Novelli 19

Yritän hakea parempaa asentoa tuolissa. Ei onnistu. Se on jonkun designerin huippuluomus, tehty enemmän ulkonäkö kuin takapuoli edellä.

Vääntelehtiä saa muutenkin. Markkinointijohtaja pitää omaa esitysvuoroaan. Eivätkö ne koskaan mieti, mitä tuotetta ne ovat kehumassa? Sanat "innovaatio", "Premium" ja "ekologinen" ovat kärsineet pahemman inflaation kuin Zimbabwen dollari. Jokaikinen tekninen termi menee yhtä oikein kuin suomalaisen lottonumerot.

Johtokunta kuuntelee keskittyneen näköisenä. Tai 'board' kuten nykyisin pitää sanoa. Miten ne kestävät? Kasinollako ne tuollaisen pokan kehittävät? Kun pelaavat omia ja firman rahoja.

Pahin vaihtoehto on, että ne oikeasti uskovat.

Piirtelen paperiin Möbiuksen nauhoja. Kuvaavaa istunnon kestolle. En käsitä, miksi sikaosaston pitää istua täällä. Ei meiltä koskaan mitään kysytä. Kai teatterille pitää olla yleisönsä.

Ohjelmointi-inssi pyörittelee Rubinin kuutiota vieressäni. Lasken sekunteja. Viisitoista. Ei paha.

Nainen on pelottavan älykäs. Osaa kahdeksaa kieltä, kehittelee omaa ihan huvin vuoksi. Harrastaa karatea.

Ei uskoisi, noin ulkonäön perusteella. Violetti piikkitukka, kasvoissa enemmän rautaa kuin nykyautossa. Lasit olleet viimeksi muodissa joskus Kekkosen aikaan. Musta huppari, maastohousut ja polvimaiharit. Silti enemmän älyä kuin tässä huoneessa on koskaan ollutkaan. Yhtä huumorintajuinen kuin tietokone.

Boardin uusi tulokas on ihan eri maata. Tohtoriskoulutettava, nuoren bisness-juppinaisen perikuva. Platinablondi, silmälasit maksavat enemmän kuin meikäläisen auto uutena. Harrastaa varmasti zumbaa, joogaa ja mitä noita nyt on.

Puheenjohtaja on jo iskenyt silmänsä. Tohtoriskan posket rusottavat, kuin parhaankin hiihtolenkin jälkeen. Pari ylintä nappia on unohtunut auki poven kohdalta. Kukaanhan ei tietysti huomaa mitään.

Eipä siinä. Mies tienaa vuodessa kolminumeroisen summan, tukka on suittu geelillä taakse ja räätäli netonnut kunnolla pikkutakkia tehdessään. Partakin noudattelee trendiä. Ainoa vain, että tyypillä on jo perhe. Vaan eihän sellainen pikkuseikka mitään haittaa.

Suljen silmäni Salattujen elämien reaaliaikaiselta streamilta. Tunkisin sormet korviini mutta juuri silloin ohjelmointi-inssi työntää kuution hyppysiini. Hän käskee sekoittamaan pakan. Teen työtä käskettyä. Kerrankin saa tehdä kokouksessa jotain hyödyllistä.

Ryntään kiitoksen jälkeen kohti omaa huonettani. Eihän se koppero mikään kummoinen ole, mutta ennemmin sitä tukehtuu hapen loppumiseen kuin paskaan.

Markkinointijohtajan kutsuhuuto saa minut kiinni ennen turvaa.

- Hei kuule, mä aattelin niit pikkujouluja. Mä oon kuullu et sä et oo kauheesti niis ollu mukana - älä ny ymmärrä väärin, mut mun mielest olis tärkeää olla tommosissa. Tiim spirittii, kato.

Tuijotan sinisiä silmiä. Valkaistut hampaat hymyilevät jokaisen johtajaoppaan kansikuvahymyä. Nyt ollaan menestyjiä, ne sanovat. Ja ainoat, jotka menestyvät, ovat niiden kirjoittajat.

En ole koskaan nähnyt juhlissa mitään järkeä. Työaikana samojen naamojen näkemisestä sentään maksetaan kipurahaa, mutta että ihan vapaaehtoisesti? Iranilaiset Basij-joukotkin olivat vähemmän hulluja, ja ne sentään raivasivat miinakenttiä itsellään.

- Mikä vika pikkujouluis muka on? Vähä kato glögii ja piparii, musiikkii ja sillee.

 Puheenvuoroa säestää virne, silmänisku ja yritys tökätä kyynärpäällä. Väistöni jättää markkinointijohtajan tasapainon huonoksi. Haluttaisi viedä maahan, mutta hillitsen itseni.

Hiljaisuuteni horjuttaa miehen henkistä tasapainoa. Katson edelleen ilmeettömänä. Maailmassa, joka on aina menossa ja ilmehtimässä, hiljaisuus on tehokkaampi kuin koskaan.

Vastaan osallistuvani sitten, kun niiden pääasiallinen funktio ei ole juoda älyä, pedata uutta työsuhdeautoa ja tyhjentää vessan kondomiautomaattia. Jälkimmäisestä huolimatta monet uudet, tai ainakin hyvännäköiset, naispuoliset työntekijät jäävät äitiyslomalle hieman ennen kesää.

Markkinointijohtaja näyttää taas siltä, kuin puhuisi esikouluikäiselle, miksi 'vittu'-sanaa ei saa käyttää.

- Oikeesti, hei! Mä yritän bondata tään tiimin kasaan. Mä pyyän, et sä ees mietit. Jos vaikka tykkäät.

Mutisen harkitsevani asiaa. Markkinointijohtaja hymyilee selvästi helpottuneena. Käsintehdyt kengät kopisevat hänen suunnatessa kohti konserninjohtajan pestiä ja kultaista kädenpuristusta.

En ehdi liikahtaakaan kun henkilöstöpäällikkö vyöryy eteeni. Kersantti Karoliina on pelkkä lössykkä häneen verrattuna. Voi sitä poloista sielua, joka ei ole oppinut rouvanpelkoa. Sellainen viettäisi kaikki pahimmat työvuorot, saisi pahimmat vieruskaverit ja tekisi tylsimmät projektit.

- Sähän aina valitat siitä sun koneesta? No, nyt saat oman tukihenkilön. Se uus ICT-tyyppi tulee sun huoneesees. Meillä ei oo missää muualla tilaa.

Ei ole tilaa? Jokainen kokoushuone on pienen omakotitalon kokoinen ja pomojen huoneet vastaavat kaksioita. En haluaisi menettää huolella vaalimaani mainetta anti-sosiaalisena ihmisvihaajana. Luulevat vielä, että olen ihastunut.

En sano mitään. Nyökkään tummien silmien katseen alla. Tuon matriarkan vastustamiseen en hengenuhallakaan lähde.

Henkilöstöpäällikkö kopisee muualle. Ilmasta tulee raikkaampi hengittää ilman parfyymin sumua.

Huomaan oven olevan jo auki. Piikkitukka käännähtää.

- Mä tulin kattoo mestaa valmiiks.

Silmissä pilkahtaa ilkikurinen ilme. Tuota virnettä en ole nähnyt vielä kertaakaan.

Hän painaa oven kiinni. Käsien avatessa vyönsolkeani yhtä näppärästi kuin käsitellessä Rubinia en voi kuin kerrankin onnitella henkilöstöpäällikköä. Hän todellakin huomioi alaistensa tarpeet.

Kerrankin elämä tuntuu hyvältä.

*