Kuuntelen
Tuuli leikkii latvuksissa
Palavat puiden kyljet
Säteiden viimeisten valossa.
Kuiskailevat kuuset
Mutisevat männyt
Kertoilevat koivut
Ajoista menneistä
Valtakunnista vanhoista
Kauan sitten olleista
Päivistä ammoin eletyistä
Kärsityistä kohtaloista.
Lintujen tanssi oksilla
Laulu elämälle
Kerran taas koittavalle
Talven kahleist' vapautuvalle.
Ken osaa kuulla
Sille kerrotaan
Ken nähdä
Sille näytetään
Tarinaa ikivanhaa
Tuhatvuotista näytelmää
Aikojen alusta
Kaiken olevaisen
Todeks' tulleiden.
Nouse kotkan siivin
Korkealle taivahalle
Anna sielun liitää
Siivillä voimakkailla
Kohti taivaankantta
Elolla valaistaan
Kaikkein pimeimmätkin sopukat
Yö saavu ei enää
Ikuinen on päivän valta
Tunne voima maan
Voima myrskytuulen
Taivaanrannasta nousevan.
Sade
Nostaa maan tuoksun
Tunne
Näe
Koe.
Tuuli leikkii latvuksissa
Palavat puiden kyljet
Säteiden viimeisten valossa.
Kuiskailevat kuuset
Mutisevat männyt
Kertoilevat koivut
Ajoista menneistä
Valtakunnista vanhoista
Kauan sitten olleista
Päivistä ammoin eletyistä
Kärsityistä kohtaloista.
Lintujen tanssi oksilla
Laulu elämälle
Kerran taas koittavalle
Talven kahleist' vapautuvalle.
Ken osaa kuulla
Sille kerrotaan
Ken nähdä
Sille näytetään
Tarinaa ikivanhaa
Tuhatvuotista näytelmää
Aikojen alusta
Kaiken olevaisen
Todeks' tulleiden.
Nouse kotkan siivin
Korkealle taivahalle
Anna sielun liitää
Siivillä voimakkailla
Kohti taivaankantta
Elolla valaistaan
Kaikkein pimeimmätkin sopukat
Yö saavu ei enää
Ikuinen on päivän valta
Tunne voima maan
Voima myrskytuulen
Taivaanrannasta nousevan.
Sade
Nostaa maan tuoksun
Tunne
Näe
Koe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti