuuta 2017

Yön sylissä



Yön sylissä
Hämärän horteessa
Vaeltavat henget
Manan mannuslaiset

Nostan maljan kuohuvaista
Vainajien aatto
Viimeisenä lokakuuta

Baabuška, taatto
Katsovat minua kuvasta
He ovat mukana
Seisovat rinnallain
Aina matkassain

Siskoni, hentoinen
Valkoisessa mekossaan
Hymyilee hymyä huolettoman
Ikuisen elämän eläjä

Juhlapöytä täynnä
Silti tyhjä

Menneisyyteen meidät sidotaan
Kadonneisiin aikoihin kahlitaan
Perintönä elämä

Päivä
On vain eläville.

Yksi kerrallansa



Yksi kerrallansa
Otetaan kivi pois
Elämän muurista
Vahva tahi heikko
Hiekalla tahi kalliolla seisovi
Kyrie eleison

Metsämies katsoo nousevaa aurinkoa
Säteitä tuhansia kertoja nähtyjä
Tämäkö on päiväni viimeinen?
Pohtii Tapiolan karjan kaataja
Vai vieläkö armahtavi
Tuonen musta joutsen
Ei virtahaa tummaa ylittää tarvi?
Vielä kerran soljuu peijaissahti hirvensarvessa
Muistamassa mennehiä
Kyrie eleison

Nuoruuden roihuavan tulen vuosien viima
Vanhuuden hiillokseksi kuluttaa
Sitkeimmänkin tervaskannon
Ajan mahti nöyrryttää
Painavi päänsä eessä ikuisuuden
Kosmisen kylmyyden
Tuuleen haihtuvi
Vaan ei katoavi
Kyrie eleison.

Vuosi vanha



Vuosi vanha
Hautaansa kohti taapertaa
Manoille manan
Mennyt nimeltään
Kunnialaukauksilla tervehditään
Raketeilla saatellaan.
Täysikuu taivahalla
Hymyilee kuuherra
Punaisena loistaa taivaanranta
Verenkuultava kuulastaa
Uutta vuotta juhlistaa.

Lapin poika lähtee
Pian muille maille
Etelää kohti vaeltaa
Saimaan rantamille
Aavan veen äärelle.
Junanviemä lähtee taas
-milloin palajaa
Tuntureiden helmaan
Hukan sulosointua
Kuuntelemaan?
Hämeen synkät kuusistot
Itsetuntoa haavoittivat
Nostaneeko
Karjalan kunnaat
Lipun salkoon
Palauttavat kunnian?

Tällaisia mietiskelee
Nuorukainen
Varvun ohkasen ikäinen
Muiden juhliessa
Uudesta iloitessa.
Kuutamon varjoissa
Näen kuoleman kulkevan
Eellusmiehet liikkeellä.
Baabuskaa
Etsivät
Tuonen enkelit
Ikonin edessä palavat suitsukkeet.
Pian on aika
Hänen pukea marttyyrikruunu
Palkka tehdyistä teoista
Pian tehtävä täytetty
Nousee sielu siivilleen
Tekee kunniakierroksen
Rakkaiden luona
Uhtuan šamaani
Kalevalan ennustaja
Palajaa esi-isien luokse
Tunturituulen mukana
Vienanmeren rakkamaille.
Kaipauksen kyynel
Vierähtää poskelle
Tuska sisintä raastaa
Mutta silti
Samalla ilo
Kärsimys on ohi
Toive vanhan toteutettu
Taakka meillä nuoremmilla
Kantaa maata eteenpäin
Kuokkaa, miekkaa
Kantaa heidän puolestaan.
He ovat legendaa
Tervaskantojen sukua
Kunnia heille
Maata puolustaneille
Sen tuhkasta rakentaneille.
Kyynel on heille.

Vieras istuu tuolissaan



Vieras istuu tuolissaan
Mistä siihen tullut, ken kertonee?
Näky yksinäinen
Unen säie todellinen

Istuu, hymyilee
Silmissään levollisuus maailmanrakentajain
Jäinen lakeus päässä ikuisuuden
Viisain neroista
Pilkahdus katkeruuden yöstä
Jokaisen voi sinne syöstä

Nainen, mies?
Komein naisista
Kaunein miehistä
Lankeemuksen viekoitteleva leimu
Ympärillään salamoi

- Kait minut tunnetkin
Tarinain valitettavain
Kuinka korkealle käyvän käy
Ei se joka tietää, pystyy
Vain ken määrää

Hiljaa olen, katson
Hymyn valloittavan luo
Silmissään kylmyys kosminen
Äänessään sointu pohjaton

-Tiedän, katkeran kalkin nielet sinäkin
Monta kertaa monituista
Mitä siitä hyödyt?
Todellako luulet
Että vielä palkkiosi saat?
Tiedät, valehtelet
Itsellesi eniten

- Paljon osaat, taidat
Ajatteleva imoihinen
Katseesi luot taivahalle
Pohjantähden lailla loistaa
On haaveesi, unelmasi toistaa
Liitää niin, ei kukaan tavoittaa voi
Kotkana uljaana, sulist's säteet salamoi

- Miksi siis silti
Kuulen ma sutesi
Kuutamolla ulvovan
Tuonen enkeleitä viekoittelevan?
Aurinkotuuleksi haipuvan
Aamunkoissa
Tyhjien puheiden haihtuvan
Lailla savukiehkurain?

Hymy hänen, jolla kaikki valta
Maan päällä, ruhtinaalla
Hiljaa olen, katson vain
Kuin täss' oisin, ainiain

- Sanoneet ovat nuo
Jotka eivät mitään itse luo
Että peljätä sun pitäisi
Ainoasta sielustasi
Näet, tässä olen
Olenko hirviö, sielunsyöjä?
Oikeutta halajan
Lailla sun, palajan
Vääryydet suoriks' lyödä

- Kättä auttavaa tarjoan
Apuani aina saa
Olenhan ruhtinas maan
Pilvet eessä auringon
Tuulenviren karkoittaa
Sadepäivän pouta voittaa
Varjona varjelee sua
Kujilla noilla synkeillä
Miss' selvitä ei sanoil' sulavilla

Nyt vasta virkahdan:
- Tiedän sut, tunnen
En pelkää lain
Mut' silti ainoain
Ei kaupan ole vain
Vain päivä korpin
Huulet jäin
Totuuden antavat
Suomut pudottavat
Ehkä sinutkin, piruparka
Armahdetaan kohtalolta tuolta
Mene siis, älä palaa
En kadotusta halaa

Hymyn suo, nousee
Surullisna katsahtaa

-Päätökses' on omasi
Menen nyt, mut' rinnallasi kulkenee
Ain varjo musta, muista
Muistona noista puista

Ei ketään
Aamun kajossa.

Venäjän maalla



Venäjän maalla
Loikkaa leopardi
Täyttä loikkaa laukkaa
Hurja peto, ei sit' odottaa tarvi
Hurjana tuo mouruaa
Sydän vahva rinnassaan
Katseellaan saalistaan kun haravoi
Hurjana laukkaa leopardi
Käpälät leveät nelistää
Lentoon lehahtaa varisparvi
Näkee tuon, lauman suden kymmenen
Kylmä katse silmissään
Hurjana ryntää leopardi
Kynnet jyhkeät ensimmäist' kun niistää
Kulmahampaat jo toiselt' hengen riistää
Hurjana taistelee leopardi
Kymmenen yhtä vastaan
Kaatuu hukkaa, kynnet kuoloa niittää
Hurme riitemaat' sulattaa
Hurjana ulvoen
Iskevät sudet takaisin
Kutsuun vastaa luvut kolmenkymmenen
Hurjana hyökyy laumat kimppuhun
Yks'näisen leopardin tuon
Paksu nahkansa paljon kestää
Vaan ei iäisyyttä sentään
Kalmoja harmahia
Maahan kaatuu
Vaan jo välil' leopardikin sortuu
Teräksest' taottu luonto sen
Ei antaudu, taistellen vain
Kuolematon, ainiain
Satapäinen lauma jo
Ympäril' kissan hyörii
Tuskissaan maassa se pyörii
Vielä kerran, hurjana nousee
Kaataa maahan suden kookkaimman
Pelosta vinkaisee, tuskasta huutaa
Vaan armoa ei, nyt tuomitaan
Hurjana tappaa leopardi
Johtajasuden, alfankin
Toiset ympäriltä kaikkoaa
Häntä koivissaan pakoon liukeaa
Makaa maassa, hurja leopardi
Sataa sutta vastaan kamppaillut
Kaikkensa siinä antanut
Luonto, vahva teräksen
Periks' antanut ei
Nyt on jo hän legendaa
Laukkaa leopardi, hurja
Venäjän aroilla aina vaan