Kynnyksen ylittäminen on vaikeaa. Aina. Kädet eivät liiku,
jalat vapisevat. Vatsalihakset kramppaavat. Selässä kulkee kylmä.
Adrenaliini. Voimakkain huume. Pelastus.
Isku osuu olkapäähäni. Väistöni oli liian hidas. Näen sopivan kohdan. Heilautan lannetta. Nyrkki seuraa itsestään. Tunnen sängen, pehmeän ihon. Kovat hampaat niiden alla. Ranteessa vihlaisee.
Vetäydyn taaksepäin. Jalat leveälle, paino alas. Kädet suojaksi.
Järkeni on nopeampi kuin kehoni. Näen lyönnin, tiedän sen tulevan. Kehoni ei liiku. Oikea käteni tärähtää, oma nyrkkini iskee poskeeni. En odottanut noin paljoa voimaa.
Jalkatyö. Muista liikkua. Hengästyttää. Liikun vasemmalle. Lanteen heilautus, vasen nyrkki hämää. Vastakkainen heilahdus, takasuora. Tunnen kuinka nenän rustot hajoavat.
Alan lämmitä. Paitani on aivan märkä. Sekunnit tuntuvat tunneilta. Väistö. Tällä kertaa ihan nappiin.
Pari hyppyä lähemmäs. Kuin kuun pinnalla kulkeva astronautti. Lanne, muista lanne. Oikea kyynärpää, vaakalyönti. Suoja on liian matalalla, osun ohimoon. Nopeat hypyt takaisin.
En huomaa potkua. Vasemmassa reidessä pistää. Kaksi yhtä vastaan. Kipu häviää, mutta kuumuus jää.
Lyönti tulee pakolla läpi. Tyyppi on kolmekymmentä kiloa painavampi ja kaksikymmentä senttiä pidempi. Unohdin taas liikkua.
Perkele.
Tämä osaa lyödä. Varoasento on oikea.
Alan väsyä. Onnistumisen huuma katoaa. Epäröin.
Ensimmäinen tulee iholle. Jalat ovat peräkkäin. Baarilyönti horjuttaa tasapainoa. Otan ranteesta kiinni, toinen käsi käsivarrelle. Nykäisy. Tyyppi kääntyy selin. Potku polvitaipeeseen. Älähdys.
Kaveri tulee taas läpi. Tasapainoni menee. Ehdin juuri ja juuri kyyristyä, kääntää kaatumista. Suojaan pääni.
Asvaltti on kova. Karkea sepeli tuntuu takin läpi.
Jalka nousee suojaksi. Raskas maihari heilahtaa, polveni vääntyy. Vastapotkuni on hengetön läpsäisy. Silti se muistuttaa pysymään edempänä.
Oikeaoppinen nousu. Vasta nyt tunnen kuinka paikkoihin sattuu. Hiki jäätää.
En pysty enää suojaamaan kunnolla. Sarja takoutuu kehooni. Viimeinen takakoukku osuu ohimooni. Kaulan lihakset venähtävät, kaadun. Häntäluu iskee kipeästi.
Oksettaa. Jaksan vain maata paikoillani. Maailma pyörii. Teräskärki repii takareittäni. Käperryn sikiöasentoon.
Taustalla joku huutaa soittamaan poliisit. On kulunut hyvä jos pari minuuttia.
Sormet murtuvat toisesta potkusta.
Vajoan pimeyteen.
*

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti